SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Sinä ja atomipommi

GEORGE ORWELL   (suomentanut Timo Hännikäinen)

(Sarastus julkaisee sarjan George Orwellin (1903-1950) ennen suomentamattomia kirjoituksia. Tällä kertaa vuorossa on Tribune -lehdessä 19.11.1945 ilmestynyt kirjoitus ”Sinä ja atomipommi”. Muutamaa kuukautta Hiroshiman ja Nagasakin pommien jälkeen ilmestynyt teksti ennakoi uuden aseen vaikutusta maailmanjärjestykseen ja kylmän sodan ilmapiiriä. Orwellin huomioita ja ennustuksia on erityisen kiinnostavaa tarkastella myöhemmän kehityksen ja nykyhetken valossa. Orwell-käännössarjan aiemmat osat ovat Orwellin kirja-arvostelu Hitlerin ”Mein Kampfista” ja essee ”Kirjallisuuden ehkäiseminen”. Tekstit kääntänyt Timo Hännikäinen on tekemässä kirjamuotoista suomennosvalikoimaa Orwellin asiaproosasta.)

Ottaen huomioon kuinka todennäköisesti se räjäyttää meidät kaikki kappaleiksi seuraavien viiden vuoden sisällä, atomipommi ei ole herättänyt niin paljon keskustelua kuin olisi voinut odottaa. Sanomalehdissä on julkaistu lukuisia, tavalliselle ihmiselle jokseenkin hyödyttömiä kaavakuvia protoneista ja neutroneista ja toistettu hyödytöntä vaatimusta pommin ”saattamisesta kansainväliseen valvontaan”. Mutta ainakin painetussa sanassa on puhuttu erikoisen vähän kysymyksestä, joka on meille kaikille tärkein, eli: ”Kuinka vaikea niitä on valmistaa?”

Se tieto joka meillä – siis suurella yleisöllä – tästä asiasta on, saatiin pikemminkin epäsuoraa reittiä kun presidentti Truman päätti olla luovuttamatta tiettyjä salaisuuksia Neuvostoliitolle. Joitakin kuukausia sitten, kun pommi oli vasta huhu, uskottiin laajalti että atomin halkaiseminen oli pelkkä harjoitustehtävä fyysikoille, ja kun he ratkaisisivat sen, uusi tuhoisa ase olisi melkein kenen tahansa ulottuvilla. (Minä hetkenä tahansa, kuului huhu, joku yksinäinen mielipuoli laboratoriossaan saattaisi räjäyttää koko sivilisaation alkutekijöihinsä yhtä helposti kuin sytyttäisi ilotulitusraketin.)

Jos tämä olisi pitänyt paikkansa, koko historian kehityssuunta olisi muuttunut rajusti. Ero suurten ja pienten valtioiden välillä olisi pyyhkiytynyt pois ja valtion valta yksilöön olisi heikentynyt suuresti. Trumanin lausuntojen ja lukuisten niitä koskevien kommenttien perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että pommi on satumaisen kallis ja että sen valmistaminen vaatii suunnattomia teollisia ponnistuksia, sellaisia joihin maailman maista pystyy vain kolme tai neljä. Tämä huomio on ensiarvoisen tärkeä, sillä se saattaa tarkoittaa, ettei atomipommin keksiminen suinkaan muuta historian kulkua vaan kiihdyttää entisestään viimeisten noin kahdentoista vuoden aikana ilmeiseksi käyneitä kehityskulkuja.

Yleisesti tiedetään, että sivilisaation historia on pitkälti aseiden historiaa. Varsinkin yhteys ruudin keksimisen ja porvariston feodalisminvastaisen vallankumouksen välillä on osoitettu kerta toisensa jälkeen. Ja vaikka poikkeuksia voidaan epäilemättä löytää, seuraava sääntö on mielestäni yleisesti pätevä: aikakaudet, jolloin keskeiset aseet ovat kalliita tai vaikeita valmistaa, ovat despoottisia, kun taas keskeisten aseiden ollessa halpoja ja yksinkertaisia on tavallisella kansalla mahdollisuus. Niinpä esimerkiksi panssarivaunut, taistelulaivat ja pommikoneet ovat luonnostaan tyrannimaisia aseita, kun taas kiväärit, musketit, pitkäjouset ja käsikranaatit ovat luonnostaan demokraattisia aseita. Monimutkainen ase tekee vahvasta vahvemman, yksinkertainen ase – niin kauan kuin sille ei ole vastinetta – antaa kynnet heikolle.

Demokratian ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kukoistusaika sijoittuu musketin ja kiväärin aikakauteen. Piilukon keksimisen jälkeen ja ennen nallilukon keksimistä musketti oli melko tehokas ase, ja samalla niin yksinkertainen että sitä voitiin valmistaa melkein missä vain. Sen ominaisuudet mahdollistivat Amerikan ja Ranskan vallankumoukset ja tekivät kansannoususta vakavamman uhan kuin se meidän päivinämme on. Musketin jälkeen tuli takaaladattava kivääri. Se oli verraten monimutkainen ase, mutta sitäkin voitiin valmistaa lukuisissa maissa ja se oli halpa, helppo salakuljettaa ja kulutti säästeliäästi ammuksia. Takapajuisinkin kansakunta saattoi aina hankkia kiväärejä jostain, joten buurit, bulgaarit, abessinialaiset, marokkolaiset – jopa tiibetiläiset – kykenivät aloittamaan itsenäisyystaisteluja ja joskus menestymäänkin niissä. Mutta sen jälkeen kaikki sotilastekniikan kehitys on suosinut valtiota yksilöä vastaan ja teollistunutta maata takapajuista vastaan. Valtakeskittymiä on yhä vähemmän. Jo vuonna 1939 oli vain viisi suursotaan kykenevää valtiota, ja nyt niitä on vain kolme – lopulta kenties vain kaksi. Tämä kehityslinja on ollut selvä jo vuosien ajan, ja muutamat tarkkailijat havaitsivat sen jo ennen vuotta 1914. Se saattaisi kääntyä, jos keksittäisiin uusi ase – tai laajemmin ottaen, taistelumenetelmä – joka ei olisi riippuvainen valtavista teollisuuslaitosten keskittymistä.

Monista eri seikoista voidaan päätellä, etteivät venäläiset ole vielä saaneet selville atomipommin valmistamisen salaisuutta. Toisaalta vallitsee laaja yksimielisyys, että he saavat sen selville muutaman vuoden sisällä. Joten edessämme avautuu näköala, jossa kaksi tai kolme hirviömäistä supervaltiota, kullakin niistä ase jolla miljoonia ihmisiä voidaan pyyhkäistä olemattomiin muutamassa sekunnissa, jakavat maailman keskenään. Jokseenkin hätäisesti on päätelty, että tämä tarkoittaa suurempia ja verisempiä sotia ja kenties koko koneellisen sivilisaation loppua. Mutta entäpä jos – ja tämä todella on luultavin kehityskulku – suurvallat solmivat keskenään hiljaisen sopimuksen, etteivät ne koskaan käytä atomipommia toisiaan vastaan? Entäpä jos ne käyttävät sitä tai sen uhkaa ainoastaan niitä vastaan, jotka ovat kykenemättömiä vastaamaan samalla mitalla? Siinä tapauksessa olemme palanneet lähtöasetelmaan, tosin valta on keskittynyt vielä harvempien käsiin ja alistettujen kansojen ja riistettyjen luokkien tulevaisuudennäkymät ovat vielä lohduttomammat.

Kun James Burnham kirjoitti teoksensa The Managerial Revolution, [1] monet amerikkalaiset pitivät mahdollisena, että Saksalaiset voittaisivat Euroopassa käytävän sodan, ja täten oli luonnollista olettaa, että Venäjän sijaan Saksa hallitsisi Euraasian maa-aluetta ja Japani pysyisi Aasian herrana. Tämä oli virhearvio, muttei vaikuta keskeiseen väittämään. Burnhamin maantieteellinen hahmotelma uudesta maailmasta on nimittäin osoittautunut oikeaksi. Maapallon pinta-ala lohkoutuu yhä selvemmin kolmeksi suureksi imperiumiksi, joista kukin on omavarainen ja erillään ulkomaailmasta ja joista kutakin hallitsee johonkin valepukuun verhoutunut oligarkia. Kinastelu rajalinjojen sijainnista on yhä käynnissä ja jatkuu vielä joitakin vuosia, ja supervaltioista kolmas – Kiinan hallitsema Itä-Aasia – on vielä pikemminkin potentiaalinen kuin todellinen mahti. Mutta yleinen kehitys on päivänselvä, ja jokainen viime vuosien tieteellinen keksintö on kiihdyttänyt sitä.

Joskus meille kerrottiin, että lentokone oli ”hävittänyt rajat”; mutta itse asiassa vasta kun lentokoneesta tuli tehokas sota-ase, rajat ovat muuttuneet ylittämättömiksi. Radion odotettiin edistävän kansainvälistä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä; siitä on tullut väline, jolla kansakunnat eristetään toisistaan. Atomipommi saattaa viedä prosessin päätepisteeseensä riistämällä sorretuilta luokilta ja kansoilta kaiken kyvyn kapinoida ja tekemällä samalla pommin haltijoista sotilaallisesti tasavertaisia. Kyvyttöminä voittamaan toisiaan ne luultavasti tyytyvät hallitsemaan välissään olevaa maailmaa, ja on vaikea nähdä miten tasapaino voisi järkkyä, paitsi hitaiden ja ennakoimattomien demografisten muutosten myötä.

Neljän- tai viidenkymmenen vuoden ajan H. G. Wells [2] ja muut ovat varoitelleet, että ihminen on vaarassa tuhota itsensä omilla aseillaan ja jättää muurahaiset tai jonkin muun laumassa elävän lajin hallitsemaan maailmaa. Jokainen, joka on nähnyt Saksan raunioituneet kaupungit, pitää tätä vähintäänkin mahdollisena. Joka tapauksessa, kun tarkastelee maailmaa kokonaisuudessaan, vuosikymmenten ajan suunta ei ole ollut kohti anarkiaa vaan orjuuden paluuta. Emme kenties etene kohti yleistä romahdusta, vaan antiikin orjaimperiumien kauhistuttavaa vakautta. James Burnhamin teoriasta on kiistelty paljon, mutta harvat ovat tähän mennessä pohtineet sen ideologisia johtopäätöksiä – siis sellaista maailmankatsomusta, uskomusjärjestelmää ja yhteiskuntarakennetta, joka todennäköisesti vallitsisi valtiossa, joka on samaan aikaan voittamaton ja jatkuvassa ”kylmän sodan” tilassa naapureidensa kanssa.

Jos atomipommi olisi osoittautunut yhtä halvaksi ja helpoksi valmistaa kuin polkupyörä tai herätyskello, se olisi hyvinkin saattanut syöstä meidät takaisin barbariaan, mutta toisaalta se olisi saattanut merkitä kansallisen itsemääräämisen ja äärimmäisen keskitetyn poliisivaltion loppua. Koska se näyttää olevan taistelulaivan kaltainen harvinainen ja kallis väline, se todennäköisemmin lopettaa suuren mittakaavan sodat ja vakiinnuttaa määrittelemättömäksi ajaksi ”rauhan joka ei ole rauhaa.”

Suomentajan viitteet:

[1] James Burnham (1905-1987) oli yhdysvaltalainen konservatiivinen yhteiskuntafilosofi. Hänen tunnetuin teoksensa ”The Managerial Revolution” (1941) käsitteli kapitalismin tulevaisuutta talous- ja yhteiskuntajärjestelmänä. Burnham piti mahdollisena, että markkinatalous kehittyisi muotoon, jossa omistaminen ja valta eriytyisivät toisistaan ja ”managerit” nousisivat hallitsevan luokan asemaan. Kirjassa ennakoitiin myös kylmän sodan asetelmaa, jossa maailma jakautuisi muutaman suurvallan etupiireihin.

[2] H. G. Wells (1866-1946) oli englantilainen kirjailija ja tieteiskirjallisuuden varhainen klassikko. Tunnetuimmat teokset ”Maailmojen sota”, ”Aikakone” ja ”Tohtori Moreaun saari”.

Tietoja

This entry was posted on 16 maaliskuun, 2021 by in Kulttuuri and tagged , , , , , , , , , , .
<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: