Maailman postmodernein imperiumi
TIMO HÄNNIKÄINEN – Niin vasemmalla kuin oikealla esiintyvän sitkeän populaarin myytin mukaan Venäjä on kaikista vioistaankin huolimatta pohjimmiltaan aidompi ja terveempi sivilisaatio kuin rappeutunut länsi. Joillakin näkemys johtuu aidosta russofiliasta, … Lue loppuun
Paris Hiltonia turhemmat julkkikset
TIINA WIIK – Hotelliperijätär Paris Hiltonia on kutsuttu ensimmäiseksi ihmiseksi, joka oli kuuluisa pelkästä kuuluisuudesta – famous for being famous – mutta viimeiseksi hän ei suinkaan jäänyt. Mutta entä, kun … Lue loppuun
Koulun kriisi ja akatemian alennustila
SEPPO OIKKONEN – Koulu on paha paikka. Miltei päivittäin uutiset kertovat koulun sisäisistä kriiseistä, joissa purkautuu toiskulttuuristen aiheuttama häiriö ja lisääntyvä väkivaltaistuminen. Poliittinen korrektius estää ongelmien todellisista syistä kertovan uutisoinnin, … Lue loppuun
Kulttuurien keskinäisestä vertailusta
SEPPO OIKKONEN – Suomi on pieni ja suhteellisesti hyvin nuori valtio. Se ei koskaan ehtinyt kypsyä sivistysvaltioksi, jossa yhteiskuntaa organisoiva ”valta” olisi perustunut puhtaasti kansalaisten demokraattiseen ”tahdonmuodostukseen”, ennen kuin se … Lue loppuun
Nyt ei tainnut olla Zeus asialla?
TIMO VIHAVAINEN – Tunnettu venäläinen ohjaaja Konstantin Bogomolov julkaisi hiljattain Novaja Gazetassa manifestin, joka on herättänyt melkoista pöhinää intellektuellipiireissä. Kuten Rutger Bregman naiivissa, mutta huomionarvoisessa kirjassaan esittää, länsimainen ihminen on … Lue loppuun
Salaliitto
VELI PESONEN – Missä kaksi tai kolme teistä keskenään tapaavat, siellä minä julistan salaliiton tapahtuneeksi. Jos kaksi osakasta sopii keskenään yhteisestä taktiikasta ennen taloyhtiön kokouksen alkua jotain avointa kysymystä käsiteltäessä, … Lue loppuun
Suuren Herätyksen saarnamiehet
BO WINEGARD & BEN WINEGARD (suomentanut Jukka Aakula) – (Tämä kirjoitus on käännös kahden amerikkalaisen apulaisprofessorin Bo Winegardin ja Ben Winegardin kirjoituksesta “The Preachers of the Great Awokening” verkkolehti … Lue loppuun
Uusi valkoisuus
JIM GOAD (suomentanut Timo Hännikäinen) – Vuoden 1977 televisiosarja Juuret injektoi – lukuisista historiallisista epätarkkuuksistaan ja suoranaisista sepitteistään huolimatta – tappavia annoksia syyllisyyttä Amerikan kollektiiviseen alitajuntaan. Yli 40 vuotta myöhemmin … Lue loppuun
Scandinavian Airlinesia ei ole olemassakaan
JIM GOAD (suomentanut Timo Hännikäinen) – Jos olette skandinaaveja – tai, oikeammin, jos pidätte itseänne skandinaaveina –, Scandinavian Airlines on ottanut tehtäväkseen tiedottaa, että teitä ei ole olemassa. Viime tiistaina … Lue loppuun
Käsitteellinen penis poliittisena lyömäaseena
TERO TÄHTINEN – Vuonna 2017 Cogent Social Sciences -niminen tiedelehti julkaisi Jamie Lindsayn ja Peter Boylen kirjoittaman tieteellisen artikkelin ”The Conceptual Penis as a Social Construct”. Heti artikkelin johdanto-osiossa kirjoittajat … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.