Individualismi ja ihmisoikeuspuhe
JUKKA AAKULA – Greed Is Dead: Politics After Individualism on kahden brittiläisen taloustieteen professorin, Paul Collierin ja John Kayn, vuonna 2021 ilmestynyt teos. Collierin ajattelua olen käsitellyt Sarastuksessa aiemmin kahdessa … Lue loppuun
Rajamaan ihmisen hyveet ja paheet
JUKKA AAKULA – Suomalaisia on pitkän aikaa hämmentänyt kolonialismin, rasismin ja sukupuoli-identiteetin teemojen nouseminen jatkuvasti esiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Samaan aikaan kun Pisa-tulokset heikkenevät, Opetushallitus vaatii, että sukupuolettuneisuutta ei painoteta … Lue loppuun
Kansallismielisyys on sisäryhmäajattelua
JUKKA AAKULA – Kansallismielisessä liikkeessä on pitkään ajateltu, että kansallismieliset kunnioittavat toisten kansojen kulttuuria. Toisin sanoen suomalainen kansallismielinen liike tai puolue ajaa oman kansansa etua siinä missä unkarilainenkin kansallismielinen, mutta … Lue loppuun
Moraalinen väkivalta
JUKKA AAKULA – Venäjä on ryhtynyt väkivalloin tuhoamaan naapuriaan. Venäjän armeija on valtaamillaan alueilla raiskannut, kiduttanut ja murhannut ukrainalaisia siviilejä ja sotavankeja ja uhannut koko Eurooppaa ydinsodalla. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja … Lue loppuun
Transliike itsetuhon tiellä
JUKKA AAKULA – Vuosi sitten kerroin sukupuolidysforian hoidon ongelmista referoimalla mm. brittiläistä talousliberaalia Economist-lehteä ja Economistin vuoden kirjaksi 2021 julistamaa Abigail Shrierin Irreversible Damage -kirjaa. Economist puhui lääketieteen skandaalista. Sarastuksessa … Lue loppuun
Uhanvähättelypuhe ja sukupuoli
JUKKA AAKULA – Eurooppaa uhkaa sota, joka olisi huomattavasti laajempi kuin mikään muu toisen maailmansodan jälkeinen sota. Konfliktista tulisi siis vakavampi kuin esimerkiksi Bosnian, Kosovon, Tsetsenian, Georgian tai Itä-Ukrainan sodat. … Lue loppuun
Älykkyyserot ja tutkimuksen vapaus
JUKKA AAKULA – Joskus kuulee fiksuiltakin vasemmistolaisilta väitteen, että Woke-ilmiöstä puhuminen on suurelta osin oikeistopopulistien propagandaa tai ainakin ongelman laajuutta liioitellaan. Olikin mielenkiintoista tarttua alunperin amerikkalaisen – sittemmin Uuteen Seelantiin … Lue loppuun
Lännen synty
– JUKKA AAKULA – Joseph (Joe) Henrich on tämän hetken antropologian ykkösnimiä. Henrichin uusin kirja The Weirdest People in the World: How the West Became Psychologically Peculiar and Particularly Prosperous … Lue loppuun
Edvard Westermarckin tapaus
JUKKA AAKULA – Viime aikoina on herättänyt hämmennystä, miten akateemisesti koulutetut ihmiset ovat alkaneet uskoa miehen synnyttävän ja sukupuolten määrän olevan suurempi kuin kaksi – ja miten yliopistollinen tutkimus tuottaa … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.