Rajamaan ihmisen hyveet ja paheet

JUKKA AAKULA

–

Suomalaisia on pitkän aikaa hämmentänyt kolonialismin, rasismin ja sukupuoli-identiteetin teemojen nouseminen jatkuvasti esiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Samaan aikaan kun Pisa-tulokset heikkenevät, Opetushallitus vaatii, että sukupuolettuneisuutta ei painoteta kouluissa käyttämällä termejä tyttö ja poika. Suomalaisten on Ylen mukaan muistettava, että Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua kolonialismista ulkopuolisina. Suuri osa ihmisistä on suhtautunut puheisiin olan kohautuksella, mutta toisaalta monet nuoret ja nuoret aikuiset ovat sisäistäneet nämä ajatukset – niin kuin suuri osa nuorista ja nuorista aikuisista jokaisessa sukupolvessa tekevät oman aikansa vallitseville ajatuksille.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja suomalaisten tietoisuuden nopea kasvu Venäjän uhasta on muuttamassa vääjäämättä koko poliittista ja moraalista diskurssia. Prioriteetit muuttuvat dramaattisesti ja sitä myötä muuttuu tai laajenee myös se, mikä on järkevää, hyvää ja arvokasta.

Muutos ei tapahdu kuitenkaan päivässä. Translaki herättää edelleen suurta moraalista tuohtumusta. Translain vastustajat leimataan transfobisiksi eli moraalisesti pahoiksi. Saamelaiskäräjälaki herättää vastaavaa moraalista järkytystä – erimielisyys saamelaisuuden määrittelystä on hyvän ja pahan taistelua: Keskustapuolue antaa muka rasismille kasvot.

Iltalehden koluministi Oskari Onninen on havainnut muutoksen suomalaisten asenteissa ja on asiasta moraalisesti tyrmistynyt. Mikko Kärnän, Martti J. Karin ja Sofi Oksasen kranaattiterveiset Venäjän armeijalle edustavat Onniselle puhdasta pahuutta.

Onninen kritisoi aiemmassa kolumnissaan erityisesti militarismin ja isänmaallisen uhon nousua:

Uutta on, miten nyt vahvempikin aines kirjoittaa lehtikolumneja isänmaan edessä kuolemisesta ja sodan ajan sijoituspaikoista, vaikka luulin meidän olevan se sukupolvi, joille Suomen erinomaisuutta on, miten täältä pääsee hädän tai tarpeen tullessa pois ja pärjää silti. (…)

Ennen kaikkea luulin, että läpikansainvälinen sosioekonominen luokkamme suhtautuisi asuinmaahamme kylmän neutraalisti ja vailla kansallishurmosta. Siten, että Suomi on ennen muuta hyvä järjestelmä.

Onnisen tyrmistys on samaa mikä tapahtuu useimmille sukupolville: Se, mihin itse uskoit ja minkä oletit olevan jo voittanut kanta, kyseenalaistetaan tavalla, joka tuo sinulle mieleen paluun vanhaan ajatteluun, jonka piti jo olla jo ajat sitten kuollut ja kuopattu. Onniselle nostan kuitenkin hattua siitä, että hän artikuloi avoimesti sen, mitä moni varmasti hiljaa mielessään miettii. Onninen antaa tyrmistykselle kasvot.

Onnisen kolumnin viestiin vastaan näin:

Siinä missä “teidän sukupolvenne” mielestä hädän tullen fiksu vaihtaa maata, me Rajamaan kansalaiset haluamme tehdä hädän tullen maasta pois lähtemisestä moraalisen kysymyksen. Se mikä teille oli fiksuutta on meille petturuutta ja raukkamaisuutta. Puhdasta pahuutta. Siinä missä “teidän sosioekonominen luokkanne” suhtautui Suomeen kylmän neutraalisti, me Rajamaan kansalaiset näemme isänmaallisuuden yhtenä korkeimmista hyveistä.

Moraalista diskurssia ei pidäkään uudessa tilanteessa hylätä vaan moraalijärjestelmä pitää kirjoittaa osin uudelleen. Tai pikemmin niin, että että käsitys hyvästä ja pahasta muuttuu uudessa tilanteessa vääjäämättä. Kirjoitukseni voi dokumentoida tai ennakoida kyseessä olevaa muutosta. Lisätä ymmärrystä.

Perustan kirjoitukseni osittain erään aikamme merkittävimmän etiikan tutkijan skotlantilaissyntyinen filosofi Alasdair MacIntyren teokseen Hyveen Jäljillä: Moraaliteoreettinen tutkimus. Kirja on kirjoitettu alun perin 1981 mutta sen kolmas laajennettu laitos on julkaistu 2007.

Käsittelen seuraavassa kappaleessa “Oskari Onnisen sukupolven” moraalisia käsityksiä ja niiden syntyä mahdollisimman objektiivisesti. Sitten käsittelen kysymystä moraalijärjestelmien universaalisuudesta MacIntyren kirjaa referoiden. Lopussa palaan moraalijärjestelmän uudelleen määrittelemiseen eli kysymykseen millaisia ovat Rajamaan ihmisen moraaliset hyveet ja paheet.

–

“Oskari Onnisen sukupolven” moraalijärjestelmä

Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa heräsi tietoisuuteen natsien tekemistä ihmisoikeusrikoksista ja kansanmurhista. Stalinistien samanaikaisesti Neuvostoliitossa tekemät kansanmurhat eivät nousseet vastaavasti ihmisten tietoisuuteen. USA:ssa 60-luvun kansalaisoikeusliike nosti esiin mustiin ja intiaaneihin kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset kuten intiaanien kohtelun Amerikan valloituksen yhteydessä, mustien käyttämisen orjina puuvillataloudessa ja sen, että mustat elivät USA:ssa toisen luokan kansalaisina. Lännessä alkoi myös nousta tietoisuus kehitysmaiden kurjuudesta. Kurjuus miellettiin johtuvaksi kolonialismista ja rasismista.

1960-luvulta 2020-luvulle olemmekin nähneet Lännessä tietynlaisen progressiivisen vasemmiston henkisen voittokulun. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ajaminen nousi seuraavaksi teemaksi ja pysyi sellaisena. Sen sijaan neuvostomarxismin kaatumisen myötä progressiivinen vasemmisto menetti 90-luvulta alkaen kiinnostuksensa valkoisen työläisen asemaan – samaan aikaan kun työväestön asema ensi kertaa sodan jälkeen alkoi taloudellisesti heiketä.

Progressiivisen vasemmiston moraalissa hyvä ja paha määriteltiin vähemmistöjen oikeuksien kautta. Rasismi, sovinismi, homofobia ja transfobia muodostuivat uuden moraalijärjestelmän keskeisimmiksi paheiksi. Jos nyky-progressiivisen pitää valita intiaanin ja valkoisen köyhälistön välillä, hän valitsee ilman muuta intiaanin. Ero ei voisi olla suurempi 1900-luvun alun progressiivisen liikkeen ajatteluun. Presidentti Theodore Roosevelt näki lännen valloituksen mahdollisuutena maattomille ja varattomille ihmisille nousta kurjuudesta menestykseen:

Uudisasukkaalla on pohjimmiltaan ollut oikeus puolellaan; tätä suurta maanosaa ei olisi voitu pitää pelkkänä metsästysalueena surkeille villeille.

2020-luvulle tultaessa myös suomalainen progressiivinen vasemmisto oli pitkälti kääntynyt saman ideologian ja moraalijärjestelmän kannattajaksi. Syntyi tietoisuus siitä, että tarvitaan laajoja poliittisia uudistuksia, jolla historian todellinen, keksitty tai liioiteltu etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistunut sorto saadaan korjattua. Poikien syrjäytyminen jäi vähemmälle kiinnostukselle, koska poikien syrjäytyminen ei ollut moraalisesti oleellinen kysymys eikä sen asian kanssa puuhastelu käynyt hyvesignaloinnista.

Noin kymmenen juutalaisen käännyttäminen Natsi-Saksaan oli sitä historiaa joka suomalaisten oli kohdattava – eivät niinkään kymmenet tuhannet Stalinin ajan Neuvostoliittoon lähetetyt inkeriläiset. Suomalaisten osallistuminen kolonialismin ajan talouteen tervaa orjalaivoihin valmistamalla ja myymällä teki suomalaisista moraalisesti syyllisiä. Sillä ei ollut moraalista relevanssia, että Pietari Suuri vei kymmeniä tuhansia suomalaisia orjiksi Venäjälle vain vähän aikaisemmin kuin Kunta Kinte elokuvassa Juuret vietiin Gambiasta amerikkalaiselle puuvillapellolle orjaksi. Jopa russofobia nähtiin Suomessa paheena.

–

Moraalijärjestelmien universaalisuus ja partikulaarisuus

Edellisessä kappaleessa kuvattu moraalinen järjestelmä ei ole tietenkään ainoa mahdollinen. Moraalijärjestelmiä tulee ja menee. Useimmille sellaisille on kuitenkin tyypillistä, että ne ovat kannattajiensa mielestä universaalistipäteviä. Sekä Immanuel Kantin määrittelemä moraalijärjestelmä että Jeesuksenmäärittelemä ja Paavalin ja Martti Lutherin täydentämä moraalijärjestelmä ovat kannattajiensa mielestä universaalisti päteviä.

Kant kuvitteli löytäneensä universaalit moraaliset periaatteet ja normit järjen avulla:

[Kantin mielestä] ihminen voi nähdä järjellä tietyt käskyt objektiivisesti oikeiksi moraalin ohjenuoriksi. Näiden oikeiden käskyjen perustana on kategorinen imperatiivi, jonka mukaan ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla laiksi kaikkina aikoina. Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua. (Lähde: wikipedia.)  Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan ehdoton normi, joka sitoo kaikkia järkeviä olentoja. Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki. (Lähde: wikipedia.)

MacIntyre kiistää Kantin moraalijärjestelmien universaalisuuden:

Kantin (…) moraalisuuteen kuuluvina pitämät periaatteet ja oletukset osoittautuivat hyvin erityislaatuiseen moraalisuuteen eli yhteen protestanttisuuden maallistuneeseen versioon kuuluviksi periaatteiksi ja oletuksiksi, joille moderni individualismi sitten osaksi perustui. (…) Hegel seuraajineen kaatoi väitteen universaalisuudesta.

(…) Sellaista moraalisuutta, joka ei olisi jonkin tietyn yhteiskunnan moraalisuutta, ei löydy mistään. Oli moraalisuutta neljännen vuosisadan Ateenassa, oli moraalisuuksia 1200-luvun läntisessä Euroopassa. On lukemattomia sellaisia moraalisuuksia. Mutta onko olemassa tai onko joskus ollut olemassa moraalisuutta sinänsä?

Kant tietenkin uskoi onnistuneensa vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. (…) Kantin universaaleina ja välttämättöminä esittämät ihmismielen periaatteet osoittautuivat todellisuudessa periaatteiksi, jotka kuuluivat inhimilliselle toiminnalle ja tutkimukselle tiettyinä aikoina, tietyissä paikoissa ja tietyillä tasoilla.

Aikamme vähemmistöjen oikeuksia painottava moraalijärjestelmä on samalla tapaa aikansa tuote. Se on syntynyt USA:ssa ja muissa länsimaissa alun perin vilpittömästä halusta kohdata oman historian pimeitä kohtia, mutta se ei ole kovinkaan mielekäs rajamaan ihmiselle.

–

Rajamaan ihmisen hyveet ja paheet

MacIntyre näkee Aristoteleen tavoin moraalin oleellisesti hyveiden kautta. Aristoteles etsii hyveitä, jotka ovat oleellisia kreikkalaisen kaupunkivaltion (polis) kansalaiselle. Ihminen on MacIntyrelle ja Aristoteleelle yhteisön jäsen, joka sekä erikseen että yhdessä muiden kanssa etsii hyvää elämää. Jotta hyvän elämän saavuttaminen olisi mahdollista, yhteisön jäsenten on oleellista noudattaa tiettyjä moraalisia hyveitä, joiden luonteesta yhteisön jäsenet ovat suhteellisen samanmielisiä. Hyveet ovat kuitenkin MacIntyren mukaan partikulaarisia tietylle ajalle ja yhteisölle.

MacIntyre tyrmää modernin liberalismin ajatuksen, että valtion pitää olla neutraali sen suhteen mitä on hyvä elämä. Rajamaan valtion – kuten Ukrainan tai Suomen – kansalaisten osalta tarve yhteiselle käsitykselle hyvästä elämästä ja sen saavuttamiseksi tarvittavista hyveistä on erityisen tärkeää.

Amerikkalaisella progressiivisella vasemmistolaisella voi olla varaa olla välittämättä valkoisesta köyhälistöstä ja republikaanilla voi olla varaa kiihottaa kansaa kulttuurisotaan, mutta rajamaassa sellaiseen ei ole kerta kaikkiaan varaa.

Rajamaan kansalaisen oleellisin hyvän elämän tekijä ei ole hänen yksilöllinen taloudellinen tai sosiaalinen menestyksensä vaan kansallinen itsenäisyys ja turvallisuus.

Rajamaan kansalaisen hyveiden ja paheiden identifioimisessa meitä auttaa oma historiallinen kokemuksemme ja nykyajan – erityisesti Ukrainan sodan – kokemukset.

Rajamaan kansalaisen hyveiden pitää palvella aseellista puolustustaistelua mutta myös henkistä. Rohkeus, sitkeys, paineen kestävyys ja fyysinen kunto ovat tärkeitä hyveitä aseellisessa puolustustaistelussa. Kyky toimia osana joukkoa mutta myös kyky toimia itsenäisenä taistelijana. Henkisen maanpuolustuksen kannalta on oleellista kyky havaita vihollisen vaikutusyritykset ja suvaitsevaisuuseri tavalla ajattelevia isänmaallisia kansalaisia kohtaan.

Rajamaan kansalainen on samalla myös demokraattisen yhteiskunnan kansalainen. Demokraattisessa päätöksenteossa vastaantulevia luonnollisia erimielisyyksiä ei saa nähdä hyvän ja pahan taisteluna. Jos kiista saamelaisuuden määrittelystä nähdään hyvän ja pahan taisteluna, jossa taistelun toinen osapuoli on moraalisesti mätä, ollaan täysin hakoteillä. Kun suuri osa hyvän elämän avaimista liittyy kykyyn tehdä yhteistyötä eri tavalla ajattelevien kanssa, yhteen hiileen puhaltaminen nousee keskeiseen asemaan.

Luetteloni rajamaan ihmisen hyveistä on tietysti alustava. Hyveiden ohella on myös syytä identifioida paheita kuten pelkuruus, itsekkyys, rintamakarkuruus, petturuus eli viideskolonnalaisuus, kykenemättömyys kuunnella eri tavalla ajattelevia ja riitaisuus.

–

–