Oikeistoanarkismi
KARLHEINZ WEIßMANN (suomentanut Timo Hännikäinen) – Oikeistoanarkismin käsite tuntuu paradoksaaliselta ja ristiriitaiselta, ensinnäkin siksi että kaikkiin ”oikeistolaisiin” näkökantoihin sisältyy korostunut järjestyksen periaatteen arvostus… Itse asiassa oikeistoanarkismia esiintyy vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, … Lue loppuun
Päivä, jona Avara luonto kiellettiin
M. A. MERETVUO – Vaikka monikaan ei kiinnittänyt asiaan tuolloin huomiota, muistan sen päivän, jona Avaran luonnon esittäminen televisiossa kiellettiin. Kielto ei oikeastaan tullut kenellekään yllätyksenä, eikä herättänyt yleistä keskustelua. … Lue loppuun
Kyberhyökkäys ihmisyyttä vastaan
M. A. MERETVUO – Teknologisella kehityksellä on ollut ensimmäisten kivityökalujen keksimisestä asti merkittävä vaikutus ihmisten maailmankuvaan. Juuri työvälineiden käyttäminen on yksi merkittävistä ihmisen eläimestä erottavista seikoista. Ensimmäisen teollisen vallankumouksen alkaminen … Lue loppuun
Tässä tulee tuhatkasvo
SEPPO OIKKONEN – 1. Kuinka joku voi pitää itseään kansainvälisen oikeuden asiantuntijana, vaikka ei osaa selittää, miksi raiskauksen uhri tuntee syyllisyyttä ja häpeää. 2. Kuinka tyhmä on pääministeri, joka osaa … Lue loppuun
Samuel T. Francis ja kettujen vuosisata
TENHO KIISKINEN – Kirjoitus on katkelma Tenho Kiiskisen laajasta Samuel T. Francisin ajattelua käsittelevästä esseestä ”Kettujen vuosisata”. Koko essee sisältyy Kiiskisen loppuvuodesta 2022 ilmestyneeseen kirjaan ”Suuri peli”, joka on saatavilla … Lue loppuun
Naisviha ja vaalit
TIMO HÄNNIKÄINEN – Yksi pienen maan merkittävistä eduista on kansainvälinen huomaamattomuus. Pikkuvaltion kansalainen saa enimmän aikaa olla rauhassa ulkomaisten kommentaattorien päänavauksilta ja niiden aiheuttamilta tyhjänpäiväisiltä polemiikeilta. Sanna Marinin pääministerikaudella tämä … Lue loppuun
Sivilisaation iltahämärä
M. A. MERETVUO – Kirjoitus on katkelma M.A. Meretvuon tekeillä olevasta, akselerationismia käsittelevästä kirjasta. Projektiin liittyvän videon voi katsoa tästä linkistä. – Maailma muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Kaikkien … Lue loppuun
Individualismi ja ihmisoikeuspuhe
JUKKA AAKULA – Greed Is Dead: Politics After Individualism on kahden brittiläisen taloustieteen professorin, Paul Collierin ja John Kayn, vuonna 2021 ilmestynyt teos. Collierin ajattelua olen käsitellyt Sarastuksessa aiemmin kahdessa … Lue loppuun
Carolus Löfroosin haastattelu
Ruotsissa asuva Carolus Löfroos osallistui vuosina 2014-15 vapaaehtoisena Ukrainan sotaan Azovin rykmentin ”ulkomaalaisjoukkueessa”. Kiuas julkaisi hänen muistelmateoksensa ”Vapaaehtoiset. Sotamme Ukrainassa 2014-2015” viime syksynä, ja se on saatavilla kustantajan verkkokaupasta. Viime … Lue loppuun
Synkkiä päiviä Kremlissä
JAMES A. (suomentanut Timo Hännikäinen) – Ukrainan sodan alettua Kremlin propaganda alkoi esitellä karttoja, joissa Eurooppa oli pilkottu erilaisin sekavin 1900-lukua edeltävin rajoin. Tämä on jo sinällään huomionarvoista. Venäjä on … Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.