SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Epätodennäköinen vähemmistöikoni

TIMO HÄNNIKÄINEN – Pride-kuukautta ei ole vielä pidennetty Pride-vuodeksi tai kosmiseksi Pride-aioniksi, joten se päättyy 30. kesäkuuta. Päivämäärä on sattumoisin sama, jolloin kansallissosialistisessa Saksassa toteutettiin pitkien puukkojen yönä tunnettu verinen … Lue loppuun

30 kesäkuun, 2026

Hereditaarinen ihmiskuva osaksi aatehistoriaa

MIKAEL KIVELÄ – Onko tiedon lisääntyminen sinänsä ideologista kehitystä ajava tekijä? Tätä pohtimaan inspiroi Sarastuksessa julkaistu Tenho Kiiskisen essee ja sen väite, jonka mukaan 1960-luvulla tiedon lisääntyminen ”tappoi” kristinuskon Euroopassa, … Lue loppuun

25 kesäkuun, 2026

Sateenkaari-industrialismi saastuttaa

TEEMU KESKISARJA – Latinan indrustria merkitsee muun muassa toimeliaisuutta. Sana on lainautunut lukuisiin nykykieliin teollisuuden, tehtaiden ja massatuotannon tarkoitteeksi. Industrialismi puolestaan kattaa muutakin kuin toimintaa ja tekemistä – se on … Lue loppuun

23 kesäkuun, 2026

Yli-ihmisen kuolema

TIMO HÄNNIKÄINEN – Gabriele D’Annunzion julkinen kuva oli hänen omana aikanaan kaksijakoinen. Hän oli kansallismielinen demagogi, joka kykeni villitsemään suuria kansanjoukkoja ja jonka julkiset palopuheet vaikuttivat Italian päätökseen liittyä ensimmäiseen … Lue loppuun

19 kesäkuun, 2026

Helsingissä oli 1970-80-luvuilla ihmisiä enemmän kuin nyt

TEEMU KESKISARJA – Lukija perää perusteluja outoon otsikkoon. Helsingin asukasluku on 50 vuodessa lisääntynyt kahdellasadallatuhannella. Miten niin ihmisiä on nykyisin vähemmän? Väittämäni pohjaa valokuvanäyttelyyn. Stefan Bremer: Helsinki by Night. Helsingin … Lue loppuun

17 kesäkuun, 2026

Elektra saa aina kostonsa

ANSSI RANTAKARI – Mozartin Idomeneo on harvoin esitetty ooppera, ja syy lienee osittain sen ideologisessa raskaudessa. Se on myöhäisbarokkinen vallan ylistyslaulu puettuna romanttisen oopperan muotoon. Kööpenhaminan oopperan esitys 11. toukokuuta … Lue loppuun

10 kesäkuun, 2026

Kirjat

ANDRIJ KRASNJAŠTŠIH (suomentanut Jukka Mallinen) – Harkovalainen kirjailija Andrij Krasnjaštših (Andrii Krasniashchykh) väitteli James Joycen Ulysseksesta. Niinpä hän painottaa, että irlantilaiset eivät ole englantilaisia, vaikka käyttävätkin englantia. Samoin viimeistään Venäjän … Lue loppuun

4 kesäkuun, 2026