Hereditaarinen ihmiskuva osaksi aatehistoriaa

MIKAEL KIVELÄ

–

Onko tiedon lisääntyminen sinänsä ideologista kehitystä ajava tekijä? Tätä pohtimaan inspiroi Sarastuksessa julkaistu Tenho Kiiskisen essee ja sen väite, jonka mukaan 1960-luvulla tiedon lisääntyminen ”tappoi” kristinuskon Euroopassa, perusteella näin vaikuttaisi olevan.

Ehkä helpoimpana vastaesimerkkinä voidaan nostaa egalitarismin vahva ja saatavilla olevasta tiedosta riippumaton asema länsimaissa. Saamme jatkuvasti tarkempaa tietoa geeneistä, väestöeroista, rikollisuustilastoista, sukupuolieroista, viimeksi tutkimuksen siitä, miten transhoidot eivät kohenna mielenterveyttä. Kuitenkaan tämä ei juuri horjuta uskoa tasa-arvoon, mikä viittaa siihen, että sen asema ei ole riippuvainen tiedosta, vaan ihmisten ideologisista taipumuksista.

Miksi Matti pärjää hyvin koulussa ja päätyy hyväpalkkaiseen työhön, mutta Abdille matikka ei maistu? Miksi Lähi-Idän ihmeiden kanssa bussimatka on äänimaailmaltaan rikkaampi? Kansallismieliset ovat hylänneet ajatuksen tabula rasasta älykkyydessä sekä monenlaisissa käytöseroissa kuten rikollisuudessa. Kuitenkin aatteiden ja uskontojen ilmeneminen yksilöissä ja ryhmissä tuntuu jäävän helposti tämän analyysin ulkopuolelle. Voidaan myös kysyä, miksi joku käy kirkossa tai liittyy kommunistipuolueeseen. Tuskin siinäkään on kyse puhtaasti eri ideoiden rationaalisesta arvioinnista vapaalla ideoiden markkinapaikalla, vaan tässäkin, niin kuin lähes kaikessa biologisten eliöiden käyttäytymisessä, geeneillä on oma osuutensa.

Spesifit poliittiset kysymyksen vaihtelevat, mutta poliittisen perussuuntauksen perinnöllisyyttä on arvioitu evoluutiopsykologiassa runsaasti, samoin uskonnollisuuden. Esimerkiksi J. Philippe Rushtonin teoksessa Race Evolution and Behaviour (alun perin julkaistu vuonna 2000) esitettiin tutkimukseen perustuvat arviot sekä poliittisen suuntauksen että uskonnollisuuden periytyvyydestä. Hans Eysenckin tutkimus vuodelta 1974 arvioi ihmisten poliittisen suuntauksen radikalismi-konservatismi-akselilla olevan noin 54% perinnöllinen. Uskonnollisuuden arvioitiin olevan noin 50 % perinnöllistä. Edward Dutton ja J. O. A. Rayner-Hilles ovat myös tarkastelleet uskonnollisuuden periytymistä ja nostaneet arviota noin 70 % fundamentalismin kohdalla. [1]

Tietyt tiedon muodot taas ovat enemmän yleisesti hyväksyttyjä, jolloin niiden hyväksymisessä ei ole perinnöllistä komponenttia. Esimerkiksi Newtonin lait tai ymmärrys matematiikasta. Tällaisissa asioissa tiedon lisääntyminen saattaa todella muuttaa ajattelua. Niille lienee yhteistä tietynlainen arvoneutraalius ja selvä hyöty, joka näkyy konkreettisesti insinöörien aikaansaannoksissa.

Jos siis ihmisten näkemyksissä on näin vahva perinnöllinen komponentti, eikö aate- tai uskonnonhistorian kehityskulkujen tarkastelussa tulisi olla mukana biologinen näkökulma?

Kiiskisen kirjoituksessaan mainitsemaa USA:n ja Euroopan välistä eroa voi myös pohtia perinnöllisten tekijöiden avulla. Muutto uudelle mantereelle oli biologinen valintatapahtuma ja Uuden Englannin uudisasukkaissa uskonnollisuus, erityisesti puritanismi, oli vahvasti edustettuna. Kevin MacDonald on korostanut puritaanien voimakasta hedelmällisyyttä, joka teki heistä merkittävän väestönosan. Ylipäätään uusi manner oli uskonnollisesti vainottujen radikaalien turvapaikka, joten uuden mantereen asukkailla saattoi olla vahvemmat ”uskontogeenit”. [2]

Muutoin Kiiskisen käsittelemä kulttuurin / sivilisaation sykli olisi hyvä liittää samaan yhtälöön uskonnollisuuden vähenemisen kanssa. Onhan aiemmissakin sykleissä havaittu, että nousukautta siivittäneitä myyttejä on laskukaudella alettu kyseenalaistaa, esimerkiksi antiikin sivilisaatioissa. Tämä on täysin linjassa mainitun Spenglerin kanssa.

Ehkä biologisten tekijöiden ottamista osaksi analyysia estää ajatus evolutiivisen muutoksen hitaudesta? Historia tuntee kuitenkin esimerkkejä verraten nopeasta evolutiivisesta muutoksesta. Esimerkiksi Peter Frostin ja Henry Harpendingin tutkimuksen mukaan Länsi-Euroopassa keskiajalla alkanutta rikollisuuden laskua voi selittää kuolemantuomion laaja käyttöönottolla ja sen pitäminen käytössä varhaiselle modernille ajalle saakka. Tuolloin noin 1% väkivaltaisimmasta ja tyhmimmästä väestönosasta teloitettiin. Olennaista ei ollut pelkästään teloittaminen, vaan myös valtion vahvuus, jota ilman riittävää valintapainetta ei olisi muodostunut. Edward Dutton ja Michael Woodley of Menie korostavat selektion kohdistuneen erityisesti tyhmimpiin, sillä lukutaitoiset saattoivat vedota ”Benefit of clergyyn”, jonka mukaan kirkonmiehet tuli tuomita erillisessä tuomioistuimessa. Kyseinen etu laajeni asteittain koskemaan lukutaitoisia maallikoita. [3]

Toinen esimerkki suhteellisen nopeasta evolutiivisesta muutoksesta voi olla älykkyys ja sen historialliset muutokset. Päätelmiä tosin rajoittaa se, että älykkyyttä on mittaaminen on verraten uusi keksintö. Haasteena on se, miten ÄO mittaa varsinaista älykkyyttä: Charles Spearman on jakanut älykkyyden g:hen (yleinen osa) ja s:ään (erikoistunut osa), ja äo-testin mittaamat eri osa-alueet ovat enemmän tai vähemmän g-painotteisia. ÄO:n haasteena on myös Flynn-efekti, mutta sen on havaittu kohdistuneen enemmän älykkyyden erikoistuneisiin muotoihin. Tämä tukisi selitystä, jonka mukaan yhteiskunnan kehitys ja koulutuksen paraneminen aiheuttavat Flynn-efektiä, mutta se ei kohdistu älykkyyden perinnölliseen osaan, vaan Flynn-efektillä on rajansa ja se peittää g:n laskua. Dutton ja Woodley of Menie nostavat esiin reaktioajat, joita on mitattu jo 1800-luvulta alkaen. Reaktioajan etuna on, että siihen ei kohdistu Flynn-efektiä. Niiden mittauksista vuosien 1885-2004 välillä voidaan havaita noin pisteen lasku g:ssä yhden vuosikymmenen aikana. [4]

Näiden esimerkkien tarkoitus on osoittaa, miten valintapaineiden muuttuessa fenotyypin muutos voi olla suhteellisen nopeaa ja tällöin myös mahdollinen yhteiskunnallisen muutoksen selitys. Ihminen ei ole enää sama kuin ”10 000 vuotta sitten savannilla metsästäessään” kuten hitaan evoluutiokäsityksen kannattajat saattavat joskus heittää.

Entä uskonnollisuuden taantuma? Duttonin ja Woodley of Menien argumentti on, että länsimaiden onnistuttua laskemaan lapsikuolleisuutta mutaatiotaakka alkaa kertyä väestössä. Erilaisten piirteiden kuten vasenkätisyyden tai autismin on todettu liittyvän mutaatiotaakkaan, ja ne myös korreloivat ateismin kanssa. [5] Eräs tapa tutkia mutaatiotaakan vaikutuksia on isän ikä, sillä mitä vanhempi isä, sen suurempi mutaatiotaakka. Joseph Bronski on puolestaan onnistunut löytämään yhteyden isän iän ja vasemmistolaisten näkemysten kanssa. [6] Mutaatiotaakka kasvaa, mutta modernissa yhteiskunnassa lisääntyminen on pikemminkin valinta kuin parisuhteen väistämätön seuraus. Tällöin niiden, joilla on geneettinen halu saada lapsia, osuus väestössä kasvaa, ja samat yksilöt ovat usein uskonnollisia.

On ymmärrettävää, että valtavirtainen näkemys vähättelee käyttäytymisen perinnöllisyyttä. Sen sijaan on erikoista, että jos muut biologiset erot kuten rotuerot tunnustetaan, perinnöllisyyttä ei oteta laajemmin huomioon yhteiskunnallisessa analyysissä.

–

Viitteet:

1 Dutton & Woodlet of Menie (2018), At our wit’s end, s. 48.

2 Dutton & Woodlet of Menie (2018), At our wit’s end, s. 128-129.

3 Dutton, Edward & Madison, Guy & Dunkel, Curtis. (2018). The Mutant Says in His Heart, “There Is No God”: the Rejection of Collective Religiosity Centred Around the Worship of Moral Gods Is Associated with High Mutational Load. Evolutionary Psychological Science. 4. 10.1007/s40806-017-0133-5.

4 Bronski, J. (2023). Evidence for a Paternal Age Effect on Leftism. OpenPsych. https://doi.org/10.26775/op.2023.11.25

⁵ MacDonald Kevin 2019, Individualism and Western Liberal Tradition, s. 172-173.

⁶ Rusthon, Philippe, Race Evolution and Behaviour, 2013, alunperin julkaistu 2000, Ostara Publications, s. 46, 50, Dutton, Edvard, Rayner-Hilles, J.O.A., The Past is a Future Country: The Coming Conservative Demographic Revolution, Societas, 2022, s. 163.

–

–