Kyle Rittenhousen puolustus

SPENCER J. QUINN   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Lisää laukauksia on ammuttu toisen Yhdysvaltain sisällissodan kenraaliharjoituksissa.

Elokuun 25. päivänä Kyle Rittenhouse, 17-vuotias kansalaismilitian jäsen, joutui ainakin kahdesti Black Lives Matter- ja Antifa-joukkioiden hyökkäyksen kohteeksi Wisonsinin Kenoshassa tapahtuneiden mellakoiden yhteydessä. Hän oli aseistautunut kiväärillä ja ampui kaksi hyökkääjistä ja haavoitti kolmatta. Kolmas hyökkääjä oli aikeissa ampua Rittenhousea pistoolilla kun tämä ampui hänen käsivartensa melkein irti. Sen, että Rittenhouse toimi moitteettomasti ja ampui itsepuolustukseksi, ei pitäisi olla yllätys kenellekään joka on seurannut tarinaa alusta saakka. Yllättävää ei ole sekään, että kaikilla kolmella hyökkääjällä oli rikosrekisteri (yksi oli seksuaalirikollinen, toinen syyllistynyt perheväkivaltaan ja kolmas luvattoman aseen hallussapitoon). Kuten arvata saattaa, poika pidätettiin ja hänelle luettiin syytteet murhasta hänen antauduttuaan poliisille. Siitä lähtien Rittenhouse on toiminut ukkosenjohdattimena vasemmistolaiselle vihanpidolle, joka on hyvää vauhtia ahmaisemassa Yhdysvallat kitaansa.

Kyle Rittenhousen ikä, nimi, perhetausta ja oikeus yksityisyyteen eivät merkitse tällä hetkellä mitään. Poikaparasta on tullut osa historiaa, ja kumpikaan osapuoli tuskin koskaan edes yrittää päästä hänestä yksimielisyyteen. Yhdelle puolelle – minun puolelleni – Rittenhouse on sankari, lännen puolustaja marxilaista rappiota vastaan ja aseenkanto-oikeuden suojelija. Ottaen huomioon tämänhetkisen ilmapiirin, hänestä on mahdoton muodostaa neutraalia mielipidettä. Hänen tappava puolustautumisensa riehuvaa roskaväkeä vastaan alleviivaa vasemmiston ja oikeiston välisiä jyrkkiä ja sovittamattomia eroja, ja saa kysymään miksi osapuolet enää edes vaivautuvat asumaan samassa valtiossa. Rittenhouse saattaa hyvinkin saavuttaa John Brownin aseman. Kun sisällissota 2.0 tosissaan alkaa, molemmat osapuolet varmasti laulavat hänestä kertovia lauluja taistelujen välillä, mutta versiot eroavat toisistaan merkittävästi.

Oletan, että tapauksen keskeiset yksityiskohdat ovat yleisessä tiedossa kirjoittaessani tätä. New York Times julkaisi melko tasapuolisen selonteon, joka sallii lukijan tehdä omat johtopäätöksensä. Blaze-lehden Leon Wolf käytännössä nauroi murhasyytteen ulos sivulta. Nationalist Review kertoi, miten sosiaalisessa mediassa jaettiin Rittenhousen henkilötietoja ja uhkailtiin hänen perhettään.

Tavallaan tämä kaikki kuuluu helposti havaittavaan kaavaan, joka alkoi George Zimmermanista vuonna 2012 mutta kääntyi traagiseen nousuun tänä vuonna. Lain ja järjestyksen kannattaja (yleensä valkoinen) joutuu lain ja järjestyksen vastustajan (yleensä mustan) provosoimattoman hyökkäyksen kohteeksi ja vastaa kuolettavalla voimalla tai sellaisen uhalla. Sitten tapaus käynnistää Amerikan laajuisen huutokilpailun siitä, keneltä loppuu ääni ensimmäisenä. Kuluvana vuonna olemme nähneet McMichaelit, McCloskeyt, Wuestenbergit, Derek Chauvinin, Garrett Rolfen, ja nyt Kyle Rittenhousen. Vastaavat tapaukset, jotka eivät helposti sovi kaavaan, kuten David Dornin ja Dillon Taylorin traagiset surmat, joutuvat nopeasti muistiaukkoon. Tämä johtuu siitä, että tällä hetkellä amerikkalaiset todella haluavat huutaa toisilleen ja hyödyntävät jokaisen tilaisuuden tehdä niin.

Mutta toisessa, tärkeämmässä mielessä Rittenhousen tapaus on aivan erilainen. Ensinnäkin se kytkeytyi laajempaan konfliktiin ja, enemmän kuin yksikään edellä mainituista, muistutti sotaa. Rittenhouse havaittiin vihollisen linjojen takana ja hän yritti epätoivoisesti päästä turvaan. Hän tarvitsi kaiken itsehillintänsä ja aseenkäyttötaitonsa selviytyäkseen. Hän ei missään vaiheessa joutunut paniikkiin. New York Timesin mukaan Rittenhouse ampui kahdeksan laukausta eri kulmista ja sai kolme osumaa, joista kaksi oli tappavia. Tämä on huomionarvoista. Vielä huomionarvoisempaa on se, että hän ampui lähestyvää Antifa-korstoa käteen, jolla tämä piteli pistoolia. Oliko se pelkkää tuuria? Vai halusiko Rittenhouse riisua vastustajan aseista tappamatta häntä, niin kuin villin lännen pyssysankari? Kenties jonakin päivänä saamme tietää. Mutta sillä välin meidän pitäisi tajuta, että Kyle Rittenhouse osoitti, kuinka tehokasta vastuullinen ampuma-aseiden käsittely voi olla ja kuinka tärkeää on pysytellä rauhallisena paineen alla. Tuo poika on selvä esikuva koko oikeistolle.

Toisekseen tapaus osoittaa järjestäytyneen vasemmiston hirvittävän päättäväisyyden. Mellakoiva väkijoukko oli toki täynnä pälpättäviä neekereitä, kuten aina nykyään. Eräs musta kommentaattori huomautti, että mukana oli paljon valkoisia nuoria. ”Ne ovat Antifa,” hän sanoi. Kun Rittenhouse pakeni alas katua, hänet tavoitti ja hänen kimppuunsa hyökkäsi joukko valkoisia. He tiesivät, että hän oli aseistautunut. He tiesivät, että hän oli juuri tappanut. Ainakin neljä heistä hyökkäsi Rittenhousen kimppuun siitä huolimatta – ja näistä kolmella ei ollut ampuma-asetta. Yksi yritti hypätä hänen päälleen, toinen yritti viedä häneltä aseen ja kolmas huitaisi häntä rullalaudalla. Pistoolilla aseistautunut korsto, muuan Gaige Grosskreutz, ilmaantui paikalle viimeisenä ja häntä ammuttiin viimeisenä. Miettikääpä hetki, millaista mielentilaa vaaditaan syöksyäkseen aseistetun miehen kimppuun. Nämä antifalaiset eivät selvästikään olleet kauhusta kankeina. He olivat pikemminkin taistelunhaluisia ja raivoissaan. Ja yksi heistä uhrasi henkensä asiansa puolesta.

Nämä ihmiset ovat raivokkaita, päättäväisiä ja järjestäytyneitä. Jos Rittenhousen tapaus opettaa meille jotain, niin sen ettei heitä voi ohittaa olankohautuksella.

Kolmanneksi, tapaus osoittaa että oikeistolla on moraalinen etulyöntiasema. Voimme tietenkin kysyä, miksi Rittenhousen vanhemmat antoivat 17-vuotiaan osallistua mellakan tukahduttamiseen. Mutta Rittenhousen itsensä motiivit näyttävät olleen puhtaat. Ennen ampumavälikohtausta hän kertoi Daily Callerille:

Ihmisiä loukkaantuu, ja meidän tehtävämme on suojella näitä liikeyrityksiä, ja minun tehtäviini kuuluu myös ihmisten auttaminen. Jos joku on loukkaantunut, menen hätiin. Minulla on kivääri, koska minun täytyy tietenkin puolustaa itseäni. Mutta minulla on myös lääkintäpakkaus.

New York Times kirjoitti myös, että mellakoitsijat olivat suihkuttaneet pippurisumutetta Rittenhousea kohti, ja että siitä huolimatta hän oli tarjonnut heille ensiapua.

Verratkaa tätä partiolaista BLM:n ja Antifan huligaaneihin, jotka olivat tulleet pelkästään ryöstelemään ja polttamaan, koska muutama päivä aiemmin poliisi oli ampunut uppiniskaisen Jacob Blaken, mustan rikollisen joka vastusti pidätystä ja tavoitteli veistä autostaan. Tässä videonpätkässä voi nähdä mellakoitsijoiden aggression militiaa kohtaan, joka ei selvästikään halunnut aloittaa tulitaistelua. Huomatkaa kuinka yksi mellakoitsijoista ärsyttää heitä hokemalla ”Ammu minut, ammu minut.” Tämä kajahtanut häirikkö on Joseph Rosenbaum, seksuaalirikollinen joka myöhemmin jahtasi Rittenhousea ja heitti jotakin tätä kohti. Hän oli ensimmäinen niistä, jotka Rittenhouse ampui. Sen jälkeen Rittenhouse jäi paikan päälle ja puhui puhelimeen, oletettavasti soitti hätänumeroon, kunnes väkijoukko tunnisti hänet ampujaksi ja alkoi vaatia hänen päätään vadille.

Voiko moraalinen ero oikeiston ja vasemmiston välillä olla tämän selvempi?

Lopuksi, Kyle Rittenhouse on tarkoittamattaan pakottanut valkoiset lähemmäs toisiaan kuin koskaan ennen. Valkoisten pitäisi kiinnittää huomiota oheiseen twiittiin, jonka kirjoitti Massachusettsin musta valtuutettu Aryanna Pressley:

Tämä on julistus naiselta, joka lähettäisi kaikki konservatiiviset valkoiset keskitysleirille jos voisi. Olen aina halveksinut mustaa politiikantekoa, koska mustat poliitikot käyttävät melkein aina rasismin sumuverhoa ajaakseen omia itsekkäitä ja korruptoituneita etujaan. Mutta Pressleyn twiitissä on muutakin. Häntä ajaa pikemminkin ideologia kuin ahneus. Hän yrittää valheillaan tehdä saman mitä Grosskreutz yritti käsiaseellaan: tuhota yhden valkoisen miehen elämän.

Tämän hetken yhteiskunnassa mikään ei vahingoita ihmistä enempää kuin hänen leimaamisensa valkoisen ylivallan kannattajaksi. Pressleyllä ei ole minkäänlaisia todisteita väitteelleen ja hän esittää sen siitä huolimatta. Hänellä ei ole perusteita puolustaa mellakoitsijoita ja hän tekee niin siitä huolimatta. Twiitillään hän edistää mustaa ylivaltaa, mikä on yhtä paljasta kuin hänen ruma päänsä.

Valkoisten pitäisi ymmärtää, ettei tällaisten syytösten totuudellisuudella ole merkitystä. Ei ole väliä, onko joku syytön. Ei ole väliä, mikä on totuus. Väliä on sillä, että oman henkensä puolustaminen mustaa tai vasemmistolaista vastaan toimii esteenä mustien ja vasemmistolaisten valtapyrkimyksille. Ja tämän takia he tekevät valkoisesta ihostasi kohteen ja yrittävät tuhota sinut.

Vaatii täydellistä moraalisen tajun puutetta pitää Kyle Rittenhousea konnana. Hän suojeli omaisuutta ja liikeyrityksiä riehuvalta väkijoukolta. Hän suojeli itseään riehuvalta väkijoukolta. Ja jos yksi valkoinen – vaikka hän olikin vasta nuori poika – voi niin tehokkaasti ja kuolettavasti taistella kansalaissotilaana, miettikää kuinka tehokkaita tuhannet valkoiset voisivat olla vastaavassa tilanteessa.

Kenties juuri tämä raivostuttaa vasemmistoa eniten Kyle Rittenhousen tapauksessa.

–

Kirjoitus on ilmestynyt Counter Currents -verkkojulkaisussa 28.8.2020.