SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Pulushakkia Malmössä

OLLI VIRTANEN

Ruotsin Malmössä oli perjantai-iltana vaihteeksi täysi rähinä päällä. Sadat ihmiset riehuivat kaupungin kaduilla tuhoten infrastruktuuria, polttaen autoja ja kivittäen virkavallan edustajia. Useita poliiseja loukkaantui lievästi, ja parisenkymmentä ihmistä pidätettiin. Mellakoiden syynä – tai paremminkin verukkeena – oli tällä kertaa ”äärioikeistolaisen” tanskalaispoliitikko Rasmus Paludanin suunnittelema tempaus, jossa oli tarkoituksena julkisesti polttaa Koraani. Paludan oli hakenut manifestaatiolleen lupaa Ruotsin poliisilta, mutta sellaista ei herunut, minkä lisäksi länsinaapurimme virkavalta osoitti kunnioituksensa ilmaisunvapautta kohtaan lätkäisemällä Paludanille kahden vuoden maahantulokiellon. Kiellosta huolimatta Paludanin kannattajat järjestivät Malmön Suurtorilla mielenilmauksen, jossa muun muassa potkittiin Koraania, ja lisäksi saman joukon edustajat polttivat Koraanin Rosengårdin maahanmuuttajalähiön liepeillä. Rauhanuskonnon edustajat reagoivat tähän siten kuin heidän kulttuurissaan tavataan reagoida, eli silmittömällä väkivallalla kaikkea ja kaikkia kohtaan.

Tämä ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun maahanmuuttajat panevat jotakin eurooppalaista kaupunkia matalaksi. Mutta miten tämä oikeastaan on mahdollista? Tulokkaat kun kuitenkin edelleen ovat vähemmistönä kaikkialla Euroopassa, Ruotsissakin, joka sentään on tällä saralla maanosamme synkimpiä maita. Minkä takia eurooppalaiset eivät laita vandalismille stoppia yksinkertaisesti enemmistöasemansa turvin?

Kaikki joskus shakkia pelanneet tietävät, että pelaaja, jolla on laudalla enemmän ja arvokkaampia nappuloita, tavallisesti voittaa pelin. Materiaaliylivoima ei kuitenkaan takaa voittoa; olennaista on nimittäin myös se, miten moni nappula osallistuu peliin aktiivisesti. Pelaaja voi voittaa huomattavastakin alivoimasta huolimatta, mikäli hänen nappulansa ovat hyvissä asemissa ja vastustajan joukot seisovat passiivisina laudan laidoilla.

Yhteiskunnallinen valtataistelu toimii tältä osin shakkipelin tavoin. Kantaväestön nimellinen enemmistöasema ei pahemmin hyödytä, kun maanosamme harmaantuu hyvää vauhtia, ja niistä kynnelle kykenevistäkin perin harva on valmis tekemään isänmaansa eteen juuri muuta kuin suoltamaan ”herätkää päättäjät!” -tasoisia kommentteja iltapäivälehtien yleisönosastoille. Maahanmuuttajat sen sijaan ovat pääasiassa aggressiivisia nuoria miehiä, jotka ovat erittäin valmiita eläimelliseen riehuntaan, mikäli vähänkään haistavat itseään jollakin tavalla loukatun. ”Niitähän on niin vähän” -argumentti olisi loogisesti kestävä silloin, jos eurooppalaiset ylivoimansa turvin oikeasti laittaisivat ihmisiä pahoinpitelevät ja paikkoja tuhoavat barbaarit kuriin keinoja kaihtamatta. Mitään tällaista emme kuitenkaan näe. Monikulttuuristen lähiöiden annetaan kaikessa rauhassa vajota anarkiaan, joka sitten aika ajoin räjähtää valtavirtayhteiskunnankin silmille, kuten nyt Malmössä.

On epämiellyttävä tosiasia, mutta tosiasia yhtä kaikki, että valta pohjautuu viime kädessä aina väkivaltaan. Yhteiskunnan säännöt sanelee se, jolla on paitsi kyky, myös halukkuus käyttää voimaa toisia vastaan. Me eurooppalaiset olemme pitkälti ehtineet unohtaa tämän, koska omat hallituksemme, mitä moitittavaa niissä ikinä onkin, turvautuvat perin harvoin avoimeen voimankäyttöön; eurooppalainen yhteiskuntamalli on perinteisesti mahdollistanut ongelmien ratkaisun väkivallattomin keinoin. Niinpä olemme nyt sormi suussa, kun keskellemme on yhtäkkiä ilmestynyt tyystin toisenlaisessa arvomaailmassa marinoitu joukko, joka uskoo ja tottelee vain voimaa. Mikäli aiomme saada kaupunkimme takaisin hallintaamme, meidän pitää uskaltaa näyttää, että edellytyksiä voimankäyttöön löytyy kyllä tarvittaessa meiltäkin. Muutoin ajaudumme lopulta shakkimattiin.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

Tietoja

This entry was posted on 30 elokuun, 2020 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , , .
%d bloggaajaa tykkää tästä: