Presidentti Halonen ja Pandoran lipas

JUKKA AAKULA

–

Presidentti Tarja Halonen totesi Ylen Politiikkaradiossa koronaepidemian hoitoon liittyen:

Kaikki ne maat, joissa naisilla on ollut hyvä tai vahva asema ja joissa on vielä ollut naisjohtaja, niin näyttää siltä, että tämä tilanne on mennyt paremmin. Jopa niin, että pohjoinen hyvinvointiyhteiskunta, joka on hyvin tasa-arvoinen, niin meidän läntinen naapurimaamme Ruotsi ei näytä pärjäävän kovin hyvin, mutta siellä onkin miehet johdossa.

Halonen avasi Pandoran lippaan.

Halonen on luonut itsestään kuvaa suurena ihmisoikeustoimijana – väite jonka vähänkin kriittisesti ajatteleva tajuaa kyseenalaiseksi. Mielisteleehän Halonen Euroopan tämän hetken merkittävintä ihmisoikeuksien loukkaajaa Vladimir Putinia ja julistautuu jopa hänen hyväksi ystäväkseen. Puhuuhan hän samaan aikaan loukkaavasti lähialueiden demokratioiden johtajista. Toimii sanalla sanoen kuin sielunveljensä Donald Trump.

Mutta palataanpa Pandoran lippaaseen: omasta mielestään pitkän ja arvokkaan päivätyön paremman maailman ja ihmisoikeuksien puolesta toimineena ihmisenä Halonen totesi siis hieman toisin sanoin ilmaistuna:

Ihmisryhmien välillä on biologisia eroja ja biologiset erot vaikuttavat maiden menestykseen jopa siitä riippumatta millaiset yhteiskunnalliset instituutiot – kuten hyvinvointiyhteiskunta – maassa vallitsevat. (Esimerkkinä naisten johtamat maat, jotka ovat – ainakin joissain kysymyksissä – menestyneempiä kuin miesten johtamat maat.)

Halonen esitti yleisellä tasolla saman väitteen kuin professorit Tatu Vanhanen ja Richard Lynn kirjassaan IQ and Wealth of Nations vuonna 2004:

Ihmisryhmien välillä on biologisia eroja ja biologiset erot vaikuttavat maiden menestykseen jopa siitä riippumatta millaiset yhteiskunnalliset instituutiot – kuten markkinatalous – maassa vallitsevat. (Maat, joiden väestön kansallinen äo on korkea, menestyvät paremmin kuin maat, joiden väestön kansallinen äo on alhaisempi. Ja erityisesti maat, joiden johtava eliitti on äo:ltaan korkeammalla tasolla, menestyvät paremmin.)

Ainoa ero oli, että Halonen puhui biologisista ryhmistä nainen ja mies – Vanhanen ja Lynn ihmispopulaatioista kuten negroideista, kaukasoideista ja mongolideista tai kansakunnista. Halonen mittasi menestystä koronaepidemian hoidolla ja Vanhanen ja Lynn bruttokansantulolla. (Unohdettakoot nyt kokonaan se, että Lynn ja Vanhanen olivat käyttäneet asian selvittämiseen vuosia ja Tarja Halonen perusti väitteensä toisen käden tietoon.)

Halonen avasi siis omalta osaltaan Pandoran lippaan kertoessaan meille, että ihmisryhmien biologisista eroista on hänen mielestään korrektia puhua.

Olen Halosen kanssa samaa mieltä. Tästä on hyvä jatkaa.

Kirjoitin itse muutama vuosi sitten nais- ja miesjohtajista perustaen väitteeni muutamiin yliopistollisiin tutkimuksiin:

Stanfordin Yliopiston tutkimuksen mukaan yhteistyökäyttäytymisessä on hyvin merkittävä ero sukupuolten välillä. Nimenomaan miehet tekevät tehokkaammin yhteistyötä ryhmässä, kun ryhmä on kilpailu- tai konfliktitilanteessa toisen ryhmän kanssa, verrattuna tilanteeseen missä konfliktia ei ole. Naisten yhteistyön määrä ei riipu konfliktin tasosta. Tulos antaa tukea evolutiiviseen ajatteluun perustuvalle ns. male warrior -hypoteesille.

Mies on metsästäjä-keräilijäyhteisössä sopeutunut toimimaan metsästäjänä ja sotilaana. Metsästäjä-keräilijäyhteisössä metsästyksen ja sodan tehokkuus riippuu paljolti miesten kyvystä toimia konfliktitilanteessa sekä miesten keskinäisestä luottamuksesta ja uhrautumishalustakin. Mies yksilönä saattaa myös hyötyä sodasta. Voitokas taistelija valtaa resursseja (muiden heimojen maa-alueita ja naisia) itselleen. Toisaalta sodassa tai metsästyksessä kunnostautunut mies saa oman heimonsa naisten ja toisten miesten silmissä arvostusta ja siten myös etuja. Hävitty konflikti taas merkitsi metsästäjä-keräilijäyhteisön miehille hyvin todennäköisesti kuolemaa. Usein naiset sen sijaan otettiin voittaneen heimon jäseniksi. Miehelle oman yhteisön kukoistus oli elinehto, naiselle ei.

[…] Konfliktitilanne ei tietenkään vaikuta miehiin vain yhteisön jäseninä, vaan myös yhteisön johtajina. Amsterdamin yliopiston evoluutiopsykologian professorin Mark van Vugtin tutkimus tukee male warrior -hypoteesin mukaista tulkintaa. Kun yhteisö toimii konfliktitilanteessa ulkoryhmän kanssa, se toimii tehokkaammin miehen johtamana, kun taas konfliktitason ollessa alhainen se toimii paremmin naisjohtajan alaisuudessa.

Vielä mielenkiiintoisempi on tulos, jonka mukaan korkean konfliktitason vallitessa yhteisön jäsenet valitsevat mieluummin mies- kuin naisjohtajan, mutta konfliktitason ollessa alhainen he valitsevat naisjohtajan.

Tein johtopäätöksen tai pikemmin loin hypoteesin:

Pienten maiden, jotka Suomen tapaan sijaitsevat maantieteellisesti suuremman imperialistisen suurvallan naapurissa, on järkevää valita turvallisuuspolitikasta vastaavaksi johtajakseen mies. Miehet kykenevät luonnostaan toimimaan tehokkaammin johtajana konfliktitilanteissa.

Halonen on koko uransa ajan vähätellyt nyky-Venäjän sotilaallista uhkaa läntisiä naapureitaan kohtaan. Virolaisten kykenemättömyyttä ymmärtää Venäjän muka positiivista muutosta Halonen kutsui aikoinaan postsovjeettiseksi traumaksi. Historia – Georgian, Krimin ja Ukrainan tapahtumat – on osoittanut Halosen analyysin virheelliseksi. Voisiko ajatella – Halosen omaa logiikkaa seuraten – että sotilaallisen maailmantilanteen ymmärtäminen ja uhkaan vastaaminen esimerkiksi sotilaallisella liittoutumisella vaatii ehkä mies- eikä naisjohtajaa?

En väitä, että intuitio on tässä tapauksessa varmasti oikea, mutta vähintäänkin hypoteesia kannattaisi vakavasti tutkia. Tästä olemme varmasti Tarja Halosen kanssa samaa mieltä?

–

–

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.