SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Suursiivous

OLLI VIRTANEN

Kaimani Olli Huovinen kirjoitti Sarastukseen vähän aikaa sitten lukemisen arvoisen artikkelin, jossa hän ehdotti eugeniikkaa yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisukeinoksi. Pyrin tässä kirjoituksessa hahmottelemaan Huovisen yleisluontoisen tekstin pohjalta hieman yksityiskohtaisemman alustavan ohjelman, jolla tällainen väestönparannusoperaatio voitaisiin aloittaa. Seuraavassa esittämäni lista ei suinkaan ole tyhjentävä, vaan ennemminkin luonnosmainen yhteenveto suhteellisen helposti toteutettavista toimenpiteistä. Todettakoon nyt vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, että kaikki tekstissä esittämäni mielipiteet ovat pelkästään omiani.

Suomen, kuten laajemminkin länsimaiden, ongelmana on väestön laadun heikkeneminen. Vähemmän älykkäät kansanryhmät lisääntyvät älykkäämpiä ahkerammin, minkä lisäksi maahan vielä erikseen tuotetaan heikomman geenistön kantajia kehitysmaista. Koska älykkyys ja muut vakaan ja vauraan yhteiskunnan luomiseen vaadittavat luonteenominaisuudet ovat pitkälti perinnöllisiä, tällainen kehitys tulee jatkuessaan muuttamaan länsimaat vähemmän hyvinvoiviksi, turvattomammiksi ja ylipäätään kaikin tavoin epämiellyttävämmiksi paikoiksi elää.

Jotta tämä trendi saataisiin käännettyä, yhteiskunnan pitää jälleen alkaa ottaa väestökysymykset tosissaan. Huonojen geenien leviämistä tulee pyrkiä estämään, hyvien puolestaan edesauttamaan. Tätä tavoitetta voitaisiin edistää esimerkiksi seuraavanlaisin toimenpitein:

1. Kaikki humanitaarinen maahanmuutto tulee lopettaa välittömästi, ja maahan jo päästettyjä tulokkaita pitää alkaa palauttaa kotimaihinsa mahdollisimman nopeasti. Arabit ja afrikkalaiset ovat valkoisia vähemmän älykkäitä ja toisaalta alttiimpia rikollisuuteen, eli heidän maahanmuuttonsa salliminen on aktiivista dysgeniikkaa ja näin mahdollisimman jyrkässä ristiriidassa väestön laadun parantamistavoitteiden kanssa.

Koska ei kuitenkaan ole todennäköistä, että kaikkia tulijoita saataisiin palautettua säällisessä ajassa (tai koskaan), heistä pitää tehdä suomalaisten silmissä epätoivottavia lisääntymiskumppaneita. Näin ollen seka-avioliitot suomalaisten ja humanitaaristen maahanmuuttajien (sekä heidän jälkeläistensä) välillä tulee kieltää, ja tällaisille pareille syntyviltä lapsilta tulee evätä oikeus yhteiskunnan tukiin.

2. Epätoivottavien geenien kantajia tai muutoin vanhemmiksi sopimattomia tulee rohkaista olemaan hankkimatta lapsia. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi väestön vähiten älykäs kymmenys, vaikeita perinnöllisiä sairauksia sairastavat, kehitysvammaiset sekä päihdeongelmaiset. Kuten Huovinen tekstissään esittää, näihin ryhmiin kuuluville voisi maksaa jonkin huomattavan kertakorvauksen, mikäli he antaisivat vapaaehtoisesti steriloida itsensä. Esimerkiksi 10 000 euroa vastaa Kelan korvauksilla eläjälle hyvinkin puolentoista vuoden tuloja, joten tällainen summa olisi epäilemättä jo huomattava kannustin. Näille ryhmille sterilisaation ikärajaa tulisi laskea nykyisestä 30:stä esimerkiksi 15 vuoteen, sillä kaikki tuntevat sosiaalisesti haasteellisen väestönosan taipumuksen saada lapsia läntisin standardein varsin nuorena. Sterilisaatiokorvauksen ehdoksi tulisi asettaa se, että henkilö on ennestään lapseton.

3. Rikollisia taipumuksia tulee pyrkiä karsimaan väestöstä kovalla kädellä. Niinpä jokainen rikollinen, joka tuomitaan teoistaan ehdottomaan vankeuteen, tulisi oletusarvoisesti steriloida aina tuomion täytäntöönpanon yhteydessä. Sama koskee niitä vanhempia, joiden jälkikasvu joudutaan ottamaan huostaan; he ovat omalla toiminnallaan kyllin selvästi osoittaneet olevansa vanhemmiksi soveltumattomia. Näistä sterilisaatioista ei luonnollisestikaan tule maksaa minkäänlaista korvausta.

Tämän lisäksi väkivaltarikoksista ja muusta häiriökäyttäytymisestä langetettavia tuomioita tulee kiristää selvästi, ja Suomen tulee myös ottaa käyttöön oikea elinkautinen sekä kuolemanrangaistus. Yhteiskunta, joka sallii Juha Valjakkalan kaltaisen jätekasan a. elää, b. kulkea vapaalla jalalla ja c. jos niikseen tulee, vielä lisääntyäkin, on päivänselvästi kadottanut ryhtinsä.

4. Hyvien geenien kantajia, kuten väestön älykkäintä viidennestä sekä esimerkiksi taiteen ja urheilun huippulahjakkuuksia, tulee puolestaan rohkaista lisääntymään enemmän. Yksi mahdollisuus olisi tietysti maksaa heillekin jokin huomattava kertakorvaus jokaisesta hankitusta lapsesta. Toinen, uskoakseni ehkä tähän väestöryhmään paremmin tehoava keino, olisi tietynsuuruinen ansiotuloveron alennus jokaista syntyvää lasta kohti. Edusta voisi myös tehdä portaittain kasvavan, eli toisesta lapsesta saatava prosenttiyksikkömääräinen alennus olisi suurempi kuin ensimmäisestä saatava jne.

Tämän lisäksi geeniarpajaisten voittajia voisi kannustaa lastentekoon lisäämällä heidän poliittista vaikutusvaltaansa lapsiluvun kasvaessa; he voisivat esimerkiksi saada vaaleissa kutakin lastaan kohden yhden ylimääräisen äänen. Koska lasten saaminen tekee ihmisestä tavallisesti konservatiivisemman ja vähemmän alttiin epärealistiselle maailmansyleilylle, tällä uudistuksella olisi todennäköisesti vielä se myönteinen vaikutus, että se muuttaisi harjoitettua politiikkaa vakaampaan ja järkevämpään suuntaan.

5. Lasten hankkiminen ei kuitenkaan yksinään vielä riitä, vaan lapsi tarvitsee myös eheän ja turvallisen kodin kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Paras tapa tarjota lapselle tällainen koti on perinteinen ydinperhe, jonka pohjana on vanhempien elämänmittaiseen keskinäiseen uskollisuuteen perustuva avioliitto. Yksinhuoltaja- ja uusioperheet eivät ole yhtä hyvä vaihtoehto, koska sellaisessa kasvaminen tunnetusti altistaa sosiaalisille ongelmille.

Valitettavasti avioliittoinstituutio on joutunut länsimaissa retuperälle, millä tulee tilanteen jatkuessa tällaisena olemaan yhteiskunnillemme tuhoisia seurauksia. Avioliitto tulisikin pikaisesti palauttaa siihen arvoon, joka sille yhteiskunnan vakauden tukipilarina itseoikeutetusti kuuluu. Tätä voitaisiin edistää muun muassa sellaisin keinoin, joita Timo Hännikäinen ehdotti kirjoituksessaan ”Kuka tappoi avioliiton?” Meidän tulisikin siis esimerkiksi:

keventää avioliitossa elävien verotaakkaa

kriminalisoida aviorikos uudelleen

vaikeuttaa avioeron saamista huomattavasti

rajata adoptio- ja hedelmöityshoito-oikeus vain naimisissa oleville (hetero)pareille

leikata avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten lapsilisiä

Näin ollen on selvää myös, että neljännessä kohdassa mainitut kannustimet tulee rajata ainoastaan naimisissa oleville henkilöille.

Monien mieleen nousee epäilemättä kysymys siitä, miten tämä kaikki rahoitettaisiin; sterilisointikorvaukset ja veronalennukset eivät olisi ilmaisia. Rahoitus ei kuitenkaan tuottaisi ongelmia, kahdestakin syystä. Ensinnäkin valtiolla riittää täysin turhia rahareikiä, joista olisi syytä hankkiutua eroon joka tapauksessa, toteutettaisiin tässä ehdottamiani toimenpiteitä tai ei. Esimerkiksi pelkkään kehitysapuun Suomi käyttää yksistään tänä vuonna yli miljardi euroa, ja punavihreän maahanmuuttopolitiikan kustannusten laskemiseen ei tämän tekstin sivumäärä riitä. Jo yksistään näiden kahden moolokin kidan tukkimisella säästettäisiin todella pitkä sentti.

Toiseksi, mikä vielä tärkeämpää, tällainen politiikka maksaisi itsensä ennen pitkää moninkertaisesti takaisin. Väestön älykkyystason noustessa yhteiskunnan tuottavuus lisääntyisi, ja sosiaalitukiin ja rikollisuuden vastaiseen taisteluun tarvittavat varat vastaavasti vähenisivät. Yhteiskunnalla ei siis yksinkertaisesti olisi tarvetta nykyisenkaltaiselle sosiaalihuoltokoneistolle alati kasvavine kustannuksineen. Tämän parempaa investointia tulevaisuuteen maamme ei juuri voisi tehdä.

Eugeniikka herättää ihmisissä usein kielteisiä tai vähintäänkin ristiriitaisia tunteita. Kuten Huovinenkin toteaa, osaltaan tämä johtuu tietysti siitä, että moni yhdistää sanan mielessään koppalakkeihin, keskitysleireihin ja kaasukammioihin. Toinen, uskoakseni vielä tärkeämpi syy on se, että perimäaineksen jakaminen hyvään ja huonoon saa ihmiset epävarmoiksi itsestään: entä jos minä en riitäkään tällaisena kuin olen? Huoli on ymmärrettävä, mutta turha; eugeniikan ei tarvitse tarkoittaa pyrkimystä luoda jonkinlainen yli-ihmisrotu. Geenipohjan parantamiseen tähtäävän politiikan vaikutukset olisivatkin myös sen tavallisen pulliaisen kannalta yksinomaan myönteisiä: sosiaalitukiin tarvittavan summan pieneneminen keventäisi verotaakkaa ja rikollisuuden väheneminen tekisi yhteiskunnasta turvallisemman.

Väestönlaatu vaikuttaa yhteiskunnan jokaisen asukkaan elämänlaatuun, kukaan ei pääse sen seurauksia pakoon. Jos se huononee, itse kunkin hyvinvointi kärsii. Tällä hetkellä suunta on jyrkästi alaspäin, ja tämän tilanteen muuttaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: