Mielipide ja fakta

VELI PESONEN

–

Suomessa voi järkevän ja kriittisen henkilön maineeseen päästä tokaisemalla “tuo on mielipide, ei fakta” kuultuaan mielipiteen jostain. Mielipiteet, erilaiset arvostelmat ja olettamukset siis, aivan selvästi uhkaavat asiakeskustelua. Meillä vain faktat saavat puhua keskenään; mille sellainen maailma sitten rakentuu?

Arvostelmien ja olettamusten periaatteellinen vaivalloisuus kuvastanee asennetta jossa ohimenevä kapakkakeskustelukin hoidetaan jonkinlaisena virkatyönä. Luterilaisessa maailmassa yleinen pappeus saa rinnalleen, kaiketi sekularisaation perua, yleisen virkamiehisyyden. Tasavaltaisessa yhteiskunnassahan me kansalaiset hallitsemme itseämme ihan itse, mikä edellyttää kanonisen virkatyön hengen vallassa oleskelua.

Virkatyönä hallinnointi on myös sovinnaisen faktapohjan ylläpitoa. Kansallisen eheyden vuoksi on tärkeää ettei esimerkiksi savolaisten saamelaisille ja välillä vähän muillekin tekemiä kolttosia avata aivan deskriptiiviselle tasolle. Kaksikielisyyden, mehän olemme kaikki oikeasti kaksikielisiä ainakin henkisesti, asiaan on tärkeää omaksua kanta, että ennen ruotsalaisten tuloa täällä ei ollut ketään mutta ruotsalaiset sivistivät meitä.

On siis hyödyllistä olla vuoron perään ei-mitään, ruotsalainen, savolainen ja kenties vielä jotain muutakin. Se ei ole enää mielipide vaan fakta. Sovinnaisen faktapohjan uhmaamisen oikeus on sellaisella akateemisella tutkijalla jonka oma mielipide sattuu olemaan muodissa juuri sillä hetkellä, eli kysymyksessä on projekti muuttuneen sovinnaisen faktapohjan vakiinnuttamiseksi osaksi valtionhallintoa.

Kylläpä vain, faktapohjan sovinnaisuus on sitä tähdellisempää mitä lähempänä poliittista vallankäyttöä liikutaan. Meneillään oleva kampanja väärän tiedon eli disinformaation kitkemiseksi sosiaalisesta mediasta merkinnee lähinnä informaation rinnastamista fyysiseen puuttumiseen ja sen omaksumista valtion yksinoikeuksien piiriin poliisille ja armeijalle kuuluvan väkivaltamonopolin tavoin.

Itäistä naapurimaatamme hallitsee vakoiluorganisaatio jonka vallankäytön profiilissa disinformaatiolla on tavanomaista keskeisempi sija. Suomalaisilla on jonkinlaisena automatisoituna refleksinä taipumus venäläisten matkimiseen mitä tulee järjestyksenpidon menetelmiin, mistä osoituksena voitaneen pitää johtavan päivälehtemme sivuilla tuhkatiheään esiintyviä ammattijournalistien ihan omilla nimillään ja kasvoillaan(!) kirjoittamia kolumneja, etten sano pamfletteja, joiden ainoa varsinainen viesti on sananvapauden vastainen.

On aiheellista kysyä, rakentuuko todellisuus tosiasioista ja tiedämmekö oikeastaan mitä on olemassa? Sokrates tietää, että minä en tiedä. Erilaisten faktuumien joukossa on kumminkin – sovinnaisuudella tai ilman – eriluonteisia tapauksia. On esimerkiksi kiehtovaa seurata kinastelua siitä olemmeko hiukkasia vai säikeitä ja mitä pimeä energia pohjimmiltaan on. Hirveästi ei kuitenkaan kannata kinastella, hyökkäsikö Vilhelm Valloittaja Englantiin vuonna 1066 vai ei. Nykyiselle muodikkaalle hallinnolle on kuitenkin tyypillistä pyrkimys juuri päivänselvien asioiden sumentamiseen ja kiistanalaisten, kenties oikeiden tai väärien, otaksumien hellimiseen niiden muodikkuuden tähden. Kun todellisuus sumennetaan ja väestön ohjelmointiin sovelletaan enemmän tai vähemmän epämääräisiä uskonkappaleita, on myös syyllisyydellä hallitseminen helpompaa, nyt kun kirkko on otteensa menettänyt ja pelkkien psykologien apu ei enää taida riittää kansakunnan uskomuspohjasta huolehtimiseen.

Länsinaapurissamme vaikuttaa teinityttö, jonka merkittävin ominaisuus on kyky nähdä hiilidioksidia. Hänen vanhempansa ovat hänen todistajiaan. Jälkikristillinen, uusmuinainen aikamme saa todistaa vanhatestamentillisen lapsiprofeetan ilmestymisen. Hän tuskin jää ainoaksi lajissaan.

Raamattu on juutalaisten kirjoittama kristittyjen pyhä kirja. Vanhatestamentillinen ja uusitestamentillinen usko poikkeavat toisistaan joiltain osin. Kristillisen seurakunnan menetettyä otteensa ihmisistä tilalle ei tarjoudu yksinkertaisesti ei-mitään. Vanhan Testamentin lakiuskonto, jossa nuhteettomuuden nimissä sääntöjä noudattamalla ylläpidetään sosiaalista järjestystä joka on jumalallista alkuperää, näyttää olevan ainakin suosittua ellei muuta. Ulkokultaisuudesta valittajat ovat epämuodikkaita.

–

–

Veli Pesonen on Viitasaarella syntynyt insinööri ja muusikko.