Etnofutur III (raportti konferenssista)

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

Toisinajattelevan oikeiston puhetilaisuuksista on viime vuosina tullut yleiseurooppalainen ilmiö. Erilaisten nationalisti- ja identitaariryhmien ajatuksia esittelevät konferenssit muun muassa Tanskassa, Britanniassa, Hollannissa ja Baltian maissa ovat keränneet kansainvälistä puhujakaartia, ja viime vuoden keväällä joukkoon liittyi myös Suomi Helsingissä järjestetyllä ensimmäisellä Awakening-konferenssilla. Alkuvuodesta sain kutsun puhumaan Tallinnassa Viron itsenäisyyspäivän aattona 23.2. järjestettävään Etnofutur-konferenssiin, joka pidettäisiin järjestyksessä kolmatta kertaa.

Tapahtumapaikka oli minulle mieluinen muutenkin kuin lyhyen etäisyyden vuoksi. Pidän kovasti Tallinnasta, joka on tunnelmallinen yhdistelmä pohjois- ja itäeurooppalaista ilmapiiriä, alkuperäistä keskiaikaista rakennuskantaa ja modernin kaupungin parhaita puolia. Tallinnan viehätys perustuu myös sen sitkeästi säilyneeseen eurooppalaisuuteen: harvat kadulla vastaan tulevat afrikkalaiset, aasialaiset tai arabit ovat lähes poikkeuksetta turisteja.

Etnofutur III järjestettiin edellisen vuoden tapaan Von Stackelberg -hotellissa, joka on perustettu baltiansaksalaisen paronin 1800-luvun lopulla rakennuttamaan kaupunkikartanoon Toompean mäen juurelle. Puhujalistalla oli useita sellaisia, jotka huhtikuussa saapuvat myös toiseen Awakening-konferenssiin, ja varsinkin amerikkalaisista Jared Taylorista ja Greg Johnsonista on tullut todellisia kiertäviä luennoitsijoita, jotka kuluvan kevään aikana esitelmöivät vastaavantyyppisissä tilaisuuksissa lukuisissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Tilaisuuden mielenkiintoisuutta lisäsi sen järjestäjä, Viron konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n nuorisojärjestö Sinine Äratus (Sininen herätys). EKRE:lle on povattu mittavaa voittoa Viron tämän kevään parlamenttivaaleissa, jotka ovat käynnissä tätä artikkelia kirjoittaessani, ja sen suosiota on kasvattanut GCM-siirtolaissopimuksen laaja vastustus.

Saavuin Tallinnaan aamulaivalla, ja tavattuani muita suomalaisia konferenssivieraita vanhankaupungin kahvilassa suuntasimme hotellille. Välittömästi paikan päällä havaittava seikka oli protestoivan Antifa-ihmisjätteen täydellinen poissaolo. Etnofutur III järjestettiin hienon hotellin kokoustiloissa kaupungin keskustassa, paikka julkistettiin heti ensimmäisessä tiedotteessa eikä mitään varsinaisia turvatoimia tarvittu, poliisivartiosta puhumattakaan. Sattuneesta historiallisesta syystä ”antifasismilla” on Virossa huono kaiku, ja edellisillä kerroillakin painostusta ovat yrittäneet vain ulkomaiset tahot. Ennen viime vuoden Etnofuturia amerikkalainen Hope Not Hate -järjestö oli pommittanut Von Stackelberg -hotellin henkilökuntaa sähköpostiviesteillä ja tivannut, tiesivätkö omistajat keitä konferenssin osallistujat oikein olivat. Henkilökunta oli vastannut, että toki tiedämme, ja että he ovat maksavia asiakkaita. Tunsin olevani vapaassa Euroopassa.

Suomalaisia osallistujia oli tänä vuonna paikalla runsaasti. Suomen Sisu oli järjestänyt jäsenmatkan Viron itsenäisyyspäivän viettoon, ja suurin osa lähteneistä osallistui myös Etnofuturiin. Siellä täällä näkyi tuttuja kasvoja. Paikalla olivat myös kansallismielisen gonzojournalismin airuet, Monokulttuuri FM:n Tiina Wiik ja Junes Lokka, jotka kuvasivat ja lähettivät tilaisuuden verkkoon livestreamina. (Tallenne on katsottavissa kahdessa osassa: Osa 1 ja Osa 2.) Kokonaisuudessaan yleisöä oli arviolta 100 henkeä, eli mistään massatilaisuudesta ei ollut kyse, eikä sitä ollut sellaiseksi tarkoitettukaan. Tämäntyyppisten tilaisuuksien ideana on koota eri järjestöissä aktiivisesti toimivia yhteen vaihtamaan ajatuksia ja näkökulmia, ja laajemman yleisön ne saavat tallenteina.

Konferenssi kesti kaikkiaan noin kahdeksan tuntia, ja sitä katkoi vain pari lyhyttä virkistystaukoa. Kaikki puheenvuorot olivat omalla tavallaan inspiroivia, mutta tämän kirjoituksen puitteissa minulla on mahdollisuus referoida vain muutamia niistä.

Pureskeltavaa tarjosi runsaasti jo ensimmäinen puhuja, Unkarin kolmanneksi suurimman puolueen Jobbikin edustaja Balázs Szabó. Pääministeri Viktor Orbánin kansalliskonservatiivisen Fidész-puolueen johtama Unkari on saanut kansallismielisissä piireissä esikuvallisen aseman toimimalla lujana patona vuonna 2015 alkaneelle jättimäiselle muuttoliikkeelle ja vastustamalla tehokkaasti EU:n keskusmaiden sanelupolitiikkaa. Szabó tarjosi kotimaahansa toisen näkökulman. Aluksi hän antoi Fidészille kiitosta laittoman maahanmuuton pysäyttämisestä ja radikaaleista veropoliittisista toimista unkarilaisten lapsiperheiden tukemiseksi. Sen jälkeen hän siirtyi arvostelemaan puoluetta korruptiosta, oman valta-asemansa pulttaamisesta lainsäädäntöön ja tiedonvälityksen muuttamisesta valtion propagandaksi. Szabón mukaan median yksipuolisuus muistuttaa jo Venäjän mallia, ja opposition vaikutusmahdollisuudet parlamentissa ovat olemattomat, vaikka sen toimintaa ei ole pyrittykään millään tavoin estämään. Nationalistinen Jobbik toimi aluksi yhteistyössä Fidészin kanssa, mutta joutui pian havaitsemaan olevansa pelkän apupuolueen asemassa ilman mahdollisuuksia kitkeä järjestelmään juurtunutta korruptiota tai saamaan läpi ainuttakaan käytännön toimenpide-ehdotusta. Niinpä Jobbik on päätynyt absurdilta vaikuttavaan tilanteeseen, jossa se on joutunut virittelemään yhteistyötä vasemmisto-opposition kanssa Fidészin valta-asemaa vastaan.

Szabón puheenvuoro toi esiin olemassaolevan poliittisen riskin. Viktor Orbánin maahanmuutto- ja perhepoliittiset toimet ovat sellaisia, joihin tuskin kenelläkään kansallisesti ajattelevalla on huomauttamista, mutta pyrkimys ehdottoman valta-aseman säilyttämiseen keinoja kaihtamatta voi ajan mittaan kostautua. Ehdoton ja turvattu poliittinen hegemonia muuttaa puolueen helposti korruptoituneeksi ja ylimieliseksi, mikä vieraannuttaa sellaisetkin tahot jotka olisivat sille muuten myötämielisiä. Useimmat Euroopan kansalliset liikkeet toimivat maissa, joissa hegemonia on vanhoilla valtapuolueilla ja liberaalia arvomaailmaa propagoivalla medialla, jotka yrittävät padota ”populismin” nousua usein likaisin keinoin. Tästä syntyy dilemma: kaapatako poliittiset instituutiot itselleen ja valjastaa media oman propagandan palvelukseen, vai toimiako uskollisena kansalaisyhteskunnan hengelle? Molemmissa vaihtoehdoissa on ongelmansa, ja molemmat nostavat pintaan kiperiä kysymyksiä poliittisen vallan olemuksesta. Nykyisellään Unkari on ristiriitojen maa, joka antaa muiden maiden nationalisteille sekä rohkaisevia että varoittavia signaaleja.

Fródi Midjord

Yhden konferenssin parhaista puheista piti Färsaarilta kotoisin oleva, nykyisin Norjassa asuva Fródi Midjord. Hän moitti karismaattiseen ja huumoripitoiseen tyyliin oikeiston taipumusta sisäistää uhrin ja häviäjän rooli. Vastustajien sensurointi- ja nurkkaanajamisyrityksiin oikeisto reagoi valittamalla epäreiluudesta ja odottamalla myötätuntoa, sen sijaan että puolustaisi aktiivisesti oikeuksiaan. Midjord kehotti olemaan kaihtamatta hankalan tyypin mainetta, nauttimaan konfliktista ja viemään oma tahto läpi omasta ja muiden mielipahasta piittaamatta.

Tällaiset ravistelu- ja hengennostatuspuheet ovat peruskauraa kansallismielisten tilaisuuksissa, mutta Midjordin esitykseen sisältyi myös eräs konkreettinen tapausesimerkki. Hän kertoi ystävästään, jota työnantaja oli pyytänyt vetäytymään poliittisesta toiminnasta, koska se saattaisi vahingoittaa firman mainetta. Ystävä oli aluksi myöntynyt, mutta sitten sisuuntunut, ottanut yhteyttä lakimieheen ja ilmoittanut pitävänsä kiinni oikeuksistaan. Työnantaja oli taipunut, ja painostus oli loppunut siihen.

Tapaus toi välittömästi mieleeni viime syksyn kirjamessukohun ja sen jälkipuinnin. Kun Helsingin kirjamessut oli äärivasemmiston painostuksesta peruuttanut Kiuas Kustannuksen messuosallistumisen, käytimme kaikkia julkisuuskanavia oman näkökulmamme esiin tuomiseen ja vaadimme oikeusjutun uhalla messuorganisaatiolta vahingonkorvauksia sopimusrikkomuksesta. Lopulta Kiuas sai suuremman näkyvyyden kuin se olisi yhtenä näytteilleasettajana muiden joukossa koskaan voinut saada, ja messuorganisaatio taipui maksamaan vahingonkorvaukset. Lisäksi Kiukaan ja allekirjoittaneen toiminnasta valheellista tietoa levittäneestä Veikka Lahtisesta on käynnissä poliisitutkinta. ”Kirjamessugate” osoittaa, kuinka oikeassa Midjord on ja antaa suuntaviivoja oikeanlaiselle reagoinnille. Pääperiaate on, että jokaiseen vahingoittamisyritykseen tulee vastata, ja mieluiten lujemmin kuin vastustaja. Ilmiantoja tehtailevat aktivistit ja heidän tahtoonsa myöntyvät pitää saada maksamaan toimistaan mahdollisimman korkea hinta ja heidän toimintaansa pitää hankaloittaa kaikin lain sallimin keinoin.

Olena Semenyaka

Esiintyjälistan kiinnostavinta kärkeä edusti myös ukrainalainen Olena Semenyaka, Kansalliset joukot -puolueen kansainvälisten asioiden sihteeri. Hän puheensa otsikko oli ”Keski-Eurooppa caesarismin aikakaudella ja etnofuturismin merkitys”, ja sen sisällössä olisi todennäköisesti aineksia kokonaiseen kirjaan. Puheen historiallinen ja teoreettinen linja kulki antiikin Roomasta Japanin Meiji-restauraation kautta maailmansotiin, Oswald Spenglerin ja Ernst Jüngerin kaltaisiin ajattelijoihin ja nykyiseen oikeistopopulismin aaltoon. Kun Semenyaka lisäksi puhui konekivääritahdilla ja vahvasti itäeurooppalaisittain murtaen, esitys oli hengästyttävä. Semenyakan keskeinen ajatus oli, että tämänhetkiset historialliset olosuhteet vaativat kansallisilta liikkeiltä ahdasta puoluemuotoa monipuolisempaa rakennetta. Nykyaikaisen liikkeen tulisi itsessään luoda valtiollistyyppisiä rakenteita, ei vain toimia niiden puitteissa. Positiiviseksi esimerkiksi hän nosti oman liikkeensä, Azov-vapaaehtoispataljoonan perustalle rakentuneen Kansalliset joukot -puolueen, joka pyrkii tarjoamaan jäsenilleen kaikkea mahdollista opiskelusta ja kulttuurista sotilaalliseen koulutukseen.

Olin aiemmin keskustellut Semenyakan kanssa paljonkin sosiaalisen median välityksellä, ja pääsin lounastauolla ensimmäistä kertaa juttelemaan hänen kanssaan kasvokkain. Hän osoittautui erittäin miellyttäväksi persoonaksi, ja kun ottaa huomioon hänen käytännön tarmokkuutensa ja laajan filosofian tuntemuksensa, on ymmärrettävää että hän kuuluu kotimaansa kansallisen liikkeen kantaviin voimiin. Semenyakan ajatuksia kuullaan lisää tämän kevään Awakeningissa.

Semenyaka on ollut aktiivinen myös Intermarium-ajatuksen edistämisessä, ja Intermarium, jota omassa puheenvuorossanikin sivusin, on ollut yksi aiempien Etnofutur-tilaisuuksien keskeisistä puheenaiheista. Suomessa Intermariumista ei ole toistaiseksi liiemmin keskusteltu edes nationalistipiireissä, vaikka Keski- ja Itä-Euroopan kansallismieliset ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita saamaan suomalaisia mukaan projektiin. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa. M. A. Meretvuo aloitti äskettäin verkkolehti Kansalaisessa geopolitiikkaa ja Intermariumia käsittelevän blogin, jota suosittelen lämpimästi.

Viime vuoden Awakeningista tuttu virolainen Ruuben Kaalep, joka on EKRE:n ehdokkaana tämän kevään parlamenttivaaleissa, käsitteli puheessaan politiikan eksistentiaalisia ulottuvuuksia. Hän puhui oman kansallisen perinnön sisäistämisen tärkeydestä, siitä miten taistelu etnisen ja kulttuurisen identiteetin suojelemiseksi on arvokas vaikka sen lopputuloksena olisi tappio. Kaalep esitti myös pätevän kritiikin niitä kohtaan, jotka jättäytyvät kaiken rakentavan politiikan ulkopuolelle ja katsovat nykyisen järjestelmän olevan niin mätä, että sen täydellistä hajoamista pitäisi vain kiihdyttää kaikin keinoin. Hän totesi, että kyetäkseen kiihdyttämään hajoamista pitäisi ensin saavuttaa poliittinen valta-asema, ja sen saavutettuaan voisi yhtä hyvin käyttää asemaansa järjestelmän muuttamiseen parempaan suuntaan.

Jokseenkin samoilla linjoilla oli viimeisenä puhunut Greg Johnson, viime Awakeningin esiintyjiä hänkin. Johnson sanoi, että nihilististen kehityskulkujen käynnistäminen on helppoa, mutta kun nihilismin juna on päässyt täyteen vauhtiin, hätäjarrusta vetäminen ei enää auta. Yhteiskunnan sisäisen luottamuksen, laadukkaan tiedonvälityksen ja instituutioiden toimintakyvyn murenemisella on arvaamattomia seurauksia, jotka eivät välttämättä lainkaan hyödytä kansallismielisiä. Johnson käsitteli puheessaan kansallista populismia Yhdysvaltain ja Euroopan poliittisissa puolueissa ja näki siinä paljon hyvää, vaikkei pidäkään populistisia liikkeitä ratkaisuna laajempiin länsimaisiin ongelmiin. Hänen mielestään asioita laajemmasta ja radikaalimmasta perspektiivistä tarkastelevien nationalistien pitäisi pyrkiä vaikuttamaan populistiliikkeiden sisällä ja ohjaamaan niitä haluamaansa suuntaan.

Jared Taylor

Amerikkalaisten puhujien, Johnsonin ja Jared Taylorin, sijoittaminen tilaisuuden loppupäähän oli oivallinen ratkaisu, sillä heidän energisyytensä havahdutti tehokkaasti yleisöä. Amerikkalainen kulttuuri, jossa show on tärkeässä asemassa, näyttää tuottavan armoitettuja esiintyjiä, jotka voittavat yleisön puolelleen silkalla innollaan. Itse olen aina pitänyt yleisölle puhumista välttämättömänä pahana, mutta Atlantin takaiset vieraat näyttivät todella nauttivan esiintymisestä ja veivät sanottavansa perille vuosikymmenten aikana kertyneellä kokemuksella.

Konferenssi oli ollut innostava, mutta huonosti nukuttu yö, kokoussalin olematon ilmastointi ja kahdeksan tunnin intensiivinen ohjelma alkoivat vaatia veronsa. Ohjelman päättymistä seuranneessa yleisessä sosiaalisessa hälinässä aivoni eivät enää tuntuneet toimivan normaalisti, ja keskustelu vieraalla kielellä alkoi olla ylivoimaista. Solkkasin vähän aikaa sekavaa englantia muiden puhujavieraiden kanssa ja suuntasin sitten keskiaikaistyyliseen ravintola Olde Hansaan, joka oli varattu osallistujille illallispaikaksi. Siellä ehdin syödä lammaspataa ja juoda oluen, minkä jälkeen olikin lähdettävä satamaan. Työasioiden takia minun oli oltava seuraavaan päivään mennessä Helsingissä, joten en valitettavasti voinut muiden vieraiden tavoin jäädä osallistumaan sunnuntai-illan soihtukulkueeseen ja muihin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Paluumatkaseuraksi sain Jarno Alanderin, työtoverini Sarastuksesta ja Kiukaasta, jonka piti niin ikään palata kotiin sunnuntaiksi.

Kaiken kaikkiaan Etnofutur III oli taitavasti järjestetty ja sisällöltään painava tapahtuma, kansainvälistä nationalismia termin parhaassa merkityksessä. Pohjoismaat, Keski- ja Itä-Eurooppa ja Yhdysvallat kohtasivat pienessä tilassa, lyhyehkön ajan puitteissa ja luovalla tavalla. Tilaisuus oli osa yhä aktiivisemmaksi käyvää kulttuurista ja älyllistä vaihtoa, johon toivon Suomen osallistuvan tulevaisuudessa entistä tiiviimmin. Toimikoon tämä raportti siis kehotuksena.

–

–

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat kirjat muistelmateos ”Lihamylly” (2017) ja esseekokoelma ”Medusan kasvot” (2018). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.