Taiteilijoita oikealta, osa 3: Ezra Pound

M. A. MERETVUO

–

Taiteen kenttää on totuttu pitämään vasemmistoliberaalin hegemonian alueena koko sotien jälkeisen ajan. Katsottaessa ajassa kauemmas taaksepäin, 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, huomataan tilanteen olleen päinvastainen. Siinä missä kotimaamme kansallisromantiikkaa edustaneet taiteilijat ovat hyvin tunnettuja, on harvempi suomalainen kuullut vaikkapa Filippo Marinettista tai Knut Hamsunista. Tämän kirjoitussarjan tarkoitus on esitellä taiteilijoita, jotka nykyajan kulttuurisen establishmentin näkökulmasta ovat edustaneet väärää poliittista näkökulmaa. Siitä syystä heidän taiteensa, ja pahimmillaan koko olemassaolonsa on haluttu unohtaa. Kirjoitussarja perustuu Kerry Boltonin kirjaan ”Artists of the Right”, minkä lisäksi olen käyttänyt monia verkkosivuja lähdeaineistona.

–

***

–

Ezra Pound oli yksi varhaisen modernismin keskeisimmistä runoilijoista. Seikka, jota kulttuuripiireissä usein hämmästellään, oli hänen poliittinen suuntautumisensa fasismiin ja kansallissosialismiin – eihän näiden oppien kannattaja voisi mitenkään olla yksi lyriikan suurista uudistajista ja arvostetun kirjallisuuspalkinnon voittaja? Ymmärtääksemme Poundia meidän tulee ymmärtää hänen näkemyksiään taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta ja rahavallan vastustamisesta, jotka säilyivät hänen yhteiskunnallisten tavoitteidensa teemana hänen elämänsä loppuun asti. Näiden tavoitteiden vuoksi Poundin nimeä kantaa tänä päivänä italialaisten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva Casa Pound -järjestö.

Ezra Pound syntyi Idahossa, Yhdysvalloissa 30.10.1885. Hän opiskeli Pennsylvanian yliopistossa ja kirjoitti ensimmäiset runonsa jo 15-vuotiaana. Hän halusi uudistaa runoutta pelkistetymmän ja suoremman ilmaisun suuntaan, ja kutsui tätä uutta tyyliä imagismiksi. Pian hän siirtyi kuitenkin vortisismin kannattajaksi, joka futurismin tapaan otti vaikutteita koneiden rytmisestä maailmasta. Myös vortisismi oli terminä Poundin kehittämä. Hän aloitti pääteoksensa Cantosin kirjoittamisen jo vuonna 1915. Runouden lisäksi hän kirjoitti kriittisiä esseitä, joista 1934 valmistunut Lukemisen aakkoset on ilmestynyt myös suomeksi. Lisäksi Tuomas Anhavan suomentamana on ilmestynyt joukko valikoituja runoja vuosilta 1908-1919 Personae -nimisenä kokoelmana.

Valmistuttuaan yliopistosta Pound työskenteli hetken aikaa opettajana. Hän aiheutti pahennusta konservatiivisissa kollegoissaan polttamalla pikkusikareita sisätiloissa sekä kauhistutti vuokraemäntänsä tarjoamalla luotaan yösijan lumimyrskyssä eksyneelle neidolle. Kulttuurisena takapajulana Yhdysvaltoja pitänyt Pound muuttikin Eurooppaan vuonna 1908. Asuessaan Lontoossa 12 vuoden ajan hän toimi mm. W. B. Yeatsin sihteerinä. Opettamalla ja kirjoittamalla elantonsa hankkinut Pound toimi aktiivisesti kaupungin kirjallisuuspiireissä auttaen monia tunnetuksi tulleita kirjailijoita kuten Eliotia ja Hemingwayta saamaan tuotantonsa julki. Hän meni naimisiin ystävänsä tyttären kanssa vuonna 1914. Kymmenen vuotta myöhemmin hän rakastui amerikkalaiseen viulistiin Olga Rudgeen jatkaen suhdetta molempien naisten kanssa. Lontoosta Pound päätyi Pariisin kautta pieneen Rapallon kaupunkiin Pohjois-Italiaan, missä hän asui Toisen maailmansodan loppupuolelle asti.

Yeatsin ja monien muiden aikansa taiteilijoiden tapaan Pound katsoi demokratian ja siihen oleellisesti liittyvien materialismin ja kaupallisuuden olevan haitallista kulttuurille sanomalehtien ja roskanovellien syrjäyttäessä todellisen kirjallisuuden. Ajan henkenä oli kapina massoja vastaan vastakohtana massojen kapinalle, ja Virginia Woolf kuvailikin aikansa kadunmiehiä eräässä esseessä osuvasti ”anonyymeiksi hirviöiksi, muodottomaksi ihmismassaksi, joka vihan, koston tai ihailun vaistojen ajamana ajelehtii sinne tänne.” Oli syntymässä aikansa kulttuurieliitin vastavallankumous aristokraattisten arvojen palauttamiseksi yhteiskuntaan, mikä tuli Italiassa johtamaan fasismin syntymiseen mm. Gabriele D’Annunzion ja Filippo Marinettin edesauttamana. Heidän tapaansa Pound näki sivistyneen yhteiskuntaluokan velvollisuutena varmistaa, että keskinkertaiset ihmiset eivät alenna taidetta vain yhdeksi kulutushyödykkeeksi rahvaan markkinapaikoilla.

Todellisena hengen aristokraattina Pound ei kuitenkaan suhtautunut keskinkertaiseen ”massaihmiseen” vihamielisesti, vaan oli huolissaan kapitalistisen järjestelmän synnyttämästä taloudellisesta eriarvoistumisesta. Hän kannatti C. H. Douglasin kehittämää talousteoriaa, joka tunnetaan termillä ”social credit” eli sosiaalinen luotto. Sen tarkoituksena oli taloudellisen ja poliittisen vaikutusvallan siirtäminen talouseliitiltä kansalle luomalla perusturvajärjestelmä, jossa kansalaisille jaetaan kuukausittainen ”kansallinen osinko”. Sosialismista poiketen järjestelmään kuului vahva yksityisomistuksen ja yrittämisen painotus, joten se oli periaatteiltaan markkinataloudellinen. Nykyisin jotkut tutkijat nimittävät järjestelmää oikeistopopulistiseksi ja protofasistiseksi. Perustulokokeilusta puhuttaessa näitä nimityksiä ei kuitenkaan jostain syystä käytetä, joten fasismi taitaa tänä päivänä olla kauneuden tapaan ”katsojan silmässä”.

Monien aikansa traditionalistien tapaan Pound näki länsimaisen kulttuurin ajautuneen kriisiin teollistumista seuranneen plutokratian myötä. Ymmärrys siitä, että myös marxilaisuus perustui kapitalismin tapaan materialismiin, ajoi monet aikansa ajattelijat etsimään vaihtoehtoa näille kahdelle järjestelmälle. Usein tästä vaihtoehdosta käytetään termiä ”kolmas tie”. Syndikalismin ja kiltasosialismin tapaan sosiaalisen luoton järjestelmässä oleellista oli työn arvo. Raha nähtiin vaihdon välineenä ja öljynä talouden rattaissa sen sijaan, että se nostettaisiin voitontavoittelun välineeksi. Pound kirjoitti aiheesta 1930- ja 1940-luvuilla useita artikkeleita. Niissä hän hyökkäsi voimakkaasti koronkiskonnan periaatetta vastaan, jonka hän näki liittyvän myös juutalaiseen kulttuuriin. Aikana, jolloin koron liittäminen lainaan oli ollut kiellettyä kristityiltä, olivat juutalaiset kauppiaat tämän kiellon ulkopuolisina keränneet merkittäviä voittoja. Mussolinin lisäksi hän kannatti myös Hitleriä, ja lainasi kirjoituksissaan Taisteluni-teosta. Sodan aikana hän aloitti fasismia tukevan radiolähetyksen vetämisen ja kirjoitti säännöllisesti brittifasisti Oswald Mosleyn julkaisuihin.

Liittoutuneiden vallattua Italian Pound pakeni fasismin viimeiseksi linnakkeeksi muodostuneeseen Salòn tasavaltaan. Vuonna 1945 italialaiset partisaanit ottivat hänet kiinni ja hän joutui amerikkalaisten vankileirille. Siellä häntä pidettiin gorillahäkiksi kutsutussa, avoimen taivaan alla olevassa betonisellissä. Pound murtui sekä fyysisesti että henkisesti, ja hänet kuljetettiin Yhdysvaltoihin vankimielisairaalaan. Kolmetoista vuotta vankeudessa eivät lannistaneet voimansa takaisin saanutta Poundia, vaan hän käytti aikaansa mm. kiinalaista runoutta kääntäen. Vuonna 1949 hänelle myönnettiin Yhdysvaltain kongressin kirjaston Bollingen runopalkinto, mikä aiheutti valtaisan myrskyn kulttuuripiireissä. Kiinnostus hänen tuotantoaan kohtaan kasvoi, toisten yrittäessä vaieta hänet unohduksiin.

Pound vapautettiin mielisairaalasta vuonna 1958 useiden arvovaltaisten taiteilijoiden ja poliitikkojen painostuksesta, ja he kannattivat häntä myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi. Vapauduttuaan Pound matkusti takaisin Italiaan, minne saavuttuaan hän tervehti toimittajia roomalaisella tervehdyksellä ja sanoi koko Yhdysvaltojen olevan mielisairaala. Hän kuoli vuonna 1972, koskaan luopumatta elämää suuremmasta aatteestaan: sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta rahavaltaa vastaan.

–

–

M. A. Meretvuo on kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut tietokirjan ”Seksin ja uskonnon vaiettu historia” (2016) sekä romaanin ”Pilvikädet” (2018).