SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Ystävistä ja vihollisista

ystävät ja vihollisetLAURI STARK

Kun jossain päin Eurooppaa räjäytetään Allahin nimeen pommi, media toistaa rituaalinsa ja linkoaa tapahtumat metatasolle. Ei puhuta tapahtuneesta ja jos puhutaan, viitataan siihen kuin luonnonkatastrofiin. Ei ole yhtä islamia vaan yksilöitä, joita yhtenäinen Eurooppa syrjii. Eikä sittenkään mikä tahansa Eurooppa, vaan sen äärioikeistolainen siipi. Äärioikeistolaiset lietsovat pelkoa, mikä lietsoo vihaa, mikä lietsoo syrjintää, joka ajaa maahanmuuttajat terroristeiksi. Tätä ISIS ja muut islamistit haluavat. Oikeistolla ja islamilla on tässä narratiivissa yhtäläiset tavoitteet, eli konfliktin ylläpitäminen mihin hintaan hyvänsä. Näin ollen rajojen sulkeminenkin muuttuu terroristeille voittoisaksi strategiaksi, koska sehän on vihaa lietsova toimi. Mitä tahansa Eurooppa näyttää tekevänkään, sataa ääri-islamistien laariin. Fiktiossa tällainen tilanne tunnetaan nimellä Xanatos Gambit. Jollain älyllisellä häränpyllyllä liberaalit vain selittävät itsellensä, että juuri rajojen aukaiseminen ratkaisee konfliktin muslimien ja kantaväestön välillä sekä ehkäisee terrorismia. Heidän on totisesti ”unelma”.

Lingotaanpa sitten teksti jo seuraavalle metatasolle. Mistä lähtee käsitys, että oikeisto ja islam pelaisivat samaan pussiin? Taustalla on ajatus, että nämä kaksi ryhmää jakavat oleellisilta osin saman maailmankuvan. Yhtäläisyyksiä selvästi löytyykin: molemmat vannovat patriarkaalisen järjestyksen, traditioiden ja hierarkioiden nimiin. Jäljelle jäävät erot näyttävät liberaalin silmissä kosmeettisilta. Hänen näkövinkkelistään islamistien ja radikaalioikeistolaisten ei ole järkevää taistella toisiansa vastaan, sillä samalla asiallahan he ovat. Mutta tässä hän sortuu yleistämään oman ajattelutapansa. Aatteelliset samankaltaisuudet eivät vielä merkitse minkään sortin liittolaisuutta. Traditionaalinen ideologia ei estänyt keskiajan Eurooppaa ja arabialaista maailmaa taistelemasta verissä päin toisiaan vastaan. Toisiaan listivät mafiasuvut jakavat ajatuksen perheestä elämän ytimessä. Mutta epäilemättä juuri liberaali katsoo niin ristiritarien ja jihadistien kuin mafiasukujenkin edustaneen samaa porukkaa. Sinällään tämä on loogista tasa-arvoisessa katsannossa, jossa kaikki ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Mutta jos viimeksi sanottu olisi todella totta, miksi liberaalikaan olisi silloin erilainen?

Kenties ei ole hedelmällistä tarkastella kysymystä aatteellisesta näkökulmasta, vaan temperamenttien kautta. Todellinen syy konservatiivisen ajattelun vieroksumiseen löytynee mielenlaadusta. Liberaalit hahmottavat yhtäläisyydet abstraktioiden kautta, minkä vuoksi he samaistuvat helpommin samalla lailla ajatteleviin. Siksi Li Andersson voi sanoa: ”koen että minulla on enemmän yhteistä kreikkalaisten vasemmistolaisten kuin suomalaisten kokoomuslaisten kanssa”. Konservatiiville vaakakupissa painavat konkreettiset yhtäläisyydet, kuten jaettu kieli, kulttuuri tai etnisyys. Niinpä islaminuskoinen voi olla monissa asioissa samalla aallonpituudella kanssani, mutta hänen uskontonsa ei ole minun uskontoni. Minun isääni ja parhaan ystäväni isää yhdistää vanhemmuus. Mutta vain toinen heistä on minun isäni. Minä ja naapurini asumme taloissa, mutta vain toinen niistä on minun kotini. Uskon myös jakavani Li Anderssonin kanssa enemmän yhteisiä asioita kuin ensimmäisenkään arabikonservatiivin kanssa – hän on meikäläisiä. Pentti Linkola ilmaisi asian näin:

Todellisen ihmisten veljeyden luulen vaativan sekä samantapaista ympäristöä ja olosuhteita että elämänkatsomuksellista yhteisymmärrystä. Ruotsalainen ja venäläinen luonnonihailija ovat minulle varmasti läheisempiä kuin suomalainen insinööri ja ekonomi, mutta brasilialainen luonnontutkija taitaa jo jäädä kelkasta. Tuskinpa ihminen, joka ei koskaan ole taistellut lunta ja pakkasta vastaan, voisi mitenkään tulla läheiseksi.

Hän puhuu konkreettisista eroista ja yhtäläisyyksistä. Tärkeimmät erot eivät useinkaan synny aatteellisista skismoista vaan poikkeavista intresseistä ja resurssien tavoittelusta. Toisella tasolla kyse on myös essentiaalisista eroista; ihmiset syntyvät perustavalla tavalla erilaisiksi. Mies ei ole nainen, afrikkalainen ei ole suomalainen. Mutta ketä tällainen argumentointi vakuuttaisi, ei liberaalia ainakaan. Hän vain vastaisi yksikantaan päinvastoin, että olemme perustavalla tavalla samanlaisia. Siksi Andersson voisi sitaatissaan puhua vaikka vietnamilaisista, eikä sanoman sisältö muuttuisi: kaikki aateveljet omia, kaikki erimieliset toisia.

frenemy 1Asetelmaa ei kuitenkaan ole mielekästä redusoida temperamenttieroihin. Ne kertovat meille vain siitä, miten tietyllä tapaa ajattelevat ihmiset keskimäärin asennoituvat maailmaan. Ne ovat huonoja argumentteja minkään maailmankuvan puolesta, ellei todella ajattele tietynlaisten luonteenpiirteiden olevan yksinomaan sairaita tai terveitä. Mitä tahansa ideologiaa voi patologisoida, sillä kukaan ei pääse peruspsykologiaansa karkuun. Allekirjoittaneella on varmasti paljon henkisiä samankaltaisuuksia islamistien kanssa ja heidän kulttuurissaan kasvaneena olisin jo pukemassa pommivyötä päälleni. Mutta tämä ei tarkoita mitään. Yhteiskunta on orgaaninen kokonaisuus ja se tarvitsee liberaalinsa ja konservatiivinsa, radikaalinsa ja taantumuksellisensa. Sen enempää kuin kaikki ujot ovat toistensa kavereita, en ole automaattisesti liittolainen yhdenkään samanmielisen kanssa.

Tietysti on mahdollista ajautua tilanteeseen, jossa identiteettiä rakennetaan ensi sijassa aatteiden kautta. Tämä on sisäänrakennettuna internationalistisen vasemmiston ideologiassa, mutta on tullut näkyviin nationalistisen oikeistonkin parissa. Yhä kasvava joukko on lähtemässä Venäjän kelkkaan, sillä näkee siinä perinteisten arvojen linnakkeen ja puolustajan. Vaikka maa ei oikeasti edes ole sitä, oletetaan hetkeksi että on. Siinäkin tapauksessa olisi nationalistille järjenvastaista lähentyä itään, sillä Venäjällä on intresseissä vain oman suurvalta-asemansa vahvistaminen keinoilla millä hyvänsä. Vaikka Venäjä puolustaisi traditionaalisia arvoja, se ei tekisi sitä meidän puolestamme. Venäjän osana olisimme vain yksi vasalli muiden joukossa ja se tietäisi lopun alkua kansallemme. Aatteiden on oltava oikeat, mutta se ei riitä. Jos traditionalismi ei kumpua omista lähtökohdistamme, se on yhtä tuhoisaa kuin moderni liberalismikin.

Islam ei ole sen enempää liittolaisemme. Konservatiiveina voimme kuitenkin ymmärtää heidän motiivejaan paremmin kuin liberaalit vasemmistolaiset ja maahanmuuttokriitikot. Ensin mainitut näkevät muslimit eurooppalaisten uhreina, jotka ovat vihaisia materiaalisesta puutteestaan. He projisoivat oman mukavuudenhalunsa koskemaan koko ihmiskuntaa ja uskovat kaikkien haluavan elää modernissa sosiaalivaltiossa. He eivät näe vihollista, vaan kiusatun veljen otettavaksi takaisin laumaansa. He eivät tule ajatelleeksi, että muslimit eivät kaipaa mitään juuri meiltä. Että heillä olisi itsenäiset motiivit ja tahto tuhota mädännäinen rappiomanner. Viimeksi mainitut eli maahanmuuttokriitikot taas hahmottavat juuri tämän ja osaavat nähdä vihollisen siellä, missä sellainen on. Heidän ongelmanaan on taas viholliskuvan karkeus. He näkevät vain partaansa päristeleviä vaahtosuita, jotka ovat liian tyhmiä tajuamaan pornon ja supermarkettien autuutta. He unohtavat, että nykyisestä takapajuisuudestaan huolimatta islamilainenkin maailma oli kerran korkeakulttuuri. Ja juuri tuon korkeakulttuurin muiston ja tradition ansiosta he osaavat vihata maanosamme mädännäisyyttä. Historia osoittaa, että nykyisen kaltaista tilannetta pitäisi mikä tahansa traditionaalinen ja sivistynyt kulttuuri kauhistuksena. Me olemme barbaareja, vaikkakin erilaisia kuin kaakkoisia rajojamme kolkuttelevat. He kunnioittavat historiaansa, me vihaamme omaamme.

Muslimien diagoosi on siis oikea: Eurooppa on rappeutunut ja halveksittava. Mutta hoito vain on väärä. Me emme kaipaa ongelmiemme vastaukseksi sen enempää venäläistä kuin islamilaista imperialismiakaan. On toki aivan mahdollista, että jompi kumpi näistä voimista pyyhkäisee tuntemamme Euroopan tieltään. On mahdollista, että joskus me tai jälkeläisemme todistamme islamilaista tai venäläistä Eurooppaa. Eikä se olisi enää Eurooppa. Paljon riippuu siitä, kykeneekö maanosamme elvyttämään itsensä omien traditioidensa ja uskontojensa kautta. Olisiko sisäinen elpyminen mahdollista vai täytyykö kaiken tuhoutua. Silloinkin elää toivo Feeniksin nousemisesta tuhkistaan.

korppi

%d bloggers like this: