Rahalla rasismia vastaan

JARNO ALANDER

–

Rahaa riittää aina siihen, mikä on tärkeää. Alkoholistilla saattaa olla usean kuukauden vuokrat rästissä, kaikki laskut maksamatta ja jääkaapissa pelkkää valoa, mutta jotenkin hän onnistuu aina olemaan tavattaessa kaatokännissä. Lähiöpissis, joka ei vielä ole kokonaan haudannut unelmiaan kuuluisuudesta, saattaa ruokkia lapsiaan kuukausia pelkillä einespitsoilla ja pikanuudeleilla selviytyäkseen rintaimplanttiensa maksulyhennyksistä. Ja niin edelleen – esimerkkejä löytyy kaikkialta.

Uusin niistä on Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus, että se aikoo sijoittaa kuusi miljoonaa euroa ”vihapuheen ja rasismin” vastustamiseen erilaisilla tiedotus- ja valistuskampanjoilla. Asiasta ilmoitettiin 2.5.2016 (eli sopivasti juuri kansainvälisen sananvapauden päivän aattona) tiedotteella, jonka otsikko on kieliopillisesti varsin avantgardistinen ”Merkityksellinen Suomessa”.

Kuusi miljoonaa euroa on tietysti melko pieni summa verrattuna saman ministeriön ja ministeri Sanni Grahn-Laasosen yliopistojen rahoituksesta viemiin yli 80 miljoonaan. Monet ovat siitä huolimatta nähneet tiettyä huumoria siinä, että yliopistoihmiset, joiden suusta Grahn-Laasonen leipää ryöstää, ovat tyypillisesti olleet rasismiin ja ”vihapuheeseen” kohdistettavien viranomaistoimien suurimpien kannattajien joukossa.

Itse tiedote muistuttaa enemmän vuosittain julkaistavaa äidinkielen ylioppilasaineiden koostetta kuin ministeriön tiedotetta. Vaikka tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida niinkään tiedotteen kieliasua kuin sen varsinaista sisältöä, vilkaiskaamme kuitenkin tiedotteen ensimmäistä virkettä:

Hallituksen pitkän aikavälin tavoitteena on, että Suomi on vuonna 2025 avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas, hyvä maa, jossa positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen.

Ensimmäinen huomio lienee, että hallituksen pitkän aikavälin suunnitelmat ulottuvat siis alle kymmenen vuoden päähän vuoteen 2025. Tämän pidemmälle hallitus ei tulevaisuutta ole pohtinut. Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millainen he haluavat Suomen olevan 25, 50, 100 tai 200 vuoden kuluttua, saati sitten mitään suunnitelmaa näihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Sillä välin esimerkiksi Kiinan valtionstrategikkojen lyhyen aikavälin suunnitelmat kattavat yhden ihmisiän.

Mikä hallituksen ”pitkän aikavälin” tavoite sitten on? Se, että yhdeksän vuoden kuluttua Suomi on hyvä maa. Hyvän maan Suomesta tekevät ei suinkaan terve kansantalous ja työllisyystilanne, vakaa ja turvallinen yhteiskunta tai kestävä demografinen kehitys, vaan mitään tarkoittamattomat ja lukemattomia kertoja ennenkin kuullut kliseet avoimuudesta ja kansainvälisyydestä.

Ja vaikka tämä menee jo saivarteluksi, niin kysytään silti: jos positiivinen asenne toisiimme ja ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, tämä ilmeisesti siis tarkoittaa, että kaikissa muissa maailman valtioissa vallitsee negatiivinen asenne muita ihmisiä ja ulkomaailmaa kohtaan?

Mutta asiaan. Ministeriön dokumentti sisältää kymmenen kohdan ohjelman varsin epämääräisistä rasismia ja vihapuhetta vastaan kohdistettavista toimenpiteistä. Miksi juuri kymmenen? Miksei kuusi, yhdeksän tai neljätoista? On tietysti mahdollista että Grahn-Laasosella ideat lakkasivat virtaamasta juuri siinä pisteessä. Itselläni kuitenkin on karmiva tunne, että tosiasiassa toimenpidelista on henkinen sukulainen erilaisille Top 10 – listoille, joista vaikkapa Cosmopolitanin tai Demin lukijat eivät tunnu saavan tarpeekseen. Tähän viittaavat paitsi tyhjänpäiväiset kliseet, myös pikkunokkelat kielikuvat ja katteeton pilvilinnojen rakentelu.

Kirjoituksen otsikon ”Rahalla rasismia vastaan” olen poiminut listan kohdasta kaksi. Siinä todetaan muun muuassa seuraavaa:

Nostamme monikulttuurisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisen valintakriteeriksi valtionavustushankkeissa ja seuraavissa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimien ESR -toimenpidekokonaisuuksien hankehauissa.

Minulla on vain hyvin hatara käsitys siitä, mitä tuo virke tarkoittaa, mutta olen silti aika varma, ettei se voi olla mitään hyvää. Varsinaisesti haluaisin nostaa esiin tuosta toteamuksesta ja oikeastaan koko dokumentista huokuvan asenteen, että ongelma kuin ongelma saadaan katoamaan kaatamalla sen päälle rahaa. Asenne ei ole poliittisten broilereiden, varsinkaan naispuolisten, keskuudessa mitenkään harvinainen – kukapa voisi unohtaa apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mielipuolisuuden aikakirjoissa jo ansaitusti klassikoiden joukkoon kirjatun tokaisun, että Helsinki on onnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa hyvin, koska siihen kuluu niin ja niin paljon rahaa per vuosi.

Grahn-Laasosen ohjelmassa ei ole juuri mitään konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, mutta budjetti on päätetty ja se on kuusi miljoonaa. Ei liene epäilystäkään, etteikö sitä saataisi tavalla tai toisella käytettyä, mutta silti: eikö yleensä ole ollut tapana, että ensin mietitään, mitä oikeastaan ryhdytään tekemään ja sitten selvitetään, mitä se maksaa? Tällä kertaa heti aluksi ilmoitetaan, että me aiomme nyt polttaa kuusi miljoonaa teidän rahojanne monikulttuurisuuden ja rasisminvastaisuuden alttarilla ja sillä selvä.

Sanni Grahn-Laasonen

Entä mitä rasismi ja vihapuhe oikein ovat? Rasismista lienee edes jonkinlainen yhteinen jaettu käsitys (huolimatta eräiden tahojen yrityksistä banalisoida koko käsite väittämällä rasismiksi kaikkea, mistä he eivät satu pitämään). Sen sijaan vihapuheelle ei ole, ainakaan tietääkseni, vieläkään minkäänlaista virallista määritelmää, jonka perusteella kansalainen voisi tarkistaa, onko jokin vihapuhetta vai ei. Vaikka vihapuhe on ministeriön tiedotteessa keskeinen käsite, ei lukijalle tarjota minkäänlaista määritelmää tai selitystä, miten se eroaa esimerkiksi kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jotka kaikki ovat tarkoin määriteltyjä ja syystäkin rikoslaissa kriminalisoituja tekoja.

Monien mielestä ”vihapuheen” käsitteen jättäminen avoimeksi on tarkoituksenmukainen yritys muodostaa siitä eräänlainen kaatokategoria, johon saadaan mahtumaan vallanpitäjien epäsuosioon joutuneen henkilön mikä tahansa toiminta, johon jokin muu rikosnimike ei sovi. Joissakin tapauksissa tämä pitääkin paikkansa, muttei mielestäni kuitenkaan aina.

Erilisten poliitikkojen, valtion virkamiesten, toimittajien ja muiden (muka)intellektuellien sekoiluja seuratessa joutuu usein kysymään itseltään ”tyhmyys vai pahuus?” –kysymyksen. Eli onko kyseinen henkilö tahallisesti ja pahantahtoisesti epärehellinen, kaiken tahallaan väärin ymmärtävä kiihkoilija, joka uskottelee itselleen tarkoituksen pyhittävän keinot? Vai onko hän vain niin tyhmä, ettei oikeasti pysty parempaan? ”Tyhmyys vai pahuus” – kysymys on turhauttava kahdella eri tavalla: varmaa vastausta siihen ei ole mahdollista saada, sillä eihän pahantahtoisilla ihmisillä ole minkäänlaista kynnystä yksinkertaisesti valehdella. Toisekseen, vaikka kysymykseen olisikin saatavissa luotettava vastaus, se olisi silti yhdentekevä, koska lopputulos on joka tapauksessa sama. Eli tässä tapauksessa se, että yhä suurempi osa veronmaksajien rahoista kylvetään tuuleen samalla kun kaikesta oikeasti tarpeellisesta leikataan.

Grahn-Laasoselle ”vihapuhe” käsiteenä on kuin papukaijalle loru tai laulunpätkä, jota toistamalla se tietää saavansa herkkupalan. En kuitenkaan pidä mahdottomana, etteikö Grahn-Laasosella olisi tiettyä matelijamaista pelisilmää: romuttaessaan yliopistojen rahoitusta hän ryvettyi samalla julkisuudessa sen verran pahoin, että hänkin varmasti ymmärtää tämän kaltaisen sisällöttömän mutta hyvältä kuulostavan hömpän nostavan hänen osakkeitaan niiden poliittisten masokistien joukossa, jotka ovat valmiita vielä äänestämään kokoomusta.

Olemme siis tilanteessa, jossa hallitus leikkaa yhteiskunnan aivan oikeita ja legitiimejä toimintoja ja käyttää osan säästöiistä propagandakampanjaan, jonka tavoitteena on aivopestä kansa uskomaan, että saman hallituksen tuhoisan toiminnan kritisoiminen on rasismia. Tämä nimenomainen tempaus kohdistuu lapsiin ja nuoriin, mitä pidän erityisen halveksuttavana kahdesta syystä: paitsi että lapset ovat erityisen haavoittuvaisia propagandalle, Grahn-Laasosen edustaman hallituksen toiminnan suurimpia uhreja ovat juuri lapset ja nuoret, joiden tulevaisuutta SSS-hallitus jatkuvasti omaksi lyhytnäköiseksi edukseen ulosmittaa.

Voimme tietysti lohduttautua ajatuksella, että ainakin Grahn-Laasosen kampanja tulee epäonnistumaan surkeasti. Tätä ajatusta on toisteltu kyllästymiseen asti, mutta hän edustaa juuri sitä kympin tyttö -tyyppiä, joka mukautuu aina kulloinkin vallitsevaan aatteeseen täydellisesti: jos hän eläisi Pohjois-Koreassa, hän paasaisi Juche-iskulauseita samalla innolla kuin hän nyt Suomessa vuonna 2016 puhuu monikulttuurista ja suvaitsevaisuudesta. Mutta kympin tytöt ovat kympin tyttöjä, eivätkä läheskään kaikki muut kykene samanlaiseen itsehypnoosiin. Siitä huolimatta ei kannata huijata itseään: indoktrinaatiota harrastetaan siksi, että se toimii. Hallitus saattaa hyvinkin onnistua tavoitteessaan kasvattaa sukupolvi monikulttuurirobotteja, jotka tyystin menettävät oman tahtonsa ja toimintakykynsä kuullessaan sanan ”rasismi”.

Lukiessani uutisia Grahn-Laasosen uudesta tempauksesta huomasin ajattelevani, että seuraavasta kolmesta vuodesta tulee erinomaisen pitkät ja tuskalliset. Sitten havahduin, että vaikka näin varmasti onkin – hallituksen esitellessä uusia mielettömyyksiä viikoittain – sehän ei suinkaan tarkoita, että tämän hallituskauden päätyttyä asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Oikeastihan asia on päinvastoin: perussuomalaisten hallitustaipaleensa saavutusten vaatimattomuudelle esittämä vasta-argumentti ”jos me emme olisi hallituksessa, siellä olisi joku muu” on vastuunpakoilua, mutta se pitää paikkansa. Jos hallituksessa eivät olisi Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset, siellä olisivat SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Kolmen vuoden päästä on luultavasti taas demareiden vuoro olla hallituksessa, enkä ainakaan itse osaa kuvitella, että asiat olisivat yhtään paremmin jos Antti Rinne olisi pääministeri. Toisin sanoen, nykyhallitus on paras mahdollinen ja kaikki mahdolliset muutokset olevat vain huonompaan suuntaan.

Koska nykyinen hallitus on luopunut ainoasta oikeasta tehtävästään eli Suomen ja suomalaisten edunvalvonnasta ja kaikki olemassa olevat vaihtoehdot ovat vielä huonompia, kysymys kuuluukin, että mitä nyt tehdään? Ehdotuksia otetaan vastaan.

–

–

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.