Kansallinen herättäjä – haastattelussa Ruuben Kaalep

ALARIK NOTIS

–

Suomessa tunnetaan virolaista politiikkaa pienen piirin ulkopuolella huonosti. Vaikka maidemme välillä on paljon yhtäläisyyksiä kielessä, kulttuurissa ja mielenlaadussa, on meillä historiallisen kokemuksen muokkaamia eroavaisuuksia. Katsaus virolaisuuteen voi siis toimia myös peilinä suomalaisuuteen.

Etelänaapurimme kansallismielisellä kentällä on viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tärkeimpänä näistä on vuonna 2012 perustetun Viron konservatiivisen kansanpuolueen (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond) nousu riigikoguun viime vuoden vaaleissa.

Puolue on onnistunut aktivoimaan Viron kansallismielistä äänestäjäkuntaa ja sen nuorisojärjestö Sinine Äratus (Sininen Herätys) on herätellyt menestyksellä Viron nuorisoa mukaan kansallismieliseen toimintaan.

Yksi nuorisojärjestön johtajista Ruuben Kaalep, 22, on ystävällises ti suostunut valaisemaan Sarastuksen lukijoita tämän päivän virolaisesta politiikasta ja kansallismielisyydestä. Hän on ollut mukana seuraamassa kansallismielisyyden nousua keskeisellä paikalla Virossa ja hänellä on tiiviit yhteydet eurooppalaisiin aateveljiin. Aloitan haastattelun pyytämällä häntä kertomaan hieman itsestään.

–

Nuori idealisti löytää poliittisen kodin

–

Historiasta ja filosofiasta jo varsin nuorena kiinnostunut Kaalep huomasi teini-iässä, ettei maasta tuntunut löytyvän mitään poliittista tahoa, joka edustaisi samoja ihanteita kuin Viron itsenäisyyden puolesta kamppailleet.

“Ne ihanteet löytyivät politiikan radikaalista marginaalista.”

Kaalep liittyi 16-vuotiaana Viron kansalliseen liikkeeseen, josta kasvoi myöhemmin nykyinen Viron konservatiivinen kansanpuolue. Hän on tällä hetkellä Tarton paikallisosaston johtoryhmässä. Kaalep oli myös mukana perustamassa puolueen nuorisojärjestöä, joka varsin pian otti nykyisen paikkansa kansallismielisen kentän kiistattomana markkinajohtajana. Toiminta on sittemmin temmannut nuorukaisen mukaansa.

“Siitä lähtien elämäni on ollut täynnä aktivismia ja olen tavannut huikean määrän mahtavia kansallismielisiä nuoria, enemmän kuin odotin maastani löytyvän.”

Näihin aikoihin Kaalepin ajattelu laajentui käsittämään myös yleiseurooppalaisia näkökulmia.

“Oivalsin, että kamppailullamme on myös suurempi, eurooppalainen ulottuvuus. Tämä on kasvattanut kiinnostustani Uuden oikeiston ajatteluun.”

Niin kutsuttu vaihtoehtoinen tai Uusi oikeisto ja Julius Evolan traditionalismi ovat Kaalepin mukaan joitain niistä aatteellisista virtauksista, jotka tulee yhdistää Viron omaan kansallismieliseen perinteeseen.

“Näin voimme rakentaa aidon kansallismielisen maailmankatsomuksen tälle vuosisadalle.”

Uudelta oikeistolta tutut metapoliittiset mietinnät ovat usein olleet Kaalepin kirjoitusten aiheena ja hän on pyrkinyt tekemään mannermaisia ajattelijoita ja virtauksia tunnetuksi kotimaassaan. Tämä on pantu merkille myös kansallismielisen leirin ulkopuolella.

“Vasemmistolaiset vastustajamme ovat nimenneet minut äärioikeiston ‘pääideologiksi’.”

Titteli on otettu huumorilla vastaan ja Kaalep käyttää sitä leikkisästi Facebook-profiilissaan.

–

Tavoitteena kansallinen herääminen

–

Virolaisen kansakunnan kansallisen suvereniteetin ja olemassaolon turvaaminen löytyvät kirjattuina maan perustuslaista. Kaalepin mukaan liberaaleilla poliitikoilla ei kuitenkaan ole mitään kiinnostusta Viron itsenäisyyttä kohtaan:

“He haluavat vain tehdä uraa Brysselissä eivätkä uskalla kyseenalaistaa EU:n vaatimuksia. Tämä on tullut erityisen selväksi siirtolaiskriisin aikana.”

Kaalep kertoo, että Viron liberaalit puolueet ovat entisen kommunistisen eliitin perustamia, ja että tämä selittää tottuneisuuden, millä he heittäytyvät joko idän tai lännen palvelukseen.

“Meidän puolueemme seisoo ulkomaista vaikutusvaltaa vastaan tuli se kummasta suunnasta tahansa.”

Viro on pieni maa ja virolaiset pieni kansa ja kansallinen selviytyminen edellyttää muutakin kuin taloudesta huolehtimista ja politiikkaa. Kaalep toivoo virolaisten kokevan uuden kansallisen herätyksen samaan tapaan kuin 1800-luvulla ja jälleen itsenäistymisen aikoina.

“Kun katson ympärilleni, näen jo merkkejä siitä. Vuosittainen itsenäisyyspäiväkulkueemme, joka sai alkunsa vasta pari vuotta sitten, keräsi viime helmikuussa 2000 ihmistä! Ensimmäisenä vuonna meitä oli vain 100!”

Oppositiossa istuvan emopuolueen kannatus on noussut gallupeissa yli kaksinkertaiseksi vaalitulokseen nähden, kahdeksasta prosentista yhdeksääntoista prosenttiin. Myös nuorisojärjestö on kasvanut vauhdilla.

“Mikä tärkeintä, olemme onnistuneet houkuttelemaan yhä enemmän nuoria, jotka ovat väsyneitä liberaaliin propagandaan ja haluavat rakentaa vahvan virolaisen kansallisvaltion lapsilleen ja lastenlapsilleen.”

Nuorisojärjestö Sinine Äratus on Kaalepin mukaan hierarkialtaan varsin horisontaalinen ja päätökset tehdään käytännössä yhdessä järjestöä pyörittävän ydinryhmän kesken, jonka muodostavat omistautuneimmat aktivistit.

“Meillä on tosiaan loistava tiimi – nuoria nationalisteja erilaisista taustoista, joita kaikkia yhdistää isänmaanrakkaus. Meidän joukostamme ei löydy pyrkyreitä eikä poliittisia broilereita kuten liberaalien puolueiden nuorisojärjestöistä.”

–

Pienen kansan suuret haasteet

–

Maahanmuutto oli pitkään toissijainen aihe Viron kansallismielisille ja Viron yhteiskunnassa yleensä. Viimeisen vuoden aikana se on kuitenkin noussut tärkeimmäksi poliittiseksi kiistakysymykseksi ja puheenaiheeksi. Viron hallitus on sitoutunut vastaanottamaan pakolaisia muista EU-maista, mitä Kaalep ja muut nationalistit vastustavat.

“Näemme tämän saman prosessin alkuna, joka on muuttanut ison osan Länsi-Eurooppaa ei-eurooppalaiseksi monikulttuuriseksi dystopiaksi joukkoraiskauksineen ja terrori-iskuineen.”

Virolaisten historiallinen kokemus osana Neuvostoliittoa, jonka väestönsiirtopolitiikan ansiosta maassa on edelleen huomattava venäläisvähemmistö, vaikuttaa myös heidän suhtautumiseensa nykyiseen siirtolaiskriisiin. Ajatus vähemmistöksi jäämisestä omassa maassa ei ole virolaisille tai latvialaisille ollenkaan kaukaa haettu skenaario.

“Viron kansallismieliset vastustavat maahanmuuttoa kunnes voimme täysin turvata kansamme selviytymisen.”

Myös maastamuutto on pitkään ollut huolenaihe virolaisille kansallismielisille koska se synkistää entisestään virolaisten demografista tilannetta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana noin satatuhatta virolaista on lähtenyt maasta työn perässä.

“Puolueemme haluaa ratkaista tämän ongelman. Aiomme aloittaa työllistämisohjelmia löytääksemme maastamuuttajille töitä Virosta, jotta he voivat palata kotimaahan.”

Kaalepin mukaan iso osa maastamuuttajista on isänmaallisia ja kannattaa Viron Konservatiivista Kansanpuoluetta. He ovat ainoa virolainen puole, jolla on toimintaa maan ulkopuolella, sillä he perustivat paikallisjärjestön Helsinkiin vuonna 2014.

Toinen poliittinen kiistakysymys on rajasopimus Venäjän kanssa. Puolueen mukaan sopimuksen rajat jättävät noin viisi prosenttia Viron alueesta Venäjälle. Kyseessä on ennen toista maailmansotaa Virolle kuulunut alue, jota asuttivat mm. suomensukuiset setukaiset ja vatjalaiset.

“Katsomme, että sopimus laillistaa miehityksen vailla korvausta Virolle tai kompromissia Venäjän puolelta. Sopimus on haitallinen kansalliselle edullemme ja olemmekin onnistuneet jarruttamaan sen ratifiointia.”

Lakialoitteet koskien nk. homoliittoja ovat myös saaneet Kaalepin ja puolueen vastaansa. He vastustavat avioparien oikeuksien, esimerkiksi adoptio-oikeuden, antamista samaa sukupuolta oleville pariskunnille.

“Emme olleet vielä nousseet riigikoguun kun parisuhdelaki äänestettiin läpi mutta olemme onnistuneet hidastamaan siihen liittyviä lakialoitteita. Tarkoituksenamme on kumota laki täysin jahka pääsemme hallitukseen.”

Myös talouspolitiikka on kansallismielistä. Kaalep haluaa taistella ulkomaisten pankkien vaikutusvaltaa vastaan ja asettaa Viron kansan talouspolitiikan keskipisteeseen.

“Kansallismielisessä talousjärjestelmässä meillä tulee olemaan kansallisia pankkeja, jotka tukevat virolaisia pienyrityksiä ja ennen kaikkea perheitä, jotta he voivat hankkia lapsia ja talon ajautumatta velkavankeuteen.”

–

Viro idän ja lännen välissä

–

Venäjän rajanaapurina virolaisilla kansallismielisillä ei ole harhaluuloja Kremlin tavoitteista. Virolaiset tukevat Ukrainaa ja Ukrainan nationalisteja.

“Tiedämme, ettei Putinin tavoitteena ole vahva kansallismielinen Eurooppa vaan Venäjän ylivalta.”

Venäläinen media hyökkääkin usein Baltian maiden kansallismielisiä vastaan kutsuen heitä fasisteiksi. “Aivan kuten länsimainen media,” Kaalep huomauttaa.

Viron kansallismielisillä on Kaalepin mukaan useita kontakteja Ukrainan kansallismielisissä järjestöissä, mm. Svoboda-puolueessa ja Azovin vapaaehtoispataljoonassa. Kaalep tuntee henkilökohtaisesti useita Ukrainan puolesta vapaaehtoisina taistelleita.

“Näemme myös, että Ukrainan vallankumous joutui länsimaisten liberaalien kaappaamaksi George Sorosin rahoituksella eikä Ukrainan tämänhetkinen hallitus ole kansallismielinen.”

Viron aseman Kaalep näkee uhattuna ja maan on yritettävä tasapainoilla suurten valtojen välimaastossa. Siinä missä Venäjän uhka on konkreettinen ja sotilaallinen, on lännen uhka kulttuurinen ja poliittinen.

“Venäjän uhka pakottaa meidät samaan rintamaan Naton kanssa ja riippuvaisiksi Yhdysvalloista. Mutta nyt minulla on toivoa itsenäisen itäeurooppalaisen blokin synnystä Visegrádin nelikon johdossa.”

Eurooppalainen vaihtoehto, joka suojaisi niin Venäjän uhittelulta kuin länsimaisten liberaalien vaikutusvallalta on Kaalepin mukaan paras.

Virolaisille erityinen murheenkryyni on Viron venäläinen vähemmistö, jota Moskova pyrkii politiikassaan hyödyntämään.

“Heitä käytetään vähemmistöpolitiikan keppihevosena, jolla pyritään heikentämään käsitystä Virosta kansallisvaltiona.”

Kaalep ei kuitenkaan pidä Ukrainan kaltaista separatismia todennäköisenä. Viron turvavoimat ovat estäneet organisoinnin eikä separatismi tunnu kuuluvan Putininkaan suunnitelmiin

“On olemassa ääriaineksia, jotka ovat suunnitelleet separatistitasavaltaa koillis-Viroon, mutta he eivät muodosta tällä hetkellä todellista uhkaa.”

Nuoren nationalistin mukaan suurin ongelma koskee kieltä. Viron itäosissa on venäläisenemmistöisiä alueita, joilla ei pärjää ilman venäjän kieltä. Viron kielen oppiminen ei kiinnosta suurta osaa venäläistä, joilta on jopa kansalaisuus jäänyt saamatta kielipenseyden takia.

“Viron kansalaisuuden voi saada todistamalla osaavansa viroa ja se on helppoa, jopa liian helppoa, mutta vain noin puolet venäläisväestöstä on onnistunut tässä ja he väittävät Viron valtion syrjivän heitä kun se ei myönnä kansalaisuutta suoraan.”

Venäläisväestö on kuitenkin kutistumassa maastamuuton, alhaisen syntyvyyden ja korkeamman kuolleisuuden vuoksi. Ellei heitä saavu maan ulkopuolelta voi heidän osuutensa väestöstä pudota Kaalepin mukaan toista maailmansotaa edeltävälle tasolle parissa vuosikymmenessä.

“Kansallismielisessä Virossa haluaisin nähdä politiikkaa, joka tähtää nimenomaan virolaisen kansanosan kasvattamiseen. Haluaisin myös, että koillis-Viroa, jonka virolainen väestö korvattiin venäläisillä neuvostomiehityksen aikana, alettaisiin asuttamaan virolaisilla perheillä.”

–

Identiteetti ja eurooppalaisuus

–

Englanninkielisessä Wikipediassa Sinine Äratus kuvaillaan identitaariseksi järjestöksi ja sillä on kontakteja muihin vastaaviin eurooppalaisiin järjestöihin. Kaalepin mukaan Ranskan, Saksan ja Itävallan identitaarit ovat kyllä inspiroineet heitä ja he kokevat olevansa osa Euroopan identitaarista nousua, mutta kaikessa ajatukset eivät kohtaa.

“Olen skeptinen identitaarien paneurooppalaisen liittovaltioajattelun suhteen.”

Myös suhtautuminen Venäjään voi erota entisen Itäblokin ja länsi-Euroopan kansallismielisten välillä. Kaalep tekee selväksi, että he ottavat etäisyyttä Venäjän ulkopolitiikkaa tukeviin. Venäjä-kysymys ei ole kuitenkaan estänyt yhteistyötä länsieurooppalaisten aateveljien kanssa.

“Yritämme valistaa läntisiä identitaareja ja kansallismielisiä näkemyksistämme Venäjään liittyen ja painotamme, että vahvan Euroopan on oltava vapaa niin amerikkalaisesta kuin venäläisestä vaikutusvallasta.”

Puheen siirtyessä identiteettiin nousee esiin tietysti myös itämerensuomalaisuus ja suomalais-ugrilaisuus. Ne ovat tärkeitä elementtejä virolaisessa kansallismielisyydessä.

“On selvää, että virolaiset pitävät suomalaisia etnisessä, historiallisessa ja kulttuurisessa mielessä veljeskansana. Suomalais-ugrilaisuus yhdistää meitä myös vahvemmin Eurooppaan, olemmehan yhdessä maanosan vanhimpia kansakuntia. Yhteinen kulttuurinen perinteemme, joka ehkä parhaiten ilmenee Kalevalassa, on perusteellinen osa muinaista eurooppalaista kulttuuria, joka on hävinnyt suurimmasta osaa Eurooppaa.”

Myös Latvian ja Liettuan Kaalep kokee läheisiksi vaikka nämä eivät kielisukulaisia olekaan. Heidän tapauksessaan jaettu historiallinen kokemus luo solidaarisuuden perustan.

“Myös heidän kulttuurinsa on lähellä omaamme ja geneettisesti olemme lähellä toisiamme, mikä on ehkä jäänne heidän kulttuurinsa syvemmistä suomalais-ugrilaisista kerrostumista.”

Viime vuosisadan alkutaipaleella virolaiset, suomalaiset ja baltialaiset kävivät saman taistelun itsenäisyytensä puolesta ja Kaalep näkee, että kansallismielisten on taas aika yhdistää voimat.

“Vain yhdessä voimme kestää nykyiset kriisit ja uhat niin lännestä kuin idästä vahvoina kansakuntina elinvoimaisine identiteetteineen.”

–

Uskoa tulevaan

–

Lopuksi siirrymme keskustelemaan tulevaisuudesta. Kaalepista säteilee vahvana nuoruuden into ja tulevaisuudenusko eikä hänessä ei ole jälkeäkään me ollaan hävitty tää peli -tyylisestä defaitismista.

“Luulen, että tulemme pian näkemään liberalismin huipun, jonka jälkeen liberaali ja vasemmistolainen ideologia alkaa menettää energiaansa.”

Kaalep kuvailee kuinka vasemmisto on onnistunut valtaamaan kaikki yhteiskunnallisesti tärkeät instituutiot kuten median ja yliopistot. Heistä, ikuisista kapinallisista onkin tullut kivettynyt status quo, jossa ei ole mitään vallankumouksellista.

“Yrittäessään esiintyä systeemin vastaisina saattavat he itsensä vain naurunalaisiksi. Todellinen vallankumouksellinen voima löytyy nykyään oikealta. Mutta siitä ei tule vasemmistolaisten vallankumousten tapaan utopistista kapinaa ihmisluontoa vastaan vaan siitä tulee paluu juurillemme ja perinteeseemme, orgaaniseen ja kansalliseen yhteiskuntaan.”

Nuoren virolaisnationalistin silmin tulevaisuus on täynnä epävarmuutta mutta samalla se on täynnä mahdollisuuksia. Minne tahansa hän Euroopassa katsookaan, näkee hän lisääntyviä konflikteja. On etnisiä konflikteja, ideologisia konflikteja ja suurvaltapoliittisia konflikteja.

“En osaa ennustaa mitkä voimat lopulta nousevat voittajiksi, mutta ei meidän tarvitsekaan tietää sitä. Nuoret eurooppalaiset kautta maanosan tuntevat muinaisen velvollisuudentunnon kutsun puolustaa maataan. Meillä kaikilla on sietoraja, jonka ylittyessä ryhdymme toimiin. Monet ovat jo ylittäneet sen pisteen ja vielä useammat tekevät sen hyvin pian. Sitten vaihtoehtoinamme on vain joko urheasti kohdata kansakuntiemme kuolema tai rakentaa loistava tulevaisuus jälkeläisillemme.”

–

–