SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Mitä Capitol Hillin jälkeen?

JUKKA AAKULA

 

Capitol Hillin tapahtumat 6.1.2021 merkitsivät erään aikakauden loppua. Trumpilaisen projektin ja republikaanipuolueen täydellistä henkistä konkurssia.

Republikaanipuolueen poliittinen linja on 70-luvulta asti muodostunut kaksoisstrategiasta:

1. Neoliberalistisesta ja reaganilaisesta talouspolitiikasta eli rikkaiden verojen alasajosta, yritysten toiminnan kaikkinaisten rajoitusten poistamisesta (deregulaatiosta), sosiaalivaltion purkamisesta, ja

2. Leivän ja sirkushuvien tarjoamisesta tavallisille kansalaisille ns. kulttuurisodan muodossa. Uusliberaalit saivat liittolaisekseen amerikkalaisen herätyskristillisyyden. Äänestäjät oli salaliittoteorioiden ja kulttuurisodan avulla saatava tyhmennettyä uusliberaalien juoksupojiksi.

Kulttuurisota-strategia on toki ollut toissijainen rikkaiden verojen alentamiselle ja yritysten toiminnan sääntelyn kaikkinaiselle purkamiselle. Kulttuurisodan generoimisen ainoa funktio oli saada ääniä tukemaan rikkaiden asiaa. Vaikka Trumpin nousu pelästytti valtavirta-republikaanit, hetkeksi he uskoivat että Trumpin äärimmäinen projekti johtaa lopulta rikkaiden kannalta edulliseen tulokseen.

Sääntelyn purkaminen ilmaistiin kulttuurisodan kielellä Reaganin sloganilla Valtio on ongelma, ei ratkaisu. Tavalliset kansalaiset saaatiin uskomaan, että demokraatit ovat heidän vihollisiaan, että ilmastotiede on huijausta, että valtamedia valehtelee aina, että aselakien kiristäminen on yritys murskata amerikkalainen elämäntapa ja että terveydenhuoltoreformi (Obama Care) on harppaus kohti kommunismia. Terveydenhuollon kehittäminen tyrmättiin, vaikka valkoisen väestön elinajanodote on ollut vuosia laskussa. Rikkaiden verojen alentamista ajoivat ihmiset, joita se ei hyödyttänyt. Lopulta tavallinen kansa saatiin uskomaan, että presidentinvaalit olivat huijausta.

Pienenä sivujuonteena voi todeta, että kaksoisstragia levisi pieneen osaan suomalaistakin oikeistoa – siinä missä kulttuurisotaa ja tavallisen kansan tyhmentämistä edisti suomalainen herätyskristillisyys Oikea Media -verkkolehdessä, uusliberalismia edistivät Saul Schubak ja kumppanit. Schubakin Oikeistofoorumi yhdisti molemmat strategiat kiinteäksi paketiksi.

Trump oli tehokas kulttuurisotaan kiihottaja, mutta vieraannutti lopulta keskilinjan äänestäjät republikaaneista. Kaksoisstrategia kärsi totaalisen tappion.

Demokraattien voitto herättää kaikissa meissä konservatiiveissa huolen, johtaako se Woke-väen, patsaankaatajien, kirjanpolttajien, sukupuolierojen tutkimuksen vastustajien, ”miehet voi synnyttää” -höpöttäjien ja heteroseksuaalisten valkoisten miesten demonisoijien voittoon. Korvautuuko trumpilainen hulluus vain toisella hulluudella – länsimaisen sivistyksen dekonstruktiolla. Korvataanko Shakespearen Hamlet yliopistojen opinto-ohjelmissa vaikkapa jonkun afroamerikkaisen transseksuaalinaisen naristisella töherryksellä.

Pitää kuitenkin muistaa, että Woke-liikkeen asema ei demokraattipuolueessa ole läheskään samaa tasoa kuin oikeiston roskaväen asema republikaaneissa. Tämä ei tarkoita, etteikö ongelmaa olisi olemassa.  Kun BLM-porukka alkoi esittää, että amerikkalainen yhteiskunta on läpirasistinen ja mätä, heidän viestinsä ei tuhoisuudessaan eronnut trumpilaisten viesteistä. Suora looginen seuraus tästä BLM- ja LGBTQ-ajattelusta on kirjojen sensurointi ja länsimaisen sivistyksen korvaaminen jollain muulla “kulttuurilla”.

Vaihtoehto-oikeisto ei voi kuitenkaan jämähtää paikoilleen, haikailemaan kulttuurisodan taistelun kiihkoa ja Trumpin narsistista mädännäisyyttä. Matkan on jatkuttava. Salaliittoteoriat on hylättävä.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: