Matka Euroopan pitkään muistiin

JARNO ALANDER

–

”Ihmisuhraus saattaa tietenkin kuulostaa hieman julmalta, mutta katsoessani nykypäivän hyvesignaloivia, turmeltuneita johtajia, puhumattakaan terroristien, rikollisjengien ja roskaväen lähes loputtomasta kirjosta, alkaa ajatus kieltämättä tuntua varsin nostalgiselta.”

–

Aki Cederbergin pitkään odotetun Pyhä Eurooppa -teoksen ilmestyminen on tervetullut valonpilkahdus vuoden 2020 raunioilla. Aikana, jolloin Suomen ja muun läntisen maailman valtavirtapolitiikka suorittaa yhä avoimempaa siirtymää päällepäin järjenvastaisesta politiikasta kohti yhä avoimempaa totalitarismia ja yhä useamman vielä tähän asti pinnalla pysytelleen elämän ulkoiset rakenteet osoittautuvat hiekalle pystytetyiksi, sen toivoisi päätyvän mahdollisimman monen suomalaisen käteen.

Kustantaja ainakin tuntuu uskovan teoksen potentiaaliin, koska siihen on selvästi panostettu kunnolla: Pyhä Eurooppa on vaikuttavan kokoinen ja painoinen, jykevä kovakantinen järkäle. Sivuja siinäon lähemmäs 500, ja kirja on runsaasti ja komeasti kuvitettu – valtaosa kuvista on Cederbergin puolison, valokuvaaja Justine Cederbergin käsialaa. Vaikka on itsestään selvää, että hyvässä kirjassa pääasia on sen sisällössä eikä sen ulkomuodossa, on silti ilahduttavaa, että teos on saanut arvoisensa raamit. Pyhä Eurooppa saattaa nimittäin hyvinkin muodostua tulevaisuuden klassikoksi, jos riittävän moni modernin maailman vastamielisyyden ja tyhjyyden kanssa tuskaileva nykynuori siihen tarttuu.

Cederbergin edellinen (Pyhästä Euroopasta poiketen englanniksi kirjoitettu) teos Journeys in the Kali Yuga: A Pilgrimage from Esoteric India to Pagan Europe käsitteli hänen matkojaan Intiassa ja hänen havahtumistaan ymmärtämään, että niin kiehtovia kuin hänen Intiassa kohtaamansa traditiot ja rituaalit ovatkin, hän ei eurooppalaisena voisi koskaan kokea intialaisia uskontoja ja maagisia perinteitä omikseen. Pyhä Eurooppa ei ole suora tai virallinen jatko-osa, mutta kylläkin looginen ja odotustenmukainen osa samaa jatkumoa. Edeltäjänsä tavoin se on rakennettu matkakertomuksen muotoon, mutta edelleen tarinan varsinaisessa ytimessä eivät ole niinkään kohteet, joissa matkakumppanit vierailevat, vaan sisäinen kasvu ja matkan aikana kertyneiden kokemusten herättämät oivallukset psyyken syövereissä.

Toisin kuin Journeys in the Kali Yugassa, tällä kertaa Cederberg suorittaa kaikki matkansa puolisonsa Justinen kanssa, ja joillakin matkoilla mukana on muitakin. Ja koska matkakertomuksiin kuuluu oleellisena elementtinä sattumanvaraisuus ja kertaluontoisuus, tarinoihin liittyy myös runsaasti satunnaisia kohtaamisia muiden matkaajien ja etsijöiden, sekä kiehtovien paikallisten hahmojen kanssa. Edellisestä teoksesta tutulla tavalla maljoja nostetaan ahkerasti, niin kuin kaukana Euroopan valtäväylistä sijaitsevissa pittoreiskeissa pikkukylissä, majataloissa, linnoissa ja huviloissa tietysti kuuluukin tehdä.

Cederbergien matkat suuntautuvat kaikkiin Euroopan kolkkiin: Skandinaviaan, Baltian maihin, Saksaan, Ranskaan, Italiaan, Iberian niemimaalle ja lopulta takaisiin Suomeen. Myös matkojen myötä esitellyt aiheet vaihtelevat suuresti. Saksassa mm. tutustutaan pahamaineiseen Wewelsburgin linnaan, jossa Heinrich Himmler ja hänen sekalainen seurakuntansa aikoinaan tutkivat riimujen mahtia ja suunnittelivat germaanista, kansallissosialistista uskontoa. Nykyään Wewelsburgin linna elää omaa elämäänsä natsi-ufojen ja SS-maagien kansoittamissa salaliittokuvastoissa.

Saksassa erilaiset pakanallisperäiset perinteet tuntuvat edelleen olevan yllättävän hyvin voimissaan ja kykeneviä yhteiseloon modernin sekularismin tai eteläisessä Saksassa vaikuttavan katolisuuden kanssa. Esimerkiksi Valpurinyön vietto saksalaisessa Thalen kaupungissa (josta löytyy riemastuttavasti nimetty Hexentanzplatz) toimii vähemmän yllättävästi paikallisille mainiona tekosyynä syöpöttelyyn ja juopotteluun sekä naisille paljastavaan pukeutumiseen. Vastaavanlaisia bakkanaaleja, vastaavilla yllykkeillä, lienee vietetty pitkin historiaa kaikkialla Euroopassa, vaikka Thalen festivaalit teknomusiikkeineen ja Kiinassa valmistettuine naamiaisasuineen Cederbergin hieman kylmäksi jättävätkin.

Eteläisessä Ranskassa puolestaan tutustutaan kataarilaisuuteen, jo kauan sitten sammuneeseen gnostilaiseen kristilliseen liikkeeseen. Vaikka viimeiset kataarit kokivat marttyyrikuoleman jo 1244, ja yritykset herättää lahkoa uudelleen henkiin valuivat lopulta tyhjiin, kataarien vaikutus tuntuu edelleen Pays Catharessa, Etelä-Ranskan Languedocin maakunnassa. Euroopan muisti on pitkä.

Teoksen osien sävyt vaihtelevat ilahduttavasti siinä missä sen käsittelemät aiheetkin. Saksan nykyään maton alle lakaistua tai yksiselitteisen kiellettyä mystistä menneisyyttä kuvaavissa luvuissa kaikuu jylhä, faustinen teutonisuus, mutta Italiaan sijoittuva osa on kepeämpi ellei peräti hilpeähenkinen — siinä nimittäin kuljetaan runoilijan ja elämäntaiteilijan Gabriele D’Annunzion jalanjäljissä pitkin Pohjois-Italiaa. D’Annunzion elämä oli verraton veijaritarinana, johon mahtui kirjallisuuden lisäksi vaikuttamista myös esimerkiksi politiikan ja sodankäynnin aloilla, unohtamatta myöskään toksisen maskuliinisia seikkailuja naismaailmassa.

Pyhään Eurooppaan mahtuu yllä mainittujen aiheiden lisäksi valtavasti muutakin. Ruotsiin ja Baltian maihin sijoittuvat osat, joissa käsitellään paikallisia kansanuskontoja, ovat mielestäni erityisen kiinnostavia. Kiehtova on myös kertomus vierailusta Quinta de Regaleirassa, Lissabonin lähellä sijaitsevaan Sintran pikkukaupunkiin rakennetussa alkemistisessa puutarhassa – yhtä kiehtova kuin lukemattomat muutkin paikat lusitaanien maassa, tuossa Iberian niemimaan Suomessa.

Joku saattaisi moittia näin kirjavaa aihevalikoimaa sekavaksi, lähes sattumanvaraiseksi. Hän kuitenkin ymmärtäisi teoksen lähtökohtaisesti väärin, sillä se ei väitäkään olevansa tyhjentävä, lopullinen esitys aiheestaan (miten se voisikaan olla, jos aiheena on Eurooppa itse?). Teoksen lopussa Cederberg antaa ymmärtää löytäneensä, jos ei lopullisen päätöspisteen matkalleen, niin vähintään jonkinlaisen välietapin. Hän ei kuitenkaan tyrkytä lukijalle mitään, vaan teoksen sävy säilyy henkilökohtaisena loppuun asti.

Cederberg kykenee myös, kuin itsestään, löytämään niin maantieteellisesti kuin ajallisesti kaukaisista aiheista yhteisiä elementtejä. Merkittävin näistä lienee Graalin malja, tai Runsaudensarvi, käsite jonka hän kohtaa yhä uudelleen eri puolilla Eurooppaa, eri historiallisissa kerrostumissa. Suomalaisethan tuntevat sen nimellä Sampo. Toinen esimerkki on Irminsul, maailmanpylväs tai maailmanpuu, joka toistuu yhä uudelleen Cederbergin kohtaamissa tarinoissa.

Pyhä Eurooppa eroaa edeltäjästään siinä, että se on selvästi kantaottavampi ja avoimesti radikaali teos. Se tutkii Euroopan pyhiä paikkoja ja niihin liittyviä, osittain tai kokonaan unohdettuja tai kiellettyjä perinteitä, mutta samalla se ruoskii häkellyttävän ankarasti modernia, sekulaaria, materialistista Eurooppaa: liberaaleja poliitikkoja, monikulttuurisuutta, massamaahanmuuttoa, tekopyhyyttä, kiristyvää sensuuria ja pahenevaa korruptiota. Cederberg tarjoaa kuitenkin toivoa: hän jaksaa yhä uskoa, että muinaisten perinteiden ja pyhien paikkojen uudelleen löytämisen myötä eurooppalainen ihminen saattaisi muistaa myös itsensä ja perääntyä takaisin jyrkänteen reunalta.

Pyhä Eurooppa on erinomaista vastapainoa rappeutuvan nykymaailman myllerrykselle. Se on kauniisti kirjoitettu ja upeasti kuvitettu teos – kiehtova, jännittävä ja toisinaan myös hauska. Ja kuten jo sanottu, se ilmestyy oivalliseen aikaan. Ehkä nyt alkaneena vuonna yhä useampi joutuu lähtemään ulkoisten olosuhteiden pakosta samalle matkalle kohti tuntematonta kuin Cederberg vuosikausia sitten, löytääkseen vielä jotain todellista ja kestävää.

Mitään valmiita ohjeita tai opaskarttaa Pyhästä Euroopasta ei kukaan voi löytää, ja useimpia lukijoita se epäilemättä vain muistuttaa siitä, miten hukassa he ovatkaan. Mutta juuri siksi siihen tarttumista on helppo suositella kaikille, jotka ovat havahtuneet kyselemään itseltään, mikä lopulta on totta, ja mikä on oikeasti arvokasta.

–

Aki Cederberg: Pyhä Eurooppa (Basam Books, 2020)

–

–

Jarno Alander on Sarastuksen toimitussihteeri.