Eliitin näytelty järkyttyneisyys on naurettavaa

JOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Olli Virtanen)

–

Harvalta lienee mennyt ohi, että Donald Trumpin tueksi järjestettyjen valtaisien mielenosoitusten seurauksena pienempi joukko mielenosoittajia valtasi Yhdysvaltain kongressirakennuksen Capitolin.

Monet ruotsalaiset poliitikot ovat tapahtuman jälkeen ilmaisseet Yhdysvaltain establishmentille symbolisen tukensa. Keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf väitti, että Trump yllytti kannattajansa rynnäköimään rakennukseen, ja myös pääministeri Stefan Löfven on syyttänyt tapahtuneesta Trumpia. Tämä siitä huolimatta, että Trump kehotti kannattajiaan rauhallisuuteen.

Myös monet sellaiset henkilöt, joiden lausunnot eivät aina ole olleet poliittisesti erityisen korrekteja, ovat enemmän tai vähemmän selkeästi osoittaneet lojaaliutensa Yhdysvaltain establishmentille. Maltillisen kokoomuksen Hanif Bali kutsui rynnäköijiä ”salaliittoteorioita kannattavaksi roskaväeksi”, liberaalikonservatiivisen Bulletin-verkkolehden toimittaja Per Gudmundson meni vielä pitemmälle ja kuvaili Trumpia ”säälittäväksi rikolliseksi”.

Ulkopuoliselle tarkkailijalle, jonka elanto on riippumaton vallanpitäjistä, on sen sijaan ilmeistä, että Yhdysvaltain vaaleissa tapahtui vaalimanipulaatiota. Media, Facebook, Twitter ja vastaavat tahot vaiensivat aktiivisesti sellaisia uutisia, jotka olisivat voineet hyödyttää Trumpia, ja tätä tapahtui niin laajasti, että se vaikutti vaalitulokseen. Siitäkin on viitteitä, että vaaleissa olisi tapahtunut mittavaa vilppiä, mutta siitä on vaikea sanoa mitään varmaa, joten en mene siihen tässä.

On kuitenkin syytä mainita, että erään tutkimuksen mukaan kolme neljästä yhdysvaltalaisesta uskoo vaalivilppiä tapahtuneen, ja vastaajista 40 prosenttia uskoo vilpin olleen niin laajaa, että se vaikutti vaalitulokseen. Erityisesti republikaanit ja Trumpin kannattajat ovat vakuuttuneita siitä, että vilppi ratkaisi vaalit, heistä tätä mieltä on reilut 80 prosenttia. Se, että establishmentti on kieltäytynyt tarkemmin selvittämästä vaalivilppisyytöksiä, luo väkisinkin syvän legitimiteettikriisin. Vaalivilppisyytösten ohittamisessa olankohautuksella ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan mitään uutta: vallanpitäjät viis veisaavat Trumpin kannattajien mielipiteistä, koskivat ne sitten maahanmuuttoa, opioidikriisiä, BLM-mellakoita tai ulkopolitiikkaa.

Lyhyesti sanottuna kongressirakennuksen valtaamiseen voi suhtautua kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on se, jota vakiintunut media nyt käyttää: kilpaillaan siitä, kuka osaa parhaiten näytellä järkytystä ja shokkia. Tällöin koko tapahtuma muuttuu käsittämättömäksi; sen syynä on yksinkertaisesti se, että Trump ja ”äärioikeisto” ovat niin pahoja ihmisiä. Tällainen tulkinta tapahtumista on naurettavan historiaton – niin älyvapaa, että varsin harvat niistä, jotka tuovat sen esiin, ottavat sen itsekään todesta. Se on kuitenkin valtapelin yksi osanen. Omat vasemmistoliberaalit kannattajat täytyy pitää riemukkaan järkytyksen vallassa, ja analyyttisemmät ajattelijat pitää pelotella olemaan hiljaa vaalivilppiepäilyistä ja muista epäkohdista. Voimme tässä liioittelematta puhua establishmentin aivopestyistä kannattajista.

Toinen mahdollinen reaktio on se, että yrittää ymmärtää tapahtunutta poliittisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Tällöin huomaamme, että valtaapitävien eliittien tapana on aina ollut reagoida hysteerisesti haastajiin ja kriitikoihin ja pitää heidän käytöstään merkkinä moraalisesta tai älyllisestä vajavaisuudesta. Ja se, mikä on meneillään Yhdysvalloissa ja kaikkialla muuallakin länsimaissa, on pohjimmiltaan konflikti kansan ja eliitin välillä. Edellä mainittu aivopesty kansanosa ei toistaiseksi ole vielä tajunnut sitä, mutta hiljalleen myös he alkavat käsittää, mitä on tapahtumassa.

Vuosikymmenten ajan eliitti on vaivihkaa sanoutunut yhä laajemmin irti yhteiskuntasopimuksesta kansan kanssa, jota se väittää edustavansa. Tämä koskee paitsi poliitikkoja, myös suuryrityksiä, mediaa, viranomaisia ja yliopistoja. Näiden tahojen harjoittama, yksinkertaisesti väestönvaihtoon tähtäävä maahanmuuttopolitiikka on tästä selkein osoitus, mutta niin suuren kuin pienenkin mittakaavan asioissa pystyy muutenkin näkemään, kuinka ne kaikessa toiminnassaan pyrkivät irtautumaan kansan tahdosta. Tämän lisäksi eliitti on ottanut omakseen ideologisen viitekehyksen, joka sopii täydellisesti länsimaisten kansojen oikeutettujen intressien vähättelyyn ja mitätöimiseen. ”Antirasismi”, ”valkoisuuden kritiikki” ja muut samankaltaiset aatteet ovat tästä vain joitakin esimerkkejä.

Uuteen todellisuuteen asennoituminen vie aikaa, mutta pikku hiljaa niin äänestäjät kuin teoreetikotkin ovat huomanneet, mitä on tapahtumassa. Sellaiset ajattelijat kuin James Burnham, Paul Gottfried, Christopher Lasch, Samuel Francis, Christophe Guilluy ja Michael Lind ovat kirjoittaneet ansiokkaita analyysejä siitä, mitä Lind kutsuu ”uudeksi luokkasodaksi” globaalin eliitin ja tavallisen kansan välillä. Postuumisti julkaistussa suurteoksessaan Leviathan & Its Enemies Francis puolestaan analysoi sitä, kuinka yhä suurempi osa kansasta on pikku hiljaa tiedostanut tämän konfliktin ja valinnut itselleen uudenlaisia edustajia, ja vaikka nämä edustajat ovat monesti kyllä pettäneet lupauksensa, kansa on kuitenkin askel askeleelta saanut asioita muutettua haluamaansa suuntaan. Francis kuoli vuonna 2005, joten hän ei ollut näkemässä Donald Trumpin valintaa, mutta valintaprosessi sopii hyvin hänen ajatusmalliinsa. Trump oli eliitin edustaja, joka siirtyi kansan puolelle. Siitä, kuinka todellinen tuo siirtymä oikeastaan oli, voidaan toki keskustella; Trumpin politiikka tuotti lukuisia pettymyksiä, mutta symbolisesti sillä oli ratkaiseva merkitys. Trumpiin kohdistuva, usein hysteerinen kritiikki vahvistaa tämän: eliitti ei ole pystynyt käsittelemään sitä, että tavalliset ihmiset valitsivat presidentin, joka ei ollut lojaali eliitille.

Jos tapahtumia tarkastellaan historiallisesta perspektiivistä, ne saavat sanalla sanoen eksistentiaalisen ulottuvuuden: vaihtoehtoina on syödä tai tulla syödyksi. Monet yhdysvaltalaiset kokevat, että eliitti on täyttä vauhtia tekemässä heistä vähemmistön heidän omassa kotimaassaan samanaikaisesti, kun ilmaisunvapautta ja useita muita vapauksia rajoitetaan. Eliitin tuki viime vuoden väkivaltaisille mellakoille, joissa BLM-liike ja Antifa riehuivat useissa Yhdysvaltain suurkaupungeissa, ei luonut tavallisille jenkeille tunnetta siitä, että he elävät vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden luvatussa maassa. Ei siis ole hämmästyttävää, että tietynkokoinen enemmistö vaalivilppiin uskovista äänestäjistä kannatti kongressirakennuksen valtausta. Nämä äänestäjät kokevat, että heidän maansa, vapautensa ja demokratiansa riistetään heiltä heidän silmiensä edessä. Eikä tällainen väite ole edes kovin kaukaa haettu, varsinkaan kun eliitti jatkuvasti kohdistaa heihin syytöksiä ”valkoisesta etuoikeudesta”.

Ne, jotka uskovat, että Trump ja kongressirakennuksen valtaus olivat lyhytaikainen poikkeama asioiden normaalista kulusta, tulevat pettymään. Entiseen ei ole paluuta. Trumpin valinta presidentiksi, erään eliitin edustajan loikka ainakin osittain tavallisen kansan puolelle, oli historiallinen tapaus, jota ei saa tekemättömäksi. Vaalimanipulaatio oli toinen tällainen historiallinen tapahtuma, samoin kuin symbolisesti äärimmäisen tärkeä kongressin valtaus. Voimme odottaa eliitin tulevaisuudessa vastaavan kansan syvien rivien tyytymättömyydenosoituksiin sortoa ja alistamista lisäämällä, muttemme toisaalta saa unohtaa, että sekä kansa että eliitti ovat Yhdysvalloissa tehneet omat johtopäätöksensä Trumpin kyvystä mobilisoida valtaisia mielenosoituksia. Tällaisena aikakautena, jona establishmentti kontrolloi kaikkea Facebookista mediaan, kadut ja vaalit kuuluvat vastamedian ohella niihin harvoihin näyttämöihin, joita kansa vielä hallitsee. Onkin aivan perusteltua olla huolissaan siitä, että establishmentin valonarat osat pyrkivät sähköistä ääntenlaskentaa peukaloimalla takaamaan itselleen voiton kaikissa tulevissa vaaleissa.

Käsillä on joka tapauksessa pitkä historiallinen prosessi, eikä kenenkään pidä luovuttaa liian aikaisin. Trumpista saatetaan aivan hyvin hankkiutua eroon; se kansa, joka äänesti hänet valtaan, ja konflikti sen ja eliitin välillä ei katoa sillä. Uusia toimintatapoja tullaan kehittämään, uusia rintamia avaamaan, uusia liittoja solmimaan. Riippumatta siitä, mitä Trump henkilönä sai aikaan, Trump symbolina on saanut establishmentin pelon valtaan muistuttamalla sitä kahdesta sille hyvin epämiellyttävästä tosiasiasta: ensinnäkin siitä, mitä voi tapahtua, kun joku eliitin edustaja vaihtaa puolta, ja toiseksi siitä, että kansa voi yhä mobilisoida valtavia protesteja. Voi olla, ettei protesti tällä kertaa tuottanut toivottua lopputulosta. Voi olla, ettei Trump ollut kansan paras mahdollinen edustaja, hän saattoi astua näyttämölle liian aikaisin tai hänet saatettiin eristää liian tehokkaasti. Taistelu on kuitenkin vasta alussa.

–

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) on ruotsalainen yhteiskuntatieteilijä ja blogisti. Kirjoitus on alun perin julkaistu Fria Tider -lehdessä 7.1.2021.