SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

612-kulkue ja itsenäisyyspäivän juhlakonsertti 2019

Itsenäisyyspäivään on vajaat kaksi viikkoa, joten on jälleen aika kutsua lukijoita juhlapäivän rientoihin. 612-soihtukulkue järjestetään tänäkin vuonna perinteiseen tapaan: kokoontuminen klo 18:30 Töölön torilla, missä kuunnellaan juhlapuhe ja lauletaan kansallislaulu, sen jälkeen kulkue suuntaa Hietaniemen hautausmaalle. Tämän vuoden juhlapuhujana on Sarastuksestakin tuttu Jasmina Ollikainen.

612-kulkueesta on muutamassa vuodessa tullut se itsenäisyyspäivän viettotapa, joka parhaiten noudattaa juhlapäivän henkeä. Suomen historian ja suomalaisuuden kannalta esimerkiksi tämänhetkiset linnan juhlat ovat pelkkä irvokas karnevaali, jossa julkkikset pyrkivät herättämään toimittajien huomion toinen toistaan räikeämmillä asuvalinnoilla. 612 ei puolestaan ole eliitin ja median, vaan tavallisen kansan juhla. Siellä kokoontuu tämän hetken Suomi karsimattomana ja suodattamattomana, rehellisen rosoisena mutta silti arvokkaana. Ketään ei suljeta pois.

Vaikka 612 on poliittisesti ja aatteellisesti sitoutumaton tapahtuma, siihen osallistumisesta on tullut kannanotto. Isänmaan ja sen puolesta uhrautuneiden kunnioittaminen on leimattu epäilyttäväksi, jopa vaaralliseksi. Varsinkin tämänhetkinen hallitus haluaisi avoimet kansallishengen osoitukset pois silmistä. Juuri siksi onkin tärkeää tulla itsenäisyyspäivänä ulos kodeista kadulle osoittamaan, mihin uskomme ja mistä aiomme pitää kiinni. Jos sinulla on mahdollisuus osallistua, älä jätä sitä käyttämättä. Sinua tarvitaan.

Jos ja kun saavut paikalle, muista kuitenkin nämä järjestäjien antamat ohjeet:

  • Liiku kulkueessa rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä. Pidä riittävä etäisyys kulkueen kärjessä oleviin lipunkantajaan ja airueisiin.
  • EI poliittisia tunnuksia, lippuja tai iskulauseita.
  • Soihdun saa paikan päällä tapahtuman järjestäjiltä, omaa ei tarvitse tuoda.
  • Älä vie soihtua hautausmaan alueelle. Soihdut kerätään pois hautausmaan portilla.

Jos haluat tukea tapahtumaa rahallisesti, sen voi tehdä ostamalla virallisen tukituotteen eli 612-pipon. Mustaa 612-tunnuksella varustettua villapipoa saa Kiukaan verkkokaupasta, ja sen tuotto käytetään kokonaisuudessaan soihtujen hankkimiseen ja muiden järjestämiskulujen kattamiseen.

Niille, jotka haluavat jatkaa itsenäisyyden juhlintaa vielä kulkueen jälkeen, on tarjolla musiikkia. Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti järjestetään tapahtuman jälkeen, ja sen esiintyjinä ovat Vapaudenristi, Stormheit ja Musta enemmistö. Keikkapaikka ei ole vielä tässä vaiheessa julkista tietoa, mutta se sijaitsee hyvien ja nopeiden kulkuyhteyksien päässä Helsingin keskustasta. Konsertista kiinnostuneet voivat kysyä lisätietoja ja ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lordmalmi@mailfence.com. Luvassa on musiikin ohella mm. kirjanmyyntiä ja yleistä ilonpitoa.

Toivotamme kaikille lukijoille hyvää itsenäisyyspäivän odotusta.

 

23.11.2019

Sarastuksen toimitus

 

 

 

 

Tietoja

This entry was posted on 23 marraskuun, 2019 by in Muuta and tagged , , , .
%d bloggaajaa tykkää tästä: