SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Venla ja valkoisten tyttöjen kärsimyskultti

TIINA WIIK

Erikoinen somehuijaus lähti purkautumaan kuluneella viikolla, kun mielenterveysongelmistaan blogiinsa kirjoittaneen Venlan kotiin soitettiin ambulanssi, koska Venla oli ilmoittanut Twitterissä tekevänsä itsemurhan.

Poliisi ei kuitenkaan löytänyt asunnosta Venlaa vaan miespuolisen kirjailijan, Uku Laitisen, joka tunnusti keksineensä Venlan hahmon omien mielenterveysongelmiensa purkukanavaksi. Kun Laitinen tunnusti huijauksensa somessa, monet Venlan tarinaan uskoneet olivat ymmärrettävän raivoissaan. He olivat aiheetta olleet huolissaan tytöstä, jota ei ole olemassa.

Tämä tapaus voisi johtaa oikein käsiteltynä tärkeään itseanalyysiin Twitter-feministien skenessä, mutta ikävä kyllä heidän viiteryhmänsä kannalta olennaisin piirre Venla-gatessa vaikuttaa menevän kaikilta ohi ja hukkuvan suuttumuksen alle. Kysymys kuuluu: Venlan blogi oli julkisesti kaikkien luettavissa, mutta miksi juuri Twitter-feministien keskuudessa tästä hahmosta tuli kaikkien sankari ja kullannuppu?

Feminismin ja mielenterveysongelmien välisistä syy-seuraussuhteista voi olla montaa mieltä, mutta mt-ongelmien huomattavaa yliedustusta feministipiireissä tuskin kukaan jaksaa vakavasti kiistää. Jokainen median tekemä henkilökuvajuttu feminististä kääntyy aina tavalla tai toisella traumoihin, neurooseihin ja mt-ongelmiin, monet Twitter-feministit tarjoavat diagnoosinsa jo profiilinsa kuvaustekstissä, ja osa feministeistä kampanjoi vaaleissa sillä teemalla, että he ovat mielenterveyskuntoutujia. Mt-ongelmat siis ovat skenessä arvossaan.

Voikin kysyä, tekeekö feminismi ihmiset hulluiksi vai vetääkö se valmiiksi hulluja ihmisiä puoleensa? Uskon, että tapauksesta riippuen molemmat ovat totta, ja niiden lisäksi feministiskene kannustaa kehittelemään itselleen mt-ongelmia silloinkin, kun niitä ei todella ole.

Feministipiireissä on tietynlainen hierarkia, jossa paikkasi määräytyy vähemmistöstatuksesi mukaan. Jos olet vaikkapa musta queer-nainen, olet useisiin sorrettuihin vähemmistöihin kuuluvana uhrihierarkian huipulla. Jos taas olet ihan tavallinen, tasapainoista elämää elävä suomalaistyttö, olet yksinomaan etuoikeutettu sortaja – mitään jaxuhaleja ei ole tulossa. Mt-ongelmat ovat avanneet näille tavallisille valkoisille tytöille tien uhrihierarkian korkeammalle tasolle. Kun sanot kärsiväsi mt-ongelmista, saat skenessä rajattomasti sympatiaa eivätkä mielipiteesi ole enää vain etuoikeutetun valkoisen huutelua. Ryhmän dynamiikka siis muodostuu sellaiseksi, että se kannustaa esiintymään ongelmaisena hyvinvoivan sijaan, koska hyvinvoinnista ei ole jaossa pisteitä valkoisille tytöille.

Feminismi tarjoaa elämän kolhimille myös eräänlaisen kanavan turhautumien purkamiseen. Sen viesti on, että asiat eivät ole sinun syytäsi vaan yhteiskunnan, ja sinun ei tarvitse muuttua sopeutuaksesi yhteiskuntaan, me sopeutamme yhteiskunnan sinuun. Tämän vuoksi en pidä alkuunkaan yllättävänä, miten yleisiä kertomukset koulukiusaamisesta, huonosta itsetunnosta tai ulkonäkökomplekseista ovat feministien haastatteluissa. Monet heistä ovat kokeneet maailman epäreiluuden tavalla tai toisella ja feminismi on heidän yrityksensä korjata yhteiskunnan viat.

Tämä ei periaatteen tasolla ole ongelma, mutta feminismissä taistelusta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan tulee itseisarvo – sitä ei nähdä työkaluna, jolla rakennetaan parempi elämä, vaan se päätyy korvaamaan elämän. Feministisestä aktivismista itsessään muotoutuu elämäntapa, koska vääryydet eivät maailmasta lopu. Ei tule päivää, jolloin feministi voi todeta työn tehdyksi, lyödä hanskat naulaan ja keskittyä omaan elämäänsä. Lopputulos on yhtä loputonta kamppailua, jonka voitto ei näy edes etäisesti horisontissa. Sinulla on omat ongelmasi, mutta sinun odotetaan samalla taistelevan muiden sorrettujen vähemmistöjen puolesta, vaikka oma elämäsikään ei ole kunnossa. Ei ihme, että sellainen ennen pitkää murtaa ihmisen.

Ja vaikka feministiskene houkuttelee ihmisen sisään tarjoamalla ratkaisua ongelmiin, jotka hänelle ovat aiheuttaneet kärsimystä, se päätyy todennäköisemmin vain syventämään ongelmia, koska mikään skenessä ei kannusta parempaan elämään. Kun piireissäsi pisteitä saa vain olemalla kärsivä ja sorrettu uhri, miksi sinulla olisi motivaatiota muuhun?

Vaikka joillekin feministeille väitetyt mt-ongelmat ovat identiteettikysymys, keino saada lisäarvoa piireissään, seassa on myös niitä, joiden ongelmat ovat todellisia, ja heidän kohdallaan skenen tuhovoimainen luonne mt-ongelmia ihannoivana kulttina näyttäytyy selvimmin.

Monille kansallismielisille somen käyttäjillekin tuttu Twitter-feministi Tii Starck on ollut tänä syksynä lehdissä yritettyään itsemurhaa metron alle hyppäämällä. Starck oli vammautunut törmäyksessä vakavasti ja viettänyt kuukausia sairaalassa. Hänen tapauksessaan taustalla ei ole feministiskenen mt-poseeraus vaan mitä todellisimmat traumaattiset tapahtumat ja vakava päihdeongelma. Tällaiselle ihmiselle feministiskene on suorastaan myrkyllinen. Sympatiaa on toki tarjolla, mutta vain tarkkaan rajatuin ehdoin: sinun on oltava pohjalla ja julistettava sitä Twitterissä, sitten valkoiset ritarit ovat sinusta huolissaan ja tulevat avuksesi, sitten saat kaipaamiasi tykkäyksiä. Mutta jos yrität sinnikkäästi kohti parempaa, huomion ja sympatian tulo loppuvat kuin seinään.

Väkisinkin mietin, miten asiat olisivat menneet, mikäli Starckin tuttavapiiri olisi tervehenkisempi: sellainen, joka kannustaa hyvinvoinnin tavoitteluun eikä jaa bonuspisteitä rappiosta ja jossa valkoiselle heterotytölle on tarjolla jokin muu positiivinen identiteetti kuin traaginen sankaritar.

Moderni elämänmeno on omiaan tuottamaan haavoittuneita ihmisiä, ja näillä vesillä vihervasemmisto saalistaa lupaamalla kolhituille oikeudenmukaisuutta, jota ei koskaan tule. Kolhittu saa sympatiaa, mutta vain niin pitkään kun hänen kärsimyksensä jatkuu. Ja nämä ihmiset valjastetaan taisteluun kaikkien muiden etujen puolesta paitsi omiensa – voihan sinulla toki olla vaikeaa, mutta olet kuitenkin monella tapaa etuoikeutettu, ja monilla vähemmistöillä on paljon raskaampaa.

Olen kurkkuani myöten täynnä sitä, miten vihervasemmisto saalistaa riveihinsä kovia kokeneita valkoisia tyttöjä, sitoo heidän arvonsa loputtomaan kurjuuteen ja valjastaa heidät taisteluun heidän omaa etuaan vastaan. Kansalliskonservatiivien on tarjottava positiivinen, toimiva vaihtoehto feministien kärsimyskultille: mahdollisuus toipua modernin rappion jättämistä haavoista ja ympäristö, joka ei kannusta surkeuteen vaan tasapainoisen elämän tavoitteluun. Sinun ei tarvitse olla täydellinen tai taustaltasi moitteeton, riittää että yrität tässä hetkessä.

Tiina Wiik on oululainen varakaupunginvaltuutettu ja blogisti.

%d bloggers like this: