OLENA SEMENYAKA (suomentanut Timo Hännikäinen)
–
Helmikuun 1. päivänä 2017 maailmanlaajuisesti tunnetulla Kiovan Itsenäisyyden aukiolla sadat Ukrainan kansalaiset kokoontuivat itsenäisyysmonumentin juurelle ja polvistuivat kunnioittaakseen seitsemää 72. moottoroidun prikaatin sotilasta, jotka kaatuivat Avdijivkassa niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan” (DNR) hyökkäyksen aikana. Näiden miesten äidit näkivät heidät ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun he olivat viimeksi lähteneet rintamalle, ja näytti siltä kuin he olisivat levänneet spartalaisten kilpien päällä.
Kaiken kaikkiaan tammikuun 29. ja 30. päivien taisteluissa Avdijivkassa kuoli kahdeksan sotilasta. Viisi heistä kaatui 29. päivänä ensimmäisen hyökkäyksen aikana ja kolme muuta seuraavana päivänä toisen yhteenoton aikana. Ukrainan armeijan 29. päivänä vangitsema DNR:n militantti paljasti kuulusteluissa lukuisia seikkoja venäläisten upseerien osallisuudesta ”hallituksen vastaiseen kapinaan” Itä-Ukrainassa. Tammikuun 31. päivänä kaatui yksi Ukrainan puolustaja, ja helmikuun kahtena ensimmäisenä päivänä raportoitiin vielä neljän ukrainalaisen kuolemasta.
Kremliä kannattavat terroristit kärsivät kuitenkin paljon raskaammat tappiot. Tähän päivään mennessä yli 60 DNR:n taistelijaa on surmattu. Lisäksi pahamaineinen terroristijohtaja Mihail Tolstyh eli ”Givi” haavoittui, ja hänen varamiehensä ”Konsuli” kaatui. Vuotaneen radiokeskustelun mukaan yli 40% Givin johtaman pataljoonan miehistä on kadoksissa.
Tämä ei kuitenkaan hyvitä Ukrainan parhaiden poikien kuolemia, puhumattakaan Avdijivkan siviiliväestön kokemista kärsimyksistä, jotka tällä hetkellä lähestyvät humanitaarista katastrofia. Terroristien hyökkäyksen seurauksena raunioista löytyi kuolleita, haavoittuneita ja loukkuun jääneitä. Ja on sanomattakin selvää, että väestöllä ei ole vettä, ruokaa eikä – mikä pahinta lämpötilan ollessa alimmillaan 20 pakkasasteessa – keskuslämmitystä. Raunioituneet rakennukset ja kuljetusten estyminen vievät ongelman kokonaan uudelle tasolle. Avdijivkan koksitehdas, joka on suurin koksintuottaja Ukrainan terästeollisuudelle, jäi sekin ilman virtaa.
Tähän mennessä Avdijivkasta on evakuoitu yli 150 siviiliä. Kansalliset vapaaehtoisjoukot ryhtyivät keräämään ensiaputarpeita nuorisokeskuksessaan Maidanin Kasakkatalossa. Kansallisten vapaaehtoisjoukkojen aktiivit Mariupolissa (jonka lähialueilla Azov-rykmentti parhaillaan operoi) panivat itsensä alttiiksi tuodakseen päivittäistä apua Avdijivkaan humanitaarista käytävää pitkin.
Avustusten toimittaminen on tosiaan riskialtista, kun otetaan huomioon että 1. helmikuuta, sen jälkeen kun Venäjän Federaatio oli sitoutunut tulitaukoon, korjausryhmiä, insinöörejä ja pyroteknikoita tulitettiin heidän ollessaan suorittamassa kiireellisiä infrastruktuurin kunnostustöitä. Minskin rauhansopimuksen kieltämiä raketinheittimiä, telatykkejä, raskasta tykistöä ja jopa Givin panssariosastoa – kaikkea mahdollista käytettiin siviilejä vastaan, jotka ilmoittivat kymmenistä tykistöiskuista kolmen päivän aikana. DNR:n militantit eivät myöskään salaile käyttävänsä kiellettyä aseistusta Donetskista käsin, alle 70 kilometrin päässä demarkaatiolinjasta. OSCEn valtuuskunta totesi, että tulitus ennen rauhallisessa Avdijivkassa oli tavatonta koko tähänastisen sodan aikana. Useita kranaattikuoppia havaittiin paikallisen koulun, sairaalan ja kirkon lähellä.
Kansainvälisen yhteisön äänitorvet kuten Washington Post yhdistivät Avdijivkan tilanteen pahenemisen saman tien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin käymään puhelinkeskusteluun ja heidän suunniteltuun tapaamiseensa. Ei tarvitse valita puolta ymmärtääkseen, että Putin testaa Yhdysvaltain uutta presidenttiä ja yrittää hyötyä alkuvaiheen epävarmuudesta Yhdysvaltain hallinnossa päästäkseen eroon talouspakotteista ja aloittaakseen suurvaltojen suhteissa uuden vaiheen, jossa hänelle myönnettäisiin hegemoninen asema Venäjän uudessa etupiirissä, erityisesti Ukrainassa.
Mutta onko Putinin uhkapeli riskin arvoista? Ukrainan sotilaat ja tavalliset kansalaiset ymmärtävät, toisin kuin heidän johtonsa, että Ukrainan armeijan vastahyökkäys tekisi lopun Venäjän ohjauksessa toimivista näennäistasavalloista. Trumpin näennäinen välinpitämättömyys on tässä asiassa kaksiteräinen miekka. Loppujen lopuksi Ukraina piti vakaasti asemansa ”Donetskin kansantasavallan” hyökkäyksen jälkeen. Putinin usko siihen, että Trumpin ummistetut silmät ratkaisevat kaiken, johtaa todennäköisemmin Venäjän ja lännen lähentymisen loppuun, Intermarium-alueen tiiviimpään sotilasyhteistyöhön, Donbasin siviiliväestön lopulliseen kyllästymiseen ”lempeään Venäjän tsaariin” ja Ukrainan tämänhetkisen hallinnon väistymiseen päättäväisempien kansallismielisten voimien tieltä.
Ukrainan kansan ja sotilaiden puolesta kiitän suuresti kaikkia, erityisesti Latvian Kansallista liittoa, jotka nyt seisovat Ukrainan puolella!
–
Olena Semenyaka on ukrainalaisen Kansalliset vapaaehtoisjoukot -liikkeen kansainvälisten yhteyksien koordinaattori. Kirjoitus on alkujaan julkaistu The New Nationalism -verkkojulkaisussa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.