SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Kiukaan syksyn ohjelma & muita kirjauutisia

bibliophile 5

Kiuas Kustannuksen alkutaival on käynnistynyt lupaavasti ja kevään kirjat ovat löytäneet tiensä lukijoiden hyllyihin, kirjastoihin ja kirjakauppoihin kiitettävissä määrin. Kesän aikana on päätetty myös tulevan syksyn julkaisuohjelmasta, joka sisältää tietokirjan, kokoelman poliittisia kirjoituksia sekä romaanin. Syksyn kirjat ilmestyvät lokakuussa, ennakkotilausmahdollisuuksista ilmoitetaan erikseen. Ohessa lyhyet esittelyt kirjoista:

Milla Hannula: Kiistamaa – Venäjän Karjalankannas

”Maassa maan tavalla” -teoksestaan tunnetun tutkija ja toimittaja Milla Hannulan uusi kirja käsittelee Venäjän Karjalankannaksen nykytilaa ja suhdettamme alueeseen. Ovatko alueen suomalais-ugrilaiset juuret yhä näkyvissä, vaikka väestö onkin vaihtunut? Millainen on alueen nykyisen väestön kansallinen ja paikallinen identiteetti? Kaakkoisen naapurialueemme tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, millaiseen suuntaan Venäjän kansallisuus- ja aluepolitiikka lähivuosina kehittyy. Yleistajuisen tietokirjan pohjana ovat Hannulan Venäjän Karjalankannakselle tekemät noin 30 matkaa, joiden aikana hän on haastatellut laajasti alueen suomalaisjuurista kiinnostuneita aktiiveja.

Teppo Paulasto: Vastapaavi

Keskellä syksyn 2015 pakolaiskriisin kaoottisinta vaihetta Markus Karvonen, naisiin ja laadukkaaseen piipputupakkaan mieltynyt yksityisetsivä, saa uuden toimeksiannon. Perussuomalaisten kohukansanedustajan vaimo pyytää Karvosta selvittämään, onko hänen miehellään rakastajatar. Rutiinikeikka saa yllättävän käänteen, kun edustaja löytyy murhattuna. Murhan tekijäksi ilmoittautuu salaperäinen ”Vastapaavi”. Onko kyseessä äärivasemmistolainen terroriteko vai mutkikas yritys horjuttaa yhteiskuntajärjestystä? Entä miten tapaukseen liittyy Eerik Syrjänen, alkoholisoitunut yksityisajattelija joka uskoo lopun aikojen koittaneen paitsi Euroopalle, koko maapallolle?

Tamperelaisen Teppo Paulaston kolmas teos on yhdistelmä reipashenkistä dekkaria ja pidäkkeetöntä poliittista satiiria. Se ei ole sisäsiisti yhteiskunnallinen rikostarina, vaan irvailee surutta niin oikealle kuin vasemmalle ja tarjoaa tukevan annoksen seksiä, väkivaltaa ja epäkorrektia aikalaisanalyysiä. Politiikasta ja mediasta tunnetut todelliset henkilöt seikkailevat siinä rinta rinnan fiktiivisten romaanihahmojen kanssa.

Olli Immonen: Kansallinen herätys

Olli Immonen kuuluu tämän hetken kiistellyimpiin suomalaisiin poliitikkoihin. Kesällä 2015 eduskunnan nuorin kansanedustaja aiheutti yhdellä Facebook-päivityksellään valtavan julkisen kohun, joka poiki joukkomielenosoituksia ja julkisia kannanottoja laidasta laitaan. Yleisradion hallintoneuvoston jäsenenä ja kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön puheenjohtajana hän on näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. ”Kansallinen herätys” sisältää Immosen kirjoituksia ja julkisia puheenvuoroja vuosien varrelta. Niissä hän avaa ajatuksiaan muun muassa suomalaisesta kulttuurista, kansallisuusaatteen historiasta, islamista ja Euroopan yhdentymisestä.

Kevään kirjoja on edelleen saatavilla Kiukaan verkkokirjakaupasta. Viime joulukuussa ilmestyneen Sarastus-kirjan kesätarjous on yhä voimassa, kirjan saa omakseen 15 eurolla (sisältää postikulut).

***

varasto 2Keväällä Kiukaan verkkokirjakauppa laajeni, kun Kiukaan omat julkaisut saivat rinnalleen laajan divarivalikoiman, joka sisältää käytettyjä kirjoja ja jonkin verran myös uusia muiden kustantamojen julkaisemia kirjoja. Divariosasto on osoittautunut menestykseksi ja tuonut kauppaan entistä laajemman asiakaskunnan. Olemme pyrkineet pitämään hinnat kohtuullisina, ja kuten Kiukaan omienkin kirjojenkin kohdalla, kaikkien divarikirjojen hintoihin sisältyvät valmiiksi postikulut.

Divariosaston tarkoitus on kahtalainen. Yhtäältä se pyrkii keskitetysti tarjoamaan kiinnostavaa yhteiskunnallista ja filosofista kirjallisuutta kansallismielisyydestä, traditionalismista, identitaarisista liikkeistä ja Euroopan ”uudesta oikeistosta” kiinnostuneille suomalaisille lukijoille. Kesällä kauppaan esimerkiksi saapui erä brittiläisen Arktos-kustantamon kirjoja, muun muassa Guillaume Fayen, Alain de Benoist’n ja Paul Gottfriedin teoksia. Niitä voi tarkastella Yhteiskunta ja politiikka -osastossa, ja lisää Arktosin tuotantoa on tulossa myyntiin syksyllä.

Lisäksi kirjakauppamme divariosasto on kansanvalistusihanteen innoittama yleiskirjakauppa, jossa on laaja ja laadukas valikoima kaunokirjallisuutta eri maista, filosofiaa, Suomen ja yleistä historiaa, elämäkertoja, muistelmia, kansanperinnettä, taidekirjoja, populaareja tiedekirjoja ja paljon muuta. Tahdomme kaupan avulla tarjota avaimet laajaan yleissivistykseen sekä itsensä ja esteettisten vaistojensa kehittämiseen.

Kiukaan väki kiittää kaikkia lukijoita kuluneesta keväästä ja kesästä. Syksy alkaa innostavissa ja mielenkiintoisissa merkeissä.

Tietoja

This entry was posted on 4 elokuun, 2016 by in Kulttuuri and tagged , , , , .
%d bloggaajaa tykkää tästä: