SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Oikeisto tuuliajolla

rightTUUKKA KURU

Elina Lepomäen ilmoittautuminen Kokoomuksen puheenjohtajakisaan herätti nopeasti vilkkaan arvokeskustelun, jossa kyseisen ehdokkaan mielipiteitä kuvailtiin useaan otteeseen ”äärioikeistolaisiksi”. Klassiseksi liberaaliksi itseään kutsuva Lepomäki on tullut tunnetuksi talousoikeistolaisista mielipiteistänsä, kuin myös astetta maltillisemmasta suhtautumisesta euroon ja monikulttuurisuuteen. Lepomäen yhteyksiä muukalaisvihamielisiin voimiin tutkittiin täikamman tarkkuudella, mikä paljastikin Lepomäen kirjoittaneen vuosia sitten jopa maahanmuuttokriittiseksi miellettävän blogikirjoituksen. Kaksi päivää kampanjoinnin alkamisen jälkeen Lepomäki ihmetteli Huomenta Suomessa ihmisten nihkeää suhtautumista oikeistolaisuuteen, jota pidetään yleisesti Suomessa eräänlaisena kirosanana. Syy, miksi jopa monet kokoomuslaiset karsastavat oikeistolaiseksi nimittämistä, on kaikin puolin mielenkiintoinen.

Jotta voitaisiin ylipäätänsä tutkia poliittista oikeistoa, sille tulisi kyetä antamaan tietyt määritelmät. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna oikeistolaisuus on perinteisesti tarkoittanut yksityisomistuksen ja markkinatalouden kannattamista. Ajatus yksilön oikeudesta päättää omaisuudestaan on suoraan yhteydessä oikeistolaiseen ihmiskuvaan, jossa aikuista ihmistä pidetään vastuunsa ja velvollisuutensa tuntevana henkilönä, jonka elämää ei sosiaalitantan tarvitse koko ajan valvoa. Markkinataloudessa taasen yhdistyy oikeistolaisuuden näkökulmasta katsottuna ensinnäkin tehokkuus, kuin myös ihmisen henkilökohtaisen päätäntävallan korostaminen. Toisin kuin poliittinen vasemmisto, oikeisto on perinteisesti hyväksynyt ihmisten väliset tuloerot luonnollisina ilmiöinä. Se, jolla riittää uskallusta, pitkäjänteisyyttä ja älykkyyttä, on myös oikeutettu oman työnsä hedelmiin.

Oikeistolaisuutta on perinteisesti kuvattu aatemaailmana, joka hyväksyy ihmisten luontaisen järjestäytymisen ilman ympäröivän yhteiskunnan väliintuloa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisten väliset erot koulumenestyksessä, verkostoitumisessa ja työkyvyssä ovat luonnollisia, eikä näitä eroja tule yrittää keskitetysti häivyttää. Näitä eroja ei tarvitse myöskään erityisesti korostaa, sillä ne tulevat ihmisyhteisössä ilmi täysin itsenäisesti.

Elina Lepomäki

Elina Lepomäki

Oikeistolaiset suhtautuvat pääosin hyvin nihkeästi tasa-arvon nimissä toteutettuun politiikkaan, joka pyrkii positiivisen syrjinnän nimissä paikkaamaan esimerkiksi miesten ja naisten välisiä tuloeroja. Tämän kaltaisten toimenpiteiden katsotaan haittaavan ihmisen itsenäisyyttä, ja lisäksi ne arvottavat ihmisiä synnynnäisten ominaisuuksien perusteella. Oikeistolaisuuden yksi puoli on myös konservatiivisuus, eli perinteisten instituutioiden (perhe, uskonto, isänmaa) suojeleminen vallankumouksellisia liikkeitä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että oikeistolaiset olisivat välttämättä erityisen uskonnollisia, kiihkoisänmaallisia tai taantumuksellisia, vaan sitä, että kyseisiä instituutioita pidetään vähemmän pahoina kuin monia kilpailevia ideologioita. Oikeistolaisessa maailmankatsomuksessa suuret yhteiskunnalliset muutokset ja edistyksen nimissä suoritetut radikaalit toimenpiteet eivät ole millään tavoin välttämättömiä, sillä monissa tilanteissa ”edistys” voi viedä yhteiskuntaa nykyistä huonompaan suuntaan.

Siinä missä vasemmistolaisessa retoriikassa toistuvat usein sanat solidaarisuus, tasa-arvo ja välittäminen, oikeistolaiset ovat perinteisesti korostaneet turvallisuutta, itsenäisyyttä ja yksityisomistusta. Nykyään tätä oikeistolaista arvomaailmaa on kuitenkin hyvin vaikea tuoda esiin julkisessa keskustelussa, jonka raameja ovat vuosikymmenten ajan hallinneet vasemmistolaiset akateemikot. Pahimmassa tapauksessa ollaan päädytty jo siihen pisteeseen, että oikeistolaiset nuorisovaikuttajat pyrkivät hakemaan vastapuolelta hyväksyntää toiminnalleen, kuten kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja Susanna Koski teki pian valintansa jälkeen.

Mielipidekäytävä, jossa oikeistolaiset joutuvat toimimaan vasemmistolaisten keskusteluraamien sisällä, heikentää tuntuvasti oikeiston mahdollisuuksia itsenäiseen politiikkaan. Oikeistolaiset, jotka sinisilmäisesti hyväksyvät esimerkiksi tasa-arvon, feminismin, solidaarisuuden ja internationalismin osaksi omaa retoriikkaansa, ainoastaan pönkittävät vasemmistolaisten ajatusten yhteiskunnallista asemaa. Tämä tulee kiusallisen hyvin esiin mm. silloin, kun kokoomuslaiset liittoutuvat anarkistien ja vasemmistolaisten kanssa kansallismielistä liikehdintää vastaan.

Vasemmistolaiset ihanteet pyritään usein peittelemään eräänlaisen yleistahdon kaapuun, ja vasemmistolaiset arvot nähdään ikään kuin yhteiskunnan ”luonnollisena kehityksenä”, jota kaikkien tulisi kunnioittaa puoluetaustaan katsomatta. Tätä ”luonnollista kehitystä” vastustaville todetaan usein, että he edustavat jonkin sortin historiallista muinaisjäännettä, jolla ei tulisi olla enää suunvuoroa 2010-luvun Suomessa. Tämän kaltainen ajattelu ei sinänsä ole yllättävää, sillä vasemmistolaisessa historiankirjoituksessa Suomessa ei käytännössä elänyt ihmisiä ennen hyvinvointivaltion syntyä. Ottaen huomioon kyseiset julkista keskustelua hiertävät kahleet ei ole sinänsä ihme, että Lepomäen ajatukset tuntuvat monesta lähes utopistisilta. Suomen ulkopuolella Lepomäen ajatuksia voitaisiin kuitenkin pitää sosiaaliliberaaleina, eräiltä osin jopa vasemmistolaisina.

Oikeiston ideologinen hampaattomuus on pitkälti seurausta puoluekentän oikean laidan tyhjiöstä. Puoluekentän vasenta laitaa edustava Vasemmistoliitto on niin käytännön politiikaltaan kuin myös arvoiltaan selvästi sosialistinen, eikä se ole juuri halukas tekemään kompromisseja poliittisen oikeiston kanssa. Kyseinen puolue toimiikin eräänlaisena ankkurina, johon isommat vasemmistopuolueet ovat haluamattaankin kahlittuja. Mikäli SDP tai Vihreät sortuvat liian oikeistolaiseen retoriikkaan, Vasemmistoliitto kykenee tarvittaessa vetämään niitä takaisin kohti vasemmistoa.

eduskuntaSuomalaiset porvaripuolueet edustavat taasen melko tyylipuhtaasti poliittista keskustaa, joiden tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman suuri kannatus ilman perimmäisiin kysymyksiin paneutumista. Niinpä parlamentaarista ”muutosvoimaa” edustavat tällä hetkellä ainoastaan vasemmistolaiset, jotka saavat haastaa nykyisen hallituksen toimintaa sangen vapaasti valtamedian suosiollisella avustuksella. Vasemmistohegemonian läsnäolon voi huomata esimerkiksi pakolaiskriisin ympärillä käydyssä keskustelussa, jossa oikeisto ja vasemmisto ovat pitkälti kiistelleet monikulttuurisen yhteiskunnan käytännön toteutuksesta ilman sen suurempaa ideologista keskustelua siitä, tulisiko kyseiseen monikulttuuriseen yhteiskuntaan pyrkiä ollenkaan.

Pakolaiskriisin ohella eduskuntapuolueiden edustajat ovat kiistelleet myös siitä, miten ihmisten välinen tasa-arvo varmistettaisiin parhaiten, miten voitaisiin parhaiten osoittaa solidaarisuutta kehitysmaille, kuinka nopealla aikataululla Suomi saadaan luopumaan itsenäisyytensä rippeistä ja kuinka paljon etuoikeuksia eri vähemmistöryhmille voidaan antaa monikulttuurin nimissä. Nykyisen poliittisen järjestelmän haastaminen onkin siirtynyt enemmissä määrin parlamentin ulkopuolelle, missä keskustelua käydään aivan toisenlaisista lähtökohdista.

Suomen puoluekenttä tarvitsee kipeästi Vasemmistoliiton oikeistolaista vastinetta, joka rikkoisi tietoisesti poliittisesti korrekteina pidettyjä raameja ja nostaisi keskusteluun selvästi valtavirran vastaisia näkemyksiä. Kyseisen oikean laidan ankkurin tehtävä olisi myös haastaa suurempia porvaripuolueita ja pakottaa niitä omaksumaan joitakin radikaalin oikeiston tavoitteita.

Suomen puoluekenttä tarvitsee siis ärhäkän oikeistolaisen takiaispuolueen.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Information

This entry was posted on huhtikuu 19, 2016 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , , .
%d bloggers like this: