612.fi -yhdistys järjestää jälleen soihtukulkueen Helsingissä itsenäisyyspäivänä, sunnuntaina 6.12.2015. Osanottajat kokoontuvat 18:30 Töölön torille, jossa kuullaan juhlapuheita ja lauletaan kansallislaulu. Sen jälkeen kulkue lähtee etenemään Hietaniemen hautausmaalle, jossa suoritetaan seppeleenlasku sankarihaudoille. Tarkempia tietoja löytyy tapahtuman kotisivuilta.
Viime vuonna kulkue oli menestys, ja osanottajia oli arviolta parisataa. Kaiken kansan ulottuville oli yhtäkkiä tullut näkyvä, esteettinen ja arvokas tapa juhlistaa itsenäisyyttä. Joitakin asia ei kuitenkaan miellyttänyt: äärivasemmisto ja osa tiedotusvälineistä kiirehti leimaamaan tilaisuuden ”äärioikeistolaiseksi mielenosoitukseksi”, koska tilaisuuteen ja sen järjestämiseen oli osallistunut kansallismielisiä aktiiveja. Tällaista retoriikkaa tullaan epäilemättä kuulemaan vastakin, vaikka kulkueen järjestänyt yhdistys on poliittisesti sitoutumaton ja kulkueessa on erikseen kielletty poliittisten ja järjestötunnusten käyttö. Viime vuonna tapahtuma oli kaikkea muuta kuin yhden porukan mielenilmaus: mukana oli ihmisiä lukuisista eri puolueista ja ryhmistä, vasemmalta ja oikealta, sekä sellaisiakin joita politiikka ei lainkaan kiinnostanut ja jotka halusivat vain olla mukana näyttävässä ja hengeltään hyvässä tilaisuudessa. Samaan pyritään tänäkin vuonna: mukaan ovat tervetulleet kaikki, jotka arvostavat Suomen valtiollista, henkistä ja kulttuurista itsenäisyyttä.
On kuitenkin selvää, että tapahtumalla on erityinen arvo itseään kansallismielisinä, traditionalisteina tai identitaareina pitäville. Aikana, jolloin koko tulevaisuutemme kansakuntana tuntuu uhatulta, on tärkeää tulla ulos kodeista ja kapakoista osoittamaan, että kansallinen identiteetti ja menneiden sukupolvien työ merkitsevät edelleen jotakin. Että suomalaisuus on elävää perinnettä, joka löytää ilmaisukanavansa myös ja varsinkin silloin, kun etniset ja kansalliset sidonnaisuudet yritetään murtaa globaalien utopioiden nimissä. Niinpä Sarastus kehottaa kaikkia lukijoitaan osallistumaan 612-kulkueeseen ja tuomaan mukaan perheensä ja ystävänsäkin. Kyse on viestistä, joka on saatava kuuluviin.
Tämänvuotisen kulkueen yhteydessä on syytä ottaa huomioon, että tietyt tahot ovat ilmoittaneet pyrkivänsä aktiivisesti häiritsemään sitä. Joukko poliittisia riidankylväjiä, keskenkasvuisia huligaaneja ja elämäntapasyrjäytyneitä pyrkii Vapaus pelissä -iskulauseen nimissä estämään laillisen, rauhanomaisen ja ketään vastaan suuntautumattoman itsenäisyysjuhlan. Poliisi on tietoinen asiasta ja on ilmoittanut pitävänsä järjestyksen yllä voimavarojaan säästämättä, joten syytä huoleen ei ole. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mahdollisiin provokaatioihin ei tule reagoida. Roskaväen tarkoitus on pilata tapahtuma aiheuttamalla konflikteja ja hajaannusta, eikä heidän tasolleen pidä vajota. Kun säilytämme arvokkaan käytöksen ja reippaan mielialan, kaikki sujuu niin kuin pitääkin.
Näissä merkeissä toivotamme lukijoille hyvää itsenäisyyspäivää.
Helsingissä,
30.11.2015
Sarastuksen toimitus
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.