JIM GOAD (suomentanut Timo Hännikäinen)
–
Rauhanomaiset mielenosoittajat rupesivat riehumaan perjantai-iltana Atlantan alueella, polttivat ja ryöstivät niin kantakaupunkia kuin hienonhienon Lenox Mall -ostoskeskuksen korkealuokkaisella Buckheadin asuinalueella, veivät jokaikisen helyn ja korun jonka nämä sorretut nuorukaiset aivopesun tuloksena uskovat ryöstetyn heiltä 400 vuoden aikana.
CNN:n rakennus keskustassa sai vaurioita – joku voisi sanoa, että liian vähäisiä. Kirjoitan tätä 40 kilometrin päässä rakennuksesta.
Vähän yli 28 vuotta sitten katsoin asuintaloni ensimmäisen kerroksen ikkunasta, miten Hollywood Boulevardilta pohjoiseen virtaavat nuoret valkoiset hevifanit ja meksikolaiset gangsterit heristivät retkeilyvarusteita ja hot dog -laatikoita, jotka he olivat ryöstäneet tietämättömiltä kaupanpitäjiltä, koska se oletettavasti liittyi jotenkin poliisiväkivaltaan ja Rodney Kingiin ja rasismiin ja, vitut, miksei, koko pahaan kapitalistiseen systeemiin.
Yli viisikymmentä ihmistä kuoli niissä mellakoissa yrittäessään puolivillaisesti kostaa poliisin Rodney Kingille suorittaman raakalaismaisen pahoinpitelyn. Rodney, ikuinen tunari, upposi lopulta kuin kivi uima-altaansa pohjalle, jonka oli ostanut saamillaan korvausrahoilla. Hänen elimistöstään löydettiin ruohoa, PCP:tä, alkoholia ja kokaiinia.
Muistan kaiken propagandan ja myös videon – neljä valkoista kyttää pieksemässä armottomasti viatonta mustaa miestä, joka makasi tottelevaisesti maassa. Se, että yksi poliiseista oli meksikolainen, jätettiin mainitsematta. Videosta oli myös leikattu pois osuus, jossa Rodney nousee yhä uudelleen ylös ja hyökkää poliisien kimppuun. Samoin osuus, jossa Rodneyn kaksi kumppania tottelee poliisin käskyjä, pysyy maassa ja välttää lyönnit.
Vaikka melkein jokainen näistä meille kolmenkymmenen ajan pakkosyötetyistä rotupornojutuista on lässähtänyt faktojen tultua ilmi, taas kerran kaikki luulevat tietävänsä tapauksesta kaiken ja ovat ehdottoman varmoja, että neljä valkoista Minneapolisin rasistikyttää murhasi viattoman mustan miesparan, ja elleivät he kaikki saa kuolemantuomiota, heidän pitäisi saada elinkautiset ja joutua vankilassa oikeamielisten mustien vallankumouksellisten toistuvasti raiskaamiksi.
Vaikka tuskin kukaan teistä kuuntelee tai ottaa opikseen, tunnen tarvetta kertoa muutaman asian, jotka ankean ennalta-arvattavasti rakennetusta George Floyd -kertomuksesta on jätetty pois.
Kaksi ensimmäisenä paikalle saapunutta poliisia olivat Thomas Lane ja J. Alexander Kueng. Heistä on melkein epäilyttävän vaikeaa löytää kuvia netistä, mutta näiden kahden kuvakaappauksen perusteella Lane näyttää vaaleahkoihoiselta mustalta mieheltä ja Kueng näyttää olevan aasialainen. Tuo Thao, joka ilmaantui paikalle sukunimeltään epäonnisen valkoisen poliisin Derek Chauvinin kanssa kun George Floyd oli jo pantu käsirautoihin, on ilmiselvästi aasialainen. Hänen sukunimensä viittaa thaimaalaiseen tai kamputsealaiseen taustaan. Ja Derek Chauvin – pelottavasti tuijottava valkoinen poliisi joka ”painoi polvensa” George Floydin kaulan päälle ja piti sitä paikallaan kauan sen jälkeen kun Floyd oli menettänyt tajuntansa – oli naimisissa hmong-kansaan kuuluvan pakolaisen ja kauneuskipailujen osanottajan kanssa – siis kunnes hänet viime viikolla pidätettiin kuolemantuottamuksesta ja vaimo pani viipymättä eropaperit vetämään. Mutta neljästä poliisista valkoisia oli vain yksi – tai puolitoista, jos haluaa spekuloida Thomas Lanen perhetaustalla – ja ainoa sataprosenttinen kaukasialainen oli naimisissa aasialaisen kanssa. Tämä ei merkitse muuta kuin että tarina ”neljästä valkoisesta rasistikytästä” on löylynlyömä. Ei niin, että tarina siitä muuttuisi – olisi löylynlyömää uskoa niin.
Yhdessä kohtaa videota, kun Chauvin on painanut polvensa Floydin kaulalle, yksi poliiseista sanoo: ”Tämän takia ei kannata käyttää huumeita, lapset.” Alun perin huhuttiin, että Floyd oli sanonut ”En saa henkeä” ennen kuin hän oli maassa. Poliisiraportissa lukee myös, että hän omituisella tavalla heittäytyi maahan. Alkuperäinen syytekirjelmä Chauvinia vastaan toteaa, että Floydia ei tukahdutettu tai kuristettu kuoliaaksi, vaan hän saattoi kuolla pidätyksen aiheuttaman paniikin, sydänvian ja toistaiseksi tuntemattomien huumeiden yhteisvaikutuksesta:
Ruumiinavauksessa ei paljastunut mitään, mikä viittaisi traumaattiseen asfyksiaan tai kuristumiseen. Floydilla oli piileviä sydänsairauksia kuten sepelvaltimotauti ja verenpainetauti. Poliisin voimakeinojen, piilevien sydänsairauksien ja mahdollisten päihteiden yhteisvaikutus todennäköisesti aiheutti hänen kuolemansa.
[Toim. huom. Goadin artikkelin kirjoittamisen jälkeen George Floydin virallinen kuolinsyy on vaihtunut. Uuden raportin mukaan kuolinsyy on tukehtuminen, mikä ilmeisesti johtui polven painamisesta kaulalle.]
En edelleenkään odota, että tämä muuttaisi kertomusta, jonka mukaan Floyd kuoli valkoisen rasistimiehen tukehduttaessa hänet vihapolvellaan. Huomautan myös, että koko polviliike oli typerä ja todennäköisesti laiton. Aivan eri kysymys on, pitäisikö koko Amerikka polttaa tuhkaksi sen takia.
Uutisissa ei kerrota paljoakaan siitä, että Floyd oli saanut tuomion varkaudesta vuonna 1998, syytteen kotirauhan rikkomisesta vuonna 2002 ja kokaiinin hallussapidosta vuonna 2005 sekä istunut viisi vuotta vankilassa aseellisesta ryöstöstä tunkeuduttuaan erään naisen taloon useamman miespuolisen rikostoverin kanssa ja pitänyt aseen piippua tämän vatsaa vasten. Lehdet eivät myöskään juuri metelöi siitä, että poliisi pidätti Floydin tämän kuoliniltana, koska kaupanpitäjä oli soittanut hätänumeroon ja kertonut Floydia muistuttavan miehen yrittäneen maksaa ostoksensa väärennetyllä 20 dollarin setelillä.
Eivätkä lehdet edelleenkään juuri puhu ”pidätyksen vastustamisesta”, joka on rikos itsessään ja tuntuu olevan kiistakysymys niin monissa näistä näkyvistä rotupornotapauksista, jotka median liioittelu ja aggressiivinen faktojen valikointi vapauttaa kaikista yhtymäkohdista todellisuuteen.
Tässä siis muutamia tosiasioita, joiden ohi he joko huolettomasti tai huolellisesti pujottelevat kaupatessaan teille taas yhtä toivottoman yksinkertaistettua uskonnollista kertomusta valkoisesta demonista, joka surmaa mustan enkelin koska valkoisilla on rasistinen virus aivoissaan ja etenkin koska tämä valkoisen ylivallan yhteiskunta rohkaisee poliiseja tekemään tällaista ja katsoo sitä sormien läpi.
Kun joukko vajaaälyisiä paksapäitä poltti hänen kaupunkiaan maan tasalle, Minneapolisin pormestari Jacob Frey sanoi, ettei tässä ollut kyse vain ”viidestä kauhun minuutista” vaan ”neljästäsadasta vuodesta”, tietenkin! Hän sanoi myös, että Floyd ”olisi hengissä jos hän olisi ollut valkoinen.”
Frey ei ole aivan väärässä – muistatteko kun Minneapolisia hallitsevat rasistiset valkoiset mellakoivat vuonna 2017, kun somalialainen poliisi ampui hengiltä vaalean naisen, joka vain soitti hätänumeroon ilmoittaakseen havainneensa raiskauksen? Muistatteko kun Dallasin kaljaa ryystävät punaniskat ryöstivät, puukottivat ja raiskasivat kun julki tuli video, jossa poliisit vitsailivat samalla kun heidän pidättämänsä valkoinen mies kuoli sellissään? Muistatteko kun jo valmiiksi mellakkakypsä Los Angeles leimahti liekkeihin kun kiväärillä aseistautunut poliisi ampui valkoisen miehen, joka ei tehnyt vastarintaa.
Muistatteko koskaan kuulleenne CNN:ltä, että mustat poliisit tappavat mustia epäiltyjä todennäköisemmin kuin valkoiset poliisit? Että poliisit tappavat vuosittain kaksi kertaa enemmän valkoisia kuin mustia? Puhuvatko he koskaan rodullisesta epäsuhdasta melkein jokaisessa lakiin kirjatussa rikoksessa? Muistatteko MINKÄÄN suuren uutismedian viimeisten 30 vuoden aikana edes YRITTÄNEEN selittää näitä loputtomia kansallisia painajaisia muulla kuin ”valkoisen ylivallan järjestelmällä, joka on viipymättä purettava”?
Jokainen rikottu jalokiviliikkeen ikkuna ja palamaan sytytetty poliisiauto vain voimistaa heidän julkeuttaan, ja he yrittävät jopa syyttää kaikesta valkoisen ylivallan kannattajia.
Ei ole – ainakaan vielä – todisteen sirpalettakaan siitä, että ”rasismilla” olisi jotakin tekemistä tämänhetkisten tapahtumien kanssa, mutta jos kajoatte heidän kertomukseensa, he ajavat ylitsenne tankilla.
Omituinen maailma tämä, jossa vain ”rasistit” tajuavat mitä todella tapahtuu.
Eilisiltana tein lyhyen katsauksen kaikkiin paikkoihin, joissa olen elämäni aikana asunut. Philadelphia – hillitöntä ryöstelyä ja tulipaloja kaupungintalon liepeillä. Brooklyn – loputtomasti ”levottomuuksia”. Los Angeles – liekeissä jälleen! Portland – tuo porukka elää mellakoidakseen. Ja niin, Atlanta jälleen. Aloin tehdä satunnaishakuja suurten kaupunkien nimillä, ja sama kaava toistui kaikkialla.
Melkein 30 vuotta Rodney King -mellakoiden jälkeen samat typerykset messuavat samoja typeriä iskulauseita, se vain kuulostaa vielä paljon hölmömmältä kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikki on niin oksettavan ennalta-arvattavaa.
Ja aivan kuten Rodney King -mellakoissakin, kuolleiden määrä on jo paljon suurempi kuin ne synnyttäneessä rikoksessa. Tähän mennessä olen kuullut, että musta poliisi on ammuttu Oaklandissa. 21-vuotias mies on ammuttu ohiajavasta autosta Detroitin ”mielenosoitusten” yhteydessä. ”Lukuisia ampumistapauksia” Indianapolisin keskustassa, yksi kuollut. Ja, katkerimman ironisinta kaikessa, Louisvillessä ammuskeltiin mielenosoituksessa, jonka tarkoitus oli surra poliisin ampumaa miestä, ja seitsemän haavoittui.
Verta ja ruumiita tulee vielä paljon enemmän. Ja sen jälkeen ilmestyvät hurskastelevat pääkirjoitukset, jotka osoittavat etteivät amerikkalaiset ole oppineet mitään Rodney Kingin ajoista.
Tämä saattaa olla kaikkien aikojen ensimmäinen koko maan kattava mellakka. Ja mikä ihmeellinen ajoitus, juuri kesän kynnyksellä sen jälkeen kun kolme kuukautta kestänyt eristys on ajanut kaikki melkein järjiltään ja talous on syöksykierteessä. Meiltä saattaa pian loppua ruoka, mutta ainakin pervertikoilla on yllin kyllin rotupornoa.
Tämä ei ole enää Amerikka. Eikä tästä ole helppoa ulospääsyä.
–
Jim Goad on yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan mm. kulttilehdestään ANSWER Me! ja kirjastaan The Redneck Manifesto. Oheinen kirjoitus on julkaistu Taki’s Magazinessa 1.6.2020. Goadin kotisivut löytyvät täältä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.