SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Yllättyikö joku?

La Haine 1JARNO ALANDER

Kirjoitin kesällä 2014 tälle samalle sivustolle arvostelun amerikkalaistoimittaja Colin Flahertyn kirjasta White Girl Bleed A Lot: The Return of Racial Violence to America and How the Media Ignore It.

Kirjan tarkoitus on herätellä yleisöä erääseen ympäri Yhdysvaltoja räjähdysmäisesti kasvavaan ongelmaan. Osa afroamerikkalaisesta väestöstä nimittäin on innostunut organisoimaan sosiaalisen median kautta mellakoita, joiden tarkoituksena on ryöstelyn lisäksi myös hakata sattumanvaraisia valkoihoisia amerikkalaisia henkihieveriin. Trendistä on erilaisia variaatioita ympäri Amerikkaa, mutta eniten mediahuomiota on saanut ilmeisesti etelävaltioista peräisin oleva knockout game, jossa kilpaillaan siitä, kuka saa nopeimmin lyötyä pahaa-aavistamattoman satunnaisen (yleensä valkoisen, joskus myös aasialaisen tai juutalaisen) vastaantulijan tajuttomaksi.

Arvostelun loppupuolella spekuloin seuraavaa:

[Kirja] toimii … myös (ikävä kyllä) myrskyvaroituksena ongelmista, joiden kanssa tulemme luultavasti tulevaisuudessa myös täällä Pohjolan perukoilla painimaan yhä enemmän. Somalit ja muut Suomessa majailevat afrikkalaiset eivät ole Amerikan mustia, mutta heille toitotetaan samalla tavalla päivästä ja vuodesta toiseen, miten mikään ikävä ei koskaan ole heidän omaa syytään ja miten suomalaiset jatkuvasti syrjivät ja riistävät heitä. Yhä useammalle somalille (varsinkin Suomessa syntyneille) ihanne-elämä näkyy MTV:n gangsta rap –videossa, ja rapakon takaa imuroidaan netin kautta kaikki muutkin vaikutteet ja villitykset.

White Girl Bleed a Lotia lukiessa tuli välittömästi mieleen taannoinen tapaus Suomessa, jossa joukkoraiskauksen uhria pilkattiin Facebookissa hoonolla suomella. Miten laajalle levinneitä ilmiöitä joukkoraiskaukset, umpimähkäinen suomalaisiin kohdistuva väkivalta yms. tätä nykyä Suomessa ovat, sitä ei tiedä kukaan. Paitsi ehkä Ylen kotimaan uutispäällikkö, eikä hän kerro. Oli miten oli, toivoisi ettemme tulevaisuudessa tarvitse omaa versiotamme kirjasta. Juuri nyt toive vaikuttaa tosin huomattavan optimistiselta.

Tällaisen ennustuksen tekemiseen ei juuri näkijänlahjoja tarvita, sillä onhan Suomi jo pari vuosikymmentä taapertanut pari askelta muun Länsi-Euroopan perässä, toistaen orjallisesti kaikki muissa maissa aiemmin tehdyt virheet ja uskotellen itselleen, että monikulttuurisuus on niin suuri rikkaus, että sen saamiseksi mikään inhimillinen kärsimys tai rahallinen kustannus ei ole liian suuri. Oikea kysymys olisikin ollut, milloin tämäkin muotivillitys saapuu Suomeen, ei saapuuko se vai ei.

7.10.2014 MTV julkaisi verkkosivuillaan uutisen ”Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä”. Melko lyhyessä mutta sinänsä asiallisessa jutussa annetaan yksityiskohtia melko niukasti, mutta siitäkin saa jo käsityksen, missä mennään. Kuitenkin vielä samana päivänä Helsingin uutiset julkaisi samasta aiheesta kaksi erillistä, hieman yksityiskohtaisempaa juttua. Toisessa niistä kerrotaan seuraavaa:

Eri puolilla pääkaupunkiseutua liikkunut nuorisojengi on hyökännyt silmittömästi lasten ja nuorten kimppuun loppukesän ja syksyn aikana. Jengin toimintatapoihin kuuluu ulkomailla levinnyt villitys, jossa väkivallan tekijä saa pisteitä sen mukaan, kuinka nopeasti hän kykenee lyömään uhrin maahan.

Helsingin uutisten jutussa kerrotaan kyseessä olevan suomalainen versio knockout gamesta. Tapaukset ovat ilmeisesti saaneet alkunsa loppukesästä Hietaniemen uimarannalta ja levinneet sieltä nopeasti ympäri pääkaupunkiseutua. Myös syyskuun alussa uutiskynnyksen ylittänyt joukkotappelu Tikkurilan Heurekan puistossa olisi Helsingin uutisten mukaan osa samaa ilmiötä.

Tähän mennessä saatujen tietojen mukaan tekijöitä olisi noin viisikymmentä ja erillisiä tapauksia noin seitsemänkymmentä. Kumpikin luku on Helsingin ja pääkaupunkiseudun väkiluvun huomioon ottaen päätähuimaava, varsinkin kun ottaa huomioon, että luultavasti vain osa tapauksista päätyy poliisin tietoon. Jengiä tiettävästi johdetaan yhden tai korkeintaan muutaman johtohahmon voimin jostain Herttoniemestä päin. Se koostuu ilmeisesti ”enimmäkseen etnistä taustaa omaavista” nuorista (kuten tavallista, suomalaisuus ei tälläkään kertaa ole etnisyys). Tulkitsen Helsingin uutisten sanavalinnat niin, että kysymyksessä on sekajengi, jollaisia näkee maleksimassa aina Itäkeskuksesta itään kaikilla metroasemilla, ostareilla, kauppakeskuksissa ja muilla julkisilla paikoilla: Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevien maahanmuuttajien Suomessa syntyneitä lapsia, höystettynä muutamilla romaneilla ja kantasuomalaisella pohjasakalla.

Koska kysymys on niin suuresta ja vakavasta vyyhdistä, myös Yle ja Helsingin sanomat olivat pakotettuja uutisoimaan aiheesta. Tavoilleen uskollisena Hesari päivitti uutistaan pitkin päivää, aina lisäten ja deletoiden siitä arkaluoteisia yksityiskohtia ilmeisesti sen mukaan, minkä yksityiskohtien osalta informaatiosota milloinkin todettiin hävityksi. Mainintoja muutoksista jutun sisältöön ei lisätty kuin epäiltyjen iän osalta.

Yle, jolla ei näissä asioissa enää juuri ole uskottavuutta menetettävänä, puolestaan päätti pelata korkealla riskillä ja kiisti jengin valikoineen uhreikseen nimenomaan suomalaisia lapsia ja nuoria:

Viranomaisten mukaan uhrit ovat todennäköisesti kuitenkin valikoituneet sattumanvaraisesti. Nettikeskusteluissa esitetty väite väkivallan kohdistumisesta nimenomaan kantasuomalaisiin ei pidä ylikomisario Tuomo Lotan mukaan paikkaansa.

Netissä liikkuneen sosiaalityöntekijöiden poliisille lähettämän viestin mukaan Ylen väite on kuitenkin yksiselitteisesti valheellinen:

[Väkivalta] kohdentuu suomalaista syntyperää oleviin lapsiin / nuoriin / nuoriin aikuisiin.

Kokoontumisten ja muun toiminnan koordinointi sosiaalisessa mediassa on myös opeteltu ulkomailta, samoin kuin väkivallan häkellyttävän raaka ja brutaali aste: uhreja potkitaan ja hakataan pesäpallomailoilla päähän, ja pään päällä on jopa hypitty tasajalkaa. Kuten ns. ikävistä yksittäistapauksista kertovissa uutisissa yleensä, tälläkään kertaa uhrien saamista vammoista, niiden vakavuudesta ja tapahtumien vaikutuksesta heidän elämäänsä ei uutisissa kerrota sanallakaan.

Eräs aina säännöllisin väliajoin mediassa toistettava loitsu kuuluu jotakuinkin niin, että maahanmuuttajia on Suomessa vasta vähän, ja että ”meillä” on mahdollisuus oppia muiden virheistä ja välttää ne. Tämä meemi joutaisi jo (media)historian romukoppaan: maahanmuuttajia ei enää ole vähän, eikä meillä enää ole mahdollisuutta oppia muiden virheistä, sillä me olemme jo toistaneet ne.

playMikä pahinta, surullisinta tässä kaikessa ei edes ole mamujengien riehuminen sinänsä. Karmeinta on se, ettei tästä kaikesta seuraa mitään. Tekijät saavat yhteiskuntapalvelua tai ehdolliset vankeustuomiot, eli rangaistukset, joita jopa suomalaisilla on vaikeuksia pitää rangaistuksina lainkaan – puhumattakaan sekasortoisista oloista saapuneesta kognitiivisen alaluokan edustajasta tai hänen Suomessa syntyneestä ja hänen arvomaailmansa omaksuneesta jälkeläisestä.

Sikäli kun tapauksia käsitellään enää julkisuudessa lainkaan, lehtijuttujen kylkeen tulee toimittajan kolumni, jossa huomio kiinnitetään itse asian asemasta yleisön ”rasistisiin” reaktioihin. Ylen ajankohtaisohjelmissa haastatellaan tätejä, jotka kertovat ääni väristen olevansa erittäin huolissaan maahanmuuttajanuorista ja vaativat nopeasti lisää resursseja heidän syrjäytymisensä estämiseksi. Studioon kutsuttu maahanmuuttaja kertoo veret seisauttavia tarinoita kammottavista vihapuheista, joiden kohteeksi maahanmuuttajayhteisö on tällä kertaa tapauksen seurauksena joutunut. Uhreja, heidän vanhempiaan tai muita heitä edustavia tahoja ei päästetä ääneen vahingossakaan. Facebookiin perustetaan ryhmiä, joissa vaaditaan loppua väkivallalle. Nämä saavat paljon tykkäyksiä. Ryhmissä päivystävät itse itsensä tehtävään nimittäneet totuuden soturit, jotka käyvät raivokkaasti kaikkien tekijöiden etnisen taustan mainitsevien kommentoijien kimppuun. Ja niin edelleen.

Se, mitä sen sijaan tuskin tulee tapahtumaan, on että poliisin, sosiaaliviranomaisten, opettajien ja muiden relevanttien viranomaisten kesken laadittaisiin realistinen suunnitelma, jolla tämänkaltaiset tapaukset saataisiin päättymään. Aivan kuten taannoin Rotherhamin kaupungissa Pohjois-Englannissa, jossa viranomaisille oli tärkeämpää välttyä rasistileimalta kuin puuttua englantilaistyttöjen järjestelmällisiin joukkoraiskauksiin, Suomessakin alan ihmiset tietävät, että urapolku nousee pystyyn välittömästi, jos joku puhuva pää keksii osoittaa heitä sormella Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä ja huutaa, ”rasisti!”

Kaikkien muidenkin monikulttuurisuuden lieveilmiöiden tavoin tämäkin on siis nyt tullut jäädäkseen, ja näin jo valmiiksi vuotavan Suomi-laivan pohjaan on puhkaistu jälleen uusi aukko.

Tosiasiahan kuitenkin on, että maahanmuuttajien katuväkivalta saataisiin loppumaan tai vähintään minimoitua hyvin nopeasti, jos vain tahtoa olisi. Mutta, amerikkalaista kolumnistia Fred Reedia lainatakseni, mikään poliittisesti korrekti ratkaisu ei toimi, eikä mikään toimiva ratkaisu ole poliittisesti korrekti. Tämänkin tapauksen jälkeen kysymys kuuluu vain, että mitä nyt. Meneekö suomalaisilta lopulta kuppi nurin vai jäämmekö odottamaan taas jotain uutta, tieten tahtoen ulkomailta maahantuotua katastrofia? Olisiko kohta jo vuorossa ihkaoikea ruotsalaistyyppinen lähiömellakka? Vaiko kenties jossain päin Helsinkiä iskevä itsemurhapommittaja?

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.

Information

This entry was posted on lokakuu 9, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: