SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

R-sana aseena

raceKALLE KOLARI

Harvalla asialla voi nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa yhtä helposti hankkia irtopisteitä ja lunastaa eräänlaista ”sivistyspääomaa” kuin kertomalla vastustavansa rasismia. Toisaalta, ottaen huomioon sen, kuinka hälyttävänä yhteiskunnallisena vaivana rasismia julkisen keskustelun perusteella pidetään, on hämmästyttävää miten löyhästi rasismi on määritelty. Mikäli rasismi käsitetään yksinkertaisimmillaan ”rotusyrjintänä”, sen vastakohtana on kaiken logiikan mukaan ”rotusuosinta.”

Rasismin leimakirveen problematiikkaa on kenties helpompaa lähteä purkamaan siitä päästä, jota voitaneen kutsua rotusuosinnaksi. Evoluutiopsykologisesta perspektiivistä katsottuna rodullisen sisäryhmäpreferenssin näkeminen eräänlaisena geneettisenä nepotismina, niiden suosimisena jotka ovat geneettisesti eniten samankaltaisia suosijan kanssa, on vahvasti perusteltua. Oikeastaan se ei perusmekanismiltaan eroa siitä, että vanhempi suosii omaa lastaan naapurin lapsen kustannuksella. Jälkimmäinen on useimmissa tapauksissa tunnelatautuneempi asia, mutta biologisella tasolla kumpaakin voidaan perustella samoista lähtökohdista. Oleellisempaa kuin tunnelatauksen voimakkuus onkin se, että jälkimmäistä pidetään aivan sallittuna geneettisen suosimisen muotona, kun taas ensin mainittua on systemaattisella indoktrinaatiolla pyritty karsimaan. Sellaiseen ei yleisen käsityksen mukaan ”sivistynyt” ihminen sorru. ”Sivistynyt” ihminen ei enää tee eroa samankaltaisten ja erilaisten välillä. Tai näin meille ainakin väitetään.

Virallisen näkemyksen mukaan taistelu rasismia vastaan kuuluu uuden monietnisen yhteiskunnan kasvukipuihin, ja siinä vaiheessa kun tietty määrä asennekasvatusta on saatu suoritettua ja nämä atavistiset suurta monietnistä unelmaa haittaavat pikkutekijät on saatu karsittua, uusi Homo Multiculturis on valmiina marssimaan auringonlaskuun käsi kädessä ihmisveljiensä kanssa.Tämä on älyllistä laiskuutta.

Tarve antirasistiselle indoktrinaatiolle ei ole mikään ohimenevä rakennusvaihe monietnisissä yhteiskunnissa, se on päinvastoin niiden elimellinen osa. Ainoat yhteiskunnat tai yhteisöt joissa rotu ei tuota jatkuvaa päänvaivaa ovat niitä, jotka ovat etnisesti homogeenisiä. Monietnisissä yhteiskunnissa rotu on joka puolella, aihetta ei pääse karkuun.

Tässä kohtaa soraääni saattaa sanoa, että ”Tuo ei ole rasismia!” ja kuinka rasismi itse asiassa on satunnaisista uutisista kuultua humalaista ”eriväristen” ihmisten solvaamista, väkivaltaa tai vastaavaa antisosiaalista käytöstä. Silti rasismin käsitettä viljelevien omissa määritelmissä ”rotusyrjintä” on yleensä rasististen käyttäytymismallien pienin yhteinen nimittäjä. Kuten yllä jo todettiin, ”rotusyrjintä” on ”rotusuosinnan” väistämätön sivutuote.

Tähän tarkan määritelmän puutteeseen perustuu rasismin käsitteen teho ideologisena lyömäaseena. Se on jotakin jonka yhteiskunta viestittää olevan äärimmäisen tuomittavaa, jotakin josta seuraa sosiaalisia sanktioita. Silti sen käyttötarkoitus voi vaihdella aina humalaisesta riehumisesta evolutiivisesti, biologisesti ja jopa yhteiskuntateoreettisesti hyvin perusteltuun sisäryhmäpreferenssin osoittamiseen. Minkä arvoinen tällainen sana on? Miksi näin epämääräisen sanan tahdissa pitäisi pokkuroida tai sanoutua irti siitä kuin synninpäästöä anellen?

Kansallismielisesti suuntautuneet ihmiset ovat ajaneet itsensä tilanteeseen, jossa heitä vastustavat tahot määrittelevät pelisäännöt ja heidän käytössään olevan aatteellisen liikkumatilan. Jos nämä kansallismieliset tahot ajautuvat liikkumatilan rajoille, hälytyskello soi, vastustaja (ei ”erotuomari”) näyttää punaista korttia ja kansallismielinen aloittaa synninpäästön anelemisen. Kuinka pitkälle tällaisella taktiikalla voi päästä? Poliittinen tai ideologinen toimija on ylilyöntiasemassa, kun jopa vastapuoli tarkkailee omaa käytöstään siltä varalta, että siitä mahdollisesti löytyisi kilpailijan karsastamia elementtejä? Vastustajan säännöillä pelattu peli on hävitty jo ensimmäisestä siirrosta lähtien.

Merkittävä osa rasismi-sanan tehosta perustuu siihen, että suuri osa ihmisistä pitää sitä ehdottoman pahana asiana. Mutta valoisa puoli on siinä, että sen tehokkaampaa retorista työkalua ei ideologisen vastapuolen työkalupakista löydy. Jos sen taikasanamainen vaikutus riisutaan, mitään ei jää jäljelle.

Ei siis ole mielekästä sen kummemmin myöntää kuin kiistääkään jotakin minkä ideologinen vastapuoli on itse keksinyt. Ei ole mitään mieltä myöntää kyseisen ideologisen työkalun olevan millään lailla legitiimi, sillä sen myöntäminen olisi jo vastustajan säännöillä pelaamista. Tämä toki vaatii itsevarmuutta ja uskoa omaan asiaansa, mutta se on ainoa keino kääntää vähä vähältä kielipelien pöytä toisinpäin ja saattaa syytetyn penkille ne, jotka ajavat myös Sinun kansallesi tuhoisia ideologioita.

Kalle Kolari on kansallismielinen aktiivi ja propagandisti.

Kalle Kolari on kansallismielinen aktiivi ja propagandisti.

 

 

Information

This entry was posted on syyskuu 10, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , .
%d bloggers like this: