SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Roger Scrutonin konservatismi

scruton 1MARKKU SIIRA

 

Roger Scruton on englantilainen filosofi, kirjailija ja säveltäjä, joka on kirjoittanut yli kolmekymmentä teosta, lukemattomia artikkeleita ja säveltänyt kolme oopperaa. Hänen käsittelemänsä aihepiiri on laaja, aina poliittisesta filosofiasta kulttuuriin, estetiikkaan, taiteeseen, musiikkiin, luonnonsuojeluun ja uskontoon. Erikoisemmaksi Scrutonin tekee se, ettei hän akateemisesta taustastaan huolimatta olekaan tavanomainen vasemmistolaisuutta sympatisoiva intellektuelli, vaan pitkän linjan traditionalistinen konservatiivi.

Scruton on toiminut luennoitsijana ja estetiikan professorina Lontoon Birkbeck Collegessa vuodesta 1971 vuoteen 1992. Hänellä on myös osa-aikainen professuuri Bostonin yliopistossa, Washingtonissa ja St Andrewsin yliopistossa, Skotlannissa; hän on toiminut tutkijana ja vierailevana professorina monissa muissakin yliopistoissa. Vuonna 1982 hän oli mukana perustamassa englantilaista konservatiivijulkaisua The Salisbury Review’ta, jonka päätoimittajana hän toimi kahdeksantoista vuotta. Scrutonilla on erilaisia luottamustoimia eri järjestöissä, hän on ollut vieraileva tutkija American Enterprise-instituutissa ja hän toimii myös Center for European Renewal-kulttuurijärjestön neuvottelukunnassa. Hän kirjoittaa useisiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa julkaistaviin sanoma- ja aikakausilehtiin. Yhdessä vaimonsa Sophien kanssa hän on perustanut konsulttifirman Horsell’s Farm Enterprises. Scruton perheineen asuu maatilalla Wiltshiressa, Englannissa.

Scrutonista tuli konservatiivi omien sanojensa mukaan opiskelijamielenosoitusten aikaan toukokuussa 1968. Scruton oli tuolloin Ranskassa, Pariisin latinalaiskorttelissa ja todisti, kuinka opiskelijat kaatoivat autoja barrikadeiksi ja repivät katukiviä irti heittääkseen niillä poliiseja.

Tajusin yhtäkkiä olevani toisella puolella. Näin edessäni kurittoman lauman omahyväisiä keskiluokkaisia huligaaneja. Kysyin ystäviltäni, mitä nämä ihmiset oikein halusivat, mitä he pyrkivät saavuttamaan teoillaan; vastaukseksi sain vain naurettavaa marxilaista siansaksaa. Koko juttu kuvotti minua ja ajattelin, että täytyisi olla jokin tapa puolustaa länsimaista sivilisaatiota tällaisia tekoja vastaan. Tuolloin minusta tuli konservatiivi. Tiesin, että halusin säilyttää asioita ennemmin kuin kiskoa niitä alas.

Kirjassaan The Meaning of Conservatism (1980), Scruton määrittelee konservatismin käsitteen. On kuvaavaa, että juuri tämä viaton kirja teki Scrutonista miltei paarialuokkaa saarivaltion akateemisissa piireissä. Vuonna 2002 Scruton toimitti kirjasta uudistetun painoksen. Scruton puhuu konservatismin dogmatiikasta, johon kuuluu lähtökohtana mm. se, että me olemme kaikki sosiaalisia olentoja emmekä vain yksilöitä; jopa oma yksilöllisyytemme löytyy vasta kohdatessamme toinen toisemme. Sosiaalisena olentona ihminen on luonut monia riittejä, seremonioita, instituutioita ja tapoja sopeuttaa itsensä joukkoon. Konservatiivi haluaisi näiden ajan koettelemien ja hyväksihavaittujen instituutioiden, tapojen ja arvojen säilyvän. 60-luku, vasemmistoradikalismi ja erilaiset progressiiviset teoriat käänsivät kaiken totutun päälaelleen, kaikki olemassaoleva kyseenalaistettiin ja moni ylevä ja hyvä asia heitettiin syrjään kuin metaforinen lapsi pesuveden mukana.

Konservatiivisuus, kuten minä sen ymmärrän,  tarkoittaa sosiaalisen ekologian ylläpitämistä. Yksilönvapaus on osa tätä ekologiaa, koska ilman sitä sosiaaliset organismit eivät voi sopeutua. Mutta vapaus ei ole ainoa eikä todellinen tavoite politiikassa. Konservatiivisuus ja konservointi ovat itse asiassa yhden pitkän aikavälin politiikan, resurssien säästämisen, kaksi puolta. Nämä resurssit sisältävät lakeina, tapoina ja instituutioina ilmenevän sosiaalisen pääoman; ne sisältävät myös ympäristöön sisältyvän aineellisen pääomaan sekä taloudellisen pääoman, joka sisältyy vapaaseen mutta laeilla hallinnoituun talouteen. Mielestäni politiikan tarkoitus ei ole järjestää yhteiskuntaa jonkin kaikenkattavan näkemyksen tai ihanteiden, kuten tasa-arvon, vapauden ja veljeyden, mukaan. Sen tarkoitus on ylläpitää valpasta vastarintaa sosiaalista ja ekologista perintöämme heikentäviä entrooppisia voimia kohtaan. Tavoitteena on siirtää tuleville sukupolville, ja mikäli mahdollista parantaa, sitä järjestystä ja tasapainoa, jonka väliaikaisia ​​luottamushenkilöitä me olemme.

Scruton näkee, että ihmiset ovat territoriaalisesti lojaaleja, lokaaleja olentoja, eivät mitään juurettomia maailmankansalaisia. Kun juridiikka ylittää kansallisvaltion rajat, rappeutuminen on hänen mukaansa valmis alkamaan. Näin on Euroopassa jo käynytkin. Scrutonin ajatuksiin ovat vaikuttaneet hänen mukaansa vahvasti Edmund Burken poliittiset näkemykset. Burken lailla Scruton näkee, että yhteiskuntaa pitää koossa ennen kaikkea auktoriteetti ja oikea kuuliaisuus, eivätkä kansalaisten kuvitellut, subjektiiviset ”oikeudet”. Todellinen vapaus, Scruton argumentoi, ei ole konfliktissa kuuliaisuuden kanssa, vaan kytkeytyy siihen oleellisesti. Scrutoniin on vedonnut myös Burken näkemys siitä, että yhteiskunta on liitto elävien, kuolleiden ja syntymättömien sukupolvien välillä: tämän unohtaminen, kaikkien tapojen ja insitituutioiden hylkääminen saattaa yhteiskunnan nykyiset jäsenet diktatoriseen ylivaltaan edesmenneiden sekä tulevien sukupolvien suhteen.

scruton 2Scrutonin konservatismi on nyky-Englannissa jokseenkin outo ilmiö. Konservatiivisen puolueen tai Työväenpuolueen näkemykset ovat molemmat syvässä ristiriidassa scrutonilaisen, perinteisemmän konservatismin kanssa. Liberalismin ja poliittisen korrektiuden kyllästämässä monikultttuurisessa Britanniassa Scrutonin ajattelun tunnistaakin omakseen vain pieni joukko. Scrutonilla onkin enemmän ihailijoita ympäri maailmaa, ja hän on suosittu vieras erilaisissa konferensseissa ja debaateissa, joissa käsitellään kulttuurisia, filosofisia, poliittisia ja myös uskonnollisia kysymyksiä. Vaikka Scrutonin ajattelu ei olekaan mitenkään äärimmäistä, ovat hänenkin näkemyksensä poikineet lakisyytteitä ja työpaikan menettämisiä, ja tehneet hänestä vasemmistolaisten ja liberaalien halveksunnan kohteen Englannissa. Hänen mielestään kaikki on kuitenkin ollut sen arvoista.

Scruton näkee, että länsimainen sivilisaatio on puutteistaan huolimatta yhä paras, eikä hän ole valmis kuoppaamaan sitä, saati odottamaan jotain suurta yhteiskunnallista romahdusta, jonka myötä palattaisiin unohtuneisiin, autenttisempiin arvoihin. Viime vuosina Scruton on kääntänyt katseensa myös uskonnollisuuteen ja sen ikiaikaiseen rooliin instituutiona, kulttuurin muovaajana ja tradition ylläpitäjänä. Hän näkee uskonnolla ja konservatismilla erityisen yhteyden, jota tulisi uudestaan vahvistaa. Scruton kuitenkin myöntää, että perinteiden rapauttaminen on rapauttanut myös eurooppalaisen kristinuskon, joka antaessaan pikkuhiljaa periksi maallistuneen yhteiskunnan arvoille ja trendeille on vain lisännyt nykykansalaisen juurettomuuden ja metafyysisen yksinäisyyden tunnetta. Scrutonin mielestä yhteiskuntamme pakenee kaikin keinoin pyhän kokemusta. Kaikenlaisesta pyhänhäpäisystä puolestaan on tullut liberaalin maailmankuvan myötä moraalisesti välttämätöntä; nykyään halutaan pilkata kaikkea, mikä voisi moraalisesti syyllistää tai jopa tuomita meidät.

Globalisoitunutta maailmaa tuntuvat usein ilmentävän lähinnä ihmisten passiivisuus ja välinpitämättömyys, Kulttuuri on muuttunut pinnalliseksi viihteeksi, ja yhteiskuntia repivät lukemattomat poliittiset, sosiaaliset sekä etniset jännitteet. Mikä tässä fragmentoituneessa maailmassa on enää säilyttämisen, konservoinnin, arvoista? Miten perinteisempi konservatismi voisi enää nousta vahvaksi vaihtoehdoksi vallitsevan, kaiken läpäisevän liberaalidemokratian hegemonian alta? Onko politiikka vain Titanicin kansituolien uudelleensijoittamista, vai voisiko siitä olla vielä muuhunkin?

Scrutonin vastaus on, että nykyinen, Euroopan Unionin edustama ”pehmeä voima” ei voi tehokkaasti vastata paikallisiin saati maailmanpoliittisiin haasteisiin. EU:n mielestä nationalismi on todellinen syy sotiin, ja kansallisylpeys olisi korvattava Brysselin ajamilla, epämääräisillä ”eurooppalaisilla arvoilla”. Kuten Scruton on jo vuosia kirjoituksissaan painottanut, EU:n koko tarkoitus on poistaa kansallisvaltioiden rajat, ei suinkaan puolustaa niitä. Hengetön liberaalidemokratia ei nykymuodossaan kykene ratkaisemaan esimerkiksi Ukrainan kriisiä, ei toimimaan vastavoimana ekspansiiviselle Venäjälle, eikä haastamaan Islamia. Scrutonin mukaan tähän pystyy vain autenttinen konservatiivisuus.

Kohta julkaistava Scrutonin uusin kirja onkin nimeltään How to Be a Conservative. Siinä Scruton esittää, miten nyky-yhteiskunnassa elävä voi yhä olla konservatiivi, mitä se tarkoittaa, vaatii ja miksi niin pitäisi olla. Scrutonin aiempien teesien päivitys antanee nykykonservatiiveille uutta ajattelun aihetta ja ehkä myös liberaalien olisi syytä miettiä, miten me ja tulevat sukupolvet voivat selviytyä, jos kaikki hyväksihavaittu viskataan ”vanhentuneena” ja ”kiusallisena” syrjään.

Markku Siira on pohjoissuomalainen traditionalisti. Kiinnostuksenkohteina Euroopan historia, keskiaika, saagat, katolilaisuus, runous, kirjallisuus ja etymologia.

Markku Siira on pohjoissuomalainen traditionalisti. Kiinnostuksenkohteina Euroopan historia, keskiaika, saagat, katolilaisuus, runous, kirjallisuus ja etymologia.

 

 

 

Information

This entry was posted on syyskuu 2, 2014 by in Henkilökuvat, Politiikka ja ideologia and tagged , , , .
%d bloggers like this: