SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Uuden tribalismin suuntaviivoja

Sky_Without_Eagles01TIMO HÄNNIKÄINEN

Hiljattain antamassaan radiohaastattelussa amerikkalainen kirjailija Jack Donovan totesi:

Olen yhteydessä moniin ja hyvin monenlaisiin miehiin, miehiin jotka eivät välttämättä puhu toisilleen mutta jotka puhuvat minulle: kristittyihin, satanisteihin, pakanoihin, ateisteihin, nietzscheläisiin, uusnatseihin, valkoisiin nationalisteihin, Amerikan intiaaneihin, anarkisteihin, libertaareihin, konservatiiveihin, patriootteihin, pettureihin, asehulluihin, veitsihulluihin, voimanostajiin, crossfit-harrastajiin, taistelulajien harrastajiin, taiteilijoihin, pelimiehiin, nörtteihin, kummajaisiin, homoihin, kulttien jäseniin, akateemikoihin, yksityisajattelijoihin, kirjailijoihin, miesasiamiehiin, jengien jäseniin, alfauroksiin, betauroksiin, alkoholisteihin, absolutisteihin, sotilaihin, upseereihin, poliiseihin, rikollisiin, entisiin poliiseihin, entisiin vankeihin, opettajiin, toimittajiin, propagandisteihin, pappeihin, insinööreihin, rakentajiin ja purkajiin.

Donovan todella asettuu lukemattomien aatteiden ja viiteryhmien välimaastoon. Hänen suosionsa on korkea ”vaihtoehto-oikeiston”, traditionalistien ja valkoisten nationalistien, keskuudessa, muttei suinkaan rajoitu sinne. Hänen kirjoituksensa käsittelevät ensi sijassa miehiä ja maskuliinisuutta, ja saavat siksi laajempaa kaikupohjaa. Donovanin edellinen kirja The Way of Men (2012) on luullakseni vakavin tähänastinen kirjallinen yritys määritellä vaihtuvista kulttuurisista käytännöistä riippumaton miehisyyden primaari ydin. Kaapiessaan maskuliinisuuden päältä historialliset, kulttuuriset ja eettiset kerrostumat ja palauttaessaan sen selviytymisestään taistelevan miesjoukon ”taktisiin hyveisiin” Donovan tekee miehisyydestä traditionaalista sanan syvimmässä merkityksessä. The Way of Men on yksi tämän vuosituhannen merkittävimmistä kirjoista, ja erityisen piristävää luettavaa se on verrattuna valtavirran sukupuolikeskusteluihin, joissa feministit ja konservatiivit kiistelevät keskenään lastenvaatteiden väristä.

Donovanin uusi kirja, keväällä ilmestynyt A Sky Without Eagles on kokoelma esseitä, joista suurin osa on alunperin julkaistu kirjoittajan blogissa tai muissa verkkojulkaisuissa. Tällä kertaa Donovan ei laadi koherenttia teoriaa maskuliinisuudesta, vaan pikemminkin täydentää aiemmin esittämiään näkemyksiä. Esseet käsittelevät niitä yhteiskunnallisia johtopäätöksiä, jotka Donovanin mukaan ovat väistämättömiä sille, joka ymmärtää mitä miehisyys tarkoittaa. The Way of Men päättyi toteamukseen, että moderni, läpiorganisoitu, kulutuskeskeinen ja valtioriippuvuuteen perustuva yhteiskunta on yhteensovittamaton maskuliinisten perushyveiden kuten kunnian, urheuden ja hallinnan kanssa. Hän kehotti länsimaisia miehiä perustamaan keskinäisten kunniasiteiden yhteenliittämiä tribaalisia jengejä ja ”aloittamaan maailman uudelleen.” Nyt Donovan pyrkii syventämään tätä julistusta.

Jack Donovan

Jack Donovan

Yksityiskohtaista poliittista ohjelmaa ei kuitenkaan ole luvassa, pikemminkin suuntaviivoja. Donovania voisi pitää jopa epäpoliittisena ajattelijana, sillä hän ei viime kädessä ole kiinnostunut sotilasjoukkuetta suurempien yhteisöjen toiminnasta. Kaikki hänen käsittelemänsä yhteisöllinen dynamiikka sisältyy pieneen miesjoukkoon, joka kamppailee luontoa ja muita miesjoukkoja vastaan mutta kilvoittelee myös keskenään statuksesta, vallasta ja kunniasta. Donovan sanoo itseään ”anarkofasistiksi”, mutta kyse on lähinnä retoriikasta, sillä hän ei ole anarkisti eikä fasisti ainakaan missään tavanomaisessa merkityksessä. Anarkismi on hänen ajattelussaan pienyhteisön asettamista valtion totaalista kontrollia vastaan, statismin vastustamista tribalismin keinoin. Fasismilla hän puolestaan viittaa patriarkaalisen yhteisön keskinäisiin siteisiin – roomalaisen vitsakimpun (fasces) yhteensidotut kepit symboloivat yhdistyneen mieskollektiivin voimaa ja auktoriteettia.

Lähimmäksi jonkinlaista yhteiskunnallista kokonaisnäkemystä Donovan pääsee valikoiman kahdessa loppupuolen kirjoituksessa. ”Becoming the New Barbarians” on National Policy Institute -järjestön tilaisuudessa pidetty puhe, jossa Donovan kehottaa kaikkia virallista poliittista liturgiaa hyväksymättömiä omaksumaan ylpeästi heistä käytetyn barbaarin nimityksen. Koska jokainen poliittisen korrektiuden kulttuuria vastustava leimataan joka tapauksessa ”typerykseksi, psykopaatiksi, punaniskaksi, uusnatsiksi, naisvihaajaksi, vaimonhakkaajaksi, homofobiksi, taantumukselliseksi neanderthalilaiseksi”, on turha yrittää vedota suuren yleisön järkeen. Hedelmällisempää on liittoutua samanhenkisten kanssa, kääntää selkänsä valtakulttuurille, luoda paikallisen yhteisöllisyyden muotoja, vähentää riippuvuutta valtiokoneistosta sekä suuryrityksistä ja lisätä keskinäistä riippuvuutta. Donovan pyrkii elämään niin kuin opettaa, joten tulevaisuudessa olisikin kiinnostavaa lukea hänen kokemuksistaan itsenäisten paikallisyhteisöjen rakentamisesta.

”Becoming the New Barbarians” osoittaa myös, kuinka Donovanin ajattelu on – niin hyvässä kuin pahassa – sidoksissa amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa on vaikea kuvitella syntyvän laajaa etniselle nationalismille perustuvaa kansanliikettä. Maa on etnis-kulttuurinen tilkkutäkki, jonka mentaliteetti on äärimmäisen individualistinen ja jota pitää koossa tietyille yhteisille symboleille ja ”vapauden” kaltaisille abstraktioille perustuva patriotismi. Yhteiseen kulttuuriperintöön vetoaminen ei sellaisissa oloissa nostata vastarintaa modernisaatiolle. Mutta kuten jo Alexis de Tocqueville havaitsi, Yhdysvallat on myös yhdistysten ja vapaaehtoisen järjestäytymisen maa. Kaiken muutoksen on siellä lähdettävä paikallistasolta. Euroopassa kollektiivinen identiteetti on aina ollut vahvempi, mutta toisaalta väestöjakauman muuttuminen maahanmuuton myötä on täälläkin nostamassa paikallisen identiteetin ja heimomentaliteetin entistä tärkeämpään asemaan.

Valikoiman päättävä ”The Brotherhood” on Donovanin hahmotelma ihanneyhteiskunnaksi. Se on patriarkaalinen utopia, joka tuo mieleen ensi sijassa antiikin Spartan, ja miksei toisaalta Japanin feodaaliajankin. Siinä julkinen elämä on miesten hallussa, mutta miehet ja naiset toimivat yhteistyössä kodin piirissä. Yhteiskunnan tärkein yksikkö on ”veljeskunta”, miesten liitto joka vaalii maskuliinisia hyveitä ja muodostaa hierarkiansa ansioiden perusteella. Erityisasemassa on yhteisön puolustukseen osallistuminen, joka on edellytys oikeudelle päättää julkisista asioista. Toiseksi tärkein yksikkö on perhe, joka lujittaa veljeskuntaa ja takaa yhteisön jatkuvuuden. Mitä jumalia tämä yhteiskunta sitten kumartaakin, sen varsinainen uskonto on esivanhempien palvonta: jokainen yhteisön jäsen tietää, keitä hänen edeltäjänsä olivat ja mitä he tekivät, ja oppii kunnioittamaan heitä. Donovanin mukaan edeltäjien kultti muodostaa linkin uskonnon ja modernin tieteen välillä ja antaa myös naisille mahdollisuuden tuntea itsensä arvokkaaksi ja kunnioitetuksi yhteiskunnan osaksi.

Donovan ei pidä ”The Brotherhoodin” yhteiskuntahahmotelmaa dogmaattisena mallina, joka pitäisi toteuttaa sellaisenaan. Pikemminkin se on hänen henkilökohtainen unelmansa, jokin mikä motivoi ajattelemaan, kirjoittamaan ja toimimaan. Hän pitää sellaisen muotoilemista velvollisuutenaan, sillä modernia maailmaa vastaan asettuvan pitää esittää jokin vaihtoehto – vaikka se olisikin idealistinen ja epäkäytännöllinen.

Donovanin tuotantoa ennestään tuntevalle Sky Without Eaglesiin sisältyvät ennenjulkaisemattomat esseet (joihin ”The Brotherhood” myös lukeutuu) tarjoavat ilahduttavan paljon pureskeltavaa. Kirjan nimiessee purkaa vanhan oikeisto-vasemmistojaon ja korvaa sen ”vertikaalisella” ja ”horisontaalisella” ajattelulla:

Vertikaalisesti orientoitunut ihminen osaa nähdä eron reiluuden ja täydellisen tasa-arvon välillä. Hän tietää ettei oikeudenmukaisuus ole samuutta. Vertikaalisesti orientoitunut ihminen haluaa kaikkien kamppailevan korkeammalle, kehittävän itseään. Mutta hän tietää, että ylemmäs päästäkseen on tiedettävä, mikä on ylhäällä ja mikä alhaalla.

(…)

Sen sijaan että rohkaisisi suuruuteen, horisontaalinen ajattelija haluaa määritellä suuruuden uudelleen, tai rampauttaa suuret. Hän haluaa ”tasoittaa pelikentän”, jotta keskinkertaiset voisivat esittää suurta ja keskitason alapuolella olevat säästyisivät emotionaaliselta tuskalta, jonka tuottaa tietoisuus siitä, ettei heistä koskaan tule suuria tai edes hyviä.

Mutta pyrkimys suuruuteen ei tarkoita pelkkää karkeaa eduntavoittelua:

Eduntavoittelu voi tarkoittaa sitä, että haluaa olla mukana paremmassa joukkueessa, paremmassa yhteiskunnassa – kulttuurissa, joka arvostaa samoja asioita joita itse arvostaa sekä itsessään että muissa. Vaikkei ”kohtelisikaan muita kaltoin” tai ”haluaisi enemmän”.

En siirtynyt vasemmalta oikealle siksi, että haluaisin pomottaa tai kiusata muita. Vasemmistolaisetkin tekevät sellaista. Kaikki haluavat voittaa, mutta minua ei innosta katsella miten jotkut häviävät. En saa mitään erityistä tyydytystä muiden kärsimyksistä. Elleivät he sitten todella ansaitse niitä.

Ei – kuten monet muutkin, siirryin oikealle – muiden vertikaalisesti ajattelevien pariin – koska haluan katsoa ylöspäin ja nähdä suuruutta.

Jos haluaa saada selville, mikä erottaa ”vertikaalisesti ajattelevan” vasemmistolaisesta, liberaalista, feminististä jne., kannattaa lukea ”A Sky Without Eagles” -essee. Se kertoo olennaisen selkeästi ja jäännöksettömästi. Uusista teksteistä erityismaininnan arvoinen on myös ”Train for Honor”, joka antaa mielekkäitä syitä fyysisiin harjoituksiin aikana, jolloin miehet hikoilevat kuntosalilla lähinnä seksuaalista viehätysvoimaansa lisätäkseen tai jaksaakseen paremmin tympäisevässä päivätyössään.

Donovan ei ole kirjallinen tyylitaituri eikä yritäkään olla, mutta jotakin perin innostavaa hänen suoraviivaisessa ja maanläheisessä tyylissään on. Monet hänen teeseistään olisivat ilmaistavissa sofistikoidummin ja yksityiskohtaisemmin, mutta samalla ne kenties menettäisivät tehoaan. Hänen esseitään lukiessa syntyy vaikutelma välittömästä ja rehellisestä, mutta samalla tarkkaan punnitusta puheesta. A Sky Without Eaglesin kiistämätön ansio on sen kyvyssä puhutella lukijaa tavalla, johon teoreettisempi lähestymistapa ei yllä.

Jack Donovan: A Sky Without Eagles (Dissonant Hum, 2014)

Sarastuksessa on julkaistu suomennoksina kolme A Sky Without Eagles -valikoimaan sisältyvää esseetä: Mahtivalkoinen, Porttoja kaikki ja Anarkofasismi. Timo Hännikäisen alkuvuodesta tekemä Jack Donovanin haastattelu löytyy täältä.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset puheenvuorokirja “Liberalismin petos” (yhdessä Tommi Melenderin kanssa, 2012) ja esseeteos ”Hysterian maa” (2013). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset puheenvuorokirja “Liberalismin petos” (yhdessä Tommi Melenderin kanssa, 2012) ja esseeteos ”Hysterian maa” (2013). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

Information

This entry was posted on elokuu 29, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: