SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Jack Donovanin haastattelu

jack donovanJack Donovan on yhdysvaltalainen kirjailija ja poliittinen aktivisti. Hänet tunnetaan miehen roolia ja maskuliinisuutta käsittelevistä teoksistaan ja esseistään. Donovan hyökkää kirjoituksissaan feminismiä ja globalisaatiota vastaan ja väittää modernin yhteiskunnan palvelevan pääasiassa naisten ja kansainvälisten suuryritysten intressejä. Hän julistaa miesten jengeille ja itsenäisille paikallisyhteisöille perustuvaa vallankumousta automatisoitunutta kulutusyhteiskuntaa vastaan. Donovanin kirjoituksia on käsitelty Sarastuksessa aiemmin täällä ja täällä. Sarastus on myös julkaissut suomennokset Donovanin esseistä ”Mahtivalkoinen”, ”Porttoja kaikki” ja ”Anarkofasismi”. Haastattelun on tehnyt ja suomeksi tulkinnut Timo Hännikäinen.

Timo Hännikäinen: Kirjassasi ”The Way of Men” (2012) sanot, että ainoa keino elvyttää maskuliinisuus ja palata kunnian kaltaisiin miehisiin hyveisiin on jengin perustaminen. Ja esseessäsi ”Anarkofasismi” väität, että vain uudet soturijengit voivat tehokkaasti nousta ”turmeltuneita, feministisiä, anti-tribalistisia ja rappeutuneita valtainstituutioita vastaan.” Oletko tietoinen, että tällainen ratkaisu voi olla aivan liian äärimmäinen useimmille miehille? Erityisesti perheelliset miehet pitävät yleensä järjestäytynyttä yhteiskuntaa suuremmassa arvossa kuin tribalismia. Joissakin afrikkalaisissa sisällissodassa (kuten esimerkiksi Liberiassa 1990-luvulla) aseistetut miesjengit ovat korvanneet lain ja valtiollisen järjestyksen, mutta sikäläinen elämä on todella raakaa, eläimellistä ja lyhyttä. Onko mielestäsi muita keinoja nousta modernia maailmaa vastaan kuin anarkistinen jengisota?

Jack Donovan: Globaalin kapitalismin, monikulttuurisuuden ja feminismin tuottamiin ongelmiin ei ole maltillisia ratkaisuja. Hajaantuminen tribaalisiin ryhmiin luhistuvan valtion sisällä on nähdäkseni ainoa vaihtoehto useimmille kansakunnille.

Osittaiset ja ”järkevät” ratkaisut vain hidastavat näiden ilmiöiden etenemistä kansainvälisten korporaatioiden ja varakkaiden yksilöiden lujittaessa valtaansa.

Soturijengit voivat sisältää perheitä. Yksi syy itse jengien olemassaoloon on halu suojella rakkaita ulkoisilta uhilta. Kuitenkin, jos mies turvautuu vain perheeseensä eikä miesten verkostoon etsiessään tukea ja turvaa, hän on viime kädessä riippuvainen korporaatioista ja valtiosta. On helppo huomata, että juuri tätä valtiot ja suuryritykset haluavat. Porvarillinen riippuvuus järjestyksestä ja turvallisuudesta on niiden keino hallita. Olemme kaikki tottuneet sellaiseen, ja meidän on opittava ajattelemaan toisella tavalla tai kohdattava totalitaarisen kontrollin väistämättömät seuraukset.

Jengin ei tarvitse olla liberialaistyylinen. Se ei ole ainoa vaihtoehto. Ainakaan se ei ole ”liikkeellepaneva” vaihtoehto. Ajattele yakuzaa tai mafiaa, tai kuten olen hiljattain sanonut, siirtolaisten maanalaisia verkostoja. En usko että kovinkaan moni meistä on valmis ryhtymään liberialaisiksi, enkä usko kovinkaan monen meistä haluavan toimia kuten he. On olemassa harmaa alue täydellisen valtio-orjuuden ja toisiaan Kalashnikoveilla ammuskelevien kahdeksanvuotiaiden välillä.

Äskettäin pitämässäsi puheessa ”Becoming the New Barbarians” kehotat muodostamaan pieniä, tiiviitä paikallisyhteisöjä, joissa ihmiset toimivat yhteistyössä ollakseen vähemmän riippuvaisia valtiosta ja enemmän riippuvaisia toisistaan. Jotakin sellaista olen itsekin ajatellut. Monissa Euroopan kaupungeissa maahanmuuttajat muodostavat omia enklaavejaan, joten mikseivät valkoiset eurooppalaiset tekisi samoin? Voisiko se olla jonkinlainen positiivinen ratkaisu?

Ehdottomasti. Eristäytykää, lisätkää keskinäistä riippuvuutta ja yhteydenpitoa. Enemmän lokalisaatiota ja vähemmän globalisaatiota. Häivyttäkää massakulttuuri elämästänne ja keskittykää kehittämään omintakeisia alakulttuureja yhteisönne sisällä.

Amerikkalainen kirjailija Waller R. Newell on kirjoittanut useita teoksia miehisten ihanteiden historiasta länsimaissa. Hän päätyy lopputulokseen, että länsimainen sivilisaatio on aina pitänyt arvossa miehiä, jotka toteuttavat sekä ruumiin että hengen hyveitä. (Tämä on myös japanilaisen Bushidōn ihanne.) Ihannemies on vahva ja älykäs. Minusta tuolle tasapainolle on tapahtunut jotakin. On toiminnan ja hengen miehiä, mutta tänä erikoistumisen aikana yhä harvemmat miehet edes pyrkivät yhdistämään näitä puolia. Mistä tämä johtuu, ja uskotko että on edelleen mahdollista ja suotavaa olla kokonainen mies tässä klassisessa mielessä?

Kunnioitan vahvoja ja fiksuja miehiä enemmän kuin vahvoja ja tyhmiä, ja olen samaa mieltä että sen pitäisi olla ihanne, olipa se länsimainen tai ei. Mutta kuten sanoit, tasapaino on menetetty.

Miehiä pitää tönäistä lujasti toiseen suuntaan. Heiluri heilahtaa lopulta takaisin, niin kuin aina. Mikään ihanteellinen tasapaino ei kestä ikuisesti. Liikumme aina suuntaan tai toiseen.

Olen myös huomannut, että tällaista kritiikkiä esittävät useimmiten kirjailijat. Olen itse ennen kaikkea kirjailija ja taiteilija – en karaistunut soturi tai katutaistelija. Mutta luulen ilmiön johtuvan siitä, että sanojen ja ideoiden miehinä kirjailijat ja taiteilijat pelkäävät menettävänsä arvonsa hierarkiassa, joka asettaa voiman ja rohkeuden älyn yläpuolelle. Miehille on luonnollista ylistää itseään ja pitää omia kykyjään arvokkaimpina. Varon tätä taipumusta itsessäni ja muissa.

Myös Yukio Mishima pohti tätä sanojen maailman ja toiminnan maailman välistä konfliktia kirjassaan Sun & Steel (Taiyō to Tetsu, 1968).

Eräs maskuliinisuuden olennaisista puolista on aina ollut kamppailu luontoa vastaan. Maanviljelijä, metsästäjä, kalastaja, tutkimusmatkailija, kullankaivaja ja muut miehiset arkkityypit ovat aina käyneet taistelua vihamielisiä luonnonoloja vastaan. Nyt mies hallitsee luontoa teknologiansa avulla, ja luonnon kanssa käydyssä kamppailussa hyödylliset hyveet eivät enää ole tarpeen. Onko miehekkyyden alamäki seurausta liian menestyksekkäästä kamppailusta?

On. Miehet ovat monella tapaa suurin uhka maskuliinisuudelle. Kekseliäisyytemme tekee meistä hyödyttömiä. Tai pikemminkin yhden miehen kekseliäisyys tekee monesta miehestä hyödyttömiä. Jos keksisimme omat ratkaisumme luonnon kanssa käytyyn kamppailuun, olisimme varmaankin onnellisempia, mutta koska luotamme niin suuresti muiden keksintöihin, meille jää usein kovin vähän tekemistä.

Antropologi Lionel Tiger on kirjoittanut ”byrogamiasta”. Se tarkoittaa uudenlaista sukulaisuusjärjestelmää, jonka muodostavat äiti, lapsi ja valtion virkailija. Mies jää tämän kuvion ulkopuolelle, ja osaksi tämän takia miehet ovat ulkopuolisia modernissa yhteiskunnassa. Byrogamia on mahdollinen vain hyvin vauraissa yhteiskunnissa. Uskotko tämänhetkisen talouskriisin Yhdysvalloissa ja Euroopassa voivan romahduttaa sen?

Feminismi ja byrogamia tulevat kalliiksi, koska ne edellyttävät tehotonta työnjakoa, joka on valjastettu idealistisen, feminiinisen haavekuvan palvelukseen. Vuonna 1978 ilmestyneessä kirjassaan Masculine, Feminine or Human? feministinen sosiologi Janet Saltzman Chafetz ennustaa, että tulevaisuudessa tarvitaan suojatyöpaikkoja kaikkien työllistämiseksi ja hänen tasa-arvoisen feministisen (tai ”humanistisen”) ihannevaltionsa toteuttamiseksi.

En ole taloustieteilijä enkä ryhdy arvioimaan tämänhetkistä taloudellista tilannetta, mutta näyttää siltä että modernit porvarilliset yhteiskunnat, jotka kuluttavat enemmän kuin tuottavat, ovat taloudellisesti kestämättömiä. Lisäksi syistä, joita sveitsiläinen kirjailija Piero San Giorgio käsitteli hiljattain pitämässään puheessa ja kirjassaan Survive the Economic Collapse, vaikuttaa siltä että on vain ajan kysymys ennen kuin Yhdysvaltoja ja monia Euroopan maita kohtaa dramaattinen elintason lasku, joka vaikuttaa kaikkiin paitsi niiden kaikkein vauraimpiin kansalaisiin.

Kun se tapahtuu, en usko että rahat enää riittävät kustantamaan kaikkia tehottomia sosiaalisia ohjelmia, suojatyöpaikkoja, massiivisia poliisivaltioita ja vankiloita, jotka mahdollistavat feministisen yhteiskunnan.

Kun naiset eivät enää voi turvata valtioon suojelijana ja elättäjänä, heidän on turvattava miehiin, niin kuin he ovat aina tehneet.

Olet kirjoittanut paljon kunnian käsitteestä. Traditionaalisissa yhteiskunnissa käsite yhdistettiin molempiin sukupuoliin. Mitä eroa on maskuliinisella ja feminiinisellä kunnialla?

Naisilla kunnia on liittynyt siveyteen ja lojaalisuuteen aviomiehiä, isiä ja veljiä kohtaan. Naisilla on suuri vastuu synnyttää ja pitää huolta lapsista, ja ennen halpaa ja tehokasta syntyvyyden säännöstelyä naisen seksuaalinen huikentelevaisuus oli suuri petos, koska se synnytti helposti isyyskiistoja tai pakotti miehen huolehtimaan lapsesta joka ei edes ollut hänen.

Isyyttä koskevien lakien takia näin on pitkälti edelleenkin. Mies, joka kasvattaa jonkun toisen lasta tietyn ajan, voidaan lain mukaan pakottaa maksamaan elatusmaksuja vaikka hän voisikin todistaa DNA-kokeella, että hänen vaimonsa oli ollut uskoton.

Miehen on vaikea luottaa puolisona naiseen, jonka tiedetään harrastaneen paljon irtosuhteita. Vaikka nykyään on kohtuutonta odottaa naisten olevan neitsyitä avioon astuessaan, lukuisten miesten kanssa satunnaista seksiä harrastanutta naista voidaan pitää potentiaalisesti uskottomana ja siksi kunniattomana.

Kunniallinen nainen on sellainen, joka osoittaa uskollisuutta valitsemalleen miehelle, perheelleen ja yhteisölleen.

Ei ole tarpeen heijastaa maskuliinisia kunniaihanteita naisiin, koska maskuliininen kunniakäsitys liittyy miehen sukupuolirooliin. Naisen tekeminen osalliseksi maskuliinisista kunniakäsityksistä on feministinen hanke.

Mielestäni miehen elämässä on kaksi tärkeää yhteisöä. Yksi on perhe ja toinen on toisten miesten muodostama Männerbund (tai jengi). Toisten miesten kanssa hän tavoittelee ihanteitaan, perheen kanssa hän tavoittelee turvallisuutta ja lisääntymistä. Näiden elämänpiirien välillä on aina jonkinlainen jännite, mutta useimmat miehet tarvitsevat molempia. Olet kirjoittanut melkoisesti miesten ryhmistä, muttet juuri mitään perheestä. Onko tämä tietoinen valinta?

Kyllä, se on tietoinen valinta. Ymmärrän että isyydellä on tärkeä asema monen miehen elämässä. Minulla ei ole lapsia, joten vaikka tunnen voivani kirjoittaa mieheyden kokemuksesta, minun ei mielestäni sovi kirjoittaa kovin paljon isyyden merkityksestä. Se aihealue on parasta jättää isille.

Voin kuitenkin käsitellä Männerbundin ja perheen välistä suhdetta teoreettisemmin.

Päätin tulevan kirjani A Sky Without Eagles esseeseen, joka käsittelee ihanneyhteiskuntaani. Päädyin kolmeen perusarvoon: ”Veljeskuntaan”, perheeseen ja sukujuuriin – tässä tärkeysjärjestyksessä.

way of menKulttuurisena ilmiönä ”Veljeskunta” perustuu varhaiseen ja kestävään miesten väliseen liittoon, joka luo yhteiskunnan ja mahdollistaa sen jatkuvuuden. Veljeskunnan tärkeimmät arvot ovat taktiset mieshyveet: voima, urheus, hallinta ja kunnia.

Ilman naisia ja perhettä Veljeskunnalla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta. Niinpä perhe-elämä on toiseksi pyhin osa jokaista tervejärkistä patriarkaattia.

Kolmas arvo liittyy esivanhempien kunnioitukseen, sillä vaikkei uskoisikaan jumaliin tai sieluun, on järkevää kunnioittaa kuolleiden muistoa. Kaikki haluavat että heitä muistetaan, ja menneisyytemme on tärkeä osa identiteettiämme – sekä yksilöinä että yhteiskuntana.

Puhuessani moderniin maailmaan turhautuneiden miesten kanssa he kertovat olevansa vihaisia, koska missään ei näytä olevan järkeä. Kaikki tuntuu väärältä.

Kaikki tuntuu miehistä väärältä, koska modernissa porvarillisessa yhteiskunnassa ei ole Veljeskuntaa ja kaikki teot ja arvot ovat alisteisia naisten arvoille – kohdun ja perhe-elämän arvoille.

Suurin osa naisista etsii luonnostaan turvallisuutta ja mukavuutta. He haluavat rakentaa turvallisia, onnellisia pesiä. Monet nykynaiset eivät hanki tai edes halua lapsia, mutta naisina he edelleen keskittyvät arvoihin, jotka helpottavat lastenkasvatusta. He haluavat lämpimiä, puoleensavetäviä koteja, hyvää ruokaa, rauhaa ja sosiaalista hyväksyntää, ja he tahtovat ympäröidä itsensä kaikella mukavalla.

Miesten roolina on enää auttaa naisia rakentamaan ja korjaamaan näitä pesiä, ja viikonloppuisin useimmat tavalliset amerikkalaismiehet ajavat edestakaisin kodin ja rautakaupan väliä hankkiakseen välineitä kodin korjaamiseen tai paranteluun. Tämä on modernin miehen sukupuolirooli.

Tämä keskittyminen pesiytymiseen – Kohdun maailmaan – tarkoittaa yhteiskunnan suuntautumista mukavuutta tuottavien tavaroiden ostamiseen ja myymiseen. Kaikki mahdollinen tehdään väkivallan, turvattomuuden ja konfliktin ehkäisemiseksi, jopa henkilökohtaisen vapauden ja arvokkuuden kustannuksella.

Valitetaan, että nykymiehet ovat vain isoja pikkupoikia, mutta vallitseva järjestelmä ei juuri salli miesten murtautua ulos tästä suojaavasta kohdusta ja tulla miehiksi miesten joukossa. Naiset valvovat aina miesten toimia, ja jäljellä on yhä vähemmän tiloja, joihin naisilla ei ole pääsyä. Kuinka poika voi kasvaa mieheksi kun kaikki nämä äidit katsovat koko ajan heidän peräänsä?

Ainoat veljeskunnat jotka modernissa valtiossa sallitaan – poliisi ja armeija – ovat olemassa suojellakseen kaikin keinoin tätä turvallista, kuohittua kauppiasyhteiskuntaa häiriöiltä. Ja naisia integroidaan väkisin näihinkin veljeskuntiin.

Mussolini sanoi, että fasismi tarkoittaa ”kaikkea valtion puolesta, ei mitään valtion ulkopuolella eikä mitään valtiota vastaan.” Moderni poliisivaltio ei ole fasistinen, koska siinä ei ole Veljeskuntaa, ei maskuliinista idealismia. Fasismi on maskuliinista totalitarismia. Meidän harteillamme on tällä hetkellä feminiinisten arvojen tyrannia. Kaikki liittyy turvallisuuteen, mukavuuteen, kuluttamiseen ja emotionaaliseen hyväksyntään. Kaikki Kohdun puolesta, ei mitään Kohdun ulkopuolella, ei mitään Kohtua vastaan.

Perhe-elämä kuuluu olennaisena osana näkemykseeni viisaalla tavalla järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Naisten rooli on pyhä ja kaunis, ja naisilla on tärkeä tehtävä kasvattaa lapsia aikuisiksi, jotka voivat ylläpitää ja jatkaa Veljeskuntaa.

Tajutessaan lähestyvän demografisen tuhonsa monet ”havahtuneet” valkoiset miehet joutuvat paniikkiin ja haluavat nostaa naiset jalustalle ja perhe-elämän kaiken edelle. Ymmärrän sen ja se tuntuu loogiselta, mutta perhe-elämän ja feminiinisten arvojen nostaminen kaiken muun yläpuolelle aiheutti juuri sen tilanteen, jossa olemme nyt. On aloitettava Veljeskunnasta ja laitettava Kohtu palvelemaan Veljeskuntaa eikä toisinpäin. Muuten päädymme aivan samanlaisiin ongelmiin ja turhaumiin, joiden kanssa miehet tällä hetkellä kamppailevat.

Aiot julkaista uuden esseekokoelman. Voitko kertoa siitä enemmän?

Julkaisen esseekokoelman nimeltä A Sky Without Eagles kovakantisena painoksena ja äänikirjana maaliskuun alussa 2014. Se sisältää suosituimpia esseitäni, jotka on koottu eri internetsivuilta ja verkkolehdistä viimeisten kolmen neljän vuoden ajalta. Se sisältää myös kaksi hiljattain pitämääni puhetta kirjallisessa muodossa sekä kolme uutta esseetä, jotka kirjoitin varta vasten kokoelmaan. Kirja ilmestyy myös pehmeäkantisena, luultavasti huhtikuussa, mutten pitänyt tarpeellisena julkaista sitä sähkökirjana, sillä monet esseistä voi jo lukea verkosta. Monet lukijani ovat pyytäneet minua laatimaan tällaisen kokoelman, ja ottaen huomioon blogien ja verkkolehtien usein väliaikaisen luonteen, tuntui hyvältä ajatukselta kerätä parhaat tekstit paperimuotoon jotteivät ne vain ”katoaisi”. Kehotan muita tuotteiliaita bloginpitäjiä ja verkkokirjoittajia tekemään samoin – ellei muusta syystä niin tallentaakseen kirjoituksensa ja tarjoamaan lukijoille helpon tavan maksaa siitä kovasta työstä, jonka kirjoittaja tekee verkossa ilmaiseksi. Parhaiden kirjoitusten kokoaminen on myös opettavaista. Sen avulla löytää kokoavat teemat ja saa selkeämmän käsityksen tuotannostaan. Samalla näkee mikä toimii, mikä kestää ajan kokeen ja mikä ei.

(Jack Donovanin blogi löytyy osoitteesta http://www.jack-donovan.com/axis/)

Information

This entry was posted on tammikuu 27, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: