SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Vaalin vaikeus 2014

ruotsiJOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Alarik Notis)

Sunnuntaina käydään vaalit ja julkisessa tilassa vallitsee olettamus, että me olemme kaikki imbesillejä. Vaalimainosten viestit pyörivat vauvakielen ja vauvalogiikan tasolla, ja sitä odottaa jännityksellä, milloin ilmestyy vaalimainos, jossa lukee ”kyllä hyvälle, ei pahalle”. Demokratian lopputulos ja sen muodot rikkovat jatkuvasti sen omia perusolettamuksia vastaan.

Tästä huolimatta kävin minäkin äänestämässä, mistä on muistona tässä vaiheessa lähinnä katkera jälkimaku. Arvostan Piraattipuolueen ajatuksia yksilönsuojasta, Kommunistisen puolueen ulkopolitiikkaa, Ruotsidemokraattien maahanmuuttopolitiikkaa ja niin edelleen. Ongelmana on, että hyvien puolien lisäksi pakettiin kuuluu kaikkea ylimääräistä, joka tulee kaupan päälle. Esimerkiksi Ruotsidemokraateista on kehkeytynyt selkärangaton puolue, joka laiminlyö historiallista tehtäväänsä. Tämä tehtävä, niin kuin monet heidän kannattajistaan sen näkevät, on olla vastavoima vakiintuneille päättäjille, akateemikoille ja medialle, jotka ovat monopolisoineet julkisen keskustelun ja todellisuuden tulkitsemisen. Tässä yhteydessä voi puhua uudesta luokasta, hegemoniasta, poliittisesta kapeakatseisuudesta ja korrektiudesta, mutta pohjimmiltaan on kyse yhteiskunnasta, jonka tietyt osat ovat joutuneet joukkopsykoosin valtaan ja pakottavat muut joko leikkimään mukana tai vastaamaan seurauksista. Ruotsidemokraattien historiallinen tehtävä on edustaa meitä muita, oletettavasti hiljaista enemmistöä, ja uhmata psykoosin harhakuvitelmia. Tämä ei merkitse sitä, että pitäisi alkaa rasistiksi, mutta kylläkin sitä, että täytyy lyödä nyrkki pöytään kun sanaa ”rasisti” käytetään huolimattomasti ja sen seuraukset ovat täysin suhteettomat. Se ei myöskään tarkoita, että pitäisi alkaa ekstremistiksi, mutta kylläkin sitä, että lyödään nyrkki pöytään siinä vaiheessa, kun tuomitut äärivasemmistolaiset tekevät tietomurtoja, kotikäyntejä ja julkistavat anonyymisti netissä kirjoittaineden ihmisten nimiä. Erityisesti siksi, että näiden asioiden uhmaaminen tuskin tuntuu puolueettomasta tarkkailijasta kovinkaan radikaalilta, ja siksi, että valtamediat tekevät läheistä yhteistyötä ”väkivaltamyönteisten” vasemmistoryhmien kanssa.

Normalisointi

expressenMinulla ei ole suuria odotuksia Ruotsidemokraateista puolueena. Nykytilanteessa ei ole realistista odottaa, että puolue löytäisi korporatismin uudelleen, sellaisena kuin ruotsalainen oikeisto sen 1900-luvulla kehitti, että se tarjoaisi vaihtoehtoja modernille ihmiskuvalle, tai että se voisi haastaa taloudellisen järjestelmän. Sellaisten asioiden ajaminen luultavasti vahingoittaisi puoletta, ja meidän aikakaudellamme korporatismi ja sen sellainen kuuluu lähinnä metapolitiikan sfääriin. Ne odotukset, joita minulla on puolueen suhteen ovat sen sijaan täysin realistisia, odotan nimittäin sen tekevän osansa Ruotsin normalisoimiseksi. Se tarkoittaa, että on kieltäydyttävä pelaamasta yhä enemmän raiteiltaan ajautuneen yhteiskunnallisen keskustelun säännöillä, on edustettava niitä suuria ryhmiä, jotka eivät jaa ”pälättävien luokkien” maailmankuvaa. Sisäpoliittisesti täytyy ensimmäiseksi kyseenalaistaa massiivinen maahanmuuttopolitiikka, minkä puolue tekee hyvin. Toiseksi on hylättävä ”pajattavien luokkien” muodostama todellisuuskäsitys. Tämän puolue hoitaa huonommin, ottaen huomioon toistuvat jäsenten erottamiset sillä perusteella, että ”kälättävät luokat” ovat määritelleet heidät ”rasisteiksi”. Ulkopolitiikan suhteen täytyy ruotsalaisille ensimmäiseksi osoittaa, että eurooppalaisessa viitekehyksessä Ruotsi on ääritapaus. Tässä puolue on epäonnistunut, sillä se on päättänyt käyttää ”pölöttävien luokkien” määritelmää ekstremismistä muita eurooppalaisia puolueita kuvaillessaan ja rajannut ne mahdollisten yhteistyökumppanien ulkopuolelle. Toiseksi on murrettava näkemysten konsensus liittyen Natoon, Venäjään ja hyökkäyssotaan. Tältä kohdalta kuva ei ole yksiselitteinen.

Kokonaisuutena Ruotsidemokraattien politiikassa on suuria puutteita. On myös positiivisempia puolia. Puolueen nuorisojärjestö (SDU) on siitä esimerkki, ja se, että niin monet äänestävät puoluetta ”pulisevien luokkien” vihakampanjoinnista huolimatta on lupaavaa. Puolueen tulisikin kysyä itseltään, miksi nämä ihmiset tekevät niin ja antaa meille sitä mitä haluamme. Samaistukaa mielummin meihin kuin joukkopsykoosin saaneeseen valtavirtaan. Itse äänestin Ruotsidemokraatteja, mutta kuten sanottua, sekalaisin tuntein.

Näiden sekalaisten tunteiden tulisi muistuttaa meitä puoluepolitiikan rajoittuneisuudesta. Ei pidä rajoittaa itseään yhteen äänestyskertaan muutaman vuoden välein ja sillä välin toivoa, että poliitikot ja puolueet taikovat esiin toivottuja tuloksia samalla kun itse kasvaa kiinni tv-sohvaan ja/tai kirjoittelee anonyymejä kommentteja internetiin. Kamppailu maamme normalisoinnista jatkuu vuoden ympäri. Fria Tiderin (suosittu ’maahanmuuttokriittinen’ nettilehti -suom. huom.) kaltainen projekti voi hyvinkin aikaansaada pitkällä tähtäimellä aivan yhtä syvällisiä vaikutuksia kuin poliittinen puolue, ei vähiten silloin kun molemmat toimivat symbioosissa keskenään. Omassa elämässämme vaikutamme yhteiskunnan kehitykseen joka päivä viihtymällä tietynlaisessa seurassa, ilmaisemalla mielipeitämme, kuluttamalla tietynlaista kulttuuria tai vielä paremmin luomalla sitä, elämällä omien periaatteidemme mukaisesti ja niin edelleen. Olemme mukana luomassa ympäröivää maailmaa, jossa myös puolueet toimivat, ja siten voimme tukea tai kampittaa puolueiden kehitystä kohti positiivisempaa poliitikkaa. Sen sijaan ääni mille tahansa seitsemästä vakiintunesta puolueesta on ääni normalisointia vastaan, ja ääni Feministiselle puolueelle on suorastaan ääni askeleelle syvemmälle psykoosiin.

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) kirjoittaa ruotsalaiselle motpol.nu -sivustolle.

Information

This entry was posted on syyskuu 16, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , .
%d bloggers like this: