Mietteitä Ukrainasta

OLLI VIRTANEN

–

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on niin laaja ja maailmanhistoriaa järisyttävä tapahtumakokonaisuus, etten lähde edes yrittämään yhtenäisen tilannekatsauksen luomista. Sen sijaan olen koonnut alle hajanaisia huomioita sodasta ja muusta siihen liittyvästä.

• Ensiksi se kaikkein tärkein: Ukraina tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen. Yksityinen kansalainen ei ehkä pysty lahjoittamaan ukrainalaisille sotilaskäyttöön tarkoitettuja aseita, mutta hän voi lahjoittaa heille rahaa. Omaa panostaan ei pidä aliarvioida: kliseinen totuus on, että pienistä puroista kasvaa suuri virta, ja lisäksi kaikki ulkonainen tuki on kullanarvoista ukrainalaisten moraalin kohottamiseksi. Kehotan myös kaikkia taivaan tähden lopettamaan marinan siitä, että ”ulkomaille hallitus kyllä syytää rahaa, mutta oma kansa unohdetaan”. Tässä on nyt kyseessä vähän toisenlainen apu kuin kehitysmaiden kankkulankaivoihin kipatut sädekehänkiillotusmiljardit. Ukrainalaiset taistelevat aivan sananmukaisesti paitsi itsensä, myös Suomen ja koko Euroopan puolesta: mitä vaikeammaksi sota iivanoille muuttuu, sitä vähäisemmäksi käy myös heidän intonsa vastaavanlaisiin valloitusretkiin muissa Euroopan maissa. Sitten kun tämä kaikki ennemmin tai myöhemmin on ohi ja Putinin seulaksi ammuttu ruumis mätänee katuojassa, historia kyllä muistaa, ketkä tekivät mitä piti ja ketkä pelkuruuttaan tai opportunistisuuttaan veikkasivat väärää hevosta.

• Kaikille niille, jotka edelleen elättelevät toivetta selkkauksen diplomaattisesta ratkaisusta, tahdon sanoa, että mitään tyydyttävää loppua tälle sodalle ei neuvotteluilla enää ole mahdollista saavuttaa. Ukrainan ja lännen kannalta ainoa hyväksyttävä neuvottelutulos olisi Venäjän vetäytyminen kaikilta valloittamiltaan alueilta, Krim mukaan lukien, sodassa aiheutuneiden vahinkojen täysimääräinen korvaaminen ja mieluusti vielä Putinin, Lavrovin ja Šoigun et. al. teloittaminen sotarikollisina. Ei hirveästi tarvitse arvuutella, suostuvatko venäläiset tähän. Kaikki niin sanotut kompromissit tosiasiassa vain osoittaisivat itänaapurillemme, että väkivaltaa käyttämällä voi saavuttaa tavoitteitaan, ja seuraava valloitussota olisi vain ajan kysymys.

• Länsi on yllättänyt Venäjän, koko muun maailman ja luultavasti itsensäkin siinä, miten nopeasti se on yhdistynyt Venäjää vastaan. On syntynyt yhtenäinen rintama, josta lipeäminen alkaa olla melkein mahdotonta, sillä viimeinen asia, mitä kukaan nyt haluaa, on leimautua Putinin ystäväksi. Olen tuuminut, että lännen ennenäkemätöntä yhtenäisyyttä selittänee tämän sodan luonne: minkäänlaiseen paatokseen ja liikatunteellisuuteen sortumatta Venäjän toimia voi nimittää puhtaaksi, peittelemättömäksi pahuudeksi. Toisin kuin useimmissa sodissa, syyllinen on täydellisen yksiselitteinen, mitään epäselvyyttä tai jossiteltavaa ei ole. Tällaista vihollista vastaan on moraalisesti helppo toimia, koska oman taistelunsa oikeellisuutta ei tarvitse epäillä.

• Taas kerran tuli todistettua, että sotilaiden moraali on sodankäynnissä se tekijä, johon kaikki muu perustuu. Venäjän joukoissa on paljon asevelvollisia, jotka luulivat sodan alkamishetkeen asti olevansa mukana vain sotaharjoituksessa ja jotka peloteltiin lähtemään rintamalle uhkailemalla heitä sotaoikeudella. Tällaisille miehille voi tietysti lyödä rynkyn käteen ja paiskata heidät taistelujen keskelle, mutta ei heidän avullaan sotia voiteta. Minkä takia viitsisit antaa kaikkesi sellaisen maan ja sellaisen johtajan puolesta, jotka eivät nakkaa sinusta paskaakaan? Kun tällaisiin lähtökohtiin vielä yhdistetään surkeasti toimiva huolto, nälkä, pelko, polttoainepula, sodan yleinen surkeus ja tietysti ukrainalaisten sankarillinen vastarinta, ei tarvitse ihmetellä, ettei Putinin sotaretkestä tullut sitä paraatimarssia, jota hän odotti. Venäjä näyttää olevan toistamassa Ukrainan kohdalla talvisodan virheitä sellaisenaan.

• Edelliseen liittyen: tämä saattaa kuulostaa ylioptimistiselta näkemykseltä, mutta olen sitä mieltä, että Venäjä on jo hävinnyt sotansa. Venäjän alkuperäinen tavoite oli liittää Ukraina takaisin omaan etupiiriinsä ja lyödä kiilaa länsimaiden välille, ja jo nyt on täysin selvää, että molemmat tavoitteet ovat epäonnistuneet surkeasti. Länsi on yhtenäisempi kuin milloinkaan, ja Ukrainan ja Venäjän suhteet on tuhottu vähintään kuluvan vuosisadan ajaksi. Idän barbaarien sotakone voi toki kylvää – ja valitettavasti kylvääkin – Ukrainaan mittaamatonta tuhoa, mutta taistelun Ukrainan kansan sielusta venäläiset olivat hävinneet jo ennen kuin se ehti alkaakaan. Lisäksi Ukrainan kokoisen maan pitkäaikainen miehittäminen on käytännössä mahdotonta, ja sellaisen yrittäminenkin tulisi Venäjälle äärimmäisen kalliiksi niin aineellisen kuin ihmismateriaalinkin saralla. Mitä ikinä siis tapahtuukin, ryssän orjia ukrainalaisista ei tule, ja tämä ajatus lämmittää mieltä kaikkien kauhujenkin keskellä.

• Putinin mielenterveydestä on liikkunut viime aikoina paljon spekulaatioita. Itse en usko, että hän on hullu – ellei sitten hyökkäyssodan aloittamista katsota merkiksi hulluudesta, mikä on legitiimi argumentti sekin – mutta otteensa todellisuudesta hän kyllä vaikuttaa menettäneen. Mitenkään muuten ei mielestäni ole selitettävissä, että vanhastaan taitavana taktikkona tunnettu Putin vaikuttaa arvioineen Ukrainan sodassa täydellisesti pieleen joka ainoan muuttujan: Venäjän asevoimien vahvuuden, ukrainalaisten puolustustahdon, lännen yhtenäisyyden, pakotteiden vaikutuksen Venäjän talouteen. Putinin käsitys realiteeteista on eksynyt niin syvälle umpihankeen, että hän on omalla toiminnallaan todennäköisesti tuhonnut Venäjän useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin. Ilmeisesti Kremlin isäntä on astunut vanhaan hirmuhallitsijoiden ansaan ja alkanut ottaa oman propagandansa todesta. Diktaattorihan saa kyllä valehdella, kunhan hän muistaa ja ymmärtää valehtelevansa. Jos valheisiinsa sen sijaan alkaa itse uskoa, tulee noutaja.

• Länsi on nyt saanut viimeisen herätyshuutonsa. Joko havahdumme sinisilmäisistä maailmanhalaamisunelmistamme nyt, tai sitten sivilisaatiomme taru on lopussa. Korjattavaa on erittäin paljon, mutta ainakin nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan.

• Jälleen edelliseen liittyen: kannattaa pitää mielessä, että vaikka lännen tuleekin tehdä voitavansa tilanteen kärjistymisen estämiseksi, kaikki ei yksinkertaisesti ole meidän käsissämme. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka maltti on aina syytä säilyttää, ei Venäjän mahdollisilla reaktioilla tähän ja tuohon tekemiseen ja tekemättä jättämiseen kannata kuitenkaan liiaksi vaivata päätänsä. Varsin pian voimme esimerkiksi olla sellaisessa tilanteessa, että Venäjä alkaa järjestelmällisesti surmata ukrainalaisia siviilejä, ja tällöin lännen on pakko puuttua peliin. Jos seurauksena on kolmas maailmansota, olkoon sitten niin. Meillä ei ollut vaihtoehtoja. Tämän sanominen kylmää minua itseänikin aika lailla, mutta pelkäämällä ja kyyristelemällä emme varmasti voi muuta kuin hävitä. Putin pysähtyy vasta sitten, kun hänet pysäytetään, joko sisältä tai ulkoa. Jos Venäjän kansa ei sitä tee, meidän täytyy tehdä se. Joskus hirvittävätkin asiat ovat moraalisesti yksinkertaisia.

Слава Україні!

–

–