Cannesin juryn puheenjohtaja Spike Lee on vihaa sylkevä rasisti

AMAURY BRELET (suomentanut Mika Keränen)

–

Cannesin 74. elokuvafestivaalien juryn puheenjohtaja on Spike Lee. Tämän radikaalin mustan ohjaajan töitä tunnetaan hyvin Suomessakin, ei vähiten Jasper Pääkkösen tärkeän sivuroolin takia Leen BlackKkKlansman-elokuvassa (2018). Lee on kantaaottava taiteilija, joka vastustaa sekä rasismia että sukupuoliseen suuntautumiseen kohdistuvaa syrjintää. Mies on siis ajan hermolla – ja Hyvä Ihminen par excellence…

Kuten kaikki tiedämme, koko länsimaisen sivilisaation piirissä on jo pitkään raivonnut kulttuurivallankumous, eikä elokuva-alakaan ole siltä säästynyt. Paitsi Hollywood myös Cannesin elokuvajuhlat edistävät kaikin voimin vallankumouksen asiaa, ja siten Spike Lee vaikuttaisikin olevan mies paikallaan näiden maineikkaiden festivaalien ensimmäisenä mustaihoisena puheenjohtajana. Mutta kestävätkö Leen kannat kaikilta osin lähempää tarkastelua?

Tässä suomentamassani Valeurs Actuelles -lehden jutussa (7.7.2021) tarkastellaan Leen uraa hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Artikkelissa juutalaisilla ja juutalaisuudella on keskeinen rooli. Sekä Lee että hänen artikkelissa käsitellyt lukuisat ystävänsä ovat mutkattomia ja suorasukaisia antisemiittejä. No, siinähän ei allekirjoittaneen näkökulmasta ole mitään erityistä vikaa. Vaikka ilmaisut toisinaan ovat kärjekkään puoleisia, ei niitä voi pitää asiallisesti ottaen väärinä. Juutalaisten yliedustus sen paremmin talouselämän johtavilla paikoilla, mediassa kuin Hollywoodissakaan ei ole mikään salaisuus; lisäksi USA:n mustan yhteisön karut arkikokemukset juutalaisista ns. välimiesvähemmistönä tekee jotkut purkaukset kaikessa räikeydessäänkin ymmärrettäviksi.

Mutta tuo kaikki sittenkin toisarvoista. Varsinainen kysymys kuuluu: olisiko kenelläkään valkoihoisella elokuva-alan ihmisellä mitään asiaa Cannesin juryn johtoon, jos hän ilmaisisi vastaavia mielipiteitä tai julkisesti kaveeraisi Leen ystäväpiiriin verrattavien henkilöiden kanssa? (Miten olisi vaikkapa Mel Gibson samalla pallilla!) Kysymys on toki puhtaasti retorinen. Ehkä tämä on niitä intersektionaalisuuden mysteereitä…

Mika Keränen

–

***

Kuvitelkaapa mielessänne valkoihoinen elokuvaohjaaja, joka ihailisi julkisesti jotakuta rasistista Ku Klux Klan -johtajaa, arvostelisi kollegoitaan roolien antamisesta liian monille mustille näyttelijöille ja kutsuisi kaiken huipuksi mustia ”neekereiksi”. Ajatelkaa, mikä skandaali siitä syntyisi, minkä raivon se synnyttäisi erityisesti lehdistössä ja kuinka yksimielisen tuomion moinen saisi osakseen! Mutta Spike Lee on eri asia: hän osoittaa hyvää makua olemalla vasemmistolainen, afrikkalaisamerikkalainen ja ”antirasistinen” aktivisti. Tämä Cannesin 74. elokuvafestivaalien juryn puheenjohtaja oli hädin tuskin ehtinyt astua festivaalikaupungin kamaralle, kun hänen oli jo päästävä paasaamaan kameroille edistyksellistä propagandaansa: ”Maailmaa johtavat gangsterit. ’Agent Orange’ [so. Donald Trump], hänen kamunsa Brasiliassa ja Vladimir Putin ovat kaikki gangstereita”, julisti ohjaaja lehdistölle tänä festivaalin avajaispäivänä, kuudentena heinäkuuta. ”He tekevät mitä tahtovat, heillä ei ole moraalia eikä omaatuntoa. Tällaisessa maailmassa siis elämme. Velvollisuutemme on nousta heidän kaltaisiaan gangstereita vastaan.”

Itsestään selvästi kuultiin myös vanha virsi poliisiväkivallasta. ”Kun joutuu näkemään kuningas George Floydin tapettuna, lynkattuna, sitä huomaa toivovansa, että ehkä kolmenkymmenen vuoden kuluttua mustia ei enää jahdattaisi kuin jotain vitun eläimiä.” Tämä Cannesin juryn ensimmäinen mustaihoinen puheenjohtaja siis piti Floydia, pidätyksensä yhteydessä tukehtunutta moninkertaista rikoksenuusijaa ja väkivaltaista huumeveikkoa jonkinlaisena hyveellisyyden esikuvana koko ihmiskunnalle. ”Käytännössä Spike Lee julisti heti alkuun festivaalin teemaksi taistelun; hän tuomitsi kaiken rotuun ja sukupuoliseen suuntautumiseen kohdistuvan syrjinnän”, summasi kansainvälinen tietotoimisto AFP. Iki-ihastunut ranskalainen media muunteli teemaa eri tavoin. [Vihervasemmistolainen] Libération suitsutti ylistystä Leelle pitäen tätä ”sissin perikuvana” (stature de guérillero). [Keskustavasemmistolainen] Le Monde ei jäänyt huonommaksi vaan kutsui Leetä ”väsymättömäksi taistelijaksi”. ”Vihan täyttämä taistelija” voisi olla täsmällisempi määritelmä, sillä vaikka tämä lahjakas 64-vuotias ohjaaja astui punaiselle matolle vaaleanpunaisissa silmälaseissa ja puvussa, hänen maailmankuvansa on aina ollut mustavalkoinen.

–

”Mustan Hitlerin” ihailija

Miettikääpä itse. Elokuvassaan Get on the Bus (1996), jonka konna on juutalainen bussikuski, Spike Lee kuvaa ”miljoonan miehen marssia” Washingtoniin. Tuon edellisenä vuonna toteutetun afrikkalaisamerikkalaisten suurmielenosoituksen organisoi Louis Farrakhan, rasismistaan, antisemitismistään, holokaustin kiistämisestään, homovihastaan ja erinäisistä salaliittoteorioistaan tunnettu Nation of Islam -järjestön johtaja; Nation of Islam on mustien muslimien äärijärjestö, joka julistaa avoimesti mustien ylivaltaa. Farrakhan on vaikutusvaltainen vihasaarnaaja, jonka mielestä valkoiset ovat ”sinisilmäisiä paholaisia” mutta Hitler ”todellinen suurmies”; juutalaiset ovat Farrakhanin mukaan ”verenimijöitä”, joiden hän katsoo aikoinaan edistäneen orjakauppaa sekä nykyään johtavan niin hallituksia, talouselämää, Hollywoodia kuin mediaakin. Vuonna 2014 Farrakhan ruoski puheissaan ”kaikkea hallitsevia saatanallisia juutalaisia” ja julisti koko juutalaisuuden perustuvan ”valheeseen ja petokseen”. Spike Lee ei anna moisen ansioluettelon häiritä itseään, ja hän syleilikin Farrakhania leveä hymy huulillaan Chi-Raq -elokuvansa ensi-illassa Chicagossa vuonna 2015.

”Kävin tapaamassa pastori Farrakhania saadakseni häneltä ja koko Nation of Islamilta siunauksen elokuvalleni”, kertoi ohjaaja vuonna 1992 Los Angeles Times -lehdelle myöntämässään haastattelussa, jonka aiheena oli Leen tuorein ohjaustyö Malcolm X (1992). Tuon kohdettaan ylistävän elämänkertaelokuvan nimihenkilö oli kuuluisa antisemitistinen saarnamies (juutalaiset ovat ”jutkuja” ja ”johtavat koko maata”) ja kiivas rasisti (”valkoinen mies on paholainen”). Malcolm X itse oli parannuksen tehnyt rikollinen, joka oli kääntynyt vankilassa islamiin ja toimi aikoinaan Nation of Islamin tiedottajana; lisäksi hän sattumoisin oli nuoren Louis Farrakhanin oppi-isä… Spike Lee kutsui väkivaltaisuudestaan ja pelottelutaktiikastaan tunnetun Nation of Islamin puolisotilaallisen miliisin vartiomaan useiden elokuviensa kuvauspaikkoja; miliisin suojeluksessa kuvattiin mm. elokuvat Do the Right Thing (1989), Jungle Fever (1991) ja Malcolm X. ”He ovat huomattavasti tehokkaampia kuin poliisi”, selitti Lee. ”Poliisi ja mustat eivät ole koskaan tulleet keskenään juttuun, ja meidän yhteisössämme yksinkertaisesti tunnetaan suurta kunnioitusta Nation of Islamia kohtaan.”

–

Spike Lee, Al Sharpton ja juutalaiset

Leen kohua herättäneessä elokuvassa Do the Right Thing on kohtaus, jossa vilahtaa tiiliseinään kirjoitettu graffiti ”Tawana puhui totta”. Lause on suora kannanotto Tawana Brawleyn tapaukseen. Pari vuotta aikaisemmin tuo 15-vuotias mustaihoinen teinityttö väitti tulleensa kuuden valkoisen miehen sieppaamaksi ja raiskaamaksi. Tyttö löydettiin jätesäkistä vaatteet osin palaneina ja riekaleina, keho ulosteiden ja loukkaavien tekstien peitossa (”KKK”, ”nekruämmä”, ”horo”). Tawanan tapauksen otti sydämenasiakseen musta pastori Al Sharpton. Sharpton järjesti mielenosoituksia tuomitakseen tämän rasistisen rikoksen ja myös solvasi estoitta rikoksesta ilman pitäviä todisteita syytettyjä miehiä, joiden joukossa oli myös poliiseja. Mutta rikos osoittautui puhtaaksi mielikuvituksen tuotteeksi. Vuotta myöhemmin suuri valamiehistö totesikin uuvuttavan prosessin päätteeksi koko jutun huijaukseksi.

Kun Steven Soderberghin Seksiä, valheita ja videonauhaa vei vuoden 1989 Kultaisen palmun Spike Leen [ehdolla olleen Do the Right Thing -elokuvan] nenän edestä, Lee uhriutui ja syytti Cannesin tuolloista jurya – mistäpä muustakaan kuin rasismista: ”Aina ne löytävät jostain oman valkoisen kultapoikansa…”

Puhuessaan ”ystävästään” Al Sharptonista Leellä tuntuu joskus olevan vaikeuksia löytää riittävän voimakkaita sanoja ilmaisemaan pastorin radikalismia kohtaan tuntemaansa ihailua: ”Veljeni Al on aina ja kaikkialla ollut taistelumme etulinjassa. Jo kauan ennen tätä nyt meneillään olevaa vallankumousta pastori on puhunut samoista asioista. Ennen kuin Black Lives Matter -liikkeestä tuli suosittu ja trendikäs ilmiö, pastori käytännössä toteutti sen agendaa”, suitsutti Lee vuonna 2020. ”Hänen rinnallaan seisten toivon saavani jatkossakin nähdä tämän uuden energian entisestään voimistuvan, todistaa aikojen muuttumista ja katsoa Yhdysvaltain tulevaisuuteen luottavaisin mielin.” Al Sharpton, tämä presidentti Obaman, demokraattipuolueen ja koko institutionaalisen vasemmiston ”aateloima” antirasismin ylipappi on nauttinut hallinnon suosiosta myös Joe Bidenin kaudella, ja Sharpton kuuluukin istuvan presidentin neuvonantajakaartiin. Mutta hän on yhtä kaikki vihasaarnaaja, rasisti ja antisemiitti, joka on vastuussa yhdestä koko Yhdysvaltain historian vakavimpiin kuuluvasta juutalaisvastaisesta välikohtauksesta.

Vuonna 1991 muuan hasidijuutalainen ambulanssikuski tappoi vahingossa seitsemänvuotiaan mustan pojan. Al Sharpton lietsoi kyseisessä brooklynilaisessa Crown Heightsin kaupunginosassa tapauksen synnyttämää vihaa kuin pyromaani palomies. Juutalaiset olivat ”timanttikauppiaita, joiden käsissä on viattoman lapsen verta”, raivosi hän. Mustat mellakoijat huusivat kuolemaa juutalaisille ja polttivat Israelin lippuja. Muuan jengi jopa pahoinpiteli hengiltä erään rabbiiniopiskelijan puukottamalla ja murskaamalla tämän kallon. ”Jos juutalaiset tahtovat tapella, niin kiinnittäkööt kipansa huolellisesti hiuspinneillä ja tulkoot minun kulmilleni…”, provosoi Sharpton. Crown Heightsin mellakoiden saldo: satayhdeksänkymmentäviisi loukkaantunutta, joista sataviisikymmentäkaksi poliiseja; Sharpton uhkaili ja kiristi, ja myöhemminkin hän on noihin tapahtumiin liittyen estoitta laukonut vääriä syytöksiä rasismista. Myös Sharpton osallistui vuonna 1995 ystävänsä ja Spike Leen ylistämän Louis Farrakhanin organisoimalle Washingtonin marssille. Leen elokuvat Mo’ Better Blues (1990) ja Bamboozled (2000) esittävät juutalaiset kavalina, rasistisina ketkuina.

–

”Hollywoodin neekerit”

Aikoinaan Spike Leekin levitti tiettyjen äärijärjestöjen propagoimaa ja mustan yhteisön keskuudessa suosittua houreista salaliittoteoriaa, jonka mukaan HI-virus oli lähtöisin Yhdysvaltain hallituksen laboratorioista. ”Yhtäkkiä kuin tyhjästä ilmaantuu parantumaton sairaus, joka kohdistuu erityisesti homoihin ja muihin vähemmistöihin (latinoihin ja mustiin). Mystinen tauti tosiaan, melkein yhtä mystinen kuin kansanmurha. [- -] Olen varma siitä, että AIDS on hallituksen luomus”, vakuutti Lee Rolling Stone -lehden haastattelussa 1992.

Lee päästi väkivaltaisuutensa valloilleen Guardian-lehden haastattelussa, joka tehtiin hänen palattuaan Etelä-Afrikasta apartheidin vielä ollessa voimassa: ”Tahtoisin todella tarttua aseeseen ja avata tulen kohti valkoisia. Ainoa ratkaisu näihin ongelmiin on verilöyly.” Vuotta myöhemmin hän kehotti murhaamaan Charlton Hestonin, joka tuolloin johti [aselobbausjärjestö] NRA:ta; Lee yllytti jotakuta ampumaan Oscar-palkitun näyttelijäveteraanin ”.44-kaliberisella Bulldogilla”. Tuolloin oli kulunut vain kuukausi Columbinen verisestä kouluammuskelusta toukokuussa 1999.

Tämä militantti ”antirasisti” ja pakkomielteinen besserwisser ei säästä elokuva-alan kollegoitaankaan opettavaisilta sormenheristelyiltään. Tämän saivat tuta vaikkapa musta näyttelijä Whoopi Goldberg, joka erehtyi käyttämään silmät sinisiksi (!) tekeviä piilolinssejä tai sellaiset mustien asian pettäneet ”Hollywoodin neekerit” kuin Eddie Murphy ja Cuba Gooding Jr. Oman osansa ovat saaneet myös Woody Allenin ja Clint Eastwoodin kaltaiset ohjaajat, jotka tekevät Leen mielestä hieman liian valkoisia elokuvia [- -]. Vuonna 1991 Lee ilmaisi kammoavansa Lilies of the Field -elokuvaa. Tuo 60-luvun klassikko kertoo Sidney Poitierin näyttelemän mustaihoisen Homer Smith -nimisen miehen ja saksalaistaustaisten nunnien kohtaamisesta. ”Minä vihasin sitä elokuvaa”, kertoi Lee. ”Olisi tehnyt mieleni paiskata kivi tv-ruudun läpi. [- -] Olemme kuitenkin paljon velkaa Sidney Poitierille, sillä päästäksemme siihen pisteeseen missä nyt olemme, tuollaisia elokuvia kerta kaikkiaan tarvittiin. Ja Sidney teki sen mikä noissa oloissa oli tehtävissä. Hän oli täydellinen neekeri” (sic). Nyttemmin Lee on ilmoittanut kannattavansa Hollywoodin ”monimuotoisuutta tukevia” kiintiöitä eli positiivista syrjintää Oscareiden jaossa.

–

Separatismin rajamailla          

Uskollisena 60-luvun radikaalien mustien intellektuellien rotuajattelulle Spike Lee ilmaisee muitta mutkitta kannattavansa tiettyä separatismia ja myöntää halveksivansa sekapareja. ”Koskaan ei näe mustan miehen kainalossa kaunista valkoista naista. Ne ovat rumia ja vastenmielisiä. Sen sijaan valkoisia miehiä näkee aina kauniiden mustien naisten seurassa. Aina kun jossain nähdään monirotuinen pari, se kerää katseita”, totesi Lee vuonna 1991. Omasta puolestaan hän on vakuuttanut, ettei koskaan aio aloittaa suhdetta valkoisen naisen kanssa: ”En kaipaa ikävyyksiä enkä muuta paskaa. En pidä valkoisia naisia mitenkään puoleensavetävinä, siinä kaikki. Sitä paitsi maailmassa on kauniita mustia naisiakin ihan riittämiin.” Samassa Playboy-lehdelle myöntämässään haastattelussa Lee totesi: ”Mustat eivät voi olla rasisteja.” Ironista kyllä, hänen oma isänsä, jazzmuusikko Bill Lee avioitui valkoihoisen juutalaisnaisen kanssa…[Itse asiassa tämä Bill Leen toinen avioliitto pitkäaikaisen rakastajattarensa Susan Kaplanin kanssa sai Spike Leen rikkomaan hetkellisesti välit isäänsä. Suom. huom.]

Lisättäköön Spike Leen melkoisen vaikuttavaan ansioluetteloon vielä muutama merkintä. BlackKkKlansman-elokuvan (2018) ohjaaja on avoimesti puolustanut mustia rikollisia. Hän lukee ystäviinsä radikaalin pappismiehen isä Michael Pflegerin (joka on läheisissä väleissä myös Louis Farrakhanin kanssa). Kun mustien äärijärjestö New Black Panther Party lupasi maksaa palkkion Trayvon Martinin murhasta syytetystä (sittemmin vapautetusta) George Zimmermanista ”elävänä tai kuolleena”, Spike Lee kiiruhti levittämään Twitterissä Zimmermanin oletettua osoitetta; osoite oli kuitenkin väärä, ja se kuului iäkkäälle pariskunnalle, joka joutui hetkellisesti pakenemaan kotoaan ja turvautumaan hotellimajoitukseen. Spike Lee on väsymättä parjannut mustia konservatiiveja, ”jotka ajattelevat kuin valkoiset”, nimitellyt Donald Trumpia ”kusipääksi” ja ”valkoisen ylivallan kannattajaksi” sekä rinnastanut presidentin ja republikaanisen puolueen Hitleriin ja natseihin. On siis vain loogista, että tämä äärivasemmistolainen militantti ja Barack Obaman kannattaja antoi vuoden 2016 esivaaleissa tukensa demokraattien ehdokkuutta tavoitelleelle, itsensä ”sosialistiksi” julistaneelle Bernie Sandersille. Multimiljonääri Spike Lee jatkaa taisteluaan Yhdysvaltain ”rakenteellista rasismia” vastaan hulppeasta kartanostaan käsin, joka sijaitsee Manhattanin Upper East Siden upporikkaissa ja vitivalkoisissa kortteleissa.

–

Amaury Brelet on ranskalainen journalisti. Kirjoitus on ilmestynyt Valeurs Actuelles -lehdessä 7.7.2021.