Unkarin uusi lastensuojelulaki

TAMÁS ORBÁN (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Unkari on hyväksynyt uuden pedofilianvastaisen ja lastensuojelullisen lain, joka sai paljon kritiikkiä sekä maan ulko- että sisäpuolelta. Vasemmistoa huolettaa eniten lain ”seksuaalivähemmistöjen vastaisiksi” väitetyt kohdat, mutta ovatko ne oikeasti sellaisia?

Parlamentin äskettäin hyväksymällä lailla on yksi selkeä tavoite: suojella lapsia ja alaikäisiä pedofiileiltä ja turvata heidän terve seksuaalinen kehityksensä. Lain pääosa koostuu joukosta tiukkoja mutta ymmärrettäviä säädöksiä, joiden tarkoitus on estää mahdollisia hyväksikäyttäjiä tekemästä rikoksia yksinkertaisesti koventamalla niiden rangaistusasteikkoa.

Nämä kohdat sisältävät amerikkalaistyyppisen seksuaalirikollisten rekisterin, joka olisi ainoastaan vanhempien ja lasten lainmukaisten valvojien käytössä (tietokantaan pääsy edellyttää, että viranomaisille esitetään perustelut tiedontarpeesta), eikä tietenkään julkinen. Lasten hyväksikäytöstä ja lapsipornon hallussapidosta langetettavien rikostuomioiden pituutta on myös kasvatettu huomattavasti, ja joissakin tapauksissa (joihin liittyy väkivaltaa) mahdollisuus ehdonalaiseen on evätty. Lisäksi jokaiselta alaikäiseen kohidstuneeseen seksuaalirikokseen syyllistyneeltä on nyt viety mahdollisuus päästä mihinkään työhön, johon liittyy lasten läsnäolo. Aiemmat lait estivät heitä vain ryhtymästä opettajiksi tai terveydenhuollon työntekijöiksi.

Tämä on siis lain vähemmän ongelmallinen osa. Niin sanottu pedoseksuaalinen liike, joka on viime vuosina norkoillut länsimaiden valtavirtaisten vähemmistöliikkeiden liepeillä, ei ole vielä päässyt idulle Unkarissa, joten kukaan ei yritä puolustaa seksuaalirikollisia väittämällä heidän häiriintyneisyyttään hyväksyttäväksi seksuaaliseksi taipumukseksi. Hallitus ja oppositio ovat olleet asiassa yksimieliset, kunnes vasemmisto leimasi lain uudet lisäykset ”seksuaalivähemmistöjen vastaisiksi” ja aiheutti laajan kahtiajaon koko maassa.

Myöhemmät kohdat lisättiin lakiin suojelemaan paremmin lasten luonnollista ja tervettä sukupuolista kehitystä ja rajoittamaan siihen vaikuttavia ulkoisia tekijöitä. Koulujen seksuaalivalistustunneilla on kielletty mainostamasta sukupuolenvaihdosta tai homoseksuaalisuutta, ja mediayhtiöiltä edellytetään näitä asioita mainostavien ohjelmien rajoittamista aikuisten katsottaviksi. Käytännössä se tarkoittaa K-18-merkintää televisioruudulla. Kauheaa, eikö?

Ymmärrän myös LGTB-aktivistien kannan. He pelkäävät, että rajoitukset estävät heitä saavuttamasta yleisempää hyväksyntää yhteiskunnassa. Lisäksi homo- tai transseksuaaliset lapset, joiden identiteettiä ei vahvisteta positiivisesti koulussa, saattavat alkaa suhtautua itseensä negatiivisesti tai tukahduttaa aidon itsensä jonakin häpeällisenä. Mutta en usko, että näin on.

Laissa sanotaan erikseen, että se koskee mainoksia, elokuvia ja ohjelmia, jotka mainostavat sukupuolenvaihdosta tai homoseksuaalisuutta, ei kaikkea missä on homo- tai biseksuaalisia hahmoja. Ja rehellisyyden nimissä, elokuvat ja televisio-ohjelmat joissa seksi tai seksuaalisuus ovat keskeisessä osassa, on jo valmiiksi suunnattu aikuiselle yleisölle. Lapsille ja teini-ikäisille suunnatuissa ohjelmissa on harvoin mitään uuden lain piiriin kuuluvaa, parilla vähemmistöhahmolla ei ole merkitystä jos pääasia ei ole heidän seksuaalinen identiteettinsä. Suoraan sanottuna, miksi mikään lapsille tarkoitettu ohjelma sisältäisi seksiä, oli se sitten homo- tai heteroseksuaalista? Annetaan lasten olla lapsia.

Useimmin esitetty kriittinen argumentti kuuluu, että televisiokanavilla ei enää voi esittää Harry Potteria tai Frendejä parhaaseen katseluaikaan. Minulta kesti kymmenen minuuttia tarkistaa, ovatko ne niin suuressa vaarassa kuin vasemmistolehdistö väittää. Koko Potter-sarjassa on vain kaksi seksuaalivähemmistöön kuuluvaa henkilöhahmoa, ja koko aihetta käsitellään vain yhdessä elokuvassa – joka ei edes kuulu alkuperäiseen kahdeksan elokuvan kokonaisuuteen, vaan on yksi esiosista – eikä edes suoraan, vaan lähinnä viitteenomaisesti loppujaksossa. Frendeissä puolestaan on joitakin seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöhahmoja, mutta he ovat melko harvinaisia ja merkityksettömiä. Yhden päähahmoista vihjataan olevan biseksuaali (vaikka hänellä on pelkästään heteroseksuaalisia suhteita), mutta hänen seksuaalisuutensa ei ole pääasia yhdessäkään jaksossa. Niinpä luulen, että Harry Potter ja Frendit ovat tässä mielessä jokseenkin turvallisia eikä niiden esittämistä televisiossa estetä. Lisäksi kaikki tuntuvat unohtaneen erään pikkuseikan, nimittäin sen etteivät lapset ja teinit enää katso televisiota. Kaikilla on pääsy internettiin, ja nykysukupolvi katsoo suurimman osan (ellei jopa kaikkia) ohjelmistaan sieltä, joten uusi laki ei muuta juuri mitään. Mutta kiitos huolenpidostanne.

Seksuaalivalistus on tietenkin eri juttu. Sitä sisältävät oppitunnit ovat tärkeä osa opetussuunnitelmaa, koska teini-ikäisten täytyy saada tietoa turvaseksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Kukaan ei kiistä tätä. Mutta se, kuuluvatko erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuolenvaihdosprosessi seksuaalivalistustunneille, on kokonaan eri asia. Homoseksuaalien tai sukupuolidysforiasta kärsivien syrjintä ei ole koskaan oikein, mutta seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin rajaaminen pois opetusohjelman seksuaalisuutta ja sukupuolta käsittelevästä osasta ei ole millään tavoin syrjivää, sillä se ei myöskään mainosta heteroseksuaalisuutta eikä cis-sukupuolisuutta. Kouluissa ei ylipäätään pitäisi edistää minkäänlaista seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä, ja siihen on hyvät syyt.

Useimmat teini-ikäiset vasta pohtivat keitä he ovat, he rakentavat seksuaalisia ja muita identiteettejään pala palalta ja kehittävät jatkuvasti käsitystään itsestään ja maailmasta. Kaiken kyseenalaistaminen, erityisesti itsensä ja oman identiteettinsä, on aivan tervettä ja normaalia siinä iässä, mutta se tekee heistä myös haavoittuvaisia ulkopuolisille vaikutteille. Jos ikätoverit ja opettajat yrittävät ohjata heitä eri polulle, vaikka sitten hyvässä tarkoituksessa, he saattavat omaksua itsestään käsityksiä, jotka eivät ehkä ole totta tai tuntuvat todelta vain sillä hetkellä.

Seikkailunhaluinen ja eloisa teinityttö olisi vain vuosikymmen sitten hyväksytty ongelmitta ”poikatyttönä”, mutta nykyään monet opettajat, psykologit ja sukupuolivalistajat yrittävät selittää, että sellainen ”poika” kärsii sukupuolidysforiasta ja tie onneen alkaa hormonihoidoilla ja rintojen poistamisella. Toisin sanottuna vaarallisilla ja peruuttamattomilla muutoksilla, joita monet katuvat syvästi jo muutaman vuoden kuluttua. Miettikääpä sitä. Jos ihmistä ei pidetä riittävän kypsänä juomaan alkoholia tai ajamaan autoa ennen kuin hän täyttää 18, miten hän voisi tehdä koko elämäänsä muuttavia päätöksiä alaikäisenä? Ketään ei pitäisi rohkaista valitsemaan tietä, joka voi lopulta osoittautua pelkäksi kehitysvaiheeksi, josta he eivät enää voikaan kasvaa ulos.

Jättämällä seksuaalisuuden koulun ulkopuolelle poistamme vain yhden näistä vaikuttavista tekijöistä, mutta merkittävän joka tapauksessa, ja annamme lasten tehdä omat päätöksensä – sitten kun he kykenevät arvioimaan kokonaistilannetta. Mutta kuinka paljon koulun ja yhteiskunnan vastuuton asenne voi käytännössä vaikuttaa halukkuuteen suorittaa sukupuolenvaihdos? Vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin muun muassa että pelkästään vuosina 2016-2017 biologisille naisille suoritettujen sukupuolenvaihdosleikkausten määrä on nelinkertaistunut Yhdysvalloissa, samalla kun sukupuolidysforiasta kärsivien tyttöjen määrä Britanniassa on noussut 4,4 prosenttia vuosikymmenen aikana.

Tähän ilmiöön vaikuttavat samanaikaisesti monet tekijät. Sukupuolenvaihdoshoitojen vastuuton suositteleminen ja mainostaminen länsimaisissa yhteiskunnissa saattaa, yhdessä vertaispaineen kanssa, hyvinkin selittää nämä jyrkästi nousseet luvut. Vertaispaineteoria, joka käsittelee transgenderismiä tavanomaisena teinivillityksenä ja ottaa huomioon opettajien ja muiden auktoriteettien rohkaisun vaikutuksen, on myös saanut vahvistusta koronasulkujen aikana: kun ikätovereiden ja opettajien vaikutus on vähentynyt pitkäaikaisesti, valtaosa transsukupuolisista oppilaista – erityisesti tytöistä – on alkanut palata normaaliksi, kuten voidaan havaita lukuisissa kouluissa eri puolilla Yhdysvaltoja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Unkarin hallitus ei kytke pedofiliaa seksuaali- ja sukupuolikysymyksiin sen takia, että haluaisi leimata seksuaalivähemmistöt rikollisiksi suuren yleisön silmissä, vaan koska lastensuojelu ei pääty seksuaalirikollisten pysäyttämiseen, vaan lapsia pitäisi suojella myös potentiaalisesti vahingollisilta vaikutteilta, kunnes he ovat riittävän vanhoja tekemään itse sopivat ratkaisut.

–

Tamás Orbán toimii tutkijana Danube Institutessa. Kirjoitus on ilmestynyt Hungarian Conservative -julkaisussa 18.6.2021.