Mitä on fasismi?

GEORGE ORWELL (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

(Sarastus julkaisee sarjan George Orwellin (1903-1950) ennen suomentamattomia kirjoituksia. Tällä kertaa on vuorossa alkujaan otsikoimaton kirjoitus fasismin käsitteen käytöstä. Se ilmestyi 24.3.1944 Tribune-lehdessä, jossa Orwell piti As I Please -nimistä kolumnipalstaa sotavuosina. Kirjoituksen havainnot ovat välillä koomisia ja tuovat mieleen tavan, jolla fasismia nykyäänkin usein käsitellään. Orwell-käännössarjan aiemmat osat löytyvät täältä. Tekstit kääntänyt Timo Hännikäinen on tekemässä kirjamuotoista suomennosvalikoimaa Orwellin asiaproosasta.)

–

Kaikista aikamme vastaamattomista kysymyksistä ehkä tärkein kuuluu: mitä on fasismi?

Yksi Yhdysvaltojen sosiaalitutkimusjärjestöistä esitti äskettäin tämän kysymyksen sadalle ihmiselle, ja saadut vastaukset vaihtelivat ”puhtaasta demokratiasta” ”puhtaaseen pahuuteen”. Jos täällä pyytää keskimääräistä ajattelukykyistä henkilöä määrittelemään fasismin, hän yleensä vastaa viittaamalla Saksan tai Italian yhteiskuntajärjestelmään. Mutta tämä ei lainkaan tyydytä, sillä jopa keskeiset fasistiset valtiot eroavat toisistaan melkoisesti yhteiskuntarakenteeltaan ja ideologialtaan.

Ei ole helppoa mahduttaa vaikkapa Saksaa ja Japania samoihin puitteisiin, ja vielä vaikeampaa se on joidenkin fasistisiksi määriteltyjen pienempien valtioiden tapauksessa. Yleensä oletetaan esimerkiksi, että fasismi on luonteeltaan sotaisaa, että se kukoistaa sotahysterian ilmapiirissä ja voi ratkaista yhteiskunnalliset ongelmansa vain asevarustelulla tai valloitussodilla. Mutta tämä ei selvästikään päde vaikkapa Portugaliin tai Etelä-Amerikan diktatuureihin. Antisemitismiä pidetään yhtenä fasismin tunnusmerkkinä, mutta kaikki fasistiset liikkeet eivät ole juutalaisvastaisia. Amerikkalaisissa lehdissä vuosikausia käydyissä akateemisissa keskusteluissa ei ole saatu selville, onko fasismi yksi kapitalismin muoto. Kuitenkin, kun sovellamme fasismin käsitettä Saksaan, Japaniin tai Mussolinin Italiaan, tiedämme suunnilleen mitä tarkoitamme. Nimenomaan sisäpolitiikassa sana on menettänyt merkityksen rippeetkin. Jos nimittäin tarkastelette lehtikirjoittelua kuluneiden kymmenen vuoden ajalta, huomaatte että jokaikistä ihmisryhmää – tai vähintäänkin jokaista poliittista puoluetta tai järjestöä – on syytetty fasistiseksi.

En tässä puhu termin suusanallisesta käytöstä. Tarkoitan sitä, mitä olen nähnyt painettuna. Olen nähnyt termejä ”fasistisympatööri”, ”fasismiin taipuvainen” tai pelkästään ”fasistinen” käytettävän aivan vakavissaan seuraavista ryhmistä:

Konservatiivit. Kaikkia konservatiiveja, kannattivatpa he myöntyväisyyslinjaa Saksaa kohtaan tai eivät, pidetään subjektiivisesti fasistimyönteisinä. Intian ja muiden siirtomaiden brittihallintoa pidetään natsismin kaltaisena. Järjestöt, joita voisi nimittää isänmaallisiksi tai perinteisiksi, leimataan piilofasistisiksi tai ”fasistimielisiksi”. Esimerkkeinä Partio, Suur-Lontoon poliisitoimi, MI5, Britannian legioona. Avainfraasi: ”Eliittikoulut ovat fasismin kasvualusta.”

Sosialistit. Vanhan mallisen kapitalismin puolustajat (esimerkiksi Ernest Benn) väittävät sitkeästi, että sosialismi ja fasismi ovat sama asia. Jotkut katolilaiset toimittajat väittävät, että sosialistit ovat olleet tärkeimpiä yhteistyömiehiä natsien miehittämissä maissa. Saman syytöksen on eri kulmasta esittänyt kommunistipuolue jyrkän linjan vaiheessaan. Vuosina 1930-35 Daily Worker kutsui työväenpuoluetta rutiininomaisesti Labour-fasisteiksi. Samoin toimivat muut äärivasemmistolaiset kuten anarkistit. Jotkut intialaiset nationalistit pitävät brittiläisiä ammattiliittoja fasistisina järjestöinä.

Kommunistit. Merkittävä yhteiskuntafilosofinen koulukunta (esimerkiksi Rauschning, Peter Drucker, James Burnham, F. A. Voigt) kieltäytyy tunnistamasta eroa natsismin ja neuvostojärjestelmän välillä, ja väittää että kaikki fasistit ja kommunistit pyrkivät suunnilleen samaan päämäärään ja että fasismia ja kommunismia usein kannattavat jopa samat ihmiset. Sotaa edeltävän ajan The Timesin päätoimittajat ovat nimittäneet Neuvostoliittoa ”fasistiseksi valtioksi”. Tätäkin väitettä anarkistit ja trotskilaiset toistavat eri näkökulmasta.

Trotskilaiset. Kommunistit syyttävät varsinaisia trotskilaisia, so. Trotskin omaa järjestöä, kuulumisesta natsien rahoittamaan piilofasistiseen organisaatioon. Näin uskottiin laajalti vasemmiston piirissä kansanrintamakaudella. Kommunisteilla on oikealle kallistuessaan tapana soveltaa samaa syytöstä kaikkiin itseään vasemmistolaisempiin, esim. Common Wealth -puolueeseen tai Independent Labour Partyyn.

Katolilaiset. Melkein kaikki muut kuin katolilaiset pitävät katolista kirkkoa fasistimyönteisenä, sekä objektiivisessa että subjektiivisessa mielessä.

Sodan vastustajat. Pasifisteja ja muita tämänhetkisen sodan vastustajia syytetään toistuvasti paitsi akselivaltojen pussiin pelaamisesta, myös fasistimyönteisestä asenteesta.

Sodan kannattajat. Sodan vastustajat perustavat yleensä kantansa väitteeseen, että brittiläinen imperialismi on pahempaa kuin natsismi, ja heillä on tapana sanoa fasistiksi jokaista, joka toivoo sotilaallista voittoa. People’s Conventionin kannattajat lähestulkoon väittivät, että valmius vastustaa natsien maahantunkeutumista oli fasistisympatian merkki. Kodinturvajoukkoja syytettiin fasistiseksi järjestöksi heti niiden perustamisen jälkeen. Lisäksi vasemmistolla kokonaisuudessaan on tapana samaistaa militarismi ja fasismi toisiinsa. Poliittisesti tiedostavat rivisotilaat sanovat alituiseen upseereja ”fasistimielisiksi” tai ”luontaisiksi fasisteiksi”. Sotakoulujen, sotilaallisen kurin ja upseerien tervehtimisen uskotaan johtavan fasismiin. Ennen sotaa reservijoukkoihin liittymistä pidettiin merkkinä fasistisista taipumuksista. Sekä yleistä asevelvollisuutta että palkka-armeijaa väitetään fasistisiksi ilmiöiksi.

Nationalistit. Nationalismia pidetään yleisesti fasismiin kuuluvana, mutta vain sellaisissa kansallismielisissä liikkeissä joita sattuu itse vastustamaan. Arabinationalismi, puolalainen nationalismi, suomalainen nationalismi, Intian kongressipuolue, Muslimiliitto, sionismi ja IRA ovat kaikki fasistisia – mutteivät samojen ihmisten mielestä.

Käy ilmi, että tämänhetkisellä tavalla käytettynä sana ”fasismi” ei tarkoita juuri mitään. Suullisessa keskustelussa sitä tietenkin käytetään vielä holtittomammin kuin painetussa sanassa. Olen kuullut sitä käytettävän maanviljelijöistä, pienkauppiaista, kuolemanrangaistuksesta, ketunmetsästyksestä, härkätaistelusta, vuoden 1922 komiteasta, vuoden 1941 komiteasta, Kiplingistä, Gandhista, Tšiang Kai-šekistä, homoseksuaalisuudesta, Priestleyn radiolähetyksistä, nuorisohostelleista, astrologiasta, naisista, koirista ja ties mistä.

Kuitenkin koko sotkun alta on löydettävissä jonkinlainen merkitys. Ensinnäkin on selvää, että fasistisiksi ja demokraattisiksi kutsuttujen järjestelmien välillä on suuria eroja, joista jotkut on helppo osoittaa ja vaikea ohittaa. Toiseksi, jos ”fasistinen” tarkoittaa ”Hitlerille myötämielistä”, jotkut edellä mainitsemistani syytöksistä ovat selvästi paljon oikeutetumpia kuin toiset. Kolmanneksi, jopa ne jotka huolettomasti heittelevät fasistisyytöksiä joka suuntaan, ainakin liittävät sanaan tunteenomaisen merkityksen. ”Fasismilla” he tarkoittavat jotakin julmaa, häikäilemätöntä, ylimielistä, hämärää, epäliberaalia ja työväenluokan vastaista. Suhteellisen pientä fasistisympatöörien joukkoa lukuunottamatta melkein jokainen englantilainen hyväksyisi ”öykkärin” fasistin synonyymiksi. Se on suunnilleen tarkin määritelmä tuolle ryöstöviljellylle sanalle.

Mutta fasismi on myös poliittinen ja taloudellinen järjestelmä. Miksemme sitten löydä sille selkeää ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää? Voi! Sellaista ei vain ole – ainakaan vielä. Kestäisi liian kauan selittää miksi, mutta pohjimmiltaan se johtuu siitä, että on mahdotonta määritellä fasismi tekemättä myönnytyksiä, joita fasistit itse, konservatiivit tai kaikensorttiset sosialistit ovat haluttomia hyväksymään. Tällä hetkellä voimme vain käyttää sanaa harkitusti ja välttää sen latistamista kirosanaksi.