Taiteilijoita oikealta, osa 4: Knut Hamsun

M. A. MERETVUO

Taiteen kenttää on totuttu pitämään vasemmistoliberaalin hegemonian alueena koko sotien jälkeisen ajan. Katsottaessa ajassa kauemmas taaksepäin, 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, huomataan tilanteen olleen päinvastainen. Siinä missä kotimaamme kansallisromantiikkaa edustaneet taiteilijat ovat hyvin tunnettuja, on harvempi suomalainen kuullut vaikkapa Filippo Marinettista tai Knut Hamsunista. Tämän kirjoitussarjan tarkoitus on esitellä taiteilijoita, jotka nykyajan kulttuurisen establishmentin näkökulmasta ovat edustaneet väärää poliittista näkökulmaa. Siitä syystä heidän taiteensa, ja pahimmillaan koko olemassaolonsa on haluttu unohtaa. Kirjoitussarja perustuu Kerry Boltonin kirjaan ”Artists of the Right”, jonka lisäksi olen käyttänyt monia verkkosivuja lähdeaineistona.

–

***

–

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1920 saanut Knut Hamsun on yksi tunnetuimpia henkilöitä Norjan kirjallisuuden historiassa. Hänen kirjallinen tuotantonsa seitsemän vuosikymmenen ajalta sisältää yli kaksikymmentä pitkää teosta sekä ison joukon novelleja, esseitä ja muita kirjoituksia. Sisäisen monologin ja tajunnanvirran kerrontatyylien myötä hän oli psykologisen kirjallisuuden edelläkävijöitä ja vaikutti mm. Kafkan, Hessen ja Hemingwayn tuotantoon. Häntä on luonnehdittu modernin kirjallisuuden isäksi ja koko 1900-luvun kertomakirjallisuuden alkuunpanijaksi. Asuessaan vuoden Helsingissä hän antoi vaikutteita mm. Väinö Linnan ja F.E. Sillanpään tuotantoon, joista viimeksi mainittu toimitti suomeksi Hamsunin novellikokoelman Pensaston. Mutta kuten monet muutkin tässä kirjoitussarjassa käsitellyt henkilöt, hän joutui vihatuksi ja vainotuksi poliittisten näkemystensä vuoksi. Mikään saavutus ei ollut tarpeeksi suuri säästääkseen häntä siltä raivolta, jonka ”pahaksi ihmiseksi” leimautuminen tuolloin aiheutti ja yhä edelleen aiheuttaa.

Hamsun syntyi vuonna 1859 köyhään talonpoikaisperheeseen. Hän ei käynyt koulua kuin muutaman kuukauden, mutta pystyi itse opiskelemaan kirjallisuutta enonsa vastuulla olleessa paikallisessa kirjastossa. Ensimmäisen kirjansa hän julkaisi 18-vuotiaana, mutta se ei tuolloin herättänyt mielenkiintoa yleisössä. Hänen elämänsä suureksi käännekohdaksi muodostui muutto Amerikkaan, jonne hän lähti vuonna 1882 monien maanmiestensä tapaan. Kulttuurien sulatusuunin kiehtovuus vaihtui pian järkytykseksi ja inhoksi, ja Hamsun kirjoitti kokemuksistaan norjalaisiin sanomalehtiin. Hän piti Yhdysvaltoja maana, jossa vaalit perustuvat rahaan ja jonne ”sairas ja rappeutunut ihmismassa virtaa joka päivä eri puolilta maailmaa”. Hän suhtautui skeptisesti ”amerikkalaiseen unelmaan” kuvitteellisesta vapaudesta, joka todellisuudessa perustui materialismiin, sekä maan demokraattisuudella rehentelyyn, joka Hamsunin mielestä oli pelkkää massojen despotismia. Yhdysvalloissa ollessaan hän kuitenkin oppi kirjoittamaan psykologisella tavalla työläisten ja kulkureiden ajatuksista, mikä lopulta vuonna 1888 johti läpimurtoteokseen Nälkä. Tämä, sekä seuraavana vuonna ilmestynyt Fra det moderne Amerikas aandsliv, tekivät Hamsunista julkkiksen kirjallisuuspiireissä, ja häntä kutsuttiin mm. yliopistoihin luennoimaan. Toisen Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan jälkeen hän oli asettunut asumaan Kööpenhaminaan ja kirjoittikin: ”Tämä on Eurooppa ja minä olen eurooppalainen – Jumalan kiitos!”

1900-luvun alkupuolen kirjoituksissa kuvastuu hyvin Hamsunin tuntema ihailu perinteistä maalaiselämää kohtaan. Hän hyökkäsi voimakkaasti monia modernin ajan ilmiöitä kuten kapitalismia, kommunismia, teollistunutta kaupunkielämää ja ydinperhemallin hajoamista vastaan. Monet hänen kirjallisista teemoistaan voidaankin nähdä kaunokirjallisina versioina samoista asioista, joista Oswald Spengler kirjoitti myöhemmin Länsimaiden perikadossa. Osin näiden seikkojen takia Hamsun kannatti Saksassa valtaan nousseita kansallissosialisteja. Alfred Rosenberg oli jopa maininnut Hamsunin pääteoksessaan Kahdennenkymmenennen vuosisadan myytti, ja vuonna 1933 Saksan maatalousministeriksi nimitetty Walther Darré otti Hamsunin tuotannosta vaikutteita muotoillessaan kansallissosialistista ihannetta terveestä maalaiselämästä ja talonpoikaiskulttuurin kunniakkuudesta. Hamsun pysyi saksalaisten puolella silloinkin, kun nämä vuonna 1940 miehittivät Norjan. Hän oli toiminut yhteistyössä entisen puolustusministeri Vidkun Quislingin kanssa vuodesta 1933, jolloin tämä perusti oman, Saksaa tukeneen Nasjonal Samling -puolueensa. Hamsumin vaimo, näyttelijä ja kirjailija Marie Hamsun toimi puolueen paikallisosaston edustajana, Hamsunin itsensä kirjoittaessa aktiivisesti puolueen Fritt Folk -lehteen.

Vuonna 1943 Hamsun vieraili vaimonsa kanssa Saksassa, tavaten sekä Hitlerin että Goebbelsin. Tapaaminen Hitlerin kanssa ei sujunut hyvin johtuen Norjan sotilaalliseen tilanteeseen liittyvistä kysymyksistä. Sen sijaan Goebbelsille Hamsun lahjoitti jopa saamansa Nobel-mitalin ”solidaarisuudenosoituksena taistelussamme uuden Euroopan puolesta”. Hän oli ylpeä poikansa Arildin liityttyä norjalaiseen Waffen SS -divisioonaan. Kun tieto Hitlerin kuolemasta saavutti Norjan, Hamsun kirjoitti lehdistölle muistokirjoituksen, jossa sanoi Hitleriä ”ihmiskunnan puolesta taistelleeksi soturiksi ja kaikkien kansojen oikeuksien puolesta saarnanneeksi profeetaksi.” Mutta samaan aikaan myrskypilvet alkoivat kerääntyä taivaalle. Kuninkaan ja hallituksen paettua saksalaisia maasta oli Quisling asettunut valtaan puolueensa kanssa. Hän, puolueen jäsenet sekä Hamsun perheineen olivat niiden 50 000:n joukossa, jotka pidätettiin pian sodan jälkeen syytettyinä yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Korkeasta iästään johtuen Hamsun välttyi vankeustuomiolta, mutta hänet passitettiin sairaalaan mielenvikaisuudesta epäiltynä. Lääkärit joutuivat toteamaan hänet terveeksi, vaikka hän kaikkien suureksi kiusaksi kieltäytyi katumasta ja julisti, että olisi auttanut saksalaisia enemmänkin, jos olisi pystynyt. Paljon julmempi kohtalo odotti Quislingia, jota kidutettiin vankeudessa ”lääkinnällisten aivotutkimusten” nimissä ja lopulta teloitettiin ampumalla.

Hamsun kuoli köyhänä ja yhteiskunnan vihaamana vuonna 1952. Tanskalainen kirjailija Thorkild Hansen kirjoitti vuonna 1979 Hamsunin oikeudenkäyntiä käsittelevän kirjan The Hamsun Trial, jossa nimitti Nobel-voittajaa nöyryyttäneitä norjalaisia idiooteiksi. Kirja aiheutti tietenkin valtaisan myrskyn Norjassa. Vasta seuraavat sukupolvet olivat tarpeeksi kypsiä suhtautumaan asiaan objektiivisesti. Kymmenen vuotta myöhemmin Rober Ferguson kirjoitti Hamsunista elämäkerran, ja vuonna 1996 Thorkild Hansenin kirjan pohjalta tehtiin elokuva Ruotsissa. Vuonna 2009, 150 vuoden kuluttua Hamsunin syntymästä, olivat myös norjalaiset valmiita kunnioittamaan hänen muistoaan. Merkkipäivää juhlittiin näyttelyiden ja konferenssien merkeissä, ja useita katuja ja aukioita nimettiin hänen mukaansa. Hamaroyn kuntaan avattiin hänen nimeään kantava kulttuurikeskus ja hän sai kuvansa postimerkkiin. Vuosikymmeniä jatkunut viha oli viimein laantunut ja yksi 1900-luvun suurista kirjailijoista oli saanut ansaitsemansa paikan myös oman kansansa keskuudessa.

–

–

M. A. Meretvuo on kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut tietokirjan ”Seksin ja uskonnon vaiettu historia” (2016) sekä romaanin ”Pilvikädet” (2018).