SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Miehiä ilman naisia

TIMO HÄNNIKÄINEN

Kun 25-vuotias opiskelija Alek Minassian oli muutama viikko sitten ajanut pakettiautolla väkijoukkoon Torontossa ja surmannut kymmenen jalankulkijaa, media nosti nopeasti esiin hänen yhteytensä sosiaalisen median niin sanottuun manosfääriin ja seksuaalisesti syrjäytyneiden miesten incel-liikkeeseen. Samalla palautettiin mieliin neljän vuoden takainen Kalifornian Isla Vistan ampumatapaus, jossa 22-vuotias Elliot Rodger surmasi kuusi ihmistä ja haavoitti neljäätoista ennen kuin ampui luodin omaan päähänsä. Hän oli julistanut motiivikseen seksuaalisen turhautumisen ja toistuvat hylätyksi tulemisen kokemukset naissuhteissa.

Tapausten perusteella internetvetoista miesliikettä on väitetty väkivallan ja terrorismin kasvualustaksi, ja miesten syrjäytyminen on jälleen kuuma puheenaihe. Koska samoihin aikoihin on uutisoitu Turun puukottajan Abderrahman Bouananen oikeudenkäynnistä, jossa syytetty ilmoitti käyvänsä ”sotaa naisia vastaan”, herää kysymys, onko syntynyt jonkinlainen länsimainen versio ISIS-terrorista? Sekä edellä mainittujen tapausten että jihad-terrorismin käyttövoimana ovat sopeutumattomat nuoret miehet, jotka eivät odota tulevaisuudelta paljoakaan. Myös menetelmät, eli summittaiset ase- tai autohyökkäykset, vastaavat toisiaan. Ja siinä missä osa länsimaissa asuvista musliminuorista ylistää ISIS-iskuja sosiaalisessa mediassa, Elliot Rodgerilla on oma fanikuntansa vastentahtoisessa selibaatissa elävien miesten keskustelupalstoilla.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata tehdä. Kaksi tapausta neljän vuoden aikavälillä tuskin vielä tarkoittaa laajamittaista naisettomien miesten kapinaliikettä, ja lisäksi niiden tekijät eivät selvästikään ole mitään yksinäisten nuorten miesten arkkityyppejä. Elliot Rodger oli persoonallisuudeltaan autismin kirjolle sijoittuva ja monenlaisista mielenterveyshäiriöistä kärsinyt, äitinsä puolelta aasialaistaustainen mies. Sekarotuisuus selvästikin lisäsi hänen vieraantuneisuuden tunteitaan, ja hän kompensoi sitä samaistumalla valkoiseen väestöön ja kehittämällä aggressiivisen rasistisia asenteita mustia ja puhtaasti aasialaisia kohtaan. Autismin ja mielenhäiriöiden yhdistelmää on epäilty Alek Minassianinkin tapauksessa. Nämä miehet olivat siis moniongelmaisia ja monella tavalla ulkopuolisia yksilöitä, joiden toimintaa on vaikea palauttaa minkään yksittäisen motiivin tai koherentin ideologian piiriin.

Silti itse ongelmaa ei voi kiistää. Seksi ja elämänkumppanin löytäminen ovat perustavanlaatuisia biologisia tarpeita, ja monella miehellä ne jäävät tyydyttämättä. Miehillä seksuaalinen syrjäytyminen tuottaa laajempaa sosiaalista syrjäytymistä, sillä naiseton mies saa häviäjän leiman. Ja mikä pahinta, leimaa on kannettava hiljaa, protestoimatta ja myötätuntoa odottamatta. Jos mies kehtaa huomauttaa jotakin naisten osuudesta kohtaloonsa, hän saa niskaansa vihamielisen ryöpyn. Modernin naisen vallanhimosta, kevytkenkäisyydestä ja narsistisesta pinnallisuudesta puhuminen johtaa naisvihasyytöksiin. Toronton tapauksen jälkeen suunsa avaaminen leimaa miehen vieläpä potentiaaliseksi joukkomurhaajaksi.

Status quota on syntynyt ylläpitämään feministitutkijoista koostuva koulutettujen idioottien luokka. Sen esittämän patenttiselityksen mukaan miesten oireilussa on kyse halusta säilyttää omat etuoikeudet ja palauttaa naiset alistettuun asemaan. Mutta juuri nämä ammattimaiset selittäjät ovat etuoikeutetussa asemassa, jossa kykenevät valehtelemaan uskottavasti ja demonisoimaan tehokkaasti halveksimiaan ryhmiä.

Tämä tilanne on syynä siihen, että osa miehistä vetäytyy manosfääriksi kutsuttuun sosiaalisen median alakulttuuriin. Satunnaisesti joku epätasapainoinen yksilö tässä vetäytyjien joukossa pimahtaa ja tekee jonkin järjettömän väkivallanteon. Itse manosfääri ei synnytä väkivaltaa, mutta onko se muuten terve ilmiö?

Käsittelin miesten seksuaalista syrjäytymistä vuonna 2009 ilmestyneessä esseekokoelmassani Ilman, josta tuli jonkinlainen mediatapaus. Kirjan ilmestymisen jälkeen minua pyydettiin usein mukaan miesasiaväen keskustelutilaisuuksiin ja minun oletettiin lähentyvän nousevaa yksinäisten miesten internetkulttuuria. En noudattanut kutsuja, osittain siksi etten halunnut ryhtyä yhden asian äänitorveksi, mutta ennen kaikkea siksi että miesten keskustelupalstojen hengessä oli jotakin luotaantyöntävää.

Jotkut näistä miehistä olivat kehittäneet umpikujamaisen maailmankuvan, jossa omalle kehnolle osalle ei ollut tehtävissä mitään: he pitivät kestävien naissuhteiden muodostamista nykyoloissa mahdottomana ja näkivät koko naissukupuolen vihollisleirinä, jonka edut olivat väistämättä vastakkaiset heidän omilleen. Niinpä he päätyivät joko käänteiseen feminismiin, jossa miehellä on lähtökohtainen uhriasema ja muutokseen pyritään valituskirjelmillä, tai laskelmoivan hedonistiseen elämänasenteeseen jossa miehen tulee pyrkiä mahdollisimman suureen hyötyyn mahdollisimman pienellä henkilökohtaisella panoksella. Toiset taas pyrkivät saavuttamaan alfauroksen statuksen pelimiesopeilla ja sitoivat omanarvontuntonsa menestykseen naismaailmassa. Kumpikin ryhmä teki seksin saamisesta ja kumppanin löytämisestä itseisarvoisen tavoitteen, johon piti joko päästä hinnalla millä hyvänsä tai tyytyä jonkinlaiseen puolielämään.

Kuvasin Ilman-kirjassa seikkaperäisesti vastentahtoisen selibaatin tuottamia kärsimyksiä, ja uskon kirjassa käsitellyn elämänvaiheen aiheuttaneen pysyvää psykologista vahinkoa, joka vaikuttaa käyttäytymiseeni loppuelämän. En kuitenkaan ole missään vaiheessa vakaasti uskonut, että naisiin on mahdoton muodostaa positiivista suhdetta. Aivan pähkähulluna pidin ajatusta, että seksuaalisesta syrjäytymisestä pitäisi muodostaa itselleen identiteetti. Internetin miespiirien pääasiallinen tarkoitus tuntui olevan sama kuin Uskontojen uhrien tuki ry:n kaltaisten organisoitujen terapiaryhmien: oman ahdingon lievittäminen vertaistuella. Siinä ei toki ole mitään vikaa, mutta elämässä eteenpäin pääsemiseen se ei vielä riitä.

Naisviha, johon usein törmää manosfäärissä ja joka on itsellenikin tuttua, voi olla myönteinen ja puhdistava voima. Kun ihminen huomaa tulleensa huijatuksi, suuttuminen on luonnollista. Kulttuurissa, joka varoittelee ”toksisesta maskuliinisuudesta”, pyhittää feminiiniset piirteet ja nojaa sukupuolten välisiä suhteita käsitellessään lapsellisiin alistaja-alistettu -dikotomioihin, on katkeraa huomata että naisetkin kykenevät itsekkyyteen, ilkeyteen, kierouteen ja hyväksikäyttöön. Feministisillä ihmissuhdemyyteillä lapsuudesta saakka syötetty mies alkaa oksentaa huomatessaan, miten kaukana todellisuudesta ne ovat ja miten niitä noudattaessaan pettyy kerta toisensa jälkeen. Yliampuvatkin reaktiot ovat tässä tilanteessa luontevaa purkutyötä.

Ongelma vihasta tulee silloin, kun se muuttuu kokonaisvaltaiseksi, kaikki myönteiset pyrkimykset tukahduttavaksi ressentimentiksi. Someyhteisöjen kaltaiset vertaisryhmät voivat vahvistaa tällaista kehitystä tarjotessaan yhtä todellisuuden tulkintaa ja sulkiessaan sen kanssa ristiriidassa olevat seikat pois. Mitä enemmän oma elämä pyörii virtuaalimaailman ympärillä, sitä helpompaa tällainen vääristyminen on. Olen kuullut tapauksista, joissa manosfäärin ryhmät ovat pyrkineet kaikin keinoin lannistamaan naisystävän löytäneitä jäseniään kyynisillä kommenteillaan. Näin ryhmästä tulee kehityksen jarru, jolle yhteinen kärsimys on parempi vaihtoehto kuin yhdenkään jäsenen elämänlaadun kohentuminen.

Myrkyllisin harhaluulo, jota miesten internetalakulttuuri voi vahvistaa, on käsitys naissukupuolen kollektiivisesti käymästä sodasta miehiä vastaan. Todellisuudessa tällaista sotaa käy vaikutusvaltainen vähemmistö naisista. Tämän joukon valta voi tuntua kohtuuttoman suurelta, kun iltapäivälehdissä jo annetaan ensitreffeillä käyville naisille vinkkejä, miten varmistaa treffikumppaninsa oikeaoppisuus. Mutta monet naiset myös ymmärtävät miesten ongelmia ja pitävät feministien räyhäämistä heitä itseäänkin alentavana. Vielä suurempi joukko naisista on modernissa yhteiskunnassa yhtä hämmentyneitä ja eksyksissä kuin miehetkin, ja heidän sieluistaan niin sanottua sukupuolten välistä sotaa pitkälti käydään.

August Strindberg oli sukupuolikysymyksen käsittelijänä aikaansa edellä. Hänen aikanaan monet naisasialiikkeen tavoitteet tuntuivat tervejärkisiltä, ja monet aikalaiset pitivät kirjailijan silmittömiä hyökkäyksiä naisasiaa vastaan haamujen jahtaamiselta. Strindberg kirjoitti ”sukupuolettomista epäsikiöistä”, jotka olivat hylänneet kaiken feminiinisyytensä, pyrkivät vain toteuttamaan vinoutuneita viettejään ja tavoittelivat miehen roolia jonka täyttämiseen heiltä kuitenkin puuttuivat rahkeet. Kun katsoo nykyisiä feministejä, jotka ihailevat sairaalloista ylipainoisuutta, kaikentyyppistä mauttomuutta, karkeaa käytöstä, androgyynisyyttä ja sukupuolista holtittomuutta, voi vain todeta Strindbergin haamujen tulleen lihaksi.

Lainaan katkelman Sigurd Wettenhovi-Aspan kirjasta Jutelmia ja muistelmia (1927), jossa hän kertoo Pariisin-vuosistaan ja ystävyydestään Strindbergin kanssa. Ruotsalaiskollegan kanssa käyty keskustelu on kuin suoraan tästä ajasta:

-Sanalla sanoen, Strindberg jatkoi, ehkäpä meidän miesten ja noiden sukupuolettomien syöjättärien välinen kamppailu todellisen naisen luottamuksen ja rakkauden omistamisesta olisi saanut aivan toisen sävyn sekä hillitymmät, vähemmän kirpeät muodot, jos normaali, naisellinen nainen olisi jaksanut käsittää, ettei hänen vihollisensa olisi ollut mies, vaan hänen omat, luonnottomat sisarpuolensa. Väitetäänpä, että kerran joku oli huudahtanut naisasiakokouksessa – huutaja oli juuri noita tuollaisia sukupuolettomia epäsikiöitä – ”Kaikki poikalapset olisi kuohittava kohta niiden synnyttyä, ettei niistä voisi kehittyä miehiä!” Ajattele, kuinka saatanallista! Mutta silloin muuan naimisissa oleva nainen oli noussut vastustamaan tuota syöjätärtä, jolloin tämä vastasi: ”Saisit hävetä, kun sinulla on niin monta lasta!” Eikö tuo jo muistuta mielisairaalasta? Mahtaakohan naisasia voittaa siitä mitään, että mielisairaalan hoidokit esiintyvät julkisissa kokouksissa? Ja sellaista me miehet siedämme! Tuo villipeto ei edes joutunut syytteeseen, mutta minun kirjoitukseni kylläkin, kerran toisensa perästä.

(…)

– Mutta August, käsi sydämelle – etkö sinäkin ole suotta ärsyttänyt heitä?

– Keitä niin?

– Myöskin todellisia naisia?

– Luonnollisesti; tule tänne syyparka, on täällä entistäkin. Taistelun tiimellyksessä olen usein tullut menneeksi liian pitkälle, niin että moni on ottanut liioitteluni ja paradoksini täydestä, pilantekoni todesta ja päinvastoin. Mutta eivätkö ranskalaiset sano: ”Joka ei ole kertaakaan liioitellut, ei ole myöskään kertaakaan ollut vakuutettu asiastaan”?

Todellinen vihollinen eivät siis ole naiset, vaan valtaa hamuavat ideologiset mielipuolet. Niinpä kumppania etsivän miehen ei kannata tuhlata aikaansa väärää ja vahingollista arvomaailmaa edustaviin naisiin, vaan hakeutua niiden selväjärkisten naisten seuraan, joita kaikista ikä- ja yhteiskuntaluokista kuitenkin löytyy.

Toisaalta on syytä muistaa, että maailma ei ole reilu. Vaikka kaikille löytyisi sopiva kumppani, heidän tiensä eivät välttämättä kohtaa eikä heidän suhteensa välttämättä onnistu. Ja niin ikävältä kuin tämä saattaakin kuulostaa, seksin saaminen ei ole perustuslaillinen oikeus. Biologisten tarpeiden tyydyttämättömyys voi olla helvetillistä, mutta siihen ei ole olemassa patenttilääkettä. Tiettyjä varaventtiilejä on kuitenkin olemassa, ja niistä tehokkaimpiin ja aliarvostetuimpiin kuuluu prostituutio. Huorissa käyminen on tehokas mentaalihygieeninen toimenpide sikälikin, että se saattaa lievittää seksin puutteesta johtuvaa sisäistä lukkiutuneisuutta, joka estää miestä pääsemästä pitkälle maksuttomien naisten kanssa. Ja mikäli erektion saaminen ammattilaisen kanssa huolestuttaa, niin kuin se useimpia huolestuttaa, lääkäriltä saa helposti Viagra-reseptin.

Niille, joille tämäkään keino ei syystä tai toisesta sovi, on vaihtoehtona sublimaatio. Turhautuneen seksuaalisen energian kanavoiminen korviketoimintoihin on kaiken inhimillisen sivilisaation perusta, ja väyliä siihen on lukemattomia. Jos omat sukupuoliset pyrinnöt epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, ne kannattaa työntää ainakin väliaikaisesti syrjään ja keskittyä työhön, harrastukseen, taiteeseen, tieteeseen, fyysisen kunnon vaalimiseen, uskontoon, politiikkaan, ylipäätään mihin tahansa mitä pitää merkityksellisenä. Seksi voi saada kohtuuttoman merkityksen jos sitä on liikaa tai liian vähän, mutta se on kuitenkin vain yksi elämän osa-alue. Sen ylikorostaminen yksilön elämässä on tyypillistä yltäkylläisille ja rappeutuneille aikakausille.

Nationalistisia liikkeitä on väitetty syrjäytyneiden ja seksuaalisesti turhautuneiden miesten kapinaliikkeiksi, joita naiset karttavat. Väitteellä on jonkin verran perustaa mielipidetutkimuksissa, jotka osoittavat selvän sukupuolijakauman suhteessa varsinkin maahanmuuttokysymykseen. Oman kokemukseni perusteella väite on kuitenkin sellaisenaan lähinnä feministinen myytti. Suurimmalla osalla tuntemistani aktiivisista miespuolisista kansallismielisistä on puoliso ja / tai lapsia. Ja kuten taannoisessa puheessani totesin, ajat jolloin oikeistonaisia ei ollut olemassakaan tai he tapailivat vain laskuvarjojääkäreitä, ovat jo takanapäin. Naiset ovat siinä mielessä synnynnäisiä opportunisteja, että he hakeutuvat mihin tahansa poliittiseen liikkeeseen kun se alkaa saavuttaa riittävästi näkyvyyttä ja suosiota.

Seksuaalisesti ja sosiaalisesti syrjäytyneiden miesten liikehdintä ei ole ainakaan Suomessa ollut leimallisesti poliittista, vaikka feministit ovatkin jatkuvasti yrittäneet kytkeä sen laitaoikeistoon. Lisäksi liberalismi ja libertarismi ovat perinteisesti olleet internetin miesyhteisöjen keskuudessa suositumpia liikkeitä kuin nationalismi. Tilanne saattaa olla muuttumassa, mitä en pidä lainkaan huonona asiana. Se nimittäin voisi tarjota syrjäytyville miehille paitsi realistisia pariutumismahdollisuuksia, myös terveitä roolimalleja ja virtuaalimaailman ulkopuolelle ulottuvaa yhteisöllisyyttä. Niitä nimittäin tarvitaan ennen kuin miesten heitteille jäämisen ongelma voidaan millään kokonaisvaltaisella tavalla ratkaista.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat kirjat muistelmateos ”Lihamylly” (2017) ja esseekokoelma ”Medusan kasvot”. Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

%d bloggers like this: