Ukrainan vapaussota

DENIS KOVALIOV

–

Mitä tämän hetken Suomessa tiedetään Ukrainasta ja sen itsenäisyystaistelusta. Tosiasiassa tavallinen suomalainen tuli tietoiseksi maasta talvella 2013-14, kun vallankumous puhkesi Kiovassa ja sen seurauksena Venäjä anasti Krimin ja aloitti sotatoimet Donbassissa. Näiden alueiden takia ukrainalaista verta on vuodatettu nyt neljän vuoden ajan, vähän niin kuin suomalaista verta sata vuotta sitten taisteluissa Tampereesta, Helsingistä ja Viipurista.

Ukrainalaisena nationalistina ja historian harrastajana haluaisin tutustuttaa suomalaisen yleisön läheisemmin Ukrainan tapahtumiin huhtikuussa 1918. Tuolloinen tilanne nimittäin muistutti paljon nykyistä, erityisesti siinä mielessä että silloinkin Moskova halusi anastaa Ukrainan alueita.

Tarina alkaa tammi-helmikuusta 1918, jolloin Brest-Litovskin rauhansopimus allekirjoitettiin. Sopimuksen osapuolina olivat keisarillinen Saksa, Ukrainan kansantasavalta ja Neuvosto-Venäjä. Sopimuksen mukaan bolševikkien miehittämät Ukrainan alueet (Krim, Kuban, Donbas, Slobožanštšina ja Naddniprianštšina) oli vapautettava ja siirrettävä Kiovan viranomaisten hallintaan. Tajutessaan, etteivät venäläiset joukot vetäytyisi rauhanomaisesti, Simon Petljuran alaisuudessa toimiva kansantasavallan armeija aloitti maaliskuun alussa hyökkäyksen Kiovaan, jonka venäläiset olivat miehittäneet heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Kuten Suomessakin, missä käytiin samaan aikaan sisällissotaa, saksalaiset joukot tulivat kansallisten voimien avuksi. Kiovan asukkaat tiesivät saksalaisten etenevän kohti kaupunkia ja iloitsivat rauhan ja järjestyksen paluusta. Kaksi kuukautta kestäneen bolševikkimiehityksen aikana Ukrainan pääkaupunki oli kokenut punaisen terrorin ja nälänhädän. Usko saksalaisten mahtiin oli lujaa, koska heidän toivottiin tuovan vapautuksen bolševismin kauhuista.

Tunnelmat olivat ristiriitaiset. Useimmat ukrainalaiset paheksuivat kansantasavaltaa siitä, että se oli pyytänyt apua saksalaisilta; toisaalta vallitsi yksimielisyys siitä, että vain saksalaiset tarjosivat riittävän lujan suojamuurin uutta bolševikkihyökkäystä vastaan. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 1918 Kiova julistettiin kansantasavallan osaksi. Heti seuraavana päivänä saksalaiset astuivat Ukrainan pääkaupungin katukiveykselle ja toivat välittömästi rauhan kaupunkiin.

Maaliskuun loppuun mennessä saksalaiset puhdistivat Kiovan ja sen esikaupungit ei-toivotuista aineksista. On epäselvää mihin bolševikkien tukijat päätyivät, luultavasti mullan alle. Ukrainalaiset uskoivat saksalaisten tulleen ystävinä, sillä heillä oli yhteinen vihollinen. Huhtikuussa 1918 eversti Volodymyr Sikevytšin johtama kansantasavallan armeijan erikoisosasto saapui Dneprille ja vapautti Jekaterinoslavin kuvernementin bolševikkimiehityksestä. Sen tärkeimmät tavoitteet olivat Donbas ja Krim.

Huhtikuun kymmenentenä, päivä sen jälkeen kun Zaporižžjan divisioona oli sulautettu armeijan osaksi, divisioonan päällystö sai kuvernementilta salaisen käskyn muodostaa kolmesta rykmentistä – jalkaväki-, tykistö- ja pioneerirykmentit – koostuva osasto. Osasto lähetettiin Lozova-Slovianskin suunnalle vapauttamaan alue bolševikkivallasta. Operaation valmistelusta vastasi Oleksandr Netiiv.

1. Zaporižžjan rykmentin kasakoita.

Zaporižžjan divisioonan Krimin-osasto (komentajanaan Petro Bolbotšan) vapautti ankaran taistelun jälkeen Melitopolin 19. huhtikuuta. Se yritti ajaa pois Krimiltä Moskovan 1. vallankumousarmeijan, joka oli paennut Oleksandrivskistä (nykyinen Zaporižžja) edellisenä päivänä. Samaan aikaan vapautettiin Harkova ja Juzovka (nykyinen Donetsk).

Huhtikuun 21. päivän iltana Krimin-osasto valtasi Tšongarin rautatiesillan Syvašin lahdella ja miehitti Tahanašin kylän (nykyinen Solone Ozero) Krimillä. Vihollinen ei osannut odottaa hyökkäystä.

24. huhtikuuta Krimin-osasto valtasi Simferopolin bolševikeilta. Ivan Dubovyin kasakkakaarti oli ensimmäinen kaupunkiin päässyt ukrainalaisyksikkö. Yllätetyiksi joutuneet viholliset pakenivat. Simferopolin vapautukseen osallistunut Borys Monkevytš muisteli myöhemmin: “Missään päin Ukrainaa joukkojamme ei otettu vastaan niin innokkain suosionosoituksin kuin Simferopolissa. Kaikki kadut oli koristettu kukin, ihmiset tervehtivät riemukkaasti Bolbotšania. Tuhannet ihmiset seurasivat vapauttajan autoa koko matkan. Väkijoukon intoa ei voinut verrata mihinkään, eikä se koskaan unohdu. Paikallishallinto esitti Bolbotšanille pyynnön nimittää ukrainalainen kaupunginhallitus ja sotilasviranomaiset niin pian kuin mahdollista, ja lupasi antaa armeijalle kaiken apunsa.”

29. huhtikuuta Mustanmeren laivasto Sevastopolissa nosti salkoon Ukrainan kansallisen lipun. Komentaja julisti laivaston kuuluvan nyt Kiovan hallituksen alaisuuteen. Samana päivänä Vsevolod Petriv kävi neuvotteluja Krimin tataarien hallinnon kanssa. Niiden tuloksena Petrivin rykmenttiin päätettiin luoda tataareista koostuvia sotilasyksiköitä, jotka toimisivat Krimin hallinnon alaisuudessa.

Punaisten taisteluhenkeä kalvoivat bolševikkien vastaiset kapinat, joita puhkesi samaan aikaan Feodosiassa, Aluštassa ja muissa niemimaan osissa. Ja vaikka osa kapinallisista suhtautui jokseenkin varautuneesti saksalaisten saapumiseen, ukrainalaisten sotureiden tulo herätti riemua ja intoa.

Krimistä käyty taistelu keväällä 1918 piti sisällään saksalaisten ja ukrainalaisten yhtäaikaiset offensiivit bolševikkeja vastaan. Saksalaisten sodanjohto suunnitteli niemimaan miehityksen: se piti Krimiä strategisesti tärkeänä sillanpäänä ja tahtoi muodostaa sinne nukkehallituksen. Vaikka Krim ei muodollisesti kuulunut kansantasavaltaan, myös Ukrainan hallitus pyrki saamaan niemimaan hallintaansa. Ukrainalaisten joukkojen lähettämisen syynä oli tarve ottaa haltuun Mustanmeren laivasto, jonka kansantasavallan keskusrada oli vuoden alussa julistanut kuuluvan Ukrainalle ja joka tuolloin oli bolševikkien käsissä.

Nykyinen ukrainalainen historiankirjoitus kirjoittaa Krimin ja Donbasin vapautusoperaatioista kultakirjaimin. Ne olivat modernin Ukrainan valtion pienten valiojoukkojen suorittamia rohkeita hyökkäyksiä. Samalla tavoin kuin Mannerheimin johtama Suomen valkoinen armeija murskasi punakapinalliset Tampereella ja Viipurissa, Ukrainan kansantasavallan armeija löi bolševikit Krimillä ja Donbasissa kansakuntansa yhtenäisyyden ja itsenäisyyden puolesta.

–

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.