Futurismi fasismin ja bolševismin välissä

DENIS KOVALIOV

–

Monimutkaisena ja sekasortoisena aikanamme, kun media käyttää mielivaltaisesti nationalismin vastaisia leimoja, tulee halu hylätä kaikki ja antaa tilaa taiteelle. Kuitenkin varhaisen 1900-luvun taiteen määrittelemisestä vallitsee yhä tietynlaisia ennakkokäsityksiä. Marxismi-leninismin valtakaudella ihmiset suljettiin tietoisesti KGB:n kristallisoidun ideologian piiriin. Neuvostoliiton utopistinen konstruktivistinen taide ei ilmestynyt tyhjästä, se oli italialaisen futurismin ei-toivottu lapsi.

Yli sata vuotta sitten, tarkalleen ottaen 20. helmikuuta 1909, sanomalehti Le Figaro julkaisi ensimmäisen Futuristisen manifestin, joka julisti keskeisiksi elementeikseen urheuden, levottomuuden ja kapinan. ”Kauneutta ei ole ilman kamppailua. Ei ole mestariteoksia ilman aggressiivisuutta! Haluamme laulaa hyökkäävästä liikkeestä, kuumeisesta unettomuudesta, ripeästä askeleesta, vaarallisesta loikasta, läimäytyksestä ja nyrkiniskusta…” – näin siinä kirjoitettiin. Manifestin oli kirjoittanut italialainen näytelmäkirjailija, Benito Mussolinin ystävä ja fasismin tulisieluinen kannattaja – Filippo Tommaso Marinetti. Marinettin estetiikan ja filosofian keskipisteessä oli voiman kultti, joten hän ylisti Italian siirtomaavaltauksia Afrikassa ja Balkanilla.

Mikä siis on yhteistä Neuvostoliiton konstruktivismille ja Italian fasistiselle futurismille? G. K. Chesterton kirjoitti aikoinaan Illustrated London News -lehdessä, että fasismista löytyy monia futurismin piirteitä. Mitä ilmeisimmin brittikirjailija ilmaisi ajatuksensa tietämättä Marinettin ja Mussolinin ystävyydestä. On kuitenkin aivan selvää, että fasismi sisälsi joitakin futurismin elementtejä, sillä se oli syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin. Marinettin ja Mussolinin edustama futurismi heijastelee aidosti tiettyjä moderneja tarpeita ja tyypillistä milanolaista ilmapiiriä. Nopeuden kultti, voimaperäisten ratkaisujen kaipuu, massojen halveksunta ja samalla niihin vetoaminen, herkkyys väkijoukon hypnoottiselle voimalle, haltioituminen kansallistunteesta, vastenmielisyys byrokratiaa kohtaan – kaikkki nämä asenteet siirtyivät futurismista fasismiin lähes valmiissa muodossa.

Futuristi Marinettin ja tulevan fasisti Mussolinin lähentyminen tapahtui useissa vaiheissa: heidät molemmat pidätettiin Italian hyökkäystä Dalmatiaan kannattavan katupropagandan levittämisestä Marnen taistelun aikaan 1914, armeijan vastaisista toimista Roomassa huhtikuussa 1915, ja mikä tärkeintä, puolisotilaallisten joukkojen – ”Fasci d’Azione Rivoluzionaria” – organisoimisesta Milanossa 1919. Kuten Marinetti itse muistelee, ennen Mussolinin tapaamista futuristit kehottivat myöhemmissä manifesteissaan luomaan aseellisia ryhmiä, ”arditeja”. Ei siis ole yllättävää, että ”läimäytettyään ja iskettyään nyrkillä” Italian monarkiaa vuonna 1922 monet futuristit liittyivät ”Fasci di Comabattimentoon”. Hyvin tunnettu marssi Roomaan inspiroi näitä paatuneita tappelupukareita.

Italalainen keskustaoikeistolainen taidehistorioitsija Giuseppe Prezzolini on kirjoittanut futurismin ja fasismin rinnakkainelosta:

Mussolinin luonteenlaatu on hämmästyttävän futuristinen. Siitä ei ole epäilystäkään. Fasismin kulkema polku on syynä sille, ja fasismin tämänhetkinen ohjelma on yleisesti ottaen vastakkainen futurismin ohjelmalle, muttei futurismille taiteena. Fasismi himoitsee hierarkiaa, traditiota ja voiman kunnioitusta. Fasismi haluaa manata esiin muinaisen Rooman ja klassisen menneisyyden haamut. Fasismi haluaa pysytellä suurten italialaisten ja suurten italialaisten instituutioiden, mukaanlukien katolilaisuuden, luomien ajatusrakennelmien sisällä. Futurismi on tällaisen täydellinen vastakohta. Se on protestia traditiota vastaan, kamppailua museoita, klassismia ja opettajien auktoriteettia vastaan…

Prezzolinin mukaan Marinettin viehtymys fasismiin oli ilmeistä vain siihen saakka kun Italiasta tuli natsi-Saksan läheinen liittolainen. Prezzolini osoittaa vääräksi futurismin ja fasismin sukulaisuuden siinä vaiheessa kun fasismin perusideat olivat kypsyneet. ”Futurismin manifesti”, hän sanoo, paljastaa sen todellisen olemuksen, koska ”Futurismi haluaa tuhota museot ja kirjastot, murskata moralismin ja kaiken opportunistisen ja utilitaristisen pelkuruuden.” Tätä ei voi sovittaa yhteen fasismin kanssa, joka pyrkii palauttamaan kaiken moraalisen, jopa Italian vanhat moraaliset arvot.

Marinetti määritteli futurismin vapaan säkeen, vapaan ilmaisun ja vapaiden sanojen taiteeksi, mutta fasismi puolestaan vaati entistä suurempaa kurinalaisuutta kouluopetuksessa, paluuta latinalaisiin aikoihin. Eräs paljon kiistelyä herättänyt kysymys koskee kansainvälisyyttä. Fasismi oli luonnollisestikin perin juurin italialainen poliittinen suuntaus. Mussolini itse väitti, ettei Italian fasismi voinut liittoutua muiden maiden fasistien tai fasististyyppisten liikkeiden kanssa. Tämä johtui siitä, että kaikkien muiden maiden fasismi oli ytimeltään italialaisvastaista. Prezzolini kertoo Unkarin fasisteista, jotka tavoittelivat Fiumen palauttamista Unkarille, sekä Kroatian Ustašasta, joka havitteli Triesteä.

Futurismi oli taas olemukseltaan kansainvälinen liike. Tämä ei ole mitenkään yllättävää. Marinetti itse myönsi, että 1920- ja 30-luvuilla oli venäläistä, amerikkalaista, australialaista ja saksalaista futurismia. On syytä korostaa, että futurismi löysi loogisen paikkansa vain yhdestä valtiosta – Neuvostoliitosta. Siellä bolševismi ja futurismi muodostivat ”onnellisen liiton” neuvostoavantgarden muodossa.

Mutta Vladimir Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 kaikki yksilöllisen ajattelun muodot taiteessa alistettiin Kremlin ankaralle kritiikille. Noustuaan valtaan Iosif Stalin aloitti hirmuisen offensiivin paitsi oppositiota ja talonpoikia, myös futurismin ihanteita kannattavia taiteilijoita vastaan. Bolševismin viralliseksi taidemuodoksi nousi sosialistinen realismi destruktiivisen futurismin sijaan.

Stalinismin kaudella 1930-50-luvuilla kaikki neuvostoavantgarden muodot, mukaanlukien futurismi, tukahdutettiin ”porvarillisina”. Sosialistisest realismista tuli ainoa hyväksytty suuntaus, ja se oli olemukseltaan klassista ja kurinalaista. Niinpä futurismi kärsi tappion Neuvostoliitossa, aivan kuten se jäi marginaaliin fasistisessa Italiassa. Niinpä lokakuun vallankumouksen, puna-armeijan ja salaisen poliisin monumentit, propagandajulisteet ja jopa neuvostoajan kirjat ovat leimallisesti antifuturistisia. Mutta tämä johtui myöhemmän neuvostovallan etääntymisestä alkuperäisistä aatteistaan ja muuttumisesta eräänlaiseksi isovenäläiseksi imperialismiksi.

Tämä on täysin loogista ja ymmärrettävää. Kaksi vallankumousta, futuristinen ja bolševistinen, kaksi antikertomusta ovat aina olleet luonnollisia liittolaisia. Kumpikin halusi romuttaa menneisyyden ja rakentaa kaiken uudelleen teolliselle perustalle. Tehdas proletariaatin symbolina oli bolševikeille ehtymätön poliittisten ideoiden lähde, mutta se inspiroi myös futuristista taidetta.

Avainkysymys kuuluu: miten futuristinen taide saattoi pysyä Italian fasismin tahdissa? Tämä väärinkäsitys syntyi kahden ihmisen ystävyydestä – Marinettin ja Mussolinin – joka syntyi sattumanvaraisesti senhetkisessä sekasorrossa, jossa erilaiset voimat saattoivat Filippon Beniton puolelle. Futurismin ja fasismin arvoituksellinen liitto, joka syntyi niiden ideologien henkilökohtaisesta yhteydestä, toimi ongelmitta ainoastaan vallankumouksen päivinä, mutta kävi mahdottomaksi fasistisen hallinnon ja valtiollisen järjestyksen aikana.

Italian fasismi ei voinut hyväksyä futurismin destruktiivista ohjelmaa, sillä italialaisen logiikkansa mukaisesti sen täytyi restauroida juuri futurismille vastakkaiset arvot. Kuri ja hierarkia politiikassa tarkoittavat myös kuria ja hierarkiaa kirjallisuudessa ja taiteessa. Sanat muuttuvat tyhjiksi kun poliittiset hierarkiat ovat tehottomia. Fasismi piti futurismia hyödyllisenä vain ensimmäisessä vaiheessaan, ja jätti sen syrjään toisessa.

Futurismi ei päässyt fasistisessa Italiassa hallitsevaan asemaan, koska se oli vastahankaista ja destruktiivista eikä klassista ja perinteistä. Neuvostoliitossa kaikki oli toisin: tuho ja kaaos olivat hyvä kasvualusta futurismille. Tärkein ero on tämä: fasistisen Italian futuristiset veistokset ovat pelkkiä hahmotelmia, kun taas Neuvostoliitossa futurismista tuli todellisuutta ja marxilais-leninistisen ideologian äänitorvi.

–

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.