SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Entä jos valtiot eivät kykene ratkaisemaan terrorismin ongelmaa?

JUKKA AAKULA

Terrorismi kasvaa Euroopassa. ISIS vaatii mm. eurooppalaisia muslimeja katkomaan eriuskoisilta lapsilta päät. On turha kuvitella, että rajojen täydellinen sulkeminenkaan pysäyttäisi terrorismin kasvua. Rajojen sulkeminen muslimimaista tulevalta maahanmuutolta on välttämätöntä, mutta ei riittävää, terrorin kitkemiseksi.

Eurooppalainen valtio on osoittautunut melko kykenemättömäksi ratkaisemaan terrorismi-ongelmaa. Valtio näyttäisi lisäksi käsittelevän ongelmaa erillisenä ongelmana muslimien integroitumisongelmalle. Terrorismilla ei muka ole tekemistä islamin kanssa, joka on rauhan uskonto. Realistisempi teoria lienee kuitenkin se, että terrorismiongelma on jäävuoren huippu toisessa laajemmassa ja ensisijaisemmassa ongelmassa eli siinä, että muslimit ovat eristäytymässä omaksi rinnakaisyhteiskunnakseen, joka suhtautuu usein vihamielisesti muuhun yhteiskuntaan.

Valtion integrointipolitiikka ei ole onnistunut estämään terrorismin kasvua. Muslimit eri maista integroituvat kyllä toisiinsa mutta eivät Eurooppaan. Euroopassa on hiljalleen muodostumassa yhtenäinen muslimi-identiteetti:

Moni pohjoisafrikkalaista syntyperää oleva ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajaopiskelija elää Ranskassa aivan kuin he olisivat vieraita. He vastaavat kaikkeen minkä sanot heille kahdella kategorialla – ”ranskalaiset” ja ”me”. Aiemmin he kokivat itsensä arabeiksi – mikä Pohjois-Afrikan tapauksessa ei muuten ole mitenkään itsestään selvää – nykyään he identifioituvat ”muslimeiksi”. (Christopher Caldwell: Reflections on the Revolution In Europe. Immigration, Islam, and the West)

Integroiminen ei siis näytä olevan ratkaisu terrorismiin, koska integroiminen ei toimi.

Yksi radikaali tapa ratkaista terrorismiongelma voisi olla luopuminen yksilövastuun periaatteesta (jokainen on vastuussa omista teoistaan lain edessä) ja periaatteen korvaaminen yhteisöllisen vastuun periaatteella tai pikemmin instituutiolla (Community responsibility system). Yhteisöllisen vastuun instituutiossa yhteisö on kollektiivisesti vastuussa jäsentensä teoista yhteisön ulkopuolisia kohtaan.

Mallissa hyväksytään tietynasteinen rinnakkaisyhteiskunnan syntyminen mutta asetetaan rinnakkaisyhteiskunta vastuuseen jäsentensä teoista. Esimerkiksi muslimiyhteisöt voisivat noudattaa sisäisesti omaa lakiaan (sharia), mutta olisivat kollektiivisessa vastuussa jäsentensä teoista. Muslimiyhteisöille syntyisi insentiivi ilmoittaa yhteisöjen ulkopuoliset (rekisteröitymättömät) muslimit, koska kantaväestö joka tapauksessa määrittelisi tällaiset henkilöt muussa tapauksessa muslimiyhteisöjen jäseniksi.

Yksilövastuun periaate on ollut pitkään länsimaisen individualistisen ajattelun ytimessä. Mutta tilanteessa, jossa luottamus – yhtäältä maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä ja toisaalta monikulttuurin kannattajien ja kansallismielisten välillä – on alenemassa, tarvitaan erityisiä keinoja ensin terrorismin torjumiseen ja sitten luottamuksen uudelleen rakentamiseen. Valtio näyttäisi kykenemättömältä ratkaisemaan ongelmaa.

Ehdotukseni on tietysti radikaali ja käsitettävä lähinnä keskustelun avaukseksi. Se sisältää myös merkittävät ongelmansa. Esimerkiksi periaatteesta, että yhden valtion alueella on vain yksi oikeusjärjestelmä luovuttaisiin osittain ja samalla luovuttaisiin myös liberaalien yksilönvastuun periaatteesta. Ehdotuksen etu on, että terrorismin ongelma on ratkaistavissa tarvittaessa ilman valtion apua. Malli pakottaisi muslimiyhteisöt ratkaisemaan terrorismi- ja radikalisoitumisongelmansa sisäisesti.

Yhteisöllinen vastuu historian valossa

Yhteisöllisen vastuun periaate on ollut erityisen tehokas tilanteissa, missä valtio on ollut heikko ja kykenemätön takaamaan kansalaisten turvallisuutta tai sopimusten pätevyyttä lain edessä. Taloushistorioitsija Avner Greifin kirja Institutions and the Path to the Modern Economy: Lessons from Medieval Trade kuvaa mm. sitä, miten myöhäiskeskiajan kansainvälisen kaupan ekspansio ratkaistiin pitkälti ilman valtion tukea laajentamalla paikallisyhteisöjen asemaa.

Keskiajan kauppiaisyhteisöt ja yhteisöjen itsehallinnolliset oikeusistuimet ratkaisivat alunperin vain yhteisöjen omien jäsenten välisiä konflikteja. Myöhemmin itsehallinnolliset oikeusistuimet alkoivat valvoa myös muiden yhteisöjen jäsenten toimintaa yhteisöllisen vastuun periaatteen mukaisesti:

Jos toisen yhteisön – esimerkiksi toisen kaupungin kauppiasyhteisön – jäsen b jätti lainansa maksamatta yhteisön A jäsenelle a, a saattoi viedä asian oman yhteisönsä oikeusistuimeen, joka neuvotteli asiasta yhteisön B oikeusistuimen kanssa. Yhteisön A silmissä koko yhteisö B oli vastuussa rikkomuksesta. Mikäli yhteisön B oikeusistuin epäonnistui palauttaamaan b:n lainaaman rahan, yhteisö A saattoi ottaa haltuunsa kenen tahansa yhteisön B:n jäsenen omaisuuden joka oli yhteisön A suvereniteetin piirissä. Esimerkiksi Hansa-kaupungin satamassa.

Greif väittää, että valtion heikkous ei Euroopassa johtanut hobbesilaiseen kaikkien sotaan kaikkia vastaan vaan itsehallinollisten yhteisöjen vahvistumiseen. Yhteisöille oli ominaista että ne loivat omat lakinsa ja omat oikeusjärjestelmänsä. Ajatus, että lait ovat ihmisen tekemiä ja instituutiot ihmisten muutettavissa oli keskeinen.

Valtion heikkous islamilaisissa maissa johti sen sijaan sukujen merkityksen kasvuun. Koraani ja islamilainen laki ei hyväksynyt Greifin mukaan yhteisöllisen vastuun periaatetta ja maallista lakia, eikä itsehallinnollisia yhteisöjä näin syntynyt.

Greif spekuloi myös, että eurooppalaisenkin valtion kehityksessä itsevaltaisuuden ja ylhäältä tulevan kontrollin merkitystä on liioiteltu. Eurooppalainen valtio – erityisesti Hollannin kaltaiset valtiot joiden alueilla yhteisöllisen vastuun periaate oli erityisen vahva – ovat jonkinlaisia jatkumoja yhteisöjen tai korporaatioiden järjestelmälle.

Järjestelmä toimi muuten samalla tavalla kuin Somalien perinteinen oikeuskäytäntö XEER. Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

%d bloggers like this: