SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Eero Paloheimon haastattelu

Eero Paloheimo (s. 1936) on Tuusulassa asuva tekniikan tohtori, poliitikko ja kirjailija. Hän on hoitanut Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen professuuria vuosina 1995-2000 ja toiminut vihreiden kansanedustajana vuosina 1987-1995 sekä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1994-1995. Paloheimo on julkaissut kymmenen kirjaa ja ollut mukana lukuisissa kansainvälisissä ekologiaan ja luonnonsuojeluun liittyvissä hankkeissa. Hän erosi vihreiden jäsenyydestä vuonna 2010. Paloheimon haastattelun on tehnyt Timo Hännikäinen 27.4.2017.

Timo Hännikäinen: Sinulla on tiedemiestausta, mutta olet ollut eri tavoin mukana politiikassa lähes koko urasi ajan. Mikä vei sinut politiikan pariin? 1960-70-luvuilla et ymmärtääkseni tullut toimeen silloisen vasemmiston etkä oikeiston kanssa?

Eero Paloheimo: Olen aika huono saalis kollektiivisille valheille ja kollektiiviselle vaikenemiselle. Nämä olivat 1970-luvun lopulla – Neuvostoliiton aikoina – molemmat politiikan arkipäivää. Maailman ympäristökysymykset sen sijaan alkoivat olla yhä ajankohtaisempia. Niitä pidin tärkeinä ja jouduin politiikkaan niiden motivoimana vähän vahingossa. Sen sijaan lähtöni eduskunnasta ja puolueesta myöhemmin oli vakavan harkinnan tulos.

Oliko vihreän liikkeen alkuperäinen tarkoitus tehdä konkreettista politiikkaa perinteisten ideologisten rajojen (kuten oikeiston ja vasemmiston) yli? Onnistuiko se koskaan?

Luulin ilman muuta, että tuo oli tarkoitus. Olin aika hämmentynyt, kun huomasin, että jotkut, teini-ikäisestä lähtien politiikassa marinoituneet tyypit näyttivät ennen muuta tekevän karriääriä itsellensä, harjoittivat puhdasta valtapolitiikkaa, aatteellisesti naamioitua tietenkin. Vuosien varrella tuo tavoite on tullut yhä selkeämmäksi. Olinpa minä lapsellinen.

Erosit vihreistä vuonna 2010 vastalauseena puolueen maahanmuuttolinjauksille. Miten arvioit puolueen nykytilaa ja millaisena näet sen tulevaisuuden?

Uskon, että poliittisesti vihreät menestyvät. Siis: saavat lisää kansanedustajia, ministereitä, pormestareita, kaupunginjohtajia, kunnanvaltuutettuja ja sitä rataa. Sen sijaan – muuttuessaan yleispuolueeksi – ne tavoitteet, joita minun lisäkseni eräät muutkin pitivät aluksi keskeisinä, tulevat valitettavasti unohtumaan, kunnes ympäristöongelmat tulehtuvat niin polttaviksi, että kaikki puolueet vaativat radikaaleja muutoksia. Sitten niitä voi taas puolustaa poliitikon uran kärsimättä.

Mistä vihreiden (ja yleisemmin ekologisen liikkeen) naiivi suhtautuminen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen mielestäsi johtuu?

Typerryttävän pinnallisesta suhtautumisesta koko prosessiin. Siinä sotketaan keskenään suhtautuminen yksilöön ja suhtautuminen laajaan ilmiöön. Vertaus: voi vastustaa henkilöautoliikennettä vihaamatta autoilijaa.

Ylimitoitettuun muuttoliikkeeseen näytetään nyt suhtautuvan kahdella tavalla. Joko vedotaan vapaaseen liikkuvuuteen eikä rajoiteta muuttoa, tai sitten halutaan sulkea rajat ja antaa kehitysmaiden itse sotkea asiansa tai korjata ne. Ekologisesta näkökulmasta kumpikaan ratkaisu on tuskin riittävä. On selvää, että asiat pitäisi hoitaa kuntoon muuttoliikkeen lähtömaissa, mutta miten tämä tehtäisiin käytännössä? Länsimaiden antama apu ei sisällä mitään ehtoja sille, miten kehitysmaiden pitäisi hoitaa luontoaan tai rajoittaa väestömääräänsä.

Herkkä asia. Olen ehdottanut kehitysavun vahvaa keskittämistä koulutukseen – Sillä ehdottomalla rajoituksella, että esimerkiksi afrikkalaisia ei vaadita luopumaan kulttuurinsa kauneimmista piirteistä. On lähes rikollista työntää länsimaalaista rahan valtaa jokaiseen planeetan kolkkaan. Ihmiskunnan arvomaailma on täysin epäterve.

Olet matkustellut laajalti Afrikan maissa ja kirjoittanut Afrikasta kirjan. Onko Afrikan tilanteessa, esimerkiksi sen väestökehityksessä, tällä hetkellä nähtävissä mitään myönteisiä kehityskulkuja? Väestöräjähdyshän on paljolti lakaistu maton alle ainakin valtavirtamediassa ja ääntä pidetään lähinnä ilmastonmuutoksesta, vaikka nämä ongelmat kytkeytyvät erottamattomasti yhteen.

Tässä kysymyksessä ollaan liian pinnallisia ja arkoja. Kiina on ainoa maa maailmassa, joka on kantanut vastuunsa tästä ongelmasta. Se on joka tapauksessa edessämme. Mitä myöhemmin asiaan reagoidaan, sitä ankarampia keinoja tarvitaan. Kysymys on sukupolvien välisestä taakan jakamisesta.

Uusin hankkeesi on nimeltään Unite the Armies. Sen tarkoituksena on koota kansallisista armeijoista suuri kansainvälinen toimintayksikkö, joka tekisi aavikoiden metsitystöitä ja muutenkin torjuisi ekokatastrofia. Miten päädyit tällaiseen projektiin, ja miten se on edennyt?

Päädyin siihen, kun huomasin, että kuudesosalla maailman varustelumenoista voitaisiin Sahara metsittää ja ihmiskunnalla on käsissään jättimäinen potentiaali, joka on täysin väärissä hommissa. Armeijoiden pitäisi yhtyä ja käydä yhteiseen puolustussotaan meitä uhkaavaa ympäristökatastrofia vastaan. Hanke etenee liian tahmeasti.

Hankkeeseen liittyy epäilemättä monia auki olevia kysymyksiä. Kuka esimerkiksi johtaisi ”ekoarmeijaa” ja miten sen rahoitus järjestyisi?

Kenraalit johtaisivat, YK:n valvonnassa. Rahat leikattaisiin nykyisistä puolustusmäärärahoista, tasaprosentilla kaikilta mailta.

Monet valtiot ovat tällä hetkellä sotilaallisessa konfliktissa keskenään tai niiden välit ovat muuten kireät. Miten tällaiset maat saataisiin mukaan kaavailemaasi yhteiseen hankkeeseen? Vai riittäisikö aluksi, että edes muutama suuri valtio osallistuisi?

Ei niitä heti saada mukaan. Mutta kun asia laajenee maailmanlaajuiseksi, kaikkien hyväksymäksi keskustelunaiheeksi, olisi toiveita, että 10 vuoden kuluttua asiasta tehtäisiin ensimmäinen kansainvälinen sopimus. Periaate on tärkeä, detaljeista neuvotellaan.

Tämän hetken Euroopassa nationalistiset liikkeet ovat vahvistumassa. Ihmiset näyttävät edelleen kokevan kansallisvaltion itselleen tärkeäksi ja EU:n kaltaiset projektit, joiden tarkoituksena on ollut kansallisten rajojen hälventäminen, eivät ole onnistuneet suunnitellulla tavalla. Nykytilanne sisältää mielestäni dilemman. Ilmastonmuutoksen, väestöräjähdyksen ja aavikoitumisen kaltaiset globaalit ongelmat eivät ole ratkaistavissa pelkästään kansallisella tasolla, vaan vaativat yhteistyötä ja ylikansallisia rakenteita. Toisaalta taas kansallisvaltio on ainoa toimiva yksikkö, joka kykenee toteuttamaan ekokatastrofin torjuntaan vaadittavat konkreettiset toimenpiteet paikallisella tasolla. Ovatko kansallinen suvereniteetti ja maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaiseminen mielestäsi yhteensovitettavissa?

Ovat, samalla tavoin kuin esimerkiksi on sovittu postin kulkemisesta. Ajatukseen pitää tottua. Samalla erityisesti Euroopan tulisi vaalia mosaiikkimaista luonnettaan, nähdä kulttuurientropian uhka. Monikulttuurisuus on rikkaus, josta massiiviset muuttoliikkeet tekevät tasapaksua mössöä.

 

%d bloggers like this: