SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Jyväskylä ja Lapuan liikkeen opetukset

skinheadTIMO HÄNNIKÄINEN

Viime lauantaina tapahtui Jyväskylässä välikohtaus, jossa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenet pahoinpitelivät kolme ihmistä. Pahoinpitelyt tehtiin SVL:n järjestämän mielenosoituksen jälkimainingeissa, ja niihin osallistuneita epäillään muun muassa väkivaltaisesta mellakasta. Kuten aina, tapausten kulusta on eri versioita. Valtavirtainen media antoi ymmärtää pahoinpideltyjen olleen paikalle sattumalta osuneita sivullisia, mutta ainakin yksi heistä on äärivasemmistolainen aktiivi ja poliisin vanha tuttu. Uhrit väittävät joutuneensa yllättäen hyökkäyksen kohteeksi, Vastarintaliikkeen facebook-sivu taas väittää heidän provosoineen tappelun.

Olipa totuus Jyväskylän tapahtumista millainen tahansa, on selvää että yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkiminen katuväkivallan avulla on typerää ja tuomittavaa. On vaikea kuvitella sellaisen johtavan mihinkään myönteiseen lopputulokseen. Tavalliset ihmiset eivät pidä asuinympäristönsä muuttumisesta turvattomaksi, uhkasivatpa lakia ja järjestystä maahanmuuttajat, kantasuomalaiset syrjäytyneet, äärivasemmiston vandaalit tai äärioikeiston tappelupukarit. Lisäksi väkivaltaan mieltynyt liike helposti muuttuu valtaan päässessään tyranniaksi – tämä läksy on opittu sen verran hyvin, että terroriin ja katutappeluihin nojaavat ryhmät ovat luultavasti jatkossakin tuomittuja jäämään marginaaliin. Valtaan ne eivät nouse, mutta voivat herättää toimillaan pelkoa ja voimistaa poliittista hajaannusta, mistä hyötyvät tyystin muut kuin suomalaiset.

Itsenäisen Suomen historiassa Lapuan liike on tunnetuin esimerkki väkivaltaan ja laittomuuksiin ryhtyneestä kansallismielisestä liikkeestä. Sen väkivalta ei toki noussut tyhjästä. Omavaltaisuuden taustalla oli kommunistien harjoittama työmaaterrori, jossa oikeistomielisiä työläisiä uhkailtiin ja heidät pakotettiin kirjoittamaan julkisia anteeksipyyntöjä vasemmistolehtiin. Tuon ajan radikaalivasemmisto käytti aggressiivista retoriikkaa julisteissa ja lentolehtisissä, joissa kehotettiin murhaamaan porvareita ja maltillisia sosialisteja. Se uhkaili ja pahoinpiteli Itä-Karjalasta saapuneita pakolaistyöläisiä ja organisoi salaisia asekuljetuksia Neuvostoliitosta Suomeen. Lapualaisten tekemistä neljästä murhasta on puhuttu paljon enemmän kuin lukuisista kommunistien tappamista poliiseista ja oman puolen ilmiantajista. Kaiken kaikkiaan 1930-luvun alun ilmapiiri oli hyvin otollista kaiken väriselle poliittiselle väkivallalle, mitä on nykynäkökulmasta välillä vaikea ymmärtää.

lapuaKuitenkin Lapuan liikkeen valitsema tie tuotti kansallismielisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Kommunistien ohella terrori kohdistui muun muassa sosiaalidemokraattisiin kansanedustajiin ja huipentui K. J. Ståhlbergin kyyditykseen. Akateemisen Karjala-Seuran riveissä liikkeen toiminta aiheutti hajaannusta, kun satoja maltillisempia jäseniä erosi protestiksi Mäntsälän kapinan jälkeen. AKS:n yhtenä tavoitteena oli järjestön alkuajoista saakka ollut sisällissodan välirikon korjaaminen ja kansan yhtenäistäminen, ja Elmo Kailan puheenjohtajakaudella suuntaus oli vahvistunut. Kailan tavoitteena oli sosiaalidemokraattien saaminen mukaan suojeluskuntatoimintaan ja yhtenäisen maanpuolustushengen luominen Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Lapuan liike kulki päinvastaiseen suuntaan herättämällä henkiin sisällissodan asetelmia ja pyrkimällä tukahduttamaan työväestön järjestäytymisen. Käytännössä liikkeen laittomuudet vain syvensivät yhteiskunnallista kahtiajakoa Suomessa, ja jos lapualaiset olisivat saaneet tahtonsa läpi, talvisodassa saavutettua sisäistä sovintoa ei olisi todennäköisesti syntynyt.

Mitä Vastarintaliikkeeseen tulee, se on kansallissosialistista ideologiaa kannattava järjestö, jonka tavoitteena on kansallissosialistisen pohjoismaisen liittovaltion perustaminen. Suomen Vastarintaliike kuuluu yleispohjoismaiseen Nordiska motståndsrörelsen -kattojärjestöön. Liikkeen organisaatio on ruotsalaisjohtoinen, ja eilen ilmestyneen Verkkouutisten artikkelin mukaan kattojärjestöllä on läheiset yhteydet Venäjälle. Sen edustaja osallistui maaliskuussa Pietarissa järjestettyyn ”Kansainväliseen konservatiivifoorumiin”, joka oli käytännössä Vladimir Putinin eurooppalaisten liittolaisten kokoontumisajo. Ruotsin Vastarintaliike on myötäillyt Venäjän kantoja Ukrainan sodassa ja väittää ukrainalaisten nationalistien olevan ”juutalaisten ohjauksessa”. Jokaisen suomalaisen kansallismielisen on syytä miettiä, onko mitään järkeä edistää tällaisen organisaation toimintaa. Yhteydet venäläistä imperialismia myötäileviin tahoihin sotivat koko suomalaisen nationalismin perinnettä ja ideaa vastaan.

Monet Vastarintaliikkeessä toimivista nuorista suomalaisista ovat todennäköisesti aivan vilpittömiä kansallismielisiä, joiden idealismia on helppo johtaa harhaan. Kansallismielisesti ajattelevalla suomalaisella ei ole tähän mennessä ollut juuri muita yhteiskunnallisen toiminnan mahdollisuuksia kuin perussuomalaisten kansallismielisten ehdokkaiden äänestäminen vaaleissa neljän vuoden välein. Katuaktivismillaan Vastarintaliike on luonut näkyvää ulkoparlamentaarista toimintaa ja näin tarjonnut purkautumisväylän joidenkin yksilöiden turhautumiselle.

identitaire 2Nyt suomalaisten nationalistien enemmistön haaste olisikin luoda mielekästä ruohonjuuritason toimintaa, joka ei rappeudu katurähinöinniksi ja sitoudu kansallissosialismin kaltaisiin menneen maailman umpikuja-aatteisiin. Esimerkiksi Ranskassa natsismin kaltaiset virtaukset ovat pysyneet marginaalissa pitkälti sen takia, että Bloc Identitairen ja sen omaksi liikkeekseen eriytyneen nuorisojärjestön Génération Identitairen kaltaiset ryhmät ovat onnistuneet luomaan elävää paikallista aktivismia, johon sisältyy muun muassa näkyviä julkisia tempauksia, ruoan jakamista vähäosaisille ja julkaisutoimintaa. Ne ovat antaneet terveen vaikutusväylän ihmisille, joita pelkkä riviäänestäjänä toimiminen ja puoluetoimintaan osallistuminen ei tyydytä.

Valitettavasti suvaitsevaisuuttaan alleviivaava kansanosa ja skandaaleja rakastava media edistävät tällä hetkellä kaikin keinoin ääri-ilmiöiden ja väkivallan lisääntymistä Suomessa. Viime viikkojen aikana sosiaalinen media ja lehtien palstat ovat täyttyneet puheenvuoroista, joissa julistetaan että ”rasismia on vastustettava kaikin keinoin” ja ”äärioikeistolle ei saa antaa tuumaakaan periksi”. Natseiksi tai natsisympatööreiksi ei kutsuta ainoastaan Vastarintaliikkeen jäseniä, vaan jokaista joka on ollut missään tekemisissä heidän kanssaan. Kaikki kansallismielisten puheet tulkitaan pahimmalla mahdollisella tavalla ja väkivaltaan kiihottamista etsitään sieltä missä sitä ei selvästikään ole.

Näillä ihmisillä on kova into sisäänajaa Ruotsin mallia, jossa vääriä mielipiteitä edustavat yritetään sulkea normaalin poliittisen toiminnan ja julkisen keskustelun ulkopuolelle. Erityisen kaunis esimerkki tällaisesta mentaliteetista nähtiin viime viikon Meillä on unelma -mielenosoituksessa, jossa puhumaan kutsuttua, kaikin tolkullisin mittarein hyvin maltillista maahanmuuttokriitikkoa Matias Turkkilaa tervehdittiin buuauksin ja solvauksin.

Mölisevän lynkkaussakin viesti oli harvinaisen selvä: kansallismielisten ajatukset eivät ole tervetulleita politiikkaan eikä heidän näkemyksiään haluta kuunnella. Samaa viestiä toitotti päivää myöhemmin aatteensa totalitaarisimmat puolet hyvin sisäistänyt vasemmistotoimittaja Pontus Purokuru: ”äärioikeiston poliittiset toimijat” on ”suljettava ulos” ja kaikki dialogi heidän kanssaan on vain heidän asiansa edistämistä. Vasemmisto, joka on terrorismista puhuttaessa peräänkuuluttanut dialogia muslimifundamentalistien kanssa, onkin ”äärioikeiston” kohdalla valmis nollatoleranssiin ja tukahduttamiseen. Ei siis haluta kommunikoida tavanomaisia poliittisia vaikutuskanavia käyttävien kanssa, mutta kylläkin niiden kanssa jotka käyttävät pommeja ja rynnäkkökiväärejä. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä olen aiemminkin nykyvasemmistosta sanonut: sisimmässään se palvoo voimaa ja valtaa, eikä osaa kunnioittaa mitään muuta.

jyväskyläOn ilmeisesti oltava Kansan Uutisten tai Voiman toimittaja ollakseen ymmärtämättä, mihin eristämismentaliteetti johtaa: Vastarintaliikkeen kaltaisten ja kenties vielä radikaalimpien ryhmien suosion kasvuun. Olli Immosen kaltaiset kansallismieliset poliitikot eivät nimittäin ole eduskunnassa sattumalta, vaan siksi että heidät on äänestetty sinne. Suomen Sisun kaltaisiin kansallismielisiin järjestöihin ei liitytä ilkeyttään, vaan siksi että niiden katsotaan ajavan jotakin tärkeää asiaa. Kun monikulttuurisuusideologian vastustajia demonisoidaan ja heidän ääntään ei päästetä kuuluviin, heille jää kaksi vaihtoehtoa: syrjään vetäytyminen tai turvautuminen väkivaltaan. Ja yhtä varmaa kuin auringon nouseminen on se, että kyseisestä joukosta löytyy yksilöitä, jotka valitsevat tukalassa paikassa jälkimmäisen.

Jos suvaitsevaiston käyttämä demonisoimis- ja eristämislinja voittaa, edessä on paluu 1930-luvun tyyppiseen Suomeen. Sillä erotuksella, että järjestelmästä ei syrjäydy radikaalivasemmisto vaan nationalistinen oikeisto. Ruotsin tilannetta tarkkailemalla voi päätellä, toimiiko tällainen: ruotsidemokraattien kannatus on gallupeissa 23% parlamentaarisesta ja sosiaalisesta eristyksestä huolimatta. Ja jos joku taho tällaisesta demokratian kaventamisesta hyötyy, se on Venäjä: monissa Euroopan maissa EU- ja maahanmuuttokriittinen oppositio on alkanut hakea poliittista liittolaista Putinista. Näin yhteiskuntien jakaantuminen saattaa vaakalaudalle koko Euroopan tulevaisuuden.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset esseeteos ”Hysterian maa” (2013) ja esseekokoelma "Kunnia" (2015). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset esseeteos ”Hysterian maa” (2013) ja esseekokoelma ”Kunnia” (2015). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

 

%d bloggers like this: