SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Natsikeikalla mamupizzeriassa

entartete musik 1JARNO ALANDER

Tunnetusti Suomi kriisiytyy kovaa vauhtia niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin henkisestikin.

Yliturvonnut julkinen sektori huojuu viime jaloillaan. Uutiset koko ajan kiihtyvästä ns. kulttuurisesta rikastuksesta seuraavat toisiaan niin nopeasti, ettei tahdo mukana pysyä. Sisäministeri valehtelee pokerinaamalla enemmistön EU-maista kannattavan ”pakolaisten” ”taakanjakoa”. Käräjäoikeus antaa somalijoukkoraiskaajille ehdollisia tuomioita, ja samalla viikolla tuomitsee eläkeläisen ehdottomaan vankeuteen nuuskan varastoinnista. Ja niin edelleen.

Onneksi on löytynyt varaventtiili, jolla ihmisten huomio voidaan viedä muualle, ja lisäksi vielä antaa kansan purkaa rappeutuvan yhteiskunnan ja kapenevien tulevaisuudennäkymien aiheuttamaa turhautumista, ahdistusta ja vihaa.

Kyse on tietenkin toistuvista ”kohuista” siitä, mitä joku viralliseen vihollisluokkaan (perussuomalaisiin, kansallismielisiin, konservatiiveihin, ”rasisteihin” jne.) kuuluva on milloinkin sanonut tai tehnyt. Nämä valtavirtamedian ja sosiaalisen median symbioosissa masinoidut kahden minuutin vihat ovat aiheuttaneet eräänlaisen lumipalloefektin, jossa kohut seuraavat toisiaan yhä nopeammin ja saavat yhä absurdimpia piirteitä. Toimittajat ja muut somessa omia hengentuotteitaan markkinoivat kynäilijät tuntuvat suorastaan kilpailevan siitä, kenen vaatimukset toisinajattelijoiden tuhoamisesta ovat hysteerisimpiä ja kenen nöyristely toiseuden edessä alistuvampaa ja masokistisempaa. Nyt kun koneisto on jo pystytetty ja käynnissä, se tarvitsee jatkuvasti yhä enemmän polttoainetta, joten yhä yltyvän raivoamisen kohteeksi joutuvat yhä mitättömämmät ajatusrikokset.

Jos astuu hetkeksi askeleen taaksepäin ja yrittää tarkastella tätä kaikkea ulkopuolelta, kuvio näyttää harvinaisen selvältä. Todelliset ongelmat, joiden unohtamiseksi ihmiset tähän naurettavaan sirkukseen osallistuvat, pahenevat jatkuvasti. Mitä suuremmaksi kognitiivinen dissonanssi todellisuuden ja utopian välillä kasvaa, sitä voimakkaampia puhdistavien vihanpurkausten on oltava.

Vietin heinäkuun puolessavälissä viikon poissa Suomesta. Ulkomailla ei tietenkään altistu julkaisuille, joita Suomessa hupaisasti kutsutaan sanomalehdiksi. En myöskään käyttänyt nettiä kertaakaan koko matkan aikana. Palattuani kotiin ja kirjautuessani ensimmäistä kertaa viikkoon erilaisille uutis- ja somesivustoille sain kuitenkin hyvin nopeasti käsityksen, mikä juuri sen hetken raivonaihe mahtoi olla.

Kävi ilmi, että haaviin oli tällä kertaa tarttunut antifasistisen Varis-verkoston uutinen Helsingin PRKL-klubilla järjestettävästä konsertista. 25.7. järjestettävällä keikalla oli tarkoitus esiintyä yhdysvaltalainen power electronics-projekti Deathkey ja suomalaiset Vapaudenristi ja Goatmoon. Varis-verkosto markkinoi keikkaa ”täysimittaisena natsikonserttina”. Sosiaalisen median kiihottumiskoneisto oli imaissut uutisen sisäänsä, ja kohu oli valmis.

hateVastaavanlaisia keikkoja on PRKL-klubilla toki järjestetty ennenkin, mutta koska ne ovat ns. lentäneet tutkan alta, minkäänlaisia ongelmia ei ole syntynyt. Tällä kertaa painostus PRKL-klubia kohtaan kasvoi kuitenkin niin suureksi, että ravintola taipui perumaan keikan. Tässä näemme virtuaaliavaruudessa raivoavan roskajoukon voiman: se todellakin kykenee saamaan kollektiivisen, usein alitajuisen tahtonsa läpi.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että PRKL-klubi ampui itseään sarjatulella jalkaan perumalla keikan. Natsikeikkojen järjestämiseen voi mielestäni nimittäin asennoitua järkevästi vain kahdella tavalla: niitä voi joko järjestää tai olla järjestämättä. Jos järjestää natsikeikan, saa antifan vihat niskoilleen, ja jos ei järjestä natsikeikkaa, saa natsien vihat niskoilleen. PRKL taas sekä järjesti että oli järjestämättä keikkaa, saaden kaikkien tahojen vihat niskoilleen. No, asiakkailla on mahdollisuus äänestää jaloillaan ja lompakoillaan, ja ydinkeskustojen ”hevibaarit” sun muut ylihinnoitellut teemapuistot ja puuhamaat saavat mitä ansaitsevat. Tai kuten Mikko Pöyhonen taannoin Sarastukselle antamassaan haastattelussa totesi:

Black metallissa ja muussa vaihtoehtomusiikissa on tapahtunut parin vuoden aikana selkeä muutetaan maalle –meininki. Eli ei enää keikkapaikoiksi baareja, Tavastiaa, isoja keikkapaikkoja kaupungeissa, koska niissä tulee ongelmia. Kuten vaikkapa Goatmoonin taannoiset ongelmat Gloriassa. Vaihtoehtomusiikki tässä maassa haistattaa pitkät ja perääntyy keskisormea näytellen ja siirtyy sitten soittamaan muualle. Ja vaikka ei ollakaan ihan diskosykkeessä keskustan ytimessä, uskovaiset löytävät paikan.

Ja näin sitten tosiaan kävikin: PRKL-klubin peruttua keikan se siirrettiin ravintola Alemiin pohjois-Helsingin Malmille. Alem on pizzeria, jonka omistaa Turkista suomeen vuosikymmeniä sitten (eli ennen nykyisen monikulttuurihysterian alkua) saapunut maahanmuuttaja. Se, että ”natsikeikka” järjestetään mamupitseriassa, saattaa toki ensi alkuun herättää pinnallista hilpeyttä. Mutta kun hylkää nyky-yhteiskunnassa oletusarvoiseksi nousseen monikultturistisen ajattelun ja katsoo ravintolan omistajaa ihmisenä eikä mamuna, ymmärtää että hänelläkin on aivan oma arviointikykynsä ja vapaus päättää oman yrityksensä liiketoiminnasta.

Palasin kotiin vain puolitoista vuorokautta ennen keikkaa, joten ilman netissä pyörivää kohumyllyä koko keikka olisi itseltäni mennyt sivu suun. Tältä osin olen henkilökohtaisessa kiitollisuudenvelassa Varis-verkostolle.

Saapuessa malmilaiseen pizzaravintolaan heinäkuisena lauantaina on kuin kotiin saapuisi. Talo on pullollaan reippaita ja rehtejä, sekä epäilemättä enemmän tai vähemmän raittiita miehiä, ja itsensä pinnallisuudesta, laumasieluisuudesta ja masokistisesta toiseudenpalvonnasta itsensä vapauttaneita naisia. Tunnelma on iloinen ja odottava, eikä mitään kyräilyä tai olan yli kurkkimista ei ole havaittavissa. Pinnan alla kytee riehakkuus, joka tosin päästäkseen kunnolla irti vaatii kansamme ja rotumme suosikkihuumetta alkoholia polttoaineekseen.

Variksia ei näy raakkumassa keikkayleisölle mailla halmeilla. Yleisölle tosin kuulutettiin, että edellisenä yönä antifasistisen taistelun sankarit olivat käyneet töhrimässä ravintolan ikkunat. Tästä seurasi lasku, jonka maksuun yleisöä kehotettiin osallistumaan, ja ainakin omien havaintojeni mukaan juhlaväki kaivoikin kuvettaan auliisti.

Keikkayleisön ollessa varsinaisesti paikalla antifasisteilla olisi tietenkin ollut mahdollisuus myös aitoon erilaisuuden kohtaamiseen, ”natsien” verbaaliseen haastamiseen tai, miksipä ei, myös hieman rivakampiin kehityskeskusteluihin. Mutta nähtävästi öinen ilkivalta (maahanmuuttajan yritystä kohtaan, toim. huom.) on parasta, mitä näiltä voi odottaa.

Ravintola oli täysin nuijalla lyöty . Jälkeenpäin ilmeni yleisöä olleen n. 150 henkeä, enkä yllättyisi lainkaan, jos se olisi koko ravintolan historian ennätys. Lämpötila ja ilmankosteus alkoi iltaa myöten nousta huimaksi. Kamppaillessa hikisten natsivartaloiden puristuksessa alkoi melkein toivoa, että antifa saapuisikin paikalle ja parantaisi paikan ilmanvaihtoa heittelemällä tiiliä ikkunoiden läpi.

Ravintolan omistaja oli Variksen uutisessa kertonut kesän tuoton olleen tähän mennessä huono. Tämän ongelman konsertti ainakin korjasi kertaheitolla: baaritiskille oli koko illan ajan jono ja kassakone lauloi hoosiannaa. Niin metalli- kuin kämyväkikin on tunnetusti janoista porukkaa.

Vapaudenristi

Vapaudenristi

Ensimmäisenä esiintyi lahtelainen Vapaudenristi. Yhtyeen suoraviivainen, nostattavilla kertosäkeillä varustettu suomenkielinen rock onkin parhaimmillaan juuri elävänä kuultuna. 4/4 –runttauksen päälle Vapaudenristi on kuitenkin kirjoittanut tavallista RAC-musiikkia oivaltavampia lyriikoita. Yhtyeen tyylilaji ei kuulu omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini, mutta silti lopulta päädyin toteamaan Vapaudenristin vedon olleen illan paras.

Varsinaisesti olin kuitenkin tullut paikalle amerikkalaisen Deathkeyn houkuttelemana. Itseään ” ”Harsh Satanic Skinhead Power Electronics” –genrenimihirviöllä itseään paiskannut projekti oli jopa painattanut erityiset t-paidat vain tällä keikalla myytäviksi, mutta itse esitys kesti lopulta vain kymmenkunta minuuttia. Improvisoidun oloinen keikka perustui noisessa hyväksi havaittuihin tehokeinoihin eli feedbackiin ja kontaktimikitetyn metalliromun pahoinpitelyyn. Kysymysmerkiksi jäi, oliko keikan erittäin lyhyt kesto tietoinen ratkaisu vai menikö jotain teknisesti tai muulla tapaa pieleen. Vaikka arvostankin tässä äärimmäisen marginaalisessa genressä operoivien toimijoiden sinnikkyyttä ja omistautumista, oli pakko silti todeta keikan olleen pettymys.

Viimeisenä esiintyneen Goatmoonin soittajista osa oli keikan alkaessa jo ehtinyt virkistäytyä turhan perusteellisesti. Muutenkin yhtye tuntui suhtautuvan tapahtumaan enemmänkin kavereiden edessä vedettyinä treeneinä kuin varsinaisena keikkana. BlackGoat luotti tällä kertaa niittirannekkeiden ja corpsepaintin sijaan lippikseen ja Masters of the Universe –t-paitaan. Yleisö toki oli täysillä mukana ja koko keikka oli yksi riemukas keskisormen osoitus kaikille some-lemminkäisille. Olisin silti toivonut ehkä hieman vakavampaa otetta, mutta ottaen huomioon kaiken kuohunnan ennen keikkaa, on itse keikan soittaminen hieman löysemmin rantein aivan ymmärrettävää.

Kaiken kaikkiaan koko keikka oli piristävä muistutus siitä, miten antoisaa on olla elossa ja oikeassa. Tapahtuman riehakkuudesta ja yleisön kaksin käsin kumoamista juomista huolimatta minkäänlaisia ongelmia tai järjestyshäiriöitä ei ilmennyt – seikka jota saatoin kyllä odottaakin.

”Natsikonsertin” aiheuttama kohu unohtui sitten seuraavana päivänä kuin veitsellä leikaten, kun lynkkausjoukko rupesi ulvomaan Olli Immosen verta. Tätä kirjoitettaessa suvaitsevaisuuszombiet laahustavat kohti Helsingin kansalaistoria (Kiasman ja Musiikkitalon väliin jäävä aukio) osallistuakseen Meillä on unelma –mielenosoitukseen ”monikulttuurisen Suomen puolesta”. Se sopii minulle: teillä on unelma, meillä on todellisuus. Todellisuus on joskus rumaa, mutta elän kuitenkin mieluummin siinä kuin pilvilinnoissa.

Ravintola Alem sisäpuolelta.

Ravintola Alem sisäpuolelta.

Konsertin jälkipyykistä voisin nostaa esiin Mikko Aspan puhelun Hufvudstadsbladetin toimitukseen. Lehti raportoi Aspan olleen tapahtuman järjestäjä , perustaen uutisensa Variksessa julkaistuun tietoon. Varis-verkoston jutun kirjoittajasta tai ”tiedon” alkuperästä ei ole mitään tietoa, mutta se ei estänyt Hufvudstadbladetia julkaisemasta tietoa verkkosivuillaan (vaikkakaan mainintaa siitä, mistä lehti oli tiedon onkinut, ei jutussa ymmärtääkseni ollut). Vaikka Aspa oli toki paikalla Vapaudenristin laulaja-kitaristin ominaisuudessa, väite, että hän olisi ollut mukana järjestämässä tapahtumaa, ei pidä paikkaansa.

Koko äänitteen voi kuunnella täältä. Oma suosikkikohtani tulee ajassa 4:34, kun kukkahattutäti parkaisee, että ”jonkunhan pitää ottaa vastuu”. Höblaa ei siis kiinnosta, sysätäänkö vastuu oikean vai väärän henkilön päälle, kunhan joku saadaan vastuuseen.

Lopuksi hieman käsitetason höpinää. Viime aikoina kaikkien kohujen yhteydessä on samalla puhuttu paljon sananvapaudesta ja yleensä annettu ymmärtää, että sitä voi käyttää jollakin tavalla väärin, tai että se koskee vain tietynlaisten mielipiteiden ilmaisemista. No, sananvapaus on käsite, joka itselleni on joskus ollut kovinkin tärkeä. Nykyään tosin ymmärrän, että koko käsite ja siihen tarrautuminen on kovin naiivia, koska aina tulee olemaan ihmisiä, joiden mielestä mielipiteenvapaus tarkoittaa vain vapautta olla samaa mieltä heidän kanssaan. Ja tämänkaltaisella näkemyksellä sanan- ja mielipiteenvapaudesta on tapana korreloida valta-asemiin pyrkimisen kanssa. Kehotankin kaikkia lukijoita jatkossakin sanomaan, mitä he haluavat sanoa, riippumatta siitä, onko heillä jonkun mielestä ”oikeus” tehdä niin vai ei. Ja jos joku yrittää estää teitä tekemästä niin, ryhtykää tarvittaviin toimenpiteisiin. Siinä kaikki.

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.

Jarno Alander ei ole sitoutunut mihinkään, joten häntä on turha vaatia irtisanoutumaan mistään. Hän asuu Itä-Helsingissä.

 

 

Information

This entry was posted on heinäkuu 28, 2015 by in Kulttuuri and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: