Italian futurismi – Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

SIEGFRIED ADLERCREUTZ

”Me tahdomme ylistää vaaran rakastamista, voiman ja rohkeuden elämäntapaa”

Kuten kaikki tietävät, 1900-luvun alku oli länsimaisessa taiteessa modernismin aikaa. Kubismin, dadaismin ja ekspressionismin kaltaiset uudet taidesuuntaukset ravistelivat perinteisiä käsityksiä taiteesta ja kauneudesta. Modernismin tavoitteena oli taiteen vallankumous: pyrittäessä luomaan uudelle, modernille maailmalle sopivaa taidetta vanhat toimintatavat ja perinteet tyrmättiin, manifesteja kirjoitettiin ja muut taidesuuntaukset lytättiin. Kaikki halusivat olla juuri se uusi, täysin erilainen ja oikeasti vallankumouksellinen liike, joka toisi lopun vanhan maailman pysähtyneisyydelle.

Eräs valitettavan vähälle huomiolle jäänyt 1900-luvun alun modernistinen taidesuuntaus oli Italiassa syntynyt futurismi. Osasyynä futurismin saamaan vähäiseen huomioon lienevät futuristien poliittiset kytkökset: suuri osa futuristeista, liikkeen perustajaa Filippo Marinettia myöten, asettui näet avoimesti tukemaan Benito Mussolinin fascismia. Tämä voikin tuntua lukijasta hieman yllättävältä, sillä radikaalioikeiston suhtautumista vaihtoehtokulttuuriin pidetään usein kovin kielteisenä: olipa vuonna 1938 kansallissosialistisessa Saksassa järjestetyssä kuuluisassa rappiotaiteen näyttelyssäkin mukana muutamia Italian futuristien teoksia. On kuitenkin paikallaan pohtia, missä määrin tämä käsitys vastaa todellisuutta. Vai onko todellakin niin, että radikaalioikeiston taide rajoittuu vain kansallisromanttiseen menneeseen haikailuun?

Futurismin katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1909, kun italialaisen runoilijan Filippo Tommaso Marinettin Futuristinen manifesti julkaistiin 5.1.1909 italialaisessa La gazetta dell’Emilia -lehdessä. Sama artikkeli julkaistiin myös 20.1.1909 ranskalaisessa Le Figaro -päivälehdessä. Heti tämän jälkeen futuristien joukkoon liittyi monta nimekästä taiteilijaa, joista merkittävimpinä mainittakoon taidemaalarit Carlo Carrà, Umberto Boccioni ja Giacomo Balla, sekä noise-musiikin edelläkävijänä pidetty säveltäjä Luigi Russolo. Maalaustaiteen ja musiikin jälkeen futurismi laajeni yhä edelleen kirjallisuuteen ja arkkitehtuuriin, ja tehtiinpä Italiassa myös jonkin verran futuristista elokuvataidettakin. Futurismin voidaan katsoa kuolleen perustajansa Marinettin myötä vuonna 1944 – viimeistään näin kävi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, kun futuristien poliittiset kytkökset fascismiin pilasivat useiden merkittävien futuristien urat.

Mistä kaikki alkoi – futuristinen manifesti

Modernistisille liikkeille tyypilliseen tapaan myös futuristit julkaisivat lukuisia manifesteja. Ensimmäinen näistä, jo edellä mainittu Marinettin Futuristinen manifesti, asetti ideologiset raamit futuristiselle liikkeelle. Manifestin teksti on iskevää, kovaa ja jopa brutaalia: siinä ylistetään häpeilemättä voimaa, väkivaltaa, patriotismia, sotaa, nopeutta ja nuoruutta, ja hyökätään suoraan moralismin, pasifismin, feminismin ja utilitaristisen pelkuruuden kimppuun. Muiden modernististen manifestien tavoin Marinettin teksti on erittäin provosoivaa:

Kilpa-auto, jonka konepeltiä koristavat suuret putket, kuin räjähtävähenkäyksiset käärmeet – ärjyvä auto, joka vaikuttaa ratsastavan kartessilaukauksella, on kauniimpi kuin Samothrakeen Nike. – – Me haluamme repiä museot ja kirjastot hajalle”

Manifestin teksti on suoraa ja selväsanaista:

Me ihannoimme sotaa – ainoaa hygienian muotoa – militarismia, patriotismia, vapaudentuojain tuhoavaa signaalia, kauniita aatteita joiden edestä kannattaa kuolla, ja halveksimme naisia.

Loppua kohden Marinetti heittäytyy suorastaan megalomaaniseksi:

Katsokaa meitä! Me emme ole hengästyneitä, meidän sydämemme eivät ole lainkaan väsyneet. Sillä ne on ravittu tulella, vihalla ja nopeudella! Yllättääkö tämä sinua? Onko näin siksi, että et edes muista olevasi elossa? Maailman huipulla seisten me vielä kerran sinkoamme uhmamme vasten tähtiä!

Futuristinen manifesti otettiin mielenkiinnolla vastaan Euroopan taidepiireissä. Venäjällä perustettiin manifestin pohjalta jopa oma futuristinen sisarliikkeensä, Hylaea-ryhmä. Tämä ryhmä tosin keskittyi enemmän kirjallisuuteen kuin maalaustaiteeseen.

Futurismi käytännössä

Futuristinen liike halusi noudattaa kaikessa toiminnassaan futuristisessa manifestissa julistettua nuoruuden, uuden teknologian ja vauhdikkuuden ylistämisen ideologiaa. Futuristeilla oli jopa oma ravintolansa, Torinossa vuonna 1929 avattu La Taverna Del Santopalato, jossa ruoka tarjoiltiin viereisessä huoneessa olleen lentokoneen moottorin käyntiäänellä höystettynä. Ruokalistalta löytyi Marinettin lempireseptejä kuten ”Aeroruoka”, ”Kana-Fiat” ja ”Italialaiset rinnat auringonpaisteessa”. Marinetti itse piti ensimmäisen futuristisen ravintolan avaamista Amerikan löytämiseen verrattavissa olevana merkkitapauksena. Kerrotaanpa futuristien myös silloin tällöin myyneen tarkoituksella tilaisuuksiinsa samat istumapaikat kahteen kertaan, vain synnyttääkseen yleisön keskuudessa säpinää ja tappelunujakoita.

Mutta toki futuristisen manifestin ideologia näkyi myös futuristisessa taiteessa itsessään. Seuraavaksi muutamia esimerkkejä.

Zang Tumb Tumb  (youtube-linkki: http://www.youtube.com/watch?v=u1Yld7wGWEI)

”Zang Tumb Tumb” on Marinettin vuosina 1912-1914 kirjoittama ääniruno, jota pidetään ehkäpä kuuluisimpana ja merkittävimpänä futuristisena taideteoksena. Runo kertoo vuosina 1912-1913 ensimmäisessä Balkanin sodassa käydystä Hadrianopoliksen taistelusta, jota Marinetti oli todistamassa reportterina paikan päällä. 228-sivuinen teos on täynnä onomatopoeettista ilmaisua, nerokasta kielellä leikkimistä ja luovaa typografian käyttöä, ja se on toiminut inspiraation lähteenä lukuisille avant-garde -taiteilijoille. ”Zang Tumb Tumbissa” näkyy myös hyvin futuristien suhtautuminen sotaan. Marinettin sanoin:

Niin kauan kuin sota kestää, siirtäkäämme syrjään säkeemme, siveltimemme, leikkausveitsemme ja orkesterimme! Nerojen punaiset lomapäivät ovat alkaneet! Tänään meidän ei tarvitse muuta ihailla kuin srapnellien kauhistuttavia sinfonioita ja niitä hulluja patsaita, joita innokas armeijamme muovaa vihollismassoista.

Melujen taide  (youtube-linkki: http://www.youtube.com/watch?v=VHLmitA3o6g)

”Zang Tumb Tumb” inspiroi säveltäjä Luigi Russolon etsimään musiikin rajoja, ja vuonna 1913 Russolo julkaisi oman manifestinsa nimeltään Melujen taide. Russolo argumentoi manifestissaan, että teollistuneen maailman ihmisen korva oli tottunut urbaanin maailman meluun ja energiaan, ja että tämä meluun tottuminen toisi käyttöön täysin uudenlaisen musiikkityylin. Russolon teokset sisälsivätkin mitä mielikuvituksellisimpia instrumentteja: autojen, lentokoneiden ja moottoripyörien ääniä, tehtaiden koneiden melua ja ihmisten ja eläinten huutoa. Russolo myös rakensi omia melua tuottavia laitteitaan, joita näkyy ja kuuluu edellä olevassa videossa. Russoloa pidetäänkin yleisesti maailmanhistorian ensimmäisenä noise-muusikkona.

Mafarka, futuristi

Mafarka, futuristi on Marinettin kirjoittama futuristinen romaani, joka toi Marinettille myös hieman kyseenalaisempaa mainetta: hän sai nimittäin tämän teoksen kirjoittamisen johdosta oikeussyytteen siveettömyydestä. Romaanin päähenkilö, arabikuningas Mafarka-el-Bar, haluaa valloittaa koko Afrikan – Afrikan kolonisaatio ja omavaraisuuden ylistäminen ovat muuten sivumennen sanoen Italian fascismille tuttuja teemoja. Veljensä kuoleman jälkeen Mafarka ajautuu epätoivoon, ja hän rakentaa tämän korvikkeeksi itselleen omasta lihastaan ja teräksestä mekaanisen pojan, Gazourmahin. Gazourmahissa ilmenee hyvin futuristien suhtautuminen naisellisuuteen: hän on mekaanisten osien ja miehisen viriiliyden summa, jolla ei ole mitään tekemistä naiselliseksi katsottujen hyveiden kuten sentimentaalisuuden kanssa. Mafarkaa lainaten:

Täten päättelin, että ilman naisen kohdun tukea ja haisevaa petollisuutta on mahdollista tuottaa omasta lihastaan kuolematon jättiläinen pettämättömillä siivillä! Meidän tahtomme täytyy tulla meistä ulos, ottaa käsiinsä materiamme ja muuttaa se mieleiseksemme, jotta voimme muokata uudelleen kaiken ympärillämme ja loputtomasti uudistaa maankamaran. Pian, jos vetoat tahtoosi, synnytät ilman että joudut turvautumaan naisen vulvaan. Näin minä tapoin Rakkauden, korvaamalla sen Sankaruuden ylevällä nautinnolla!

Futurismi ja politiikka

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen futurismi alkoi saada yhä enemmän poliittisia piirteitä. Vuonna 1918 Marinetti perusti puolueen Partito Politico Futurista, joka kuitenkin sulautui heti seuraavana vuonna Benito Mussolinin Fasci di Combattimento -järjestöön. Samalla Marinettista tuli yksi ensimmäisistä Mussolinin Partito Nazionale Fascista -puolueen jäsenistä. Marinetti kannatti fascismia kuolemaansa saakka; toisaalta hän vähemmän yllättäen vastusti Mussolinin kannattamaa ”taantumuksellisten” instituutioiden, kuten kirkon, haltuunottoa. Tosin myöhempinä vaiheinaan Marinetti itsekin meni naimisiin, ryhtyi akateemikoksi ja kääntyi katoliseen uskoon – olipa hän jopa sitäkin mieltä, että Jeesus oli ollut futuristi!

Suurin osa futuristeista oli Marinettin kanssa samoilla linjoilla, mutta futuristien joukossa oli myös sosialistien, kommunistien ja anarkistien muodostama oppositio. Vuonna 1924 nämä ryhmät kävelivät pois Milanossa järjestetystä futuristien kongressista. Viimeistään vuoden 1939 terässopimuksen jälkeen nämä vaikutteet eliminoitiin futurismista kokonaan.

Marinetti itse yritti saada futurismin fascistisen Italian virallisen taiteen asemaan. Mussolini oli kuitenkin vastahakoinen tämän ajatuksen suhteen: hänen mielestään mitään virallista taidelinjausta ei pitänytkään olla, vaan valtion tuli tukea monia, toisistaan hyvinkin paljon poikkeavia taidesuuntauksia, jotta kaikki taiteilijat pysyisivät lojaaleina fascistihallinnolle. Mussolinin itsensä sanoin:

Julistan, että minun ideani ei ole lainkaan edistää mitään valtiontaiteen kaltaista. Taide kuuluu yksilöiden piiriin. Valtiolla on vain yksi velvollisuus: olla heikentämättä taidetta, tarjota inhimilliset olosuhteet taiteilijoille ja rohkaista heitä taiteellisesta ja kansallisesta näkökulmasta.

Futurismin perintö

Italian futurismi inspiroi useita muita modernistisia liikkeitä, kuten esimerkiksi jo edellä mainittua venäläistä sisarliikettään. Nuoruuden, nopeuden ja voiman ylistäminen sekä esimerkiksi mekaanisen ihmiskehon rakentaminen ovat myös teemoja, joita länsimaisessa taiteessa näkee nykyäänkin usein käsiteltävän.

Mutta mikä on futurismin anti kansallisen ja eurooppalaisen, traditionalistisen ja radikaalin verkkolehden lukijoille? Lienee selvää, että futurismin edustama kaiken entisen täydellinen tuhoaminen ei liene ainakaan traditionalisteille kovin hedelmällinen päämäärä, joskin futuristien uskaliaisuudesta käydä rohkeasti menneen maailman illuusioiden kimppuun niiden näennäisestä pysyvyydestä huolimatta voisi jokainen tahollaan ottaa oppia. Ehkäpä futurismista voidaan oppia ainakin se, että Italian fascismi saavutti aikoinaan suosiota nuorison taidepiireissäkin olemalla täysin uusi, nuorekas ja vallankumouksellinen vaihtoehto – ei siis pelkkää menneisyyteen tuijottelua, kuten helposti usein luullaan. Myös Mussolinin taidelinjauksissa piilee järkevän taidepolitiikan siemen: 2000-luvun kansallismielisen liikkeen lienee järkevintä fascistien tavoin unohtaa erot taiteellisissa näkemyksissä, ja keskittyä kansakuntamme kohtalon kannalta olennaisempiin kysymyksiin.

Siegfried Adlercreutz on akateeminen nationalisti, jonka kiinnostuksen kohteita ovat radikaali traditionalismi ja konservatiivisen vallankumouksen ajattelijat.