Valtionvastainen mielenlaatu

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

Lukiessa ruotsalaisen Karin Boyen dystopiaromaania Kallokaiini (1940) sitä vertaa väistämättä George Orwellin melkein kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneeseen Vuonna 1984:ään. Kummankin tapahtumapaikkana on tulevaisuuden totalitaarinen supervaltio, Boyen kirjassa Maailmanvaltio ja Orwellin kirjassa Oseania, joka käy jatkuvaa sotaa vastaavanlaisia naapureitaan vastaan. Kummankin hallitus valvoo kansalaistensa yksityiselämää kehittyneillä vakoilulaitteilla, Oseaniassa kaukovarjostimella, Maailmanvaltiossa poliisikorvalla ja -silmällä. Molemmat jättivaltiot on perustettu maailmanlaajuisen sodan jälkeen ja ne odottavat kansalaisiltaan sotilaallista kurinalaisuutta. Sekä Boye että Orwell osoittavat mielenkiintoa ihmismielen manipulointiin huumausaineiden avulla. Kallokaiinin päähenkilö on tiedemies, joka kehittää tehokkaan totuusseerumin, Vuonna 1984:ssä Winston Smithille annetaan kidutuskuulustelun aikana ruiske, joka saa hänet hetkeksi näkemään asiat niin kuin kuulustelija tahtoo.

Ei ole tiedossa, tunsiko Orwell Boyen kirjan sisällön. Kallokaiini käännettiin englanniksi vasta Orwellin kuoleman jälkeen. Useimmat yhtymäkohdat luultavasti selittyvät yhteisellä esikuvalla, Jevgeni Zamjatinin romaanilla Me (1921). Zamjatinin kirja, jonka katsotaan aloittaneen dystopiaromaanien alalajin, sijoittuu hyvin samankaltaiseen läpiorganisoituun tulevaisuuden yhteiskuntaan. Romaanin Ainoa Valtio on futuristinen tyrannia, joka pyrkii karsimaan kaiken yksilöllisen erottautumisen, ja sen kansalaisilla on nimien sijaan numeroyhdistelmät.

Bolshevikkeja aluksi kannattaneen Zamjatinin romaani oli tarkoitettu vastalauseeksi yhä totalitaarisemmaksi muuttuvalle neuvostoyhteiskunnalle, ja häntä on pidetty yhtenä ensimmäisistä julkisista toisinajattelijoista Neuvostoliitossa. Myös Boye oli kiinnostunut sosialismista ja toiminut 30-luvulla marxilaisessa Svenska Clartéförbundetissa, mutta pettynyt neuvostojärjestelmään tehtyään opintomatkan Moskovaan. Myös natsien valtaannousun hän oli nähnyt lähietäisyydeltä asuessaan Berliinissä vuosina 1932-33.

Kallokaiini ei kuitenkaan sisällä suoria yhtymäkohtia neuvostojärjestelmään tai kansallissosialistiseen Saksaan. Maailmanvaltion ideologiasta ei kerrota juuri mitään, sen ainoa johtoajatus tuntuu olevan yksilön ehdoton mukautuminen valtion tahtoon. Yhteiskuntajärjestelmän perustana on äärimmäinen kontrolli vailla kummempaa idealismia: varhaislapsuuden jälkeen jokainen kansalainen kasvaa valtion laitoksissa, hänen ammattinsa päätetään etukäteen ja hänet koulutetaan työskentelemään jossakin tietylle teollisuudenalalle omistetussa kaupungissa. Hierarkia on sotilaallinen ja univormu ilmaisee kunkin kansalaisen paikan siinä. Tapahtumien maantieteellinen sijainti ei käy ilmi, kuten ei myöskään vihollisnaapuri Universaalivaltion sijainti, vaikka romaanin loppu vihjaakin vihollisen olevan aasialainen. Osa henkilöiden nimistä on eurooppalaisia, mutta ainakaan ruotsalaisia nimiä ne eivät muistuta. Loputkin yhtymäkohdat aikalaistodellisuuteen on häivytetty sijoittamalla Maailmanvaltion asukkaat pääosin maan alla sijaitseviin asuinkomplekseihin.

Etäännyttämisen käytännön syynä saattaa olla kirjoittamisajankohtana Ruotsissa vallinnut sensuuri; maan johto yritti toisen maailmansodan sytyttyä olla parhaansa mukaan ärsyttämättä niin Saksaa kuin Neuvostoliittoa. Mutta Boyen ratkaisut ovat myös tuoneet kirjalle tiettyä ajattomuutta. Nykylukija pystyy helposti yhdistämään osan Kallokaiinin visioista oman aikansa ilmiöihin.

Kallokaiinin ilmeisin ajankohtainen piirre ovat ne julkiset itsekritiikki- ja anteeksipyyntöseremoniat, joihin jokainen harhaoppisuuksia lipsauttanut Maailmanvaltion kansalainen joutuu alistumaan. Eräässä juhlapuheessaan romaanin päähenkilö, järjestelmälle uskollinen kemisti Leo Kall, tulee sanoneeksi etteivät kansalaiset aina riemumielin uhraa yksityisyyttään ja perhe-elämäänsä valtiolle, vaan tuntevat tuskaa menetyksistään. Joku läsnäolijoista ilmiantaa Kallin, minkä johdosta hän joutuu oikaisemaan virheensä radiolähetyksessä. Kall selviää virheestään säikähdyksellä, mutta joutuu työssään huomaamaan, että epäsosiaalisia asenteita löytyy lukuisilta muiltakin, vaikkeivät ne välttämättä koskaan tule ilmi.

Kallin kehittämä totuusseerumi, kallokaiini, saa koehenkilöt paljastamaan sisäisen rikkinäisyytensä, elämänväsymyksensä ja katkeruutensa. Samalla he ilmaisevat tyytymättömyytensä kaikenlaisiin arjen epäkohtiin: kehnoon ruokaan, tehottomaan sairaanhoitoon, kaikkialle ulottuvaan valvontaan. Alituista reippautta ja epäitsekkyyttä korostavassa järjestelmässä tällaiset tuntemukset on haudattu niin syvälle, etteivät ihmiset välttämättä ole niistä itsekään tietoisia. Aluksi seerumi herättää Kallissa ja valtiojohdossa suurta innostusta: se tarjoaa mahdollisuuden kriminalisoida yhteiskunnanvastaisten tekojen lisäksi myös yhteiskunnanvastaiset tunteet ja ajatukset. Mutta mitä pidemmälle kokeet etenevät, sitä vaikeampi on löytää ketään puhdassydämistä. Kuten Kallin esimies toteaa: ”Minun kokemukseni mukaan kellään yli nelikymmenvuotiaalla asetoverilla ei ole hyvää omaatuntoa.”

Ajatusrikokseen on mahdoton olla syyllistymättä Maailmanvaltion kaltaisessa yhteiskunnassa. Manifestissaan Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus Theodore Kaczynski, alias Unabomber, hahmotteli ”läpisosiaalistuneen” ihmistyypin, jonka hän yhdisti erityisesti nykyvasemmistoon. Varhaiskasvatuksesta alkavan sosiaalistamisprosessin tarkoitus on saada yksilö ajattelemaan ja toimimaan yhteiskunnan toivomalla tavalla. Jos yhteiskunnan moraalinen koodi on niin vaativa, ettei kukaan voi käytännössä noudattaa sitä edes tyydyttävästi, yksilö joutuu kestämättömän ristiriidan eteen: ”Jotkut ovat niin korkeasti sosiaalistuneita, että heidän pyrkimyksensä ajatella, tuntea tai toimia moraalisesti muodostuu heille valtavaksi taakaksi. Välttääkseen syyllisyyden tunteita he joutuvat jatkuvasti pettämään itseään motiiviensa suhteen ja etsimään moraalisia selityksiä tunteille ja teoille, joilla on todellisuudessa epämoraalinen alkuperä.”

Maailmanvaltion kansalainen on täydellinen esimerkki Kaczynskin läpisosiaalistuneesta yksilöstä. Orwellin painajaisyhteiskunnan jäsenet voivat sentään purkaa kertyviä aggressioitaan ”kahden minuutin vihoissa”, organisoiduissa joukkotilaisuuksissa joissa raivotaan kansanvihollisia vastaan, mutta Maailmanvaltiossa mitään tällaista venttiiliä ei näytä olevan. Kun ihmiseltä odotetaan täydellistä itsehillintää joka hetki, koko hänen olemassaolonsa perustuu itsepetokselle. On siis selvää, että kallokaiinin kaltainen aine järkyttää yleiseen käyttöön tullessaan vallitsevaa järjestystä vakavasti. Kun laajamittaiset kallokaiinitutkimukset aloitetaan ja laki valtion vastaisesta mielenlaadusta astuu voimaan, ensimmäisten pidätettyjen joukossa on itse poliisiministeri Tuareg. Alkaa käydä ilmi, että kukaan ei ole enää turvassa eikä kehenkään voi luottaa.

Kallokaiinin tapahtuma-aikaan ilmiantojen määrä on ollut kasvussa jo vuosien ajan. Tämä saattaa olla merkki joko lojaalisuuden lisääntymisestä tai järjestelmän rakoilusta. Joka tapauksessa Leo Kall tajuaa, että hänen seeruminsa käyttöönotto johtaa ilmiantojen määrän räjähtämiseen ja sisällissotaa muistuttavaan tilanteeseen:

Asetoverit lähtisivät liikkeelle kuin muurahaiset pesästään, mutteivät muurahaisten tapaan toimiakseen yhteistyössä, vaan ilmiantaakseen toisensa. Näin heidän vilistävän ympäriinsä: työtoverit ilmiantoivat toisiaan, miehet vaimojaan ja vaimot miehiään, alaiset päälliköitään ja päälliköt alaisiaan…

Ilmiö on tuttu tunnetuista totalitaarisista yhteiskunnista: pelon ilmapiirissä ihmiset pyrkivät ilmiantamaan muut ennen kuin heidät itsensä ilmiannetaan. Se on tuttu myös niin sanotun woke-kulttuurin piiristä, jossa kukaan ei voi tietää, mitkä kaikki vähemmistöryhmät on otettava huomioon ja millä tavoin. Ennemmin tai myöhemmin jokainen päästää suustaan jotain harhaoppista, jolloin muut käyvät hänen kimppuunsa kiillottaakseen omaa kilpeään. Jos nyt keksittäisiin rasistiset asenteet paljastava aine ja säädettäisiin laki viha-ajatuksista, tuloksena olisi kaikkien sota kaikkia vastaan.

Boyen dystopia on luonnosmaisempi kuin Orwellin, mutta joiltakin osin psykologisesti tarkkanäköisempi. Boyen oivallus on, että mitä totaalisemmaksi järjestelmän valta muuttuu, sitä hauraammaksi se käy. Maailmanvaltion kaltaisessa järjestelmässä mahdollisuuksia avoimeen vastarintaan ei ole, mutta samalla vähäpätöisiltä vaikuttavat asiat saattavat olla vallankumouksellisia. Parhaiten tämä käy ilmi, kun kallokaiinitutkimusten myötä paljastuu salaperäinen lahko, jonka epäillään muodostavan valtionvastaisen salaliiton. Lopulta selviää, että kokouksissaan lahkolaiset vain suorittavat rituaalia, jossa yksi osanottaja makaa sängyllä teeskennellen nukkuvaa ja toinen seisoo hänen vieressään keittiöveitsi kädessä. Rituaalissa ei ole mitään lainvastaista ja tutkijoiden on vaikea ymmärtää sen merkitystä. Mutta kaikenläpäisevän epäluulon ilmapiirissä tällainen yksinkertainen luottamuksen simulaatio on tosiasiassa radikaali. Kun kuulustelija kysyy yhdeltä lahkolaiselta heidän organisaatiostaan, tämä vastaa:

Emme havittele organisaatioita. Sitä, mikä on orgaanista, ei tarvitse organisoida. Te rakennutte ulkoapäin, me sisältäpäin. Te käytätte itseänne rakennusmateriaalina niin kuin kiviä ja hajoatte kappaleiksi niin ulkoa kuin sisältäkin. Me rakennumme sisältäpäin kuin puut, ja meidän välillemme kasvaa siltoja, jotka eivät muodostu elottomasta materiasta ja pakosta. Meistä virtaa elämä. Teihin virtaa elottomuus.

Merkittävä rooli 1900-luvun totalitaaristen järjestelmien sisäisessä luhistumisessa oli ilmiöillä, jotka pysyivät sinällään sallitun rajoissa mutta ilmensivät järjestelmälle vieraita asenteita. Tällainen piilevä vastarinta saattoi koostua tiettyjen yhtyeiden kuuntelemisesta, tietyn urheilujoukkueen kannattamisesta, uskonnollisista menoista, melkein mistä vain. Olennaista on, että se loi epävirallista yhteisöllisyyttä ja keskinäisiä luottamussuhteita. Samalla kielletytkin ilmiöt, kuten Neuvostoliiton samizdat-kirjallisuus, levisivät aina yhteiskunnan korkeimmille portaille saakka. Jokaisella oli jotain salattavaa.

–

Karin Boyen romaani ”Kallokaiini” ilmestyy toukokuun lopulla Olli Virtasen uutena suomennoksena ja on ennakkotilattavissa Kiukaan verkkokaupasta.

–

–