Macronismi vastaan radikaali islam

ROBERT HAMPTON   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Ranskan presidentti Emmanuel Macron julisti sodan radikaalia islamia vastaan sen jälkeen kun koulunopettaja oli puukotettu hengiltä näytettyään Muhammed-pilakuvia luokalle. ”Meidän on hyökättävä islamilaista separatismia vastaan,” Macron oli sanonut aiemmin samassa kuussa. Macron korosti, että ”sekularismi on yhtenäisen Ranskan sidosaine” ja että kansakunnan on luotava ”ranskalainen islam” joka kunnioittaa liberaaleja arvoja kuten sukupuolten tasa-arvoa ja ilmaisunvapautta – ainakin sellaisen ilmaisun, jota hallinto suvaitsee.

”Samuel Paty [murhattu opettaja] (…) antoi kasvot tasavallalle, meidän tahdollemme murskata terroristit, päästä eroon islamisteista, elää vapaiden kansalaisten yhteisönä maassamme,” Macron sanoi opettajan hautajaisissa. ”Me emme luovu pilakuvista, vaikka muut perääntyisivät,” hän lisäsi.

Macron uskoo, ettei sekulaari liberalismi voi suvaita islamilaista fundamentalismia ja että muslimien on mukauduttava hänen ideologiaansa. Mutta kykeneekö puoliautoritaarisen hallituksen tukema sekulaari liberalismi hävittämään radikaalin islamin? Ja pitäisikö oikeiston hurrata Macronin visiolle vai kauhistua sitä?

Macron vahvisti sanojaan toiminnalla. Hallinto pidätti satoja ääriaineksiksi epäiltyjä ja karkottaa heistä yli 200. Yli viidenkymmenen islamilaisen yhteisön radikaaliyhteyksiä tutkitaan. Hallitus vakuuttaa myös lopettavansa islamilaisen kotiopetuksen ja estävänsä ulkomaisten imaamien maahantulon. Lisäksi Ranskan poliisi turvasi Charlie Hebdo -lehden Muhammed-pilapiirrosten heijastamisen hallintorakennusten seiniin, mikä antoi muslimeille viestin, että heidän tulee suvaita tällaista jumalanpilkkaa.

Tällainen vihamielisyys radikaalia islamia kohtaan sai muslimimaailman raivoihinsa. Turkki, Iran, Pakistan ja muut muslimimaat ovat tuominneet Macronin kurinpalautuksen. ”On valitettavaa, että hän on päättänyt rohkaista islamofobiaa hyökkäämällä islamia eikä väkivaltaisia terroristeja vastaan, olivatpa he sitten muslimeja, valkoisen ylivallan kannattajia tai natsi-ideologeja,” sanoi Pakistanin pääministeri Imran Khan. Kaikkialla maailmassa muslimit uhkaavat boikotoida ranskalaisia tuotteita kunnes Macron pyytää anteeksi ja hyvittää tekonsa.

Reaktiot eivät näytä hätkähdyttävän Macronia. Tällaisessa asenteessa on jotain raikasta, vaikka sitä osoittaakin globalismin kiiltokuvapoika. Länsimaiset poliitikot eivät ole vuosiin tehneet mitään äärimuslimeille, ja ovat lepytelleet heitä epätoivoisesti aina kun on tapahtunut terrori-isku. He ovat kertoneet, kuinka vakaasti he seisovat ”oikeiden muslimien” rinnalla ja että terrorin todellinen uhri on islam. George W. Bush vieraili moskeijassa 9/11-iskujen jälkeen ja puolusti kiihkeästi ”rauhanuskontoa”.

Macron puolestaan myöntää islamismin olevan uhka, joka pitää torjua. Ranskassa ei voi olla samanaikaisesti no-go -alueita ja Charlie Hebdoa. Macronille vasemmistolainen pilalehti on tärkeämpi kuin sulautumattomat vähemmistöt. Marine Le Pen, Macronin tärkein haastaja, puolustaa presidenttiä. ”Tämänhetkinen tilanne vaatii takaisinvaltaamisen strategiaa,” Le Pen sanoi kurinpalautuksen puolustukseksi. ”Islamismi on sotaisa ideologia, joka käy valloitussotaa terrorismin avulla.” Nationalisti ja liberaali ovat nyt samalla puolella radikaalia islamia vastaan. Tämä on todennäköisesti järkytys liberaaleille, jotka ovat hännystelleet kansallispopulismin vastalääkkeenä pitämäänsä Macronia. Ranskan presidentti varastaa nyt nationalistien ideoita. Myös Macronin ministerit ilmaisevat globalisteille epätyypillisiä kantoja. Sisäministeri Gerard Darmanin sanoo, että Ranska on muuttunut ”raakalaismaisemmaksi” ja että tätä kehitystä vastaan on käytettävä äärimmäisiä keinoja. Opetusministeri Jean-Michel Blanquer syyttää yliopistojärjestelmää radikaalin islamin suosimisesta intersektionaalisuutta korostamalla. Blanquer myös pitää intersektionaalisuutta amerikkalaisena tuontitavarana. ”On vastustettava päättäväisesti amerikkalaisten yliopistojen ja intersektionaalisten teorioiden luomaa älyllistä ilmapiiriä, joka on tasavaltalaisen mallimme suora vastakohta,” hän sanoi äskettäisessä haastattelussa.

Voiko tämä malli päihittää radikaalin islamin? Ehkä. Sekulaari liberalismi syövyttää kansan kulttuurin kaikkialla mihin se juurtuu. Maahanmuuttajalähiöt liukuvat kohti islamilaista fundamentalismia, koska ne ovat tyystin eristyneet muusta yhteiskunnasta ja koska valtio suvaitsee niitä. Maahanmuuttajat tietävät etteivät he kuulu Ranskaan, eivätkä he halua tulla ranskalaisiksi. He kääntyvät radikaalin islamin puoleen löytääkseen vahvan identiteetin vieraassa ympäristössä. Siirtolaiset tietävät, että he voivat rikastua Ranskassa ja ettei Ranska ole samanlainen persläpi kuin heidän kotimaansa, mutta siinä kaikki. He eivät rakasta Ranskaa.

Useimmille länsimaisille liberaaleille tämä sopii – hekään eivät rakasta kotimaitaan. He liehittelevät eksoottisia kulttuureita ja tukevat monikulttuurisuutta kaivaakseen maata yhdenmukaisuuden ja kansallisen identiteetin alta. Islamilainen fundamentalismi on kuitenkin hieman eri asia kuin se, että maahanmuuttajat kieltäytyvät puhumasta isäntämaansa kieltä ja kunnioittamasta sen kansallista historiaa. Se kieltäytyy pysymästä omassa ghetossaan ja hyväksymästä vasemmistolaista arvomaailmaa. Se yllyttää siirtolaisia hyökkäämään homojen kimppuun, sortamaan naisia, hyökkäämään maallistumista vastaan ja tekemään terrori-iskuja turmeltuneen kulttuurin ilmentymiä vastaan. Se ei tunnusta ranskalaisten pilapiirrosten moraalista ylivertaisuutta.

Länsimaiset hallitukset ovat aiemmin jättäneet islamistit omiin oloihinsa, mutta Macron on valinnut toisen tien. Hän haluaa käyttää koko valtiokoneiston voimaa saadakseen heidät mukautumaan sekulaariin liberalismiin. Jos erilaisuutta ei suvaita, muslimeista saattaa tullakin juurettomia ”ranskalaisia” niin kuin kantaväestöstä. Ranska on vuosien ajan yrittänyt turhaan saada heidät mukautumaan, mutta aggressiivisempi kampanja saattaisi toimia.

Tämä ei kuitenkaan ole automaattisesti hyvä asia. Macronin päämääränä on juuria pois vähemmistöidentiteetit ja pakottaa ne liberalismin raameihin, niin kuin ranskalaisten tapauksessa on tehty. Siksi Ranskan malli on hyvin erilainen kuin amerikkalainen ”intersektionaalisuus”, joka tukee vähemmistöidentiteettejä ja kiistää enemmistöidentiteetit. Kaikkien on oltava samanlaisia, valkoisten ja ruskeiden, kristittyjen ja muslimien. Tässä skenaariossa ranskalaista identiteettiä määrittävät rienaavat pilapiirrokset ja homojen oikeudet, eivät kansa ja kulttuuritraditiot. Se on pikemminkin Francis Fukuyamaa kuin Jean-Marie Le Peniä.

Samalla kun Macron väittää puolustavansa ilmaisunvapautta, hänen hallintonsa vainoaa ilmaisunvapauttaan käyttäviä. Marine Le Pen on saanut viharikossyytteitä kommenteista, jotka ovat sisällöltään samanlaisia kuin se, jossa hän asettui tukemaan Macronin kurinpalautusta. Poliittinen kommentaattori Alain Soral pidätettiin äskettäin ”rotuvihaan yllyttämisestä” ja aiemmin hän on saanut vankeustuomion holokaustin kyseenalaistamisesta. Samaan aikaan valtio kerää kaikki voimansa puolustaakseen vasemmistolaisen Charlie Hebdon oikeutta loukata muslimeja. Ero on siinä, että Le Pen, Soral, identitaarit ja muut toisinajattelijat oikeasti haastavat hallinnon – Charlie Hebdo puolestaan tukee sitä. Sananvapautta minulle, muttei sinulle.

Macron on autoritaarinen liberaali. Hänen liberalisminsa ei ole samanlaista kuin demokraattipuolueen laimea mössö, joka sallii mellakoinnin ja rehottavan mustan rikollisuuden. Macron ottaa kohteekseen tasavallan viholliset, olivatpa he muslimisiirtolaisia tai ranskalaisia nationalisteja. Amerikkalainen vasemmisto valitsee kohteekseen pelkästään valkoisia eikä epäjärjestys haittaa sitä. Macronilla on nollatoleranssi epäjärjestykselle.

Mutta hänen arvonsa eivät eroa amerikkalaisten demokraattien vastaavista. Hän haluaa kansalaistensa hyväksyvän monikulttuurisen, monirotuisen Ranskan. Liberaalit arvot tekevät Ranskasta Ranskan, eivät sen kansa tai traditiot. Kuka tahansa voi olla Ranskalainen, kunhan hän vain hyväksyy Cutiesin ja jumalanpilkan. Tämä on samaa huttua jota amerikkalaiset liberaalit ja valtavirtakonservatiivit ajavat ja jota kaikki aidot oikeistolaiset vastustavat.

Se ei voi lopulta voittaa. Ihmiset eivät ole pelkkiä taloudellisia koneita. Kukaan ei kuole pilapiirroksen puolesta, mutta ihmiset kuolevat (ja tappavat) uskonsa puolesta.

–

Kirjoitus on alun perin julkaistu Counter Currents -verkkojulkaisussa 28.10.2020.