Cuties: kulttuurikritiikkiä vai Netflixiä pedofiileille?

TIINA WIIK

–

Ranskassa tuotetun ja paikallisen yleisradion osin rahoittaman Cuties-elokuvan (ransk. alkuperäisnimi Mignonnes) ympärille on muodostunut viime viikkoina kiivas keskustelu. Väittelyä käydään siitä, onko esiteini-ikäisiä lapsia seksuaalisesti kuvaava elokuva pedofiilien unelmatuotanto ja lasten seksualisointia vai kritiikkiä lapsia seksualisoivaa kulttuuria kohtaan. Pääsääntöisesti kansalliskonservatiivit pitävät elokuvaa hirvityksenä, ja liberaalit puolustavat sitä laadukkaana kasvutarinana ja syyttävät arvostelijoita moraalipaniikista ja seksismistä. Elokuvan ohjaaja Maïmouna Doucouré, joka elokuvan päähenkilön tavoin on Ranskassa asuva senegalilainen, sanoo että elokuvan on tarkoitus kritisoida lasten seksualisointia ja yltiöseksuaalista kulttuuria.

Lähtökohtien perusteella lopputulos voisi olla kumpaa vain: Ranskassa asuvan senegalilaisperheen 11-vuotias tytär Amy kokee perheensä fundamentalistisen elämäntavan ahdistavana, ja kun jatkuvasti poissaoleva isä vielä ottaa toisen vaimon Amyn äidin rinnalle, tytär ryhtyy kapinoimaan perheensä arvoja vastaan liittymällä Söpöliinit-nimiseen esiteinien tanssiryhmään, joka esittää seksikkäitä tansseja pienenpienissä asuissa.

Näistä lähtökohdista voidaan edetä kolmeenkin eri suuntaan:

1. Amy voimaantuu seksikkään tanssin avulla ja hylkää perheensä konservatiiviset arvot.

2. Amyn tanssiharrastus kuvataan eskapismina perheen ahdistavasta arjesta.

3. Amy päätyy lopulta hylkäämään niin tanssit kuin fundamentalismin.

Ratkaisevaa on kuitenkin visuaalinen ilme, ja tässä tullaan siihen, miksi Cuties on saanut niin raskasta kritiikkiä lapsipornografisuudesta. Lasten tansseja kun voi kuvata monin tavoin, ja Cuties sisältää valtavasti tarpeetonta zoomailua tyttöjen jalkoväleihin, takamuksiin ja kehityksen kynnyksellä oleviin rintoihin. Monet kohtaukset ovat myös tarpeettomia viestin välittämiseksi, mikäli viestinä on lasten seksualisoinnin kritiikki. Kritiikin esittämiseksi on tuskin välttämätöntä kuvata lukuisia pitkiä kohtauksia, joissa 11-vuotias nylkyttää lattiaa toisen tytön kannustaessa. Tanssikohtauksissa on toistuvia lähiotoksia tyttöjen takamuksista ja haaroista, kun he levittelevät jalkojaan tai sormeilevat sukuelimiään, jotka kuultavat kireiden ja ohuiden mikroshortsien läpi. Elokuvan katsoessaan päätyy siis näkemään 11-vuotiaan tytön ”kamelinvarpaan”. Lisäksi seksitanssit kuvataan hyvin myönteisessä valossa. Tytöillä on hauskaa, kiusattu Amy saa ystäväjoukon, ja tanssiharrastus on Amyn pakotie ahdasmielisen perheen kahleista.

Vaikka kaiken tämän leikkaisi pois, se ei millään tavoin hämärtäisi yltiöseksuaalisen kulttuurin kritiikkiä. Päin vastoin, se hämärtää viestiä toisintamalla lasten seksualisointia. Satiirijulkaisu The Babylon Bee tekikin aiheesta nasevan jutun otsikolla ”Netflixin uutuuselokuvassa tapetaan koiranpentuja, jotta oppisit, että koiranpentujen tappaminen on väärin”. Oli ohjaajan tarkoitus mikä hyvänsä, elokuva on pedofiilien unelmasisältöä (joskin he varmaan kelaavat tylsät keskustelukohtaukset ohi) ja sitä on tarjolla maailman suurimmassa elokuvien suoratoistopalvelussa.

Mutta täysin väärässä eivät ole hekään, jotka puhuvat moraalipaniikista. Olen huomannut joidenkin – useimmiten miesten – olevan sitä mieltä, että nuoren tytön kuvaaminen seksuaalisessa tilanteessa tai jotain seksuaalisuuteen liittyvää tekemässä, on automaattisesti lapsipornoa. Liberaalien mukaan näkemys johtuu seksismistä, naisvihasta ja halusta kontrolloida tyttöjen kehoja, mutta todennäköisempi syy on silkka tietämättömyys. Nämä miehet kun eivät koskaan ole koskaan olleet tyttöjä naiseuden kynnyksellä, eivätkä ymmärrä millaisia tuntemuksia ja tekoja tähän elämänvaiheeseen sisältyy.

Jokainen nainen on kokenut vaiheen, jossa lapsuus alkaa tuntua tylsältä ja naiseus koko ajan houkuttelevammalta. Uskon, että monet tämän kirjoituksen naispuoliset lukijat muistavat sen: kun halutti pukeutua seksikkäästi, jotta sinua ei pidettäisi lapsena, koska sinähän olet jo nuori nainen. Kun lainattiin salaa isosiskon meikkejä ja kurkittiin hänen rintaliivejään ja mietittiin, milloin itse saa sellaiset. Tai kun katsottiin Madonnaa, Britney Spearsia, Pussycat Dollsia, Spice Girlsiä, Ariana Grandea, tai ketkä nyt kenenkin sukupolven johtavia tähtösiä olivat, matkittiin heidän tanssiliikkeitään ja pukeutumistaan ja toivottiin, että isona minusta tulee juuri noin vetävä ja suosittu. Tällainen on normaali osa tytön kasvua naiseksi, ja joillakuilla orastava seksuaalisuus nousee esiin 9-vuotiaana, toisilla vasta vuosia myöhemmin. Useimmilla se tapahtuu hieman ennen murrosiän alkua.

Minäkin muistan, miten ala-asteella kaikilla suosituilla tytöillä oli muodikkaat napapaidat, joissa oli seksualisoivia tekstejä, jotka nyt varmaankin tuntuvat niiden kantajista noloilta. Ja kömpelöä kompurointiahan naiseksi kasvaminen on. Pyydän tässä kohtaa naispuolista lukijaa muistelemaan hetkeä, jolloin he ensi kertaa kokivat olevansa seksikkäitä. Miltä se näyttää nyt aikuisen naisen silmin? Varmaankin lapsen epäonniselta yritykseltä leikkiä seksikästä. Samaten pyydän miehiä muistelemaan ikävuosia 9-13 ja sitä, olivatko he tosiaan epäseksuaalisia olentoja, vai pyörivätkö tyttöjen kehittyvät muodot mielessä ja tarkkailtiinko oman peniksen ja karvoituksen kehitystä hermoillen, että eihän muista vain jäädä jälkeen? Muistan, miten pojat kutsuivat erästä koulukaveriani ”Daisariksi”, koska hänellä oli muita tyttöjä aiemmin kehittyneet rinnat. Muistan myös poikien naureskelleen, miten 6-luokkalainen oli masturboinut välitunnilla opettajan pöydän alla. En ymmärtänyt, mistä muut puhuivat sanoessaan Teron ”vetäneen käteen”, mutta en kehdannut kysyä, jotten vaikuttaisi tietämättömältä.

Kehitys ei tapahdu yhdessä yössä, kun suojaikäraja on ylitetty, vaan hiljalleen varhaislapsuudesta lähtien. Moraalipaniikin puolelle mennään, jos halutaan kieltää tämän kehitysvaiheen kuvaaminen elokuvissa ja vaaditaan, että tietyn ikäisten tulisi käyttäytyä tyystin kuin lapset (lukioiässä saa jo puhua seksijutuistakin). Sellainen sievistely vain hämmentää lapsia ja nuoria antamalla ymmärtää, että heidän vaiheittainen kasvunsa aikuisuuteen ei ole normaalia.

Seksismiäkin on toki havaittavissa Cutiesin kritiikissä, sillä elokuva olisi tuskin herättänyt yhtä suurta raivoa, jos siinä olisi kuvattu nuorten poikien seksuaalisuuden heräämistä. Tämä johtunee siitä, että miehillä yksinkertaisesti on voimakkaampi sukupuolivietti kuin naisilla, joten varhaistakin seksuaalikäyttäytymistä pidetään heidän kohdallaan ymmärrettävänä. Tämä on toki ristiriitaista, koska fyysisesti ja psyykkisesti tytöt kehittyvät poikia aiemmin.

Toinen syy reaktion rajuudelle lienee se, että tyttölapsiin kohdistuu voimakkaampi halu suojella heitä maailmalta. Poikia pidetään seksuaalisuuden aktiivisina toimijoina, jotka pitävät huolen itsestään ja joilta tyttöjä tulee suojella. Tällainen suojelu on tietenkin hyväntahtoista, ja varsinkin nykymaailmassa tytöt on hyvä opettaa nuoresta pitäen tunnistamaan seksuaalisuuteen liittyvät vaarat. Mutta kun nuori tyttö leikkii aikuisempaa kuin on, suojelu on tarpeetonta, koska sellainen leikki on osa hänen kehitystään naiseksi.

Toinen ongelma Cutiesiin kohdistuvassa kritiikissä piilee siinä, että esimurrosikäisten tyttöjen seksuaalikäyttäytymistä pidetään vain nykyajan rappion ilmentymänä – aivan kuin syynä siihen olisi vain seksiä ylikorostava kulttuuri ja lasten seksualisointi. Tietenkin nämä asiat vaikuttavat merkittävästi siihen, miksi nykyajan tytöt arvottavat itseään yhä useammin seksikkyyden perusteella ja ryhtyvät jopa äärimmäisiin kokeiluihin – he saattavat esimerkiksi etsiä netistä ”harjoittelukaveria”, jonka kanssa opetellaan kaikki seksitemput oikeaa seurustelukumppania varten.

Mutta naiseuden imitointi – kömpelökin sellainen – on aina kuulunut aikuistumiseen. Entisajan Suomessa esiteinitytöt eivät twerkanneet ja meikanneet itseään vanhemman näköisiksi, mutta sovitellivat ylleen aikuisen naisen pukineita ja kikattelivat keskenään siitä, kenet kylän pojista he halusivat varata aviomieheksi. 1800-luvun eurooppalaistytöt epäilemättä haaveilivat astumisesta seurapiireihin ja sulhasehdokkaista, ja sitoivat hiuksensa aikuisten naisten tapaan.

Aikoinaan 16-vuotiaat tai sitä nuoremmatkin on katsottu naimaikäisiksi, ja monilla parikymmpisillä naisilla oli jo aviomies, kotitalous hoidettavana ja useampi mukula vastuullaan. Muissa kulttuureissa näin on edelleenkin: kotikaupungissani törmään ajoittain alaikäisiin, huivitettuihin tyttöihin pukkaamassa ”tuplahyökkäysvaunuja”. Eikä meidän ole syytä pitää sellaista huonona mallina. Maahanmuuttajien demografinen voittokulku ei johdu vain suurista perhekoista vaan myös varhaisemmasta aloitusiästä. Suomalaisnainen hankkii kaksi lasta 31-vuotiaana, somalityttö kahdeksan lasta joista ensimmäisen 15-vuotiaana. Noin 30 vuoden kuluttua suomalainen on tuottanut jälkikasvua kaikkiaan 6 kpl, somali taas 72 kpl. Lapsiavioliittoja ei kukaan halua, mutta sellainen asennemuutos olisi paikallaan, että lapset hankittaisiin nuorina ja hedelmällisinä, ja urat ja omakotitalot järjestettäisiin samalla kun perhettä jo kasvatetaan. Ei ole mitenkään yksiselitteistä, mikä on nuoren ihmisen hyväksikäyttämistä ja mikä normaalin kehityksen hyväksymistä, mutta uskoisin useimmilta löytyvän riittävästi maalaisjärkeä tilannekohtaisten arvioiden tekemiseen.

Mutta onko Cuties sitten lapsipornoa vai ei? Suomen lain mukaan se voi hyvinkin olla, koska laki ei kata vain aitoa lapsipornoa vaan myös vakuuttavasti näytellyn sellaisen. Myös seksuaalisen hyväksikäytön määritelmä voi täyttyä, kun lapset pannaan jäljittelemään seksiakteja elokuvassa, joka on vieläpä K18-merkinnällä varustettu.

En epäile ohjaaja Doucourén selitystä, että hänen tarkoituksensa oli kritisoida seksualisoivaa kulttuuria. Tämä johtuu elokuvan loppukohtauksesta, jossa Amy luopuu niin perheensä fundamentalismista kuin seksitanssistakin ja ryhtyy hyppäämään narua muiden lasten kanssa. Hän ymmärtää, että niin seksitanssi kuin uskonnon hänelle määräämä rooli ovat ulkoa saneltua säännöstöä, jota hänen ei tarvitse noudattaa, vaan hän voi olla oma itsensä eli lapsi. Tosin tässä Doucourékin sortuu siihen harhaluuloon, että pikkutyttöjen naiseuskokeilut olisivat vain yhteiskunnan vaikutuksen tulosta.

Kameratyöskentely, käsikirjoitus ja editointi kuitenkin rikkovat ohjaajan vision ja kääntävät lopputuloksen päinvastaiseksi. Jos kamera zoomailee jatkuvasti pikkutyttöjen intiimejä ruumiinosia paljastavissa asennoissa, ja editoinnissa keskitytään lähinnä tanssikohtauksiin ja lattian nylkyttämiseen, teos päätyy toisintamaan hyperseksuaalisuutta ja tarjoamaan masturbaatiomateriaalia pedofiileille.

Tällainen ristiriitainen kompurointi ei ole mitenkään ainutkertaista. Hyvä esimerkki on Megan Foxin hahmo Michael Bayn Transformers-elokuvassa. Jos lukee pelkän käsikirjoituksen, Foxin esittämä Mikaela on täysin muotoutunut hahmo, jolla on persoona, elämäntarina, selkeät motiivit ja syvyyttä. Itse asiassa hän on ainoa sellainen hahmo koko elokuvassa. Kuitenkin suuri yleisö vihasi Mikaelaa, ja Fox sai huonon näyttelijän ja bimbon maineen, vaikka syy ei ollut hänessä vaan kuvauksessa ja puvustuksessa. On yhdentekevää, onko henkilöhahmolla elämäntarina ja persoonallisuus, jos kamera keskittyy koko ajan nuolemaan seksikkään, niukkoihin asuihin puetun vartalon muotoja. Michael Bayn surkea ohjaustyö pilasi hyvän naishahmon ja hyvän naisnäyttelijän maineen.

Mutta mitä Cutiesista lopulta jää käteen? Elokuva on kohtuullinen yritys arvostella niin islamilaista fundamentalismia kuin hyperseksualisoitua kulttuuriamme, mutta tussahtaa siihen, että kohua ja julkisuutta tavoitellessaan tekijät sortuvat kuvaamaan lapsitähtiään lapsipornon tyyliin. Näin lasten seksualisointi näyttäytyy hauskana ja voimaannuttavana toimintana. Vaikka elokuvaan kohdistunut kritiikki sisältää turhaa moralisointia, tätä ei voi kiistää. Cutiesissa olisi ollut potentiaalia hienoksi elokuvaksi, mutta se pilattiin halpahintaisella provokatiivisuudella.

–

–

Tiina Wiik on oululainen varakaupunginvaltuutettu ja blogisti.