Galizien-divisioona ja Brodyn taistelu

DENIS KOVALJOV

–

Ukrainan kansassa on epäilemättä merkittävän sotilaskansan piirteitä. Ukrainan valtion muodostaminen kahden maailman väliin loi ukrainalaisille rautaisen luonteen, joka on toistuvasti auttanut tuhoamaan valloittajien pahat aikeet. Erityistä kunnioitusta ansaitsevat urheat vapaaehtoissotilaat, jotka ovat valinneet sankarillisen kuoleman mieluummin kuin alistuneet tuntemattoman tulevaisuuden kahleisiin. Sellaisia sankareita on ollut historiamme aikana monia, mutta käsittelen nyt Waffen-SS:n 14. krenatööridivisoona “Galizienin” sotilaita.

Divisioona perustettiin 28. huhtikuuta 1943, kun toinen maailmansota oli siirtymässä loppuvaiheeseensa. Galitsian saksalainen kuvernööri Otto Wechter, joka tajusi kolmannen valtakunnan väistämättömän tappion, vetosi Ukrainan Keskuskomiteaan (tästä eteenpäin UK) perustaakseen kansallisen ukrainalaisen divisioonan puna-armeijan offensiivin torjumiseksi. Saksalaismiehittäjien halveksiva asenne ukrainalaisia kohtaan synnytti kuitenkin epäluulon, että natsit halusivat vain käyttää sorrettua väestöä tykinruokana vetäytyessään länteen.

Vuosien 1917-1921 traagiset opetukset ratkaisivat lopulta asian – hyvin koulutetun ja kurinalaisen armeijan puute oli estänyt ukrainalaisia puolustamasta omaa valtiotaan. Volodimyr Kubijovishin johtama UK, tajutessaan kolmannen valtakunnan tappion mahdollisuuden, päätti että ukrainalaisten pitää luoda omat asevoimansa, vaikka sitten saksalaisten komennossa. Pääehdoksi Ukrainalaisen divisioonan perustamiselle asetettiin, että ne taistelisivat pelkästään neuvostojoukkoja vastaan ja vannoisivat uskollisuudenvalan Ukrainalle, mihin saksalaiset vastahakoisesti suostuivat.

Vapaaehtoisten mobilisoiminen alkoi toukokuussa 1943. Yli 82 000 nuorta miestä värväytyi, ja myöhemmin heidän taistelunsa siunasi Andrei Sheptitsky, Ukrainan kreikkalaiskatolisen kirkon johtaja. Vapaaehtoiset olivat yksinomaan ukrainalaisia ja halusivat taistella maansa yhtenäisyyden ja itsenäisyyden puolesta.

Näin kenraali Pavlo Shandruk (komentaja Ukrainan Kansallisessa Armeijassa, johon Galizien liitettiin natsijohdon luvalla) kuvaili tilannetta:

Kun UK oli ilmoittanut vapaaehtoisten rekrytoinnista, päätin kysyä kenraali Fritz Freitagilta mikä divisioonan nimi oli virallisissa saksalaisissa asiakirjoissa. Hän vastasi, että SS:n krenatöörijoukkojen 14. divisioona, välillä myös “Galizien” (Galitsia). Sanoin hänelle painokkaasti, että minun saapumisestani lähtien divisioonan nimi olisi Ukrainan Kansallisen Armeijan ensimmäinen divisioona ja että minä olisin sen komentaja. Freitag oli yhtä hämmentynyt kuin kollegansa, kenraali Otto Wechter. Asia ratkaistiin Berliinissä, mikä miellytti minua suuresti.

Sillä välin ukrainalaisen divisioonan sotilaat valitsivat tunnuksekseen Galitsian kultaisen kolmikruunuisen leijonan osoitukseksi uskollisuudestaan isänmaalle. Divisioona sai tulikasteensa helmikuussa 1944 osana Itä-Puolassa neuvostopartisaaneja vastaan taistelevaa niin sanottua Baiersdorfin ryhmää. Suotuisasti päättynyt taistelu osoitti SS:n johdolle, että ukrainalaiset olivat valmiit ottamaan yhteen vahvemman vihollisen, puna-armeijan kanssa.

Kohtaaminen neuvostojoukkojen kanssa tapahtui muutamaa kuukautta myöhemmin, heinäkuussa 1944 Brodyn kaupungin (nykyään osa Lvivin aluetta) lähellä. Marsalkka Konjevin komentama puna-armeijan 1. Ukrainan rintama hyökkäsi Lviviin tarkoituksenaan saavuttaa Puolan raja kesän loppuun mennessä. Mutta suunnitelman esteenä oli Galizien-divisioona, joka ryhtyi epätoivoiseen vastarintaan niin sanotussa “Brodyn säkissä”. On syytä korostaa, että Brodyn taistelu on erittäin tärkeä episodi ukrainalaisten itsenäisyystaistelussa, koska se osoitti ukrainalaisen rivisotilaan lähes rajattoman uhrivalmiuden. 13. heinäkuuta hyvin linnoitettu puolustuslinja Brodyn itäpuolella joutui tuntemaan bolshevismin raivon – lukemattomat pommit ja tykistökranaatit satoivat ukrainalaisten vapaaehtoisten niskaan.

Majuri Wolf Dietrich Heiken, Galizien-divisioonan baijerilaisen esikuntapäällikön, mukaan ukrainalaiset vapaaehtoiset heitettiin rintaman vaikeimmalle osalle – Stanislavtshykin ja Ponikvan kylien väliin. Juuri sinne suurin osa puna-armeijan kalustosta ja miesvoimasta keskitettiin. Divisioonan johdon oli varmistaa ympäristön turvallisuus ja saksalaisten yksikköjen järjestäytynyt vetäytyminen.

Iltapäivällä 13. heinäkuuta vihollisen lentokoneet ilmestyivät ja iskivät miesten, hevosten ja kaluston kimppuun murskaavalla tulituksella ja pommituksella. Sillä välin kun ukrainalaiset yrittivät pysäyttää vihollisen, Saksan jalkaväki vetäytyi ensin yksikkö kerrallaan, sitten joukko-osastoittain. Voi vain kuvitella kuinka masentavalta näytti, kun ennen mahtava Saksan armeija jätti asemansa Galizien-divisioonan taistelijoille, jotka joutuivat kohtaamaan suuren offensiivin ensimmäistä kertaa. (Wolf Dietrich Heiken muistelmista)

13. – 17. heinäkuuta 1944 puna-armeijan marsalkka Konjev käynnisti offensiivin ja ukrainalaisten raivokkaasta vastarinnasta huolimatta saartoi puolustusjoukot Brodyn lähellä. Seuraavien muutaman päivän aikana vihollisen tykistö ja lentokoneet tuhosivat lähes 60 000 noidankattilaan suljettua sotilasta, mukaan lukien 10 000 Galizien-divisioonan miestä. Vasta 22. – 23. heinäkuuta pienet yksiköt (yhteensä noin 1500-3000 miestä) onnistuivat murtautumaan saarroksista Kniazhen kylän lähistöllä ja jatkamaan matkaansa Transkarpatiaan, Galizien-divisioonan uuteen asemapaikkaan.

22. heinäkuuta Knyazhen kylän lähellä ukrainalaiset vapaaehtoiset valtasivat rynnäköllä rautatiepenkereen, ja raskaasta konekivääritulesta huolimatta aloittivat poistumisen “Brodyn säkistä”. Useimmat heistä olivat näännyksissä viikon kestäneistä taisteluista. Divisioonan 11 000:sta upseerista, jotka jatkoivat neuvostojoukkojen viivyttämistä myöhemmin Transkarpatiassa, noin 3000 selviytyi hengissä sodasta.

Galizien-divisioonan hautausmaa Krasenen kylässä Ukrainassa.

Viikon kestänyt tautoton taistelu ylivoimaista vihollista vastaan, pommituksia ja tykistökeskityksiä – sellaisena mukana olleet muistavat Brodyn taistelun. Suuri enemmistö Galizien-divisioonan upseereista joutui bolshevikkien vangiksi ja menehtyi vankileireillä. Jotkut (noin 1000 sotilasta) onnistuivat pakenemaan, liittymään Ukrainan Kansannousuarmeijan riveihin Volynissa ja jatkamaan taistelua Ukrainan vapauden puolesta.

Kenraali Pavlo Shandruk ja saksalainen majuri Wolf Dietrich Heike olivat varmoja, ettei Galizien-divisioona kykenisi vaikuttamaan Brodyn taistelun kulkuun yksinään. Ensinnäkään osastolla ei ollut tarvittavaa kokemuksta itseään moninkertaisesti voimakkaampaa vihollista vastaan taistelemisesta. Lisäksi ukrainalaiset halusivatkin bolshevikkiarmeijan hyökkäävän Lviviin, jotta heidän muut maanmiehensä saisivat tilaisuuden valmistautua uuteen miehitykseen tai jättämään kotimaansa.

Vihollinen ei saanut tahrattua ukrainalaisten sotilaiden urotöitä sodan jälkeenkään. Nürnbergin tuomioistuin ei pelkästään tuominnut yrityksiä sellaiseen, vaan totesi etteivät Galizienin miehet olleet sotarikollisia. Divisioona jätti historiaamme sankarillisen sivun.

Galizien-divisioonan veteraani.

Galizienin vapaaehtoiset taistelivat viimeiset taistelunsa voitokkaasti Itävallassa, kärsimättä juuri lainkaan tappioita, ja huhtikuussa 1945 angloamerikkalaiset joukot internoivat heidät Tirolin Alpeilla. Yhteenvetona voidaan sanoa, että useisiin eri sotilasyksiköihin kuuluneet ukrainalaiset yrittivät taistella itselleen oikeuden itsenäiseen elämään äärimmäisen vaikeina aikoina. Galizienin sotilaista, kuten myös Ukrainan Kansannousuarmeijan miehistä, tuli esimerkki heidän omistautuneisuudestaan ja esikuva vastarinnalle kommunistiterroria vastaan.

Tänään uudet ukrainalaiset sotilaat (Sarmat-yksikkö, Oikean Sektorin vapaaehtoisjoukot, Azov-rykmentti, jne.) näyttävät parhaat puolensa Ukrainan ja Venäjän sodassa. Donetskin lentokentän puolustustaistelusta (2014-2015) on tullut ukrainalaisen hengen loukkaamattomuuden symboli. Kansamme ei koskaan laske aseitaan, se vastustaa aina hyökkääjiä ja innostaa tulevia sukupolvia olemaan edeltäjiensä veroisia.

Huolimatta yrityksistä vääristellä Ukrainan historiaa, Galizien-divisioona elää kansallisessa muistissa. Se elää myös tuhansissa vapaaehtoissotilaissa, jotka keväällä 2014 puolustivat kotejaan perivihollista vastaan. Kun muut flirttailevat idän tai lännen kanssa, me muistamme sankareitamme jotka säilyttivät meille ajatuksen itsenäisestä ja yhtenäisestä Ukrainasta ja viemme loppuun heidän taistelunsa.

–

Denis Kovaliov on ukrainalainen nationalisti ja historioitsija